Olen keski-ikäinen perheenisä, ja minulla on vaimo ja kaksi lasta. Olemme olleet vaimoni kanssa kohta 20v yhdessä. Liittoni on onnellinen, ja rakastan vaimoani. Minä en ollut pettänyt vaimoani koko liittoni aikana, mutta lokakuussa petin.
En puolustele itseäni millään tavalla, mutta pettämistä en mitenkään suunnitellut. Kävi se klassinen tapaus, että työkaverini jonka kanssa joudun olemaan paljon tekemisissä, oli se jonka kanssa petin. Jäimme ylitöihin, ja jotenkin tilanne meni niin, että suutelin tätä naista, pitkän työpäivän päätteeksi. Nainen on myös naimisissa, ja hänellä on kaksi lasta ja tämä nainen on minun ikäinen. Päätimme, että tämä saa pettämisemme saa jäädä yhteen kertaan, mutta olemme jo viisi kertaa harrastaneet seksiä tämän lokakuun jälkeen.
Jäimme koukkuun toisiimme, ja kannan tästä syyllisyyttä, mutta siitä huolimatta emme ole päässeet suhteestamme irti. En tiedä mitä teen. Näin ei voi jatkua, mutta tuntuu vaikealta myös päästä irti tästä suhteesta.
En puolustele itseäni millään tavalla, mutta pettämistä en mitenkään suunnitellut. Kävi se klassinen tapaus, että työkaverini jonka kanssa joudun olemaan paljon tekemisissä, oli se jonka kanssa petin. Jäimme ylitöihin, ja jotenkin tilanne meni niin, että suutelin tätä naista, pitkän työpäivän päätteeksi. Nainen on myös naimisissa, ja hänellä on kaksi lasta ja tämä nainen on minun ikäinen. Päätimme, että tämä saa pettämisemme saa jäädä yhteen kertaan, mutta olemme jo viisi kertaa harrastaneet seksiä tämän lokakuun jälkeen.
Jäimme koukkuun toisiimme, ja kannan tästä syyllisyyttä, mutta siitä huolimatta emme ole päässeet suhteestamme irti. En tiedä mitä teen. Näin ei voi jatkua, mutta tuntuu vaikealta myös päästä irti tästä suhteesta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Rakastatko sitten vaimoasi kuitenkaan, kun toimit näin? Oma seikkailunhalusi kun kuitenkin menee vaimosi hyvinvoinnin edelle. Haetko ehkä alitajuisesti ulospääsyä perinteisestä perhe-elämästäsi, kun petät? Haluatko jäädä kiinni? Oletko kyllästynyt? Kaipaatko uusia kokemuksia?
Ajattelehan mitä tapahtuu, kun vaimosi saa tietää. Mitä kauemmin jatkat, sitä varmempaa se on. Käryn jälkeen kaikki on sitten muuttunut. Luottamusta et takaisin saa.
Jos haluat pelastaa avioliittosi, katkaise hellävaraisesti kakkossuhteesi, sillä tavalla että toinen nainen ei koe tulleensa hyväksikäytetyksi. Sitten alat panostamaan avioliittoosi. Äläkä ikinä kerro tapahtuneesta kenellekään. Jos petät uudelleen, sitten tiedät että avioliitostasi et sitä saa, mitä tarvitset. Vai voisitteko vaimosi kanssa sopia, että sivusuhteet ovat ok?
Mieti!
Voi hyvänen aika. Ei missään ole määritelty että tietyn ajan kuluttua kaikki salasuhteet paljastuvat. Salasuhde voi jatkua vaikka vuosia täysin onnistuneesti ja antaa molempien elämään paljon voimavaroja. Se on itsestä ja oveluudesta kiinni ei mistään muusta.
niin itsehän sitä tekemisistäsi vastaat joten jos haluat lopettaa niin päätös on sinun tehtävä.. Niinhän se aina menee melkein että hetken huumassa nämä jutut lähtevät menemään.. itse tapasin varatun miehen baarissa emme olleet edes kovin humalassa no sinä iltana ei tapahtunut mitään.. sitten tavattiin myöhemmin..tarkaan en tiedä mitä mies haluaa tai tiedän seksiä ainakin jota ei saa kotoaan no se varmaan yleisin selitys.. itse olen taas sinkku ja itse en ole ollut valmis uuteen suhteeseen niin ollaan sitten haettu toisistamme sitä läheisyyttä jota kumpikin kaipaa..(väärin tiedetään..) no meillä mies ei halua erota enkä ole siihen painostanutkaan vaan ollut tyytyväinen näin vaikka toisaalta sitä välillä voisi haluta enemmänkin mutta molemmat ollaan tässä ja tilanne tiedetään vaan se kaikki hellyys jota toisesta saa pitää meidät yhdessä ja saa haluamaan aina uudestaan vaikka toisinaan miettii että pitäisi lopettaa...:/
vaikeaa se irrottautuminen on sekin takia koska toisen kanssa kokee vaan hyvänolon tunteita ja se kaikki on niin poissa tästä arjesta.. ja kun toista ei tunne vielä hyvin niin samalla kaikki tuntuu hyvältä kun kumpikin ehkä toisiaann kohtaan hienotunteisia ja samalla seksisuhteessakin on tunteita jollakin tasolla et voi olla varmaan toisen kanssa useamman kerran jos toinen ei yhtään miellyttäisi vai? niin sitten kun yhteen menisitte ja jakaisitte arjen niin siinä tulee vasta toisen piirteet esiin mutta toisaalta mitä sitten haluat uuden suhteen vai vaan läheisyyttä joka on omassa suhteessa kadonnut? Miten pystytkö hajottamaan perheen ja aloittamaan alusta uuden kanssa? siinä miettimistä..
salasuhde voi jatkua vaikka vuosia. Niin eivät kuitenkaan REHELLISET ja toisiaan kunnioittavat ihmiset tee. Niin tekevät vain kusipääluuserit, jotka kuvittelevat että maailma pyörii heidän mulkkunsa ympärillä. Viis vaimosta, viis lapsista, kunhan vain minulla on jännää ja tunnen itseni tunkion kuninkaaksi.
Huoranmieliselle ohje; lopeta kapisen mullkusi uittaminen halpamaisen huoran kapisessa römpsässä ;)
Ei siinä vaadita:) Tietenkin vaimollasi on oikeus tietää, millaisen halvan huoran kanssa elää.
Lisäys; ei siinä siis muuta vaadita. Phtyi...
juttu. Kerrot vaimollesi asian heti, jos vähänkään välität vaimostasi ja lastesi äidistä. Kerrot miten munasi vietävissä oleva paskakasa olet. Vaimosi on ansainnut paljon parempaa kuin sinä. Anna hänen pitää itsekunnoituksensa ja lähteä! Voit sitten paneskella luuskaasi oikein olan takaa, olette ansainneet toisenne! Kaikkea ei voi saada, et edes sinä. Toivon, että joudut kärvistelemään tuskissasi huomatessasi, mitä molollasi ajatellen olet tuhonnut! Vaimosi löytää vielä hyvän miehen, älä huoli. Mitä hän tuollaisella pettävällä, valehtevalla, munaansa missä tahansa likoäpärissä liottavalla selkärangattomalla muka miehellä tekisikään.
olet kyllästynyt perhe-elämään, jätä perheesi ja elele sinkkuna. Olet luvannut rakastaa vaimoasi sekä myötä että vastoinkäymisissä. Käytä se aika vaimosi kanssa, joka nyt menee työkaverisi kanssa. Pidä häntä kuningattarena, niin hänestä tulee kuningatar, etkä enää tarvitse muita.
Veikkaan, että jäätte kiinni suhteestanne, työkaverillasikin on mies. Molemmat pariskunnat eroavat.
Tuotatte tuskaa kahdelle viattomalle aikuiselle ja neljälle viattomalle lapselle.
Menet naimisiin työkaverisi kanssa ja elät sitten uudessa perheessäsi vieraiden lasten kanssa. Tapaat omia lapsiasi pari kertaa kuukaudessa. Onnea vaan uusperheelle!
Kuormasta ei saa koskaan syödä. Työkaverin kanssa ei saa aloittaa salasuhteita. Olet jo pilannut perhe-elämäsi. Vaimosi on varmaan jo vaistonnut muuttuneen käytöksesi. Jäät kiinni hetkenä minä hyvänsä. Taitaa jo jännittää. Saat sitä mitä tilaat. Nautit nyt, myöhemmin kadut katkerasti.
Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta vaan sinulle!!
Ei ap sentään läpeensä paha ihminen ole, tuntee sentään syyllisyyttä. Paatuneimmat pettäjät
eivät tunne minkäänlaista syyllisyyttä. Tällaista saattaa tapahtua.. pahimmat tuomitsijat ovat itse
varmaan synnittömiä, jotka heittävät ensimmäisen kiven.
Tarkoitatko, ap, että olette myös tunnekoukussa toisiinne vai jonkinlaisessa seksikoukussa?
Jos olet tunnekoukussa, sitä on todella vaikeaa katkaista, mutta eipä sulla ole muuta vaihtoehtoa,
jos aiot avioliittosi säilyttää. Pahimmassa tapauksessa saatat joutua vaihtamaan työpaikkaa, tai sitten
se nainen vaihtaa.
Eli vaikeassa tilanteessa olet. Vaikka välttelisit naista, tunnekoukusta vapautumiseen saattaa mennä hyvinkin puoli vuotta, vaikka näkisitte vain joskus. Pidempään, jos olette samassa työpaikassa.
Ei tuohon tilanteeseen ole oikeasti hyviä neuvoja. Haavan taidat saada sydämeen, kävi miten kävi, jos
on aidoista tunteista kysymys.
Näinhän se menee. Toiset meistä syyttävät ympäristöä ja tilanteita omista tekosistaan ja toiset taas ottavat vastuun päätöksistään ja valinnoistaan. Arvaatkin varmaan, että nuo jälkimmäiset ihmiset eivät joudu tilanteisiin, jossa sinä nyt olet. He päättävät ensimmäisen suhteen ennen kuin alkavat uuden, jos nyt ylipäätään alkavat.
Ette te ole kiinni sen kummemmin toisissanne, annatte vain alapään ohjailla toimintaanne. Maailma on täynnä viehättäviä, kiihottavia ja mielenkiintoisia toisia ihmisiä, suurin osa kuitenkin tyytyy vain ihailemaan näitä toisia, te valitsitte toiminnan. Et rakasta vaimoasi, eikä perheesi ole sinulle tärkeä koska tietoisesti petät vaimoasi. Toivottavasti saat ansiosi mukaan. Näissä tapauksissa säälittävät vain lapset, jotka joutuvat kärsimään isin hetken himoista., usein vuosia jopa vuosikymmeniä.
Vai on vaikeaa päästä irti sivusuhteesta, salli nauraa!!!
Missä on lujuus, ihmiset? Onko niin, että perhe ei enää merkkaa mitään, vai onko niin, että ollaan niin säälittäviä lökäpöksyjä, ettei perheenkään eteen pystytä enää olemaan lujia?! Ei helvetti mitä käpykaartilaisia. Kastemadollakin on enemmän selkärankaa. Toivottavasti tämä ei ole mikään kasvava trendi. Huonoissa kantimissa nimittäin on tää maa, jos noin heiveröisiä miehiä on enenevissä määrin.
Mitäpäs se nainen sanoo asiasta? eiköhän se oo kahden kauppa, miten juttu sitten jatkuukin.
Tai jos se loppuu.