Olen seurustellut nyt n. vuoden verran poikaystäväni kanssa. Olen ollut aiemmin pitkissä (pitemmissäkin suhteissa) enkä lyhyemmissäkään ole kohdannut vastaavaa, koskaan. Olen siis hämilläni, koska toinen puoli minusta sanoo, että tämä on kai aivan normaalia.. ehkä ja toinen puoli on rikki.
Eli olen opiskelija ja mieheni käy töissä, koska opiskelen pääsääntöisesti kotona, hän näkee asian niin, että en tee koskaan mitään (koska opiskelen hänen työaikanaan) ja nyt olen sitten puoliksi painostuksesta hakenut itselleni osa-aikasta työtä, mutta tämä työ on toisessa kaupungissa n. 30 km päässä. Joka tapauksessa, mulla ei ole autoa, mutta työn puolesta saan käyttööni huoneen soluasunnosta, jonka jakaisin itselleni suurinpiirtein tuntemattoman miehen kanssa.
Poikaystäväni ei ole ollenkaan kiinnostunut tästä asiasta. Hän on iloinen siitä, että olen saanut töitä ja iloinen siitä, että minulla on nyt "päivisin enemmän tekemistä" ja että pääsen "työelämään" kiinni. Vaikka olen työskennellyt useamman vuoden jo aiemmin ja olen itse valinnut nyt opiskelun, joka antaa minulle jälleen tukullisen työmahdollisuuksia lisää, kunhan valmistun. Mutta hän ei näe asiaa niin, koska ei tuntenut minua ennen opintojani. Tein tosi paljon töitä ja loukkaa, kun hän vähättelee sitä.
Olen yrittänyt puhua hänelle, että en halua muuttaa toiseen kaupunkiin. Mutta hän ei kuuntele. Mulla on sellainen tunne, kuin hän ajaisi mua pois. Ehkä näin onkin? Hän tekee 6 päivää viikossa töitä, aamusta iltaan ja tiedän, että kun muutan pois, vastuu näkemisistämme siirtyy melkein kokonaan minulle. Uskon, että hän rakastaa minua, mutta en tiedä välittääkö hän, jos minä lakkaan rakastamasta häntä.
Itsestäni tiedän, että tarvitsen paljon hellyyttä ja läsnäoloa tai yksinkertaisesti unohdan ja poikaystävälleni riittäisi ilmeisesti, että näemme pari kertaa viikossa tms. En ymmärrä. Miten se voi riittää?
Hän on ollut suhteellisen samanlainen alusta asti.
Sanon nyt tähän väliin, että en elä poikaystäväni rahoilla, vaan omillani. Olen ennen opiskeluja tehnyt töitä, joista jäänyt säästöön, niin että se on mahdollistanu opiskeluni nyt saan normaalit opintotuet ja asumislisät. Ja että työn laadun vuoksi, osa-aikasena työskentely ei lisää varojani niin paljon, jotta voisin käyttää päivittäin yleisiä kulkuvälineitä.
Hän on myös sanonut, että olisi parempi, jos emme näkisi joka päivä, koska sitten olemme enemmän iloisia nähdessämme ja olen vastannut tähän, että en ajattele samalla tavalla ja että minä haluaisin nähdä joka päivä, jonka hän ottaa sitten niin, kuin haluaisin olla hänen kanssaan joka sekuntti, 24/7, mennä naimisiin ja sitoa patteriin.
Olen myös ihmetellyt sitä, että kun lähden ulos, minne tahansa.. ja olen ollut öitäkin pois ilmoittamatta, hän ei välitä siitäkään.
Eikö hän ole koskaan huolissaan minusta?
Miksi hän haluaa pitää etäisyyttä?
Tätä ongelmaa on hyvin vaikea selittää, mutta se ajaa minua ajattelemaan melkein joka päivä, että haluan erota. Minusta ikään kuin tuntuu, että olen yksin tässä suhteessa, enkä aina edes tiedä olenko olemassa.
Eli olen opiskelija ja mieheni käy töissä, koska opiskelen pääsääntöisesti kotona, hän näkee asian niin, että en tee koskaan mitään (koska opiskelen hänen työaikanaan) ja nyt olen sitten puoliksi painostuksesta hakenut itselleni osa-aikasta työtä, mutta tämä työ on toisessa kaupungissa n. 30 km päässä. Joka tapauksessa, mulla ei ole autoa, mutta työn puolesta saan käyttööni huoneen soluasunnosta, jonka jakaisin itselleni suurinpiirtein tuntemattoman miehen kanssa.
Poikaystäväni ei ole ollenkaan kiinnostunut tästä asiasta. Hän on iloinen siitä, että olen saanut töitä ja iloinen siitä, että minulla on nyt "päivisin enemmän tekemistä" ja että pääsen "työelämään" kiinni. Vaikka olen työskennellyt useamman vuoden jo aiemmin ja olen itse valinnut nyt opiskelun, joka antaa minulle jälleen tukullisen työmahdollisuuksia lisää, kunhan valmistun. Mutta hän ei näe asiaa niin, koska ei tuntenut minua ennen opintojani. Tein tosi paljon töitä ja loukkaa, kun hän vähättelee sitä.
Olen yrittänyt puhua hänelle, että en halua muuttaa toiseen kaupunkiin. Mutta hän ei kuuntele. Mulla on sellainen tunne, kuin hän ajaisi mua pois. Ehkä näin onkin? Hän tekee 6 päivää viikossa töitä, aamusta iltaan ja tiedän, että kun muutan pois, vastuu näkemisistämme siirtyy melkein kokonaan minulle. Uskon, että hän rakastaa minua, mutta en tiedä välittääkö hän, jos minä lakkaan rakastamasta häntä.
Itsestäni tiedän, että tarvitsen paljon hellyyttä ja läsnäoloa tai yksinkertaisesti unohdan ja poikaystävälleni riittäisi ilmeisesti, että näemme pari kertaa viikossa tms. En ymmärrä. Miten se voi riittää?
Hän on ollut suhteellisen samanlainen alusta asti.
Sanon nyt tähän väliin, että en elä poikaystäväni rahoilla, vaan omillani. Olen ennen opiskeluja tehnyt töitä, joista jäänyt säästöön, niin että se on mahdollistanu opiskeluni nyt saan normaalit opintotuet ja asumislisät. Ja että työn laadun vuoksi, osa-aikasena työskentely ei lisää varojani niin paljon, jotta voisin käyttää päivittäin yleisiä kulkuvälineitä.
Hän on myös sanonut, että olisi parempi, jos emme näkisi joka päivä, koska sitten olemme enemmän iloisia nähdessämme ja olen vastannut tähän, että en ajattele samalla tavalla ja että minä haluaisin nähdä joka päivä, jonka hän ottaa sitten niin, kuin haluaisin olla hänen kanssaan joka sekuntti, 24/7, mennä naimisiin ja sitoa patteriin.
Olen myös ihmetellyt sitä, että kun lähden ulos, minne tahansa.. ja olen ollut öitäkin pois ilmoittamatta, hän ei välitä siitäkään.
Eikö hän ole koskaan huolissaan minusta?
Miksi hän haluaa pitää etäisyyttä?
Tätä ongelmaa on hyvin vaikea selittää, mutta se ajaa minua ajattelemaan melkein joka päivä, että haluan erota. Minusta ikään kuin tuntuu, että olen yksin tässä suhteessa, enkä aina edes tiedä olenko olemassa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
" ja olen ollut öitäkin pois ilmoittamatta, hän ei välitä siitäkään."
Eiköhän tuo jo kerro olennaisen. Pakkaa kamat, ei tuosta mitään tule.
Hän sanoo, että luottaa minuun ja kertoo pitävänsä, että asioiden pitää olla juuri näin: Molemmat saa tulla ja mennä.
Ja nyt mulle on yhtäkkiä, useiden vuosien jälkeen, tullut niin huono itsetunto, että mä ajattelen hänen ajattelevan mun olevan jotenkin.. epäviehättävä tai ruma tai jotakin.. haisen pahalle, että kukaan muu, kuin hän ei voisi olla mun kanssa ja se on saanut nyt viime aikoina mut käyttäytymään typerästi, varsinkin humalassa. En siis ole pettänyt häntä, mutta viime perjantaina flirttailin estottomasti erään miehen kanssa baarissa, vaan jotta todistaisin itselleni, että en ole vastenmielinen. Kerroin tästä hänelle! Eikä hän välittänyt siitäkään!!
Olen aina ollut perusluonteeltani hiljainen, ehkä vähän ujokin. Hän saattaa myös luulla, että en uskaltaisi olla kenenkään muun kanssa.. vaikka eihän tällä mitään todellisuus pohjaa ole. Ei hän ole mun ensimmäinen poikaystäväni.
Siis mitä? Onko nyt oikeasti niin, että mun on vaan annettava periksi?
Ota ihmeessä tuo tarjottu tyopaikka jossa sinulle tarjotaan jopa asuntoa!!!!!!!!Kai seudulla on kirjasto jonne voit mennä opiskelemaan tyoaikasi jälkeen. sitten vain menet asuntoosi nukkumaan.
30 km.n etäisyys ei todellakaan ole matka eikä mikään, kun lumet sulavat sen (aivan oman kuntosi vuoksi) voit tehdä vaikka polkupyorällä!
Poikaystäväsi selvästikkin luottaa sinuun ja uskoo olevan vain suhteellenne parhaaksi että kumpikin saa olla omillaan. Hän on oikeassa. Tämä on täydellinen aika kummankin touhuta omillaan ja vapaa-aikoina sitten viettää aikaa yhdessä.
Jos taas tunnet että sinulle tyon ja nykyisen kurssimäärän mukaan jää liikaa tyhjvä aikaa, miksi et ottaisi lisää kursseja valmistuaksesi nopeammin? tai toisen osa-aikatyon?
Lähde vain töihin muualle ja anna ajan kulua.
Sitten näet, miten suhteenne jatkuu.
Jos loppuu, saa loppuakkin, mutta ei välttämättä lopu.
Itselläni on ollut jo toistakymmentä vuotta mies (olen siis naimisissa), joka ei ole koskaan ollut pätkääkään mustasukkainen ja kieltämättä se joskus hatuttaa!
Mutta mieheni on vain sen luontoinen. Jos lähden viihteellekkin ja sanon, eikö haittaa?, niin vastaa, että: no kai iso ihminen itse tietää, mitä tekee.
Rakkaudestaankaan en ole ihan varma, ei paljon hellyttelysanoja ole koskaan käyttänyt, mutta siinähän tuo vierellä kulkee ja on itse kunnollisuus.
Toiset miehet nyt vaan on tuollaisia...