Eron 1 vaihe menossa. Olemme tunteneet 10 vuotta. Vaimolla jo uusi mies jonka kanssa taitaa asuakin. Välit meillä ihan hyvät silti. Ollaan soiteltu joka viikko ja tavattukin parin viikon välein. Olen yrittänyt jättää yhteydenpidon minimiin, jotta pääsisin irti hänestä. Onnistuinkin kun hävitin hänen puhelinnumeronsa ja tuli muuta ajateltavaa. Emme olleet missään yhteydessä muutamaan viikkoon kunnes hän soitti ja tapasimme. Nyt odotan koska hän soittaa. Jouluna ja nyt uskomaton masennus päällä. Joskus uskon että hänkään ei halua luopua minusta. Meillä jäi niin paljon asioita kesken. En usko/halua uskoa että hän rakastaa uutta kumppaniaan. Mutta ajatus että jatkaisimme näin jossa hänellä on uusi perhe ja tapaisimme aina silloin tällöin. En usko että kestän sitä. Myös ajatus ettei meillä ole sittenkään minkäänlaista yhteistä tulevaisuutta masentaa myös tavattomasti. Miksi hän ottaa minuun yhteyttä ?
Onko tuttua ?
Onko tuttua ?
4680
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
sitä on toisen aivoituksia tietää, mutta jos omiin parin vuoden takaisiin fiiliksiini heijastan, niin voisin kuvitella, että (ex-)vaimosi välittää sinusta ihmisenä niin paljon, että siksi pitää yhteyttä. Erosin itse tuolloin parisen vuotta sitten noin 10 vuoden liitosta suht rakentavasti, ilman repiviä riitoja ym. Huomasimme exän kanssa, ettei meillä ole toisillemme mitään annettavaa tai edes kovin paljoa sanottavaa, suhde oli pitkälti sellainen sisko ja veli-tyylinen. Silti välitän yhä exästäni, lasteni isästä ja kun harkinta-aikana huomasin hänen olevan alakuloinen, soitin välillä muuten vaan lasten asioita jutellakseni ja häntä piristääkseni. En tarkoittanut antaa merkkejä, että palaisimme kuitenkin yhteen eikä mies sitä kuvitellutkaan. Sanoi myöhemmin, että kiva tunne, kun tietää toisen kuitenkin välittävän.
(Ex-)vaimollasi on jo pitkälti uusi sivu kääntynyt elämässä sikälikin, että on tavannut uuden kumppanin ja se sinun on vain sulatettava. Et voi jäädä jossittelemaan asian kanssa - vaikket sinä vielä irti olisi hänestä päässytkään, niin hän ei ilmiselvästi elättele ajatusta teistä kahdesta yhdessä. Yritä keksiä itsellesi jotain uutta puuhaa, uusi harrastus tms - jotain, mikä ei millään tavalla liity "vanhaan" elämääsi ja elä etenpäin päivä kerrallaan. Muuta lääkettä ei ole kuin aika.
kestääkään sellaista.
Siitä varmaan juuri on kysymys.
Ehkä hän on vihdoin ymmärtänyt, ettei voi enää pitää sinuun yhteyttä,
jos yhteisestä tulevaisuudesta ei ole täyttä varmuutta.
Että hänen pitää antaa sinulle todellinen mahdollisuus luoda uusi suhde,
jossa hän ei ole enää missään roolissa.
Elämä on sellaista, ettei siitä koskaan oikein tiedä, mihin suuntaan se kääntyy.
Mutta jos ei voi luvata mitään varmaa, niin silloin ei ole oikein pitää toisesta kiinni.
Ei vaikka miten paljon haluaisi ja rakastaisi.
Se on varmaan ollut pitkä prosessi ja vaikeaa myös naiselle.
Mutta tietyssä vaiheessa ei ehkä ole enää mahdollista aloittaa alusta.
Tai se ei olisi ollenkaan sama asia.
Pitämällä kiinni sinusta tässä tilanteessa ehkä häviät vielä enemmän kuin tähän mennessä.
Kun kaikki on mennyt, niin on taas kaikki voitettavana.
Ja vaikka se olisi miten vaikeaa nyt, niin vuosien kuluttua se palkitsee.
Koska olen samasta puusta itse veistetty, niin tiedän kuka pystyy aloittamaan alusta.
Ei ole oikein viedä toiselta sitä mahdollisuutta.
Ehkä lopulta irtipäästäminen on ainoa keino tehdä sinut onnelliseksi pitkällä tähtäimellä.
Sydämessäni en itse päästäisi enkä pääsisi koskaan täysin irti vastaavassa tilanteessa, mutta
yhteydenpidon osalta voi päästää irti.
Voi olla jopa niin, että nainen rakastaa sinua liian paljon ryhtyäkseen siihen, mihin olisi
nyt mahdollisuus, mutta mikä ehkä pitkällä tähtäimellä ei olisi paras mahdollinen ratkaisu.
Ei se tarkoita sitä, että vaikka kaikki yhteydenpito tms. lakkaa ja yritettäisiin lopettaa, että se
itse rakkaus päättyisi.
Eikä se tarkoita sitä, että tie olisi loppuun asti kuljettu tai asiat selvillä, mutta jossain vaiheessa
sinunkin takia on pakko tehdä jotain.
On kun jättää sen edellisen elämän vaan taakse, tietenkin välttämättömät asiat pitää saada hoidettua. Ainakin itselläni oli paras se etten pidä yhteyksiä. Exällä oli harkintajan lopussa uusi ihku, ja vuosi siitä oli häät heillä. Valitettavasti vaan kaikki asiat kantautuu omiin korviin vaikka niitä ei haluaisikaan kuulla. Harkinta-ajan olin kuin tyhjää hänelle, mutta kun hän löysi uuden miehen niin johan ääni kellossa oli erilainen, kuin ei mitään olisi pahaa tapahtunut.
Jos vielä itse välität, mutta toinen selkeesti ei, elättelet harhakuvia ja rikot ittees... =(
Lopeta kaikenlainen yhteydenpito. Vaikka olis miten lapsellista, käännä pää pois kun kadulla tuutte vastakkain. Jos hän soittaa, älä vastaa. Jos tekstittää, älä lue, jos erehdytkin lukemaan, ÄLÄ VASTAA! Kun joku alkaa hänestä kertomaan, vaihda aihetta/lähde pois... jne, jne... kisko hänet juurineen sydämestä, kipeää ottaa, mutta lopuks helpottaa...
Tee näin niin kauan, kunnes ei enää satu... ja kas, yks päivä huomaat aattelevasi häntä vain vanhana tuttavana, jonka kanssa teit monta hyvää muistoa... mutta kaikkein tärkeintä, että pystyt jatkaa taas omaa elämääs!
Kohti ääretöntä ja sen yli... =)