seurustelin reilun vuoden miehen kanssa, jolla oli luottamusongelma. epäili mua uskottomuudesta alusta asti ja kun sai tietää menneisyydestäni (olin pettänyt exääni, suhde kesti pari viikkoa), oli jatkuvasti siinä uskossa, että pettäisin ennemmin tai myöhemmin - ellen olisi jo sitä tehnyt. moraalini ei silloin ollut ihan kohdallaan ja käsitys uskollisuudesta vähän hakusessa, en pitänyt sänkyyn menemistä toisen kanssa sen pahempana pettämisenä kuin ihastusta toiseen yms, nyt ajattelen, että tunteilleen ei voi mitään, teot kertovat sen kunnioittaako puolisoaan vai ei. olin kuitenkin varma, että tätä miestä en petä.
niin kuitenkin kävi. saan varmasti haukkuja osakseni, kun selitän olleeni sammumispisteessä ja toivoin pääseväni tilanteesta niin paljon, että jotenkin päässäni uskottelin itselleni olevani mieskaverini kanssa, enkä sen vieraan. psyyke ei ole ollut aina ihan kohdallaan, mutta eipä sekään mikään selitys ole. aamu, jolloin heräsin ja huoneen väristä, hajusta tajusin olevani väärässä paikassa, ja muistot alkoi palautua, oli sen verran karsea, että sivuutin tunteet ja järkeilin itseni tilanteesta uloa. seuraava päivä mieheni kanssa oli mukava, sitä seuraavana avasin suuni kertoakseni, mutten siihen kyennyt. mieheni tutki puhelintani ja löysi viestejä, keksin nopeasti hätävalheen, joka meni läpi - ei mies täysin mua uskonut, kaipa ajatteli mun kertovan jos siihen pystyisin. tunteensa se kuitenkin kuoletti, mikä harmittaa mua enemmän kuin se, että itse häntä satutin, pitkään pelkäsin, että on menettänyt luottamuksensa naisiin ja ihmisiin lopullisesti. kuukausia heräsin pelkoon ja helpotuin huomatessani, että olen kotona tai mieheni luona, helpotusta seurasi itseinho, etten yhtenä aamuna ollutkaan. osittain sen itsevihan takia musta tuli kärttyisä ja itsetuhoinen, sen mies sanoi syyksi jättäessään minut.
ero ei ollut lopullinen, ja kerran avautuessani asioistani mies ajatteli mun puhuvan pettämisestä. oli outo seuraavan päivän, sitten alkoi sadella viestejä, enkä tiennyt mistä aluksi puhui. kun mainitsi pettämisen, tunnustin. luulin kaiken olevan ohi ja niin olikin jonkin aikaa, pikkuhiljaa välimme palasivat ennalleen. pettämisestä oli kulunut yli vuosi, mutta kun se tuli aiheeksi, itseinho vaan lisääntyi. olimme molemmat vapaita tekemään mitä halusimme kenen kanssa halusimme, itse en siihen enää pystynyt ja suutuin, kun miehellä oli toisia, silti se oli mulle täysin oikein kuten väkivaltakin. eniten siinä sattui miehen katumus tekojaan kohtaan.
pettämisestä on jo monta vuotta, eikä mieheni enää epäile mua, enkä itsekään koe olevani sama ihminen kuin silloin. joskus iskee paniikki, että mitä jos tekisin niin, mitä silloin tekisin itselleni. miksi tekisin niin, siihen ei ole mitään syytä. mieheni sanoi testaavansa ihmisiä, koska ne kuitenkin lähtevät (käytännössä vittuilee nähdäkseen toisen sietokyvyn rajat), ja kysyin miksi mua pitää testata kun olen kuitenkin ollut vieressä monta vuotta. ei osannut vastata. tiedän, että tapahtunut kaivertaa jollain tasolla, vaikka mies onkin päässyt yli. vai voiko sitä ikinä päästä yli? jos on vaikea luottaa, ja tulee joku kuka pettää luottamuksen, voiko luottamus palautua? ei mua niinkään huoleta se, ettei mies voisi luottaa muhun ikinä, vaan ettei kehenkään toiseenkaan naiseen tai ihmiseen. rakastan tätä miestä sillä tasolla, että mulle on lähes sama, onko hän onnellinen mun vai jonkun toisen kanssa, vaikka hetket hänen kanssaan ovat hyviä ja yhteinen tulevaisuus ainoa ja paras minkä näen, vaikken toisaalta yksineloa pelkääkään.
voiko kerran petetty siis saada luottamusta takaisin? eron ja monien vuosien epävakaan suhteen jälkeen? tarkoittaako facebookin statuksessa sinkku sitä, että hakee seuraa?
niin kuitenkin kävi. saan varmasti haukkuja osakseni, kun selitän olleeni sammumispisteessä ja toivoin pääseväni tilanteesta niin paljon, että jotenkin päässäni uskottelin itselleni olevani mieskaverini kanssa, enkä sen vieraan. psyyke ei ole ollut aina ihan kohdallaan, mutta eipä sekään mikään selitys ole. aamu, jolloin heräsin ja huoneen väristä, hajusta tajusin olevani väärässä paikassa, ja muistot alkoi palautua, oli sen verran karsea, että sivuutin tunteet ja järkeilin itseni tilanteesta uloa. seuraava päivä mieheni kanssa oli mukava, sitä seuraavana avasin suuni kertoakseni, mutten siihen kyennyt. mieheni tutki puhelintani ja löysi viestejä, keksin nopeasti hätävalheen, joka meni läpi - ei mies täysin mua uskonut, kaipa ajatteli mun kertovan jos siihen pystyisin. tunteensa se kuitenkin kuoletti, mikä harmittaa mua enemmän kuin se, että itse häntä satutin, pitkään pelkäsin, että on menettänyt luottamuksensa naisiin ja ihmisiin lopullisesti. kuukausia heräsin pelkoon ja helpotuin huomatessani, että olen kotona tai mieheni luona, helpotusta seurasi itseinho, etten yhtenä aamuna ollutkaan. osittain sen itsevihan takia musta tuli kärttyisä ja itsetuhoinen, sen mies sanoi syyksi jättäessään minut.
ero ei ollut lopullinen, ja kerran avautuessani asioistani mies ajatteli mun puhuvan pettämisestä. oli outo seuraavan päivän, sitten alkoi sadella viestejä, enkä tiennyt mistä aluksi puhui. kun mainitsi pettämisen, tunnustin. luulin kaiken olevan ohi ja niin olikin jonkin aikaa, pikkuhiljaa välimme palasivat ennalleen. pettämisestä oli kulunut yli vuosi, mutta kun se tuli aiheeksi, itseinho vaan lisääntyi. olimme molemmat vapaita tekemään mitä halusimme kenen kanssa halusimme, itse en siihen enää pystynyt ja suutuin, kun miehellä oli toisia, silti se oli mulle täysin oikein kuten väkivaltakin. eniten siinä sattui miehen katumus tekojaan kohtaan.
pettämisestä on jo monta vuotta, eikä mieheni enää epäile mua, enkä itsekään koe olevani sama ihminen kuin silloin. joskus iskee paniikki, että mitä jos tekisin niin, mitä silloin tekisin itselleni. miksi tekisin niin, siihen ei ole mitään syytä. mieheni sanoi testaavansa ihmisiä, koska ne kuitenkin lähtevät (käytännössä vittuilee nähdäkseen toisen sietokyvyn rajat), ja kysyin miksi mua pitää testata kun olen kuitenkin ollut vieressä monta vuotta. ei osannut vastata. tiedän, että tapahtunut kaivertaa jollain tasolla, vaikka mies onkin päässyt yli. vai voiko sitä ikinä päästä yli? jos on vaikea luottaa, ja tulee joku kuka pettää luottamuksen, voiko luottamus palautua? ei mua niinkään huoleta se, ettei mies voisi luottaa muhun ikinä, vaan ettei kehenkään toiseenkaan naiseen tai ihmiseen. rakastan tätä miestä sillä tasolla, että mulle on lähes sama, onko hän onnellinen mun vai jonkun toisen kanssa, vaikka hetket hänen kanssaan ovat hyviä ja yhteinen tulevaisuus ainoa ja paras minkä näen, vaikken toisaalta yksineloa pelkääkään.
voiko kerran petetty siis saada luottamusta takaisin? eron ja monien vuosien epävakaan suhteen jälkeen? tarkoittaako facebookin statuksessa sinkku sitä, että hakee seuraa?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.