ruumiauton kuljettajan käytös

ei samaa kohtelua

Onko muille käynyt samoin kuin minulle, mieheni kuoli yllättäin kotonamme, poliisien tultua paikalle alkoi odotus, ruumiauto kuulemma tulee kauempaa.Vihdoin tulivat, yli tunnin jälkeen, päivää sanottiin ja sitten
rupesivat hosumaan, mieheni melkein heitettiin auton peräluukkuun ja mitään sanomatta lähtivät.
Jouluni oli aika surkea näiden käytöksen takia.

40

10056

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei

      Voimia suruusi. Itsekin hautausautoa (ruumisautoa) kuljettaneena ihmettelen tuota tapahtumaa. Kun kuolema tapahtuu kotona ja poliisi tulee paikalle tilaa poliisi hautausauton. Poliisilla ja hautaustoimistoilla on sopimus mitä autoa milloinkin käytetään ja jos lähin ajoneuvo on jossakin tehtävässä otetaan käyttöön sitten seuraava lähin ja siksi joskus kestää jonkin aikaa ennekuin auto on paikalla. Useasti näissä tapuksissa ei ole yleensä kiireen kanssa mitään tekemistä.

      Kun hautausauton on tilannut poliisi on paikalle tullut hautausauto ikään kuin poliisin käytössä (poliisiajossa) ja on suotavaa, ettei ko. toimiston edustaja kovin mainosta itseään. Sillä koetetaan pitää asikkaan valinta objektiivisena kun sitten aikanaan valitsee hautaustoimistoa. On kuitenkin ihan hyvä omaisten tietää kuka kävi paikalla poliisin tilaamana. Useasti ainakin pienemmillä paikkakunnilla asiakkaat tulevat käyttämään samaa palvelua mitä poliisikin. Ainakin meillä on kävi siten kun pidimme hautaustoimistoa. Joskus objektisuus menee käytöksen pidättelyyn ja voi tuntua asiakkaasta pahalle. Pitää mainita vielä, että tämän kotikuljetuksen maksaa (poliis / lääninhallitus). Kannattaa antaa palautettta paikalliseen poliisiin.

      Käytös. On sitten yksilöllistä miten ko. tilanteessa käyttäytyy. Itse ainakin kävin kättelemässä kaikki paikalla olijat ja toivotin voimia omaisille. Kerroin heille mitä nyt tapahtuu ja minne vien heidän rakkaansa. Neuvoin heitä myös kääntymään haluamansa hautaustoimiton puoleen. Niin kuin sanoin, niin omakohtaien kokemukseni oli useasti se pienen paikkakkunnan tuttavuus. Hain melkein aina tuttavaa tai ystävää ja koin siinä samalla itsekin järkytystä. Minulla oli läheinen suhde omaisiin ja useasti sainkin kokea heidän itkunsa rintaani vasten. Paikalla olleet poliisit olivat usein heille täysin vieraita.

      Myös vainajan käsittelyssä on kunnioitettava arvokkuuta ja hienotunteisuutta. Ketään ei saa "heittää" vaan kaikki on aseteltava niin hyvin vain kuin voi.

      Pahoittelen sinulle näin entisenä hautausauton kuljettaja kokemaasi mieliphaa tuon paikalla olleen toimiston
      toimista. Kun nyt joudut asioimaan hautausasioissa niin valitse jokin toinen mikä ei ollut paikalla poliisin tilaamana. Toivotaan, että saat parempaa palvelua ja koet, että sinua autetaan vaikessa asiassa.

      Voimia sinulle ja usko siihen, että asiat vielä järjestyvät vaikka nyt kaikki on töäyttä kaaosta. Useasti kirjoitan tuolla omalla palstalla: Isän kätteen ja sitä sinulle myös toivotan. T. Turvamies

    • valitettavasti..

      Siskoni mies oli kuollessaan n. 150 kg painava ainakin. Pitkä mies ja sairaus kerrytti nestettä kehoon. Hän kuoli sydänkohtaukseen kotona ja ruumisauton kuljettajat käyttäytyivät myös epäasiallisesti. Siskoni oli järkyttynyt miehensä poismenosta ja ruumiiin autoon nostavista henkilöistä ilmehti toiselle, kuinka painava siskoni mies oli. Ei kivaa tuolalinen. Heille se on työtä, mutta pitää muistaa minkälaiseen tilanteeseen he tulevat.

      • ryydman1

        En nyt tiedä mitä tarkoitat "ilmehtimisellä", mutta on se nyt jos ei saa näyttää millään tavoin, että vainaja painaa. Kyllä itse varmaan ainakin vähän puuskuttaisin ja irvistäisin jos pitäisi omasta päästä kantaa n. 75kg - käsittääkseni kuljettaja kun ei välttämättä ole mikään bodari. Hienotunteinen pitää olla, mutta fyysistä rankkuutta nyt on paha mennä peittelemään.


      • Anonyymi

        Jos vainaja painaa 150kg niin ei ole sellaista helppoo kuljettaa kerrostalosta 2 mieheen
        Varmaan ei voi eikä pysty näyttämään joka liike hyvältä
        Pitää olla ymmärrystä myös kuskeille
        Minulle on huudettu ja nimitelty kun olen mennyt noutamaan vainajaa, ilman mitään syytä
        Kuskien syytä kaikkiko ?


    • Missä tahansa ammatissa on mahdollisuus käyttäytyä huonosti tai hyvästi. Kaikissa ammateissa ei aina välttämättä kosketeta ihmisen syvimpiä ja herkimpiä tunteita ja huonokäytös ei pääse satuttamaan tai enempi esille. Hautausala on herkkä ala sillä ovathan rakkaansa menettäneet sokki tilassa ja pienikin epäkohta tuntuu suurelle. Huonokäytös kuitenkin ilamaisee ammatitaidon.

    • 123asd

      Lapseni kuoli saattohoidossa kotona. Ruumisautoa odotimme monta tuntia, mikä oli minulle ihan hyvä. Sain hyvästellä lastani. Se miten hautaustoimiston väki käyttäytyi oli varmasti ihan ok, mutta tilanne oli vaan niin järkyttävä. Katsoin, kun lapseni laitettiin säkkiin..... Ei sitä voi kauniisti tehdä.

      • Hei 123asd

        Voimia suruusi ja ymmärrykseni suureen menetykseen. Alalla joskus työskennelleenä en usko, että ketään laitetaan säkkiin. Jos kirjoitetaan säkkiin niin siitä jo tulee negatiivinen kuva. Huomaa myös saman asian uutisointi verrattaessa: Palokunta repi katon auki tai palokunta irroitti rakenteet. näistähän tulee ihan erinäkymä. Vainajan kuljetusta varten on siihen olemassa ihan sitä varten olevat lakanat. Toinen puoli paperia ja toinen muovitettu mahdollisesti valuvia nesteitä varten. Toinen tapa on käyttää vainajan kuljetukseen tarkoitettua kuljetuspussia joka rakenteeltaan muistuttaa eläville tarkoitettua makuupussia vetoketjuineen. Ei siis säkkiä mikä on hyvin negatiivinen kuvaus! Ei hautaustoimistonkaan väki pysty näissä tilanteissa yhtään mihinkään mikä voisi tuoda minkäänlaita lohtua mutta ei ole oikein aiheuttaa myöskään lisämielipahaa. Kaikki toimenpiteet koetetaan tehdä hyvin ja siististi jotta myös mahdolliset vainajan jatkokäsittelyt olisivat tehty oikein esim. avausta ym. muuta varten.

        Hyvää alkavaa vuotta sinulle


    • Tekee vielä mieli palata tähän aiheeseen. Kun vainajaa tullaan hakemaan niin ei siinä tilassa voi varmaankaan mitään kaunista ja hyvää nähdä. On vain negatiiviset ajatukset sekavissa mielikuvissa. Täytyy kuitenkin koettaa tajuta, että kuollut ihminen on aivan erilainen kuin elävä. Vainajan nostaminen ja muunlainenkin siirtely on ihan erinlaista kuin elävän. Puhutaan myös erikuntoisesta vainajasta jolla tarkoitetaan sitä muutostilaa mikä on jo alkanut vainajassa tapahtumaan tai on jotain tapahtunut kuoleman yhteydessä. Huomioitava sekin, että ihminen sisältää myös paljon nesteitä. Ei ole helppoa siivota paikkaa missä vainajan eri ruumiin osat ovat eripuolella tai on muutoin ns. huonokuntoinen. Johonkin ne kaikki on kuitenkin siististi laitettava kuljetusta varten. Ei kuitenkaan mihinkään säkkiin vaan niille tarkoitettuun kuljetustarvikkeisiin. Tunteet omaava ihminen se on se hautaustoimiston työntekijäkin. Olen laittanut sisareni-, isäni- ja äitini ruumiit arkuun sekä satojen muiden tuttujen ja tuntemattomien. Poikaani en pystynyt vaan luotin, että joku muu hoitaa sen asianmukaisesti. En ole tahtonut tehdä siitä tapahtumasta mitään epämiellyttävää tai halventavaa. Ajattelen, että poikani oli jo poissa tästä maallisesta maatuvasta olotilastaan. On edelleenkin jossakin lähelläni ja kun oma aikani koittaa toivon tapaavani hänet siinä olomuodossa missä silloin ollaan.

    • Jokainen sanottu ja sanomatonkin lause jää mieleen tilanteessa, jossa läheinen on kuollut. Mieheni kuollessa oli helteinen kesä-aamu. Hyvästeille oli aikaa ennen ruumisauton tuloa. Tummiin pukeutuneet, vähäeleiset miehet kättelivät ja esittivät osanoton. Tyttäreni ehdotti meille, että menisimme takapihan terassille siirron ajaksi. Mieheni oli kovin painava, yläkerran makuuhuoneen portaat mutkaiset ja kapeat, siirto siis raskas ja hankala., sitä emme olleet katsomassa. Kun mieheni oli autossa, he tulivat kertomaan, mihin kuljetetaan ja kättelivät. Kovin olivat hengästyneitä, hikisiä, mutta yrittivät olla sitä näyttämättä, vaikka vanhemman käsi tärisi kätellessä. Jäimme katsomaan, kun auto lähti matkaan. Jälkikäteen aprikoin, että mitenhän selvisi, ettei tulisi nitrolle käyttöä.

      • Hyvää huomenta

        Upeasti ajateltu, että sanomatonkin lause jää mieleen tuossa tilanteessa. Usein todellakin kiinnitetään suurin huomio tekemisiin ja sanomisiin. Monesti kaipaisi sitä jotain mikä jääkin kokonaan tekemättä. Mietin vielä illalla näitä tilanteita ja totesin, että kun se henki mikä meistä tekee elävän viedään ja sitten tulee viedään ruumiskin tulee kaikista niitä rakkaan viejiä.

        Kuolema on aika vieras kotona ja useinmiten kuollaan sairaalassa. Olet kiinnittänyt hyvän huomion vaikeisiin olosuhteisiin missä hautaustoimistot joutuvat joskus työskentelemään. On hyvä ettei sitä aina omaiset ole katsomassa ja siitä tilanteesta ikäviä mielikuvia rakentamassa. Hyvästejä voi jättää paremmissa olosuhteissa kuten sairaalan kappelissa. Itselläni on varmaan ollut pahin paikka tulla vainajan kanssa talon todella pienen kattoluukun kautta sisätiloihin.

        Luonnolisella kuolemalla ja ns. luonnottomalla kuolemalla on hyvinkin suuri ero vaikeiden ja helppojen paikkojen kanssa. Kaikki jää myös sitä tehtävää hoitavan mieleen. Pystyin aina hoitamaan työni niin hyvin kuin vain voin mutta se kun omaiset itkivät ja olivat niin lohduttomia särki sydäntäni suuresti. Se tuskin näkyi koskaan päällepäin. Olet nähnyt muutakin kuin vain sen vaikean tilanteen rapuissa. Näit sen miehen sydämeen kun mietit Nitroja.


      • Anonyymi

        Useita kertoja ollut itse hengenlähtö kun vainaja ollut raskas ja pitänyt kantaa vaikeasta paikasta.


    • Kerron vielä mistä johtuu se hautausauton viipyminen tai tuntien odotus. Palo- ja pelastus sekä poliisi ovat ns. heti valmiudessa. Elikkä pelastuslaitoksella tehtävään varatut varustukset ovat auton vieressä ja niihin hypätään välittömästi kun hälytys tulee. Poliisi on mitä todennäköisemmin jo työvuorossaan housut jalassa mutta periaatteessa ellei ole muulla tehtävällä niin on välittömästi lähdössä sinne minne tarvitaan. Kaikki tämä maksaa. Henkilöstölle maksetaan valmiudesta ja se nopeuttaa paikalle saapumista merkittävästi. Hautaustoimistot ovat tehneet sopimukset poliisin ja lääninhallitusten kanssa näistä kotikuljetuksista mutta heille ei makseta valmiudesta olla autoläheisyydessä mustapukupäällä odottamassa näitä kuljetuksia. Sopimuksessa voi olla maininta, että pitää olla liikkeellä vaikka kahdessa tunnissa. Näitä kotikuljetuksia on harvakseltaan ja työntekijä voi olla vaikka kesämökillään kun saa soiton tilauksesta. Hänellä on siten aikaa ajaa hautaustoimistolle, pukeutua ja ottaa kalusto käyttöön. Hänelle maksetaan ainoastaan kuljetuksesta. On sitten eriasia tilata hautausauto sovittuna aikana kuljetusta varten mutta silloin onkin toisenlaisesta tilanteesta kysymys. Esim. laitoksessa kuollut siirretään sovittuna aikana sairaalaan tai kappelille.

      • Kuten kuljetusalaaki

        Esim,Balteille.


      • Kuten kuljetusalaaki kirjoitti:

        Esim,Balteille.

        Hei

        Eihän se ole mitenkään varmaa, että onko hautausauton kuljettajat koulutettua toimiston väkeä. Hautaustoimistojen liitto kouluttaa henkilökuntaa ja ohjeistaa toimintatapoja myös käytöksen suhteen. Mikään ei kuitenkaan takaa sitä, että onko tehtävää hoitava kuljettaja joku ns. tilapäinen tai vaikka ns. sitä halpatyövoimaa. Pienemmillä toimistoilla ei kuitenkaan ole varaa tyriä yhtään kuljetusta sillä huonopalvelu takaa sen ettei ainakaan ne asiakkaat tule tilaamaan ja ostamaan hautajaisjärjestelyjä. On otettava huomioon myös se, että näitä ns. poliisiajoja kotoa on ainakin pienemmissä kaupungeissa hyvin harvoin. Ihmiset yleensä kuolevat sairaaloissa. Kotihakemiset tms. ovat usein niitä missä kuolema on ns. epänormaali, onnettomuus tms. Alallehan voi ryhtyä kun kaikki asiat ovat siihen elinkeinonharjoittamiseen kunnossa. Eihän missään ammatissa pärjää ellei ole siinä täysillä mukana ja hoida tehtäviään asiallisesti. Yksityiyrittäjällä ei ole todellakaan varaa menettää yhtään asiakastaan sillä tälläkin alalla on kilpailu kovaa.


    • Joskus ne hautaustoimiston väkikin menettää kuoleman kautta rakkaitaan. Työtehtävät voivat tuottaa hyvinkin henkilökohtaisia tuntoja eritilanteissa ja se sattaa näkyä myös tehtävien hoidossa. Itse en kokenut kuitenkaan samaistumista kun olin tehtävällä mutta aina se vaan jotenkin satutti. Se omaisten suru satutti. Ikuisesti on jäänyt mieleeni yksi tapaus missä nuori poika lopetti elämänsä kun "14v. rakastettu" jätti. Hain pojan kotoa ja siivosin siihen liittyvät, enkä kovinkaan paljoa muista yksitysikohtia. Sen kuitenkin muistan ikuisesti kun isä itki polvillaan lattialla aivan lohduttomasti. se kuva ei palanut verkkokalvoille vaan sydämeen. Itsekin tähän vastaavaan lohduttomaan tilaneeseen sitten jouduin vuosien jälkeen.

      Ei ehkä kannatta kovin muistoja näihin ikäviin kuljetustapauksiin kiinnittää ja tallentaa. Koetetaan muistella niitä hyviä ja ihania hetkiä mitä saimme rakkaittemme kanssa viettää. Voimia kaikille rakkaansa menettäneelle.

      • työtön autokuski

        Itsekkin olen saanut työvoimatoimistosta muutamankerran komennuksen ruumisautonrattiin, onhan se lähdettävä, muuten tulisi karenssia. Ei siinä tietysti voi muuta kuin ottaa kuorma päälle ja toimittaa se oikeaan osoitteeseen. Tottakai sanotaan päivää ja näkemiin, ei kuitenkaan kiitoksia.


      • työtön autokuski kirjoitti:

        Itsekkin olen saanut työvoimatoimistosta muutamankerran komennuksen ruumisautonrattiin, onhan se lähdettävä, muuten tulisi karenssia. Ei siinä tietysti voi muuta kuin ottaa kuorma päälle ja toimittaa se oikeaan osoitteeseen. Tottakai sanotaan päivää ja näkemiin, ei kuitenkaan kiitoksia.

        Kuljettaja kuljettaa RUUMISAUTOA. Olisi suotavaa, että HAUTAUSAUTOA kuljettaisi ja tehtävää hoitaisi hautaustoimiston työntekijä.


      • jussi---------------
        Turvamies kirjoitti:

        Kuljettaja kuljettaa RUUMISAUTOA. Olisi suotavaa, että HAUTAUSAUTOA kuljettaisi ja tehtävää hoitaisi hautaustoimiston työntekijä.

        woimia alalla työskenteleville .


      • SatamaJätkänPoika
        Turvamies kirjoitti:

        Kuljettaja kuljettaa RUUMISAUTOA. Olisi suotavaa, että HAUTAUSAUTOA kuljettaisi ja tehtävää hoitaisi hautaustoimiston työntekijä.

        Mäntsälän juustoportissa hautaustoimiston auto kahvitauolla viimekesänä, näytti oelvan arkku mukana kait siellä oli vainajakin mukana ? Tarviihan toki vainajakin kahvitauon jos on pitkä matka, eikä kiire enään minnekkään.. Ei siinä todellakaan kuskeilla polla säteillyt, kun jättivät autonsa ja kyydissä olleen arkun/vainajan niin näkyvään paikkaan..


      • SatamaJätkänPoika kirjoitti:

        Mäntsälän juustoportissa hautaustoimiston auto kahvitauolla viimekesänä, näytti oelvan arkku mukana kait siellä oli vainajakin mukana ? Tarviihan toki vainajakin kahvitauon jos on pitkä matka, eikä kiire enään minnekkään.. Ei siinä todellakaan kuskeilla polla säteillyt, kun jättivät autonsa ja kyydissä olleen arkun/vainajan niin näkyvään paikkaan..

        Jep

        Joskus kuljetusmatka on pitkä. Esim. vainaja on kuollut Hki ja siirretään haudattavaksi Muonioon. Jos hautauskuljetusta hoitaa Muoniolainen toimisto on matkaan lähdettävä tyhjän arkun kanssa. Silloin ei autossa käytetä lippua. Tullessa sitten ajetaan taas vainaja arkutettuna takaisin Muonioon. Silloin autossa käytetään liputusta. Kuljettaja on elävä ihminen. Hänen pitää käydä meidän kaikkien tavoin wc: ssä. syödä ja juoda välillä. Ei pysähdykset enää vainajalle mitään haittaa tai häpeää tee.


      • alhaalla.
        Turvamies kirjoitti:

        Jep

        Joskus kuljetusmatka on pitkä. Esim. vainaja on kuollut Hki ja siirretään haudattavaksi Muonioon. Jos hautauskuljetusta hoitaa Muoniolainen toimisto on matkaan lähdettävä tyhjän arkun kanssa. Silloin ei autossa käytetä lippua. Tullessa sitten ajetaan taas vainaja arkutettuna takaisin Muonioon. Silloin autossa käytetään liputusta. Kuljettaja on elävä ihminen. Hänen pitää käydä meidän kaikkien tavoin wc: ssä. syödä ja juoda välillä. Ei pysähdykset enää vainajalle mitään haittaa tai häpeää tee.

        Vainajan kuljetuksessa on ainakin täällä etelärannikolla tapana pitää ruumisautossa rullaverhot alhaalla kuljetuksen aikana. Saattaahan se arkku tai muu säilö kuitenkin jostakin vielä näkyä sivullisen silmään. On ihan kohtuullista pitää (lakisääteistä) taukoa ainakin 2 tunnin välein, sillä eihän väsyneenä saa ajaa liikenteessä. Pitkälle matkalle tulee useitakin taukoja.


      • alhaalla. kirjoitti:

        Vainajan kuljetuksessa on ainakin täällä etelärannikolla tapana pitää ruumisautossa rullaverhot alhaalla kuljetuksen aikana. Saattaahan se arkku tai muu säilö kuitenkin jostakin vielä näkyä sivullisen silmään. On ihan kohtuullista pitää (lakisääteistä) taukoa ainakin 2 tunnin välein, sillä eihän väsyneenä saa ajaa liikenteessä. Pitkälle matkalle tulee useitakin taukoja.

        Meillä oli autossa erittäin tummat ikkunat. Joskus käytin arkun päällä vielä tummaa kangasta joten ei autosta juuri mitään näkynyt ulos. En oikein itse pitänyt mielekkäänä sellaista "näyteikkuna" näkymää.


    • neropatti88.....

      Näin se menee. Hoitaavat hommansa ja sillä selvä. Mitä sinä odotat? Pitäiskö niiden halata sua ja itkeä sun kaa. Luoja tuolaisia säälin kerjääjiä. Ei tuo ollut lainkaan törkeää minusta. Eri asia jos ne olis vittuilu sulle.

      • Nyt on kyllä sellainen aihe että jos ei ole asiallista sanottavaa niin on parempi olla hiljaa.


      • minkäs teet ?

        yrittää avautua mutta taso on liian korkea silkalla apukoulun todistuksella kirjoitella tällä sivustolla


      • kjfjqwkqwökd
        minkäs teet ? kirjoitti:

        yrittää avautua mutta taso on liian korkea silkalla apukoulun todistuksella kirjoitella tällä sivustolla

        karenssia työkkäristä, jos kieltäydyt ruumisautonkuljettajan tehtävästä. Niinkuin jokut tossa kirjoitti.


      • rakas on poissa

        Mieheni oli kuollut tapaturmaisesti kotona työvuoroni aikana. Ambulanssimiehet totesivat kuolleeksi. Kaksi ystävällistä poliisia teki tarvittavat kyselyt. Paikalle olin kutsunut kaksi läheistä omaista. Poliisit pyysivät meitä siirtymään toiseen huoneeseen, kun tieto noutajista oli tullut, n tunnin kuluttua. Noutajat liikkuivat hiirenhiljaa. Ei kuulunut pienintäkään hiiskausta, ja vainaja oli poissa. En ikinä ole kuvitellut, että vainajaa olisi käsitelty epäkunnioittavasti. Toivottavasti sellaista ei tapahdu. Tietysti vainaja on johonkin kääreeseen laitettava, en vain tiedä, kun en ollut näkemässä. Parempi niin.


      • rakas on poissa kirjoitti:

        Mieheni oli kuollut tapaturmaisesti kotona työvuoroni aikana. Ambulanssimiehet totesivat kuolleeksi. Kaksi ystävällistä poliisia teki tarvittavat kyselyt. Paikalle olin kutsunut kaksi läheistä omaista. Poliisit pyysivät meitä siirtymään toiseen huoneeseen, kun tieto noutajista oli tullut, n tunnin kuluttua. Noutajat liikkuivat hiirenhiljaa. Ei kuulunut pienintäkään hiiskausta, ja vainaja oli poissa. En ikinä ole kuvitellut, että vainajaa olisi käsitelty epäkunnioittavasti. Toivottavasti sellaista ei tapahdu. Tietysti vainaja on johonkin kääreeseen laitettava, en vain tiedä, kun en ollut näkemässä. Parempi niin.

        Olet aivan oikessa

        Ei nämä hakutilanteet ole omaisten katsottavaa sen kummemmin kuin obduktio (avaus) sairaalassakaan. On tärkeää, että tehtävät hoidetaan ammattimaisesti ja vainajaa kunnioittaen. Eikä näitä kannata edes muistella sillä mitään hyvää muistoa ei näistä rakenna itselleen eikä toisille. En pidä kuitenkaan yhtään pahana etteikö näsitä asioista voi keskustella ja ehkäpä sitä kautta tarkentaa tietoja ja poistaa turhia luuloja ja vääriä kuvitelmia. Luottamuskin on arvokas asia ja sen voi yhdistää näihinkin tapauksiin. Voimia sinulle Rakas on poissa.


      • jäteautonkuski
        Turvamies kirjoitti:

        Olet aivan oikessa

        Ei nämä hakutilanteet ole omaisten katsottavaa sen kummemmin kuin obduktio (avaus) sairaalassakaan. On tärkeää, että tehtävät hoidetaan ammattimaisesti ja vainajaa kunnioittaen. Eikä näitä kannata edes muistella sillä mitään hyvää muistoa ei näistä rakenna itselleen eikä toisille. En pidä kuitenkaan yhtään pahana etteikö näsitä asioista voi keskustella ja ehkäpä sitä kautta tarkentaa tietoja ja poistaa turhia luuloja ja vääriä kuvitelmia. Luottamuskin on arvokas asia ja sen voi yhdistää näihinkin tapauksiin. Voimia sinulle Rakas on poissa.

        Onko sillä ruumisautolla ja teuraskuljetuksella juuri mitään eroa, kysehän on vain kuljetuksesta. Odotus on aina turhauttavaa, vaikka odottelisi bussia ja suruahan maailmaan mahtuu.


    • KimmoP.

      Toissa vuonna isoisäni haettiin asunnostaan ja hiljaisia miehiä nämä noutajat olivat tullessaan ja mennessään myös. Liukuhihna työtä. Hieman jäin odottamaan edes jonkinnäköistä sosiaalisuutta.

      • vähissä.

        Tilanne sinällään ei ole kovin sosiaalinen. Hoidellaan vaan käytännön asiat ja puhutaan ihan välttämätön.
        Ihmiset on niin erilaisia. Joskus puhutaan paljonkin omaisten kanssa, toisinaan taas ollaan lähes mykkiä. Olen kuitenkin istunut omaisten kanssa yli 30 vuoden aikana tuhansia tunteja, joten kokemuspohjaa on riittämiin. Noihin vuosiin sopii ainakin 4:n eri hautaustoimiston henkilökuntaa tai muita kuljettajia.
        En kuitenkaan ole milloinkaan tavannut ihmistä joka olisi ollut töykeä tai hautaustoimeen sopimaton.
        Jokainen meistä omaksuu oman linjansa/tapansa tehdä työnsä. Minun linjani on ollut se, että en ota yleensä osaa minulle ventovieraiden ihmisten suruun, vaan hoidan vain korrektisti ja pieteetillä tehtäväni. Minua ei ole koskaan moitittu omaksumastani linjasta. Vastaan kysymyksiin ja annan omaisille ohjeita ja neuvoja tietämykseni puitteissa.
        Joku toinen henkilö tekee asiat aivan toisin. Nähdäkseni molemmat tavat ovat oikeita kunhan varoo loukkaamasta surevia ihmisiä.


      • vähissä. kirjoitti:

        Tilanne sinällään ei ole kovin sosiaalinen. Hoidellaan vaan käytännön asiat ja puhutaan ihan välttämätön.
        Ihmiset on niin erilaisia. Joskus puhutaan paljonkin omaisten kanssa, toisinaan taas ollaan lähes mykkiä. Olen kuitenkin istunut omaisten kanssa yli 30 vuoden aikana tuhansia tunteja, joten kokemuspohjaa on riittämiin. Noihin vuosiin sopii ainakin 4:n eri hautaustoimiston henkilökuntaa tai muita kuljettajia.
        En kuitenkaan ole milloinkaan tavannut ihmistä joka olisi ollut töykeä tai hautaustoimeen sopimaton.
        Jokainen meistä omaksuu oman linjansa/tapansa tehdä työnsä. Minun linjani on ollut se, että en ota yleensä osaa minulle ventovieraiden ihmisten suruun, vaan hoidan vain korrektisti ja pieteetillä tehtäväni. Minua ei ole koskaan moitittu omaksumastani linjasta. Vastaan kysymyksiin ja annan omaisille ohjeita ja neuvoja tietämykseni puitteissa.
        Joku toinen henkilö tekee asiat aivan toisin. Nähdäkseni molemmat tavat ovat oikeita kunhan varoo loukkaamasta surevia ihmisiä.

        En minäkään koskaan sanonut, että otan osaa suruunne. En todellakaan voisi sitä sanoa kun en ole lähiomainen. Otin kädestä kiinni ja sanoin kuitenkin aina: - voimia teille. Pienellä paikkakunnalla usein kuitenkin hain tuttavaa. Yhdenkin tuttava miehen kanssa juttelin kaupassa. Hän kertoi jääneensä talvilomalle ja aikoi nyt tehdä tänä aikana paljon polttopuita. Seuraavana päivänä hain miehen puupinojen välistä. Oli saanut sydän kohtauksen. Vaikka työtä teinkin ammttitaidolla niin aina se tuntui pahalle hakea tuttavaa. Kuolema on aina yllätys ja yhtä kylmä kohtasi sen miten tahansa.


    • amisboy

      toivottavasti ei kovasti perää heittäny, on voinu äijäs pudota matkasta!

      • hyvästijättö

        Kerron oman kokemukseni. Kun äitini kuoli kotonaan niin ruumisauton tilasi todennäköisesti poliisi. Poliisi valokuvasi vainajan ja ruumisauto ei paikallinen vaan kauempaa(käytäntö). Menin veljeni kanssa huoneeseen mukaan kun äitiäni laitettiin ns. mustaan säkkiin. Juttelin äidilleni, suukotin otsaa ja leikkasin hiustupsun muistoksi. Menin kyytiin kun äitiäni vietiin vainajien kylmiöön. Kun vainaja oli käynyt ruumiinavauksen niin paikallinen hautaustoimistoyrittäjä puki äitini arkkuun. Kun oli puettu menin katsomaan ja hyvästelemään äitiäni. Hän ei ollut ollenkaan pahannäköinen. Halusin olla mukana näissä tapahtumissa. Kun ruumisauto lähti kohti hautausmaan ruumiinsäilytyspaikkaa olin kyydissä autossa. Juttelin yrittäjän kanssa rauhallisesti, lempeästi. Hän ajoi auton äitini kodin eteen hetkeksi pysähtyen. Näin kunnioitti vainajaa ennen hautausmaalle menoa. Minulle ei jääny ollenkaan ikäviä muistoja hautaustoimiston toiminnasta, ruumisautokuljetuksesta ym.


    • Likolahtelainen

      Itse olen laittanut 3 oman perheen jäsentä ( lapseni 2011, äitini 2013 ja isäni 4 kk tämän jälkeen ) arkkuun. Mukana oli hautaustoimistosta ruumisauto kuljettajineen. ilmaisin tahtoni että haluan olla mukana kun vainaja siistitään arkkuun. Jokaisella kerralla tämä kävi. Kuljettajana oli pitkään alalla työskennellyt ja koska paikka kunta jossa asun täällä jokainen tuntee toisensa. Ainakin näillä pienillä paikkakunnilla nämä kuljettajat osaavat työnsä. isommista kaupungeista en tiedä.

    • kokemusoli

      Oli se aika kova paikka isäukko arkkuun laittaa. Oli tehty ruumiinavaus Oli muovisessa vetoketjullisessa säkissä. Paljon oli nestettä matkassa joita oli yritetty lakanoilla ja pyyhkeillä imetyttää. Ei ollu nätti myös tikkausjälki avauksen vuoksi. No asiallisesti hauturin ja veljen kanssa homma hoidettiin. Tuumas hauturi että jos pahaa tekee ymmärtää hän täysin mikäli poistumme paikalta. Pyysipä jossain vaiheessa kääntämään katseemmeki pois. Oli ammatti kaveri hän. Kertoi selkeästi kokoajan mitä teki ja mitä on tulossa.

    • atk-huoltoa
      • ookailuaoottelen

        Sama kai se on jos asiallinen kuskaus vaikka hakis kulosaaren poikamiehet raadon pois. Anteeksi siis vainajan. Ihme nillitystä. Varmaan näissä poliisin tilaamissa kyydeissä on omat sääntönsä. Oulussa eräs kuolemantapaus niin kuskin sukulainen retosteli oulun puskaradiossa facebookissa tiedoista. Oli tarina jo levinny yleisesti Se ei ole suotavaa. Ja käsittääkseni oli HAUTAUSTOIMISTON kuljettaja ollu. Itse jos saisin valita oman kuljetuksen niin halvin kyyti kelpais. Ja vaikka autolla missä on arinan mainos kylessä Tai keskon. Lidilin logoa en haluais kuitenkaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      313
      3827
    2. 209
      3058
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2594
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2044
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1485
    6. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      178
      1402
    7. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1381
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1357
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      25
      1344
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1287
    Aihe