Kirjoitan jutun uudestaan: Menin tutustumaan

Helluntaiseurakuntaan, jossa oli kastetilaisuus, jossa kastettiin uskova aviopari. Tilaisuuden jälkeen kastamisen suorittanut pastori tuli puhumaan minulle. Sanoin hänelle, että taas toteutui se vanhan ihmisen kuoelma, viitaten sanoillani "kasteen hautaan". Pastori kysyi minulta, että väitänkö minä vanhan ihmisen olevan kuollut, niin ettei se enää elä minussa?" Kysyin pastorilta että eikö siitä juuri ole kyse kasteessa, - vanhan ihmisen kuolemasta? Hän kysyi minulta että: "Väitänkö sinä vanhan ihmisen olevan kuollut sinussa? Kuule vahja ihinen ei kuole ennenkuin on kaksi metriä multaa naaman päällä!" Sanoin Raamatun kuitenkin väittävän vanhan ihmisen kuolleen, mm. Room.6:6:ssa. Johon pastori lisäsi: "niin no Raamattu sanoon" - niin, mutta eihän se niin ole. Seurakunnan veli vielä vahvisti asian olevan kuten pastori esitti, mutta onkohan - asia silti niin kuin he kiivaasti vakuuttivat?
1061831
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 106

Vanhimmat

ei siinä mitään kuole

toisin on Luterilaisten lasten kaste, siinä on mukana Jumalan sanan lisäksi maallinen vesi ja Pyhä Henki. Kaste nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen.

"Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan."

Äänestä
  • Raamatusta: Joh.3:22-4:2; - mutta kerrohan miksi hän ei kastanut, tai kastattanut yhtään pikkalasta, vaan ainostaan siunasi heitä?

    Äänestä

  • Kyselijä kysyy kirjoitti:

    Raamatusta: Joh.3:22-4:2; - mutta kerrohan miksi hän ei kastanut, tai kastattanut yhtään pikkalasta, vaan ainostaan siunasi heitä?

    Jeesus ei kastanut lapsia eikä aikuisia silloin käytössä olleella Johanneksen kasteella, joka oli pelkkä vesikaste.

    Jeesus asetti kristillisen kasteen vasta kuolemansa jälkeen. Kristillinen kaste on liittämistä Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen yhteyteen "syntien anteeksisaamiseksi" ja "Pyhän Hengen lahjan" saamiseksi, kuten Raamattu opettaa.

    Lapsien kastaminen alkoi siis vasta Jeesuksen mentyä taivaaseen ja lähetettyä sieltä Pyhän Hengen veden lisäksi.

    Äänestä

  • uusi liitto kirjoitti:

    Eikä hän kastanut yhtään lasta, eikä myöskään koko UT:sta voida osoittaa sellaista tapahtuneen, että uskosta osattomia sylilapsia olisi kastettu - puhumattakaan siitä että heitä olsi kastettu jonkun kirkon jäsenyyteen. Et vastannut itse kysymykseen: miksi Jeesus ei kastanut opetuslastensa välisyksellä lapsia, vaan sanoessaan: "salliskaa lasten tulla tyköni", Hän otti heidät vain syliinsä ja pani kätensä heidän päälleen siunaten heitä, - eikä kuten kirkko opettaa --> ja tähän viitaten valheellisesti perutelee suorittamaansa Raamatulle vierasta lapsikastetta, jota Raamttu ei tunne tai tunusta missään kasteeksi. Voisit lopettaa petoksien levittämisen ja katsoa kuinka Jeesus menetteli asiassa, kohdatessaan lapsia. Selityksillesi ei lyödy mitään tukea Raamatusta, tai sen osoittamista käytännöistä.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Jeesus antoi eläissään maan päällä syntejä anteeksi keitä hän tapasikin, ilman kastetta. Syntinen nainen, lapset, ristinryöväri.

    Jeesuksen pelastava "kosketus" lapsille. Ei ne vanhemmat huvin vuoksi lapsiaan puoliväkisin vieneet Jeesuksen luokse. Kyse oli lapsen ikuisesta elämästä.

    Pelkkä ihmissiunaus (joka helluntailaisilla on käytössä) ei koskaan voi korvata Jeesuksen pelastavaa "kosketusta" lapselle Jeesuksen eläissä maan päällä. Eikä alkukirkon perheissä lapsia eroteltu kastetilanteissa eroon pelkkää ihmissiunausta varten. Koko perhe kastettiin. Alkuseurakunnasta ei löydy yhtään perhekastetta, jossa perheen lapset olisi jätetty kastamatta pelkän ihmissiunauksen varaan tähän maailmaan seurakunnan ulkopuolelle. Kaikki kristityt ovat kasteessa liitetty Kristuksen ruumiiseen.

    Kristillinen kaste, jossa maan päällä elävän Jeesuksen tilalla on vesi, veri ja Henki, Jumalan sanaan liittyen, sehän on todellakin Jeesuksen kuolemaan ja vereen kastamista ja liittämistä, eikä sitä voitu vielä tehdä Jeesuksen eläissä. "Vai ettekö tiedä, että mei kaikki kastetut olemme kastetut hänen kuolemaansa?

    Etkä muuten edes ilmeisesti ymmärtänyt mistä oli avauksessa kyse. Raamatttu ei tue mitää luterialisia tai katolisia kasteita, joista on historian saatossa käytetty osuvasti nimeä "pirunkaste", joka onkin vain Raamatun tunteman kasteen pakanallinen vastine, eikä kuulu lainkaan kristinuskon piiriin.

    Äänestä

  • Palataampa aiheeseen kirjoitti:

    Etkä muuten edes ilmeisesti ymmärtänyt mistä oli avauksessa kyse. Raamatttu ei tue mitää luterialisia tai katolisia kasteita, joista on historian saatossa käytetty osuvasti nimeä "pirunkaste", joka onkin vain Raamatun tunteman kasteen pakanallinen vastine, eikä kuulu lainkaan kristinuskon piiriin.

    epäraamatullisessa anabaptismisssa (alkoi 1500-luvulla), johon helluntailaisuuskin kuuluu eli uudestikasteessa ihmiseen pumpataan vierasta henkeä, vapinat, tärinät, kaatumiset yms.ilmiöt seurauksena

    "Sillä hänen omat jalkansa vievät hänet verkkoon, hän käyskentelee katetun pyyntihaudan päällä."

    Äänestä

  • anabaptismista kirjoitti:

    Eikä Raamttu tunne lainkaan maailmankirkkojen käyttämää pirunkastetta, ja sen mukaisia pakanallisia valeluriittejä, vaan ne kuuluivat katolisuuden ja luterilaisuuden eli muinaisbabylonialaisten "porttouskontojen" piiriin ja sieltä otettiin lapsikasta käytöön maailmankirkkoihin.

    Äänestä

Vesi on yksi elementti. Vedellä kastelu on symbolinen uskonnoissa. Vesihän on puhdistava elementti.
Ei noita uskonnon kasteita kannata ottaa vakavasti ilman tulkintaa.
Kunnioita luontoa ja sen luojaa, älä rituaaleja. Etkä joudu helvettiin vaikket tottelisi.

Äänestä
  • Raamattuun ja sen kasteopetukseen, vai mitä?

    Äänestä

Mitä mieltä sinä olet pastorin näkemyksistä, ja siitä oliko hän aisassa oikeassa?

Äänestä
  • ylimieliseltä, se pastori..??

    Äänestä

Eli varmaan yhtymäkohdat löytyvä, kun kumpikin osapuoli on keskustelussa mukana, vai mitä?

Kaste on hyvän omantunnon liitto, eli kyllä se vanhan ihmisen kuolema lähtee tuosta.

Hänen ristinsä ja minun.

Meidän kuoleminen on myös prosessi, eli lihallisen mielemme kuoleminen. Ei siellä ristilläkään ryövärillä tahi Jeesuksen kohdalla kuolema tapahtunut välittömästi ja antaa tavallaan näköalaa meille.

Eikös se Paavali opeta myös sitä, että lihassa täytän jotain muuta kuin Jumalan tahtoa, mutta Hengessä täytän sen Jumalan tahdon, noin kansankielelle käännettynä.

ts. aina uskovanakin matkaamme tällaisen "kiikkulaudan" mukaan, eli Hengessä kuoletamme lihan teot ja päinvastoin, kun emme ole Hengessä, saattaapi se vanha aatami vaikuttaa jopa pitkällä matkalla olevalla kastetulla kristilyllä ja siksi olkaa antaeeksiantavaiset toisianne kohtaan.

Raamattu kertoo myös, että vasta perillä vajavuutemme lakkaa. Eikös ole selvät sävelet, eli vajavuutemme on sen vanhan minän kättemme hedelmää ja taas siitä on tehtävä parannus.
Kun parannus tehdään, että Henki saa vallata mielen, tullaan Raamatun sanan totuuteen,että Hengen hedelmät on jotakin, vai mitä?

ts. Hengen hedelmät on Jumalan Hengen hedelmiä, ja niitä ei puristeta ihmisestä, ei vaikka olisi kuinka kastettu. Se on antautumista joka päivä Hengen johdatukseen.

Eli näin yksinkertaisin siveltimen vedoin kiteytin asiaa, ja totean noin realisesti, että kumpikin osapuoli puhuu totta ja molemminpuolinen näköala kun tulisi palstalle, ei meidän tarvitse; "juupas, eipäs" kirjoituskia harrastaa, vai mitä?

Äänestä
  • Nimenomaan vahhanihmisen kuolemasta, - eikä siis muusta, vaan juuri siitä on nyt kyse - ei siitä mitä "lihassa on tai elää" tai hengen hedelmistä jne.

    Room.6:6; >> kun TEIDÄMME SEN, ETTÄ VANHA IHMISEMME ON HÄNEN KANSSAN RISTIINNAULITTU, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme syntiä enää palvelisi.

    Äänestä

  • Ja niiden valtaanpääsyineen, on yhtä kaukana sanan ilmoittamasta: vahnan ihmisen kuolemasta, kuin tuo pastorin ja hänen seurakutansa - eli et näy lainkaan uskovan siihen mitä sana sanoo: "TEIDÄN VANHA IHMISENNE, ON HÄNEN KANSSAAN RISTIINAULITTU".

    Äänestä

  • Katsi tarksti kirjoitti:

    Nimenomaan vahhanihmisen kuolemasta, - eikä siis muusta, vaan juuri siitä on nyt kyse - ei siitä mitä "lihassa on tai elää" tai hengen hedelmistä jne.

    Room.6:6; >> kun TEIDÄMME SEN, ETTÄ VANHA IHMISEMME ON HÄNEN KANSSAN RISTIINNAULITTU, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme syntiä enää palvelisi.

    Onko syntinen ruumiisi JO kukistettu? ts. se vanha aadam, elääkö se rinnallasi?

    Tuohon kun vastaat, löydät selityksen.

    Kun puhumme uudestisyntymisestä, ihminen uudestisyntyy Kristuksessa ja nyt puhumme Uudesta Aadamista. Hänessä eläen saat Hengen voiman voittaa sen vanhan aadamisi lihan täällä ajassa, mutta kun se aadamisi välillä voi hyvin, hyvinkin elävästi, et täytä Jumalan tahtoa, joka on rakkaus, ainakin lähimmäisesi suun tunnustuksen mukaan, niin

    silloin ehkä astuu mieleesi Paavalin opetus.

    Ainakin Paavalilla, (oliskohan kastettu ;) )). taisteli tämä kaksi puolta, ja hän sanoi että vanhassa hän täyttää synnin lakia.

    Synti on raamatullisesti määriteltynä Jumalan tahdon vastustamista, laittomuutta, ja laittomuus on rakkaudettomuutta. Rakkaushan on lain täyttymys.

    Paavali jatkaa, mutta Hengessä täytän tämän Jumalan lain.

    ..
    Eiköhän se ole näin, että puhutaan hengestä = meidän henki ja Hengestä Jumalan Henki.
    niin Hengen armolahjat ne on Jumalan antamia armolahjoja ja ne eivät ole lähtöisin meistä.
    Vaan Jumalasta ja kaikki se tekeminen, minkä teet Hengessä, on Jumalan tahdon mukaisia ja rakkauden sävyttämiä, josta kunnia tulee Jumalalle.

    .. Eli tunnen täysin, mistä kirjoitat ajatuksena ja nyt vedän sinut siltä oksaltasi alas raamatun ääreen.

    Sinä et vielä ole kirkastettu täydellisyyteen, että vajavuutesi olisi päättynyt.
    Sinä vielä olet liha, lihallinen, mutta ainoastaan silloin Hengen johdossa, kun sydän antautuu Juamalan tahtoon, jossa jopa vuoret voi siirtyä, mutta vain kun Jumala sen näkee tarpeelliseksi.

    ...
    Eli ei astuta vanhan aadamin voimiin, että tiedämme hyvän ja pahan emmekä tarvitse Jumalaa johtamaan ja täyttämään elämäämme, se on käärmeen valhe.

    Vaan Uusi Aadam Kristus on kaikki kaikessa ja siinä vanha ihminen on kuollut, mutta tahto on jätetty käsiimme, haluammeko. Siksi Herran tiellä vaeltaminen on rakkaudessa vapaehtoista ja hedelmistä puu tunnetaan. Vai meinaatko, että kristikunta edustaisi täydellisesti Jumalan tahto täällä ajassa?
    Se ajatus on harha.
    Kun rukoilet, että tapahtukoon Sinun tahtosi myös maanpäällä kuin taivaassa, niin tämä rukous on uudestisyntyneen kastetun rukous.
    Siinä pyydetään, että antautumisemme olisi Jumalan mielenmukaista ja nyt olemmekin näitten perimmäisten kysymysten äärellä.

    Ja niin kauan kun olemma matkalla, olkoon uskova evl. Lest. Vapaak. Hellutalainen, jne. se vanha elää matkassamme ja kuolee lopullisesti, kun multa peittää kasvot.
    Se multa on merkkinä lopullisesta kuolemasta, jonka jälkeen täydellisyys raamatun opetuksen mukaan alkaa.
    Eli näen, että pastorin väittämä sisältää sitä totuutta, jolla hän halusi myös opettaa, ettei liian suureki se vanha aatami nouse kurottelemaan hedelmiä hyvän ja pahantiedon puusta.

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Ja niiden valtaanpääsyineen, on yhtä kaukana sanan ilmoittamasta: vahnan ihmisen kuolemasta, kuin tuo pastorin ja hänen seurakutansa - eli et näy lainkaan uskovan siihen mitä sana sanoo: "TEIDÄN VANHA IHMISENNE, ON HÄNEN KANSSAAN RISTIINAULITTU".

    45. Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. 46. Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. 47. Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. 48. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset. 49. Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.

    Paavali Room 7:21-25
    21. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23. mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 25. Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.

    ja seuraava luku on tämä Hengen lain sisältö ja sen ymmärtää parhaiten, että Uusi Aadam toteuttaa elämäksi kaiken, koska ihmisessä on turmeltunut luonto syntymän perusteella.

    Äänestä

  • ariamatia...... kirjoitti:

    Onko syntinen ruumiisi JO kukistettu? ts. se vanha aadam, elääkö se rinnallasi?

    Tuohon kun vastaat, löydät selityksen.

    Kun puhumme uudestisyntymisestä, ihminen uudestisyntyy Kristuksessa ja nyt puhumme Uudesta Aadamista. Hänessä eläen saat Hengen voiman voittaa sen vanhan aadamisi lihan täällä ajassa, mutta kun se aadamisi välillä voi hyvin, hyvinkin elävästi, et täytä Jumalan tahtoa, joka on rakkaus, ainakin lähimmäisesi suun tunnustuksen mukaan, niin

    silloin ehkä astuu mieleesi Paavalin opetus.

    Ainakin Paavalilla, (oliskohan kastettu ;) )). taisteli tämä kaksi puolta, ja hän sanoi että vanhassa hän täyttää synnin lakia.

    Synti on raamatullisesti määriteltynä Jumalan tahdon vastustamista, laittomuutta, ja laittomuus on rakkaudettomuutta. Rakkaushan on lain täyttymys.

    Paavali jatkaa, mutta Hengessä täytän tämän Jumalan lain.

    ..
    Eiköhän se ole näin, että puhutaan hengestä = meidän henki ja Hengestä Jumalan Henki.
    niin Hengen armolahjat ne on Jumalan antamia armolahjoja ja ne eivät ole lähtöisin meistä.
    Vaan Jumalasta ja kaikki se tekeminen, minkä teet Hengessä, on Jumalan tahdon mukaisia ja rakkauden sävyttämiä, josta kunnia tulee Jumalalle.

    .. Eli tunnen täysin, mistä kirjoitat ajatuksena ja nyt vedän sinut siltä oksaltasi alas raamatun ääreen.

    Sinä et vielä ole kirkastettu täydellisyyteen, että vajavuutesi olisi päättynyt.
    Sinä vielä olet liha, lihallinen, mutta ainoastaan silloin Hengen johdossa, kun sydän antautuu Juamalan tahtoon, jossa jopa vuoret voi siirtyä, mutta vain kun Jumala sen näkee tarpeelliseksi.

    ...
    Eli ei astuta vanhan aadamin voimiin, että tiedämme hyvän ja pahan emmekä tarvitse Jumalaa johtamaan ja täyttämään elämäämme, se on käärmeen valhe.

    Vaan Uusi Aadam Kristus on kaikki kaikessa ja siinä vanha ihminen on kuollut, mutta tahto on jätetty käsiimme, haluammeko. Siksi Herran tiellä vaeltaminen on rakkaudessa vapaehtoista ja hedelmistä puu tunnetaan. Vai meinaatko, että kristikunta edustaisi täydellisesti Jumalan tahto täällä ajassa?
    Se ajatus on harha.
    Kun rukoilet, että tapahtukoon Sinun tahtosi myös maanpäällä kuin taivaassa, niin tämä rukous on uudestisyntyneen kastetun rukous.
    Siinä pyydetään, että antautumisemme olisi Jumalan mielenmukaista ja nyt olemmekin näitten perimmäisten kysymysten äärellä.

    Ja niin kauan kun olemma matkalla, olkoon uskova evl. Lest. Vapaak. Hellutalainen, jne. se vanha elää matkassamme ja kuolee lopullisesti, kun multa peittää kasvot.
    Se multa on merkkinä lopullisesta kuolemasta, jonka jälkeen täydellisyys raamatun opetuksen mukaan alkaa.
    Eli näen, että pastorin väittämä sisältää sitä totuutta, jolla hän halusi myös opettaa, ettei liian suureki se vanha aatami nouse kurottelemaan hedelmiä hyvän ja pahantiedon puusta.

    Sillä Raaamttuhan valkuuttaa ja sanoo selvästi, että: "teidän vanha ihmisenne on hänen kanssaan ristiiinnaulittu", eli tämän sanankohdan mukaan se mikä on vanhaa on jo KUOLUT, EIKÄ SIIS VOI TAISTELLA. Se että uskovalla on vielä jäljellä "liha", ja sen mieli, joka sotii Jumalan tahtoa vastaan, voimatta koskaan siihen aslitua, tai taipua on "lihan mieli", joka on loputonta vihollisuutta Jumalaa vastaan, ja juuri tuota lihan mieltä, sen mielistekoja se VANHA IHMINEN ENNNEN KUOLEMAANSA, ALATI TÄYTTI MEISSÄ, MUTTA NYT SEN LOPPU ON TULLUT:

    Room.6:6; >> KUN TIEDÄMMME SEN ETTÄ MEIDÄN VAHNA IHMISEMME ON HÄNEN KANSSAAN RISTIINAULITTU, että synnin ruumis (se ruumis joka palveli vain vanhan ihmisen eläessä syntiä ja sen tahtoa) kukistettaisiin, niin ettemme ENÄÄ (SOKEINA NÄKEMÄTTÄ TÄTÄ VANHAN IHMISEN POISKUOLEMISTA) SYNTIÄ PALVELISI. > Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinaulittu minulle, ja minä maailmalle! Silllä ei ympärileikkaus ole mitään eikä ympärileikkaamttomuus, VAAN UUSI LUOMUS. Ja kaikille, jotka tämän säännön mukaan vaeltavat, kaikkille heille rauha ja laupeus, ja Jumalan Israelille! > Sillä Kristuksen rakkaus vaati meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: YKSI ON KUOLLUT KAIKKEN EDESTÄ, SIIS KAIKKI OVAT KUOLLEET; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka olävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka on heidän edestään KUOLLUT JA YLÖSNOUSSUT. SENTÄHDEN EMME TUNNE ENÄÄ KETÄÄ LIHAN MUKAAN; jos olemme tunteneetkin Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan nyt enää tunne. SIIS JOS JOKU ON KRISTUKSESSA, NIIN HÄN ON UUSI LUOMUS, SE, MIKÄ ON VANHAA ON KADONNUT, KATSO, UUSI ON SIJAAN TULLUT.

    Äänestä

  • UPDATE_7943102 kirjoitti:

    45. Onkin kirjoitettu: "Ensimmäisestä ihmisestä, Aadamista, tuli elävä olento." Mutta viimeisestä Aadamista tuli eläväksi tekevä henki. 46. Ensimmäisenä ei siis ole hengellinen vaan ajallinen; vasta sen jälkeen tulee hengellinen. 47. Ensimmäinen ihminen on maallinen, maasta lähtöisin, toinen ihminen on taivaasta. 48. Millainen tuo maallinen ihminen oli, sellaisia ovat kaikki maalliset ihmiset, ja millainen tuo taivaallinen ihminen on, sellaisia tulevat olemaan taivaalliset ihmiset. 49. Ja niin kuin me nyt olemme maallisen ihmisen kaltaisia, niin me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi.

    Paavali Room 7:21-25
    21. Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. 22. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, 23. mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. 24. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? 25. Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.

    ja seuraava luku on tämä Hengen lain sisältö ja sen ymmärtää parhaiten, että Uusi Aadam toteuttaa elämäksi kaiken, koska ihmisessä on turmeltunut luonto syntymän perusteella.

    Uskoon tuloa, ja siksi tämä epätoivoisen tilan aikaansaama loppupäätelmä onkin hätä, siitä että ihminen tajuaa, olevnasa syntissä lihassaan, myytynä synnin ja kuoleman alle - ja huutaa siksi myös, apua: "Jeshuaa" = JHWH auta/pelasta:

    >> Minä vihelijäinen ihminen, KUKA PELASTAA MINUT TÄSTÄ KUOLEMAN RUUMIISTA? > Ei siis nyt ole mitään kuolemantuomiota niille (

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    siis häntä. Hänellä on Sana halussaan, juuri noin se on Raamatun sanassa opetettu ja siihen yhtyy myös Pyhä Henki, ja antaa siunauksensa Sanalle, joka on Raamatun hengellistä sisältöä aidosti ja puhtaasi rehelliseti esiin tuotu!

    Käytät Paavalin antamassani esimerkissä rajapyykkiä "ennen" ja jotain, eli uskoontuloa.

    Ajatushan olisi viehkeä, että näin olisi. Mutta uskon tuossa Paavalin opetuksessa olevan syvempi sisältö.

    Meillä kristittyinä on aina taistelu pahaa vastaan, eli olenko väärässä? Ei uskomaton huuda, ennen herätystä, kuka pelastaa minut tästä taistelusta.

    Vaan Herran oman ympärillä saatana hyörii kuin kiljuva jalopeura, kenet saisi niellä, ei se omiaan niene, koska ne on nielty jo.

    Siksi siirränkin tämän rajapyykin koko ihmiselämän, eli kristityn Jeshuassa, tahi Jashuassa, miten se nyt lausutaan, kattavaan elämään.

    Nyt sitten puhutaankin siitä hengen ja HENGEN tilasta, jossa matkamme kilvoituksessa olemme.
    Pienikirjaiminen on siinä omassa, joka on sitä meissä oman aadamin taistelutannerta, jossa verille asti taistelemme pahaa vastaan.
    Tässä taistelussa saamme aina todeta, että vain HENGESSÄ, ts. Jumalan JHWH.n voimassa Pyhässä Hengessä jossa käytä isoa alkukirjainta ja kokonaan isoja kirjaimia on meidän ulkopuoleltamme Jumalasta tulevaa Hengen voimaa ja siinä on Uusi Aadam Kristus Jeshua, tämä lähde ja tässä Hengessä, voimme voittaa.

    Eli meidän vanhan matkakumppanimme hautaan asti aadamimme ruumiista pelastaa vain Henki, Hengen armolahjat antavat voiman taistella ja kun Hengessä saamme taistella, olemme ajassa Hänen kuvansa kaltaisia, kuin kuvastimesta.
    Tämä kuvastin kertoo juuri sitäkin, että se ei ole täydellinen, lihamme mukaan, vaan kuvastaa TAivaallista, joka kerran muuttuu täydellisyydessä täyteen mittaansa.

    Täällä iankaikkisuusmatkamme vaikeimmassa ajassa, jatkaamme aina Hengen täyteyttä, ettemme lankeaisi.
    koska olemme "kuitenkin liha".

    Sen tähden näemme, kuinka lankeamukset kohtaa veljiä ja sisaria seurakuntanimestä huolimatta matkalla.
    On valvomattomuutta, tulee oma aadam lähelle, tulee oma henki lähelle, kun Henki ei ole täysin vallannut mieltä.

    Iso puu kaatuu rytinällä ja pienen puun kaatumista tuskin moni huomaakaan ja kyse on Herran omista.

    Tavallaan puhumme samoista asioista eri puolilta tarkastettuna, eikä se kuten toteat, ihmisen teoista pelastus ole kiinni, eli lankeamisesta. On vain tehtävä parannus ja palattava alkulähteelle.

    Keskustelu kumpusi aloitukseen siitä, että onko vanha kasteenhautaan lopullisesti kuollut, vai ei.
    Kyllä on, kun katselemme Kristukseen, se on totta, mutta tekojen tähden katsellen, se vanaha aatami on matkassa ja lankeamuksien tähden täälläkin ihmiset pilkkaavat matkalaisia.
    Kohde vain on väärä, sehän kohdistuu Kristukseen itseensä, hänhän on ottanut hoteisiinsa omansa ja nostaa, kantaa ja pelastaa, koska se ristillä kuoleminen on loppuiän tapahtuma.
    vanha aatami siellä sitkuttelee ja tekee parannusta.

    Eiköhän se tässä selkiydy kun ajatuksia vaihdetaan, mitä kukin tarkoittaa.
    Siunattua vuodenvaihdetta kaikille. tv. arimatia..

    Vanhan ihmisen kuolemasta, - sanan ilmoittamana peruuttamattomana ja tapahtuneena tosi-asiana, ja sen totena pitämiseen?

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    siis häntä. Hänellä on Sana halussaan, juuri noin se on Raamatun sanassa opetettu ja siihen yhtyy myös Pyhä Henki, ja antaa siunauksensa Sanalle, joka on Raamatun hengellistä sisältöä aidosti ja puhtaasi rehelliseti esiin tuotu!

    Että pastorin lampaat, ell hänen paimentamansa seurakunan jäsenet, ensin yritettyään todistaa, "vanhan Aatamin vielä elävän ja nostavan toisinaan päätään", eristi pastorinsa kanssa eri linjoilla olleen "eriseuralaisen" yhteydestään, yritettyään ensin monin tavoin ja sanoin todistaa hänelle, ettei se vahan ihminen ole vielä todellisuudessa kuollut.

    Äänestä

  • Näin se menee... kirjoitti:

    Olet jo kirkastettu ylös, eikä sinussa koskaa toimi vanha aadam, kuinka onnistuit kirjoittamaan tänne aikaan jossa on vielä taistelut itsekullakin kristityllä?

    Mitä tunnen kristittyjä läpi kristillisen kirkkokuntien, niin se yhteinen ajatus on, että meissä on vielä matkassa se vanha- ihmisemme. Siksi taistelemme Hänessä, ettei se taistelu henkivalloista meitä vastaan saa voittoa.
    Raamattu kertoo lankeemuksista, toistemme loukkaamisista ja myös siitä, että antakaa toisillenne anteeksi, jos joku on rikkonut toistaan vastaan.

    Jeesuksen Pyhä Henkikö se on rikkonut vai se meidän vanha aadamimme matkalainen?

    Vertauskuvallisesti meille saarnaa vanhanliiton Herran palvelu tätäkin päivää.
    Papinkin pisti pestä itsensä, Herran temppelissä ja toimia kansansa edessä sanan välittäjänä.
    Nyt meillä on Ylipappimme taivaassa ja hän jatkuvasti rukoilee puolestamme ja me pappispalveluksessa peseydymme päivittäin, koska matkapöly pyrkii mukaan.

    Eli rakkaat ystävät, tunnustetaan tosiasiat, eikä käydä turhaa väittelyä asiassa.

    rakkaudessa, arimatia.

    Äänestä

  • taivaaseen kirjoitti:

    Sanoo: >> Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhteläisessä kuolemassa, niin olemme myös YHTÄLÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA, KUN TIEDÄMME SEN, ETTÄ MEIDÄN VANHA IHMISEMME ON HÄNEN KANSSAAN RISTIINAULITTU, että synnin ruumis kukistettaisiin (tottumus lihassa syntitekoon), niin ettemme syntiä enää palvelisi; sillä JOKA ON KUOLLU SE ON VANHURSKAUTUNUT POIS SYNNISTÄ.

    Meneepä mielenkiintoiseksi keskustelu, tällaisena vanhaksi eläneenä kristittynä heräsi keskusteluun kysymys, että kuinka kuollut sinä olet, että olet NIIN vanhurskautunut pois synnistä, että se ei sinussa vaikuta pätkääkään? Olet ensimmäinen Jeesuksen jälkeen!

    Armo käsittää kyllä sen, että Hänessä meille ei syntiä lueta, mutta en elämässäni ole niin pyhää ihmistä nähnyt, että TÄYSIN mieltää kuolleensa aadamin luonteesta jo nyt.
    Uskaltaisin sanoa, se astuu jo harhaisuuden puolelle ja vaatisi itsetutkistelua.
    Kysyn sinulta, että tekeekö Uusi Aadam, eli Kristuksen Henki syntiä?
    Oikein vastaat, jos vastaat, että EI, ja tämä Henki, Hengen lahjana pitäisi aina elää sisällämme, että meidän vanha ihmisemme olisi HÄNEN, huomaa sana ->HÄNEN kanssaan ristiinnaulittu.

    Siksi voidaan sanoa jatko, ja huomaat ehdolliset sanat, ”kukistettaisiin, ettemme enää syntiä palvelisi”. Eli väittämä on raamatussa ehdollinen, [kukistettaisiin, ettemme], koska kaikki tapahtuu ehdollisesti voitoksi HÄNESSÄ.
    Totuus elämästä on, eli uskovan elämästä.
    Mutta kun ihminen ei ole aina HÄNESSÄ, vaan meissä ja MINUSSA, eli siinä vanhassa, eli ehdollisuus täyttyy mahdollisuutena syntiin, .... eikö tuo jo kolahda mieleen? Ainakin minä olen raadollinen ihminen, silti armahdettu, mahdollisuudessa elää niin, että tekoni ei aina ole Jumalasta ja se syy on LIHA.

    Ja juuri SIKSI RAAMATTU sanoo 1. Joh. 2:1,2.
    1. Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. 2. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.
    Koska tämä totuus on Raamatussa, niin väittäisin, että Baltasar ei ole vielä niin pyhä, etteikö se matkallaan tekisi sitä vanhan aatamilaisen syntiä lähimmäistä tahi Jumalaa kohtaan, on kristittynä ihminen, vielä lihassa elävä ihminen, mahdollisena tehdä vääriä valintoja, jotka eivät ole Jumalasta.
    ********
    Olenko väärässä? En usko. Sillä Baltasar on myös ihmisenä "jos joku kuitenkin syntiä tekee", koska on liha, täytyy tietää että on puolustaja Isän luona joka ON... VANHURSKAS.. TS. taas se vanhurskautemme ja PYHYYS on HÄNESSÄ. Uudessa Aadamissa, Kristuksessa.

    On hyvä mieltää tämä, koska ihmiselle voi matkalla tulla ongelmia ja tarvitsee sitten sielunhoitoterapeutin apua, kun ajatuksesi mukaan PYHYYS ei toiminutkaan niinkuin väittänet.
    Hyvä ystäväni on tällainen sielunhoitoterapeutti tuossa Kansanlähetyksen puolessa, valmistunut Iitin Perheniemen opistolla aikoinaan. http://www.perheniemi.com/
    Juuri aadamilaisuutemme tähden ovat kriisiterapiat, ym. sielunhoitomuodot.

    Kristitty ei veljeile maailmassa, mutta uskossa meillä on veljiä, niinkuin sisariakin ja Raamattu taas meitä neuvoo, kun se vanha [ei kuollut aadam] on veljeillyt sydämessä.
    1. Joh. 5:16-17
    16. Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
    17. Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.

    ts. se raamatullinen ajatus siitä, ettei Jumalasta syntynyt tee syntiä, eikä saata syntiä tehdä, on aivan ehdollistunut siihen, ->kuinka Henki voi vaikuttaa meissä.
    Jos Henki vaikuttaa, ->niin Henki ei tee syntiä, koska tämä Henki on synnin yläpuolella ja kerran tuomitsee synnin, kuten maailmankaikkeuden. [kyse on Jumalan Hengestä].
    Eli se on Hengen lahja ja jos me olemme sen Hengen vaikutuksesta jatkuvasti osallisia, niin silloin ja siinä se varjelee meidät lankeamasta, siis JOS. JOS… JOS…… mahdollisuus on langeta, KUN olemme myös liha.
    ****
    Mutta verraten kiikkulautaan, voidaan sanoa, että kun Hengen mieli on ylhäällä, on lihan mieli alhaalla ja jos lihan mieli on ylhäällä, on Hengen mieli alhaalla.

    Tätä emme voi kiistää, jos kiistämme, silloin tietomme elämästä on vajavaista toden totta.
    Vasta täydellisyydessä olemme täydellisiä.

    Mutta nyt elämme ARMON valtakunnassa ja ARMOA tarvitsemme tämän vanhan aadamimme takia, koska vielä olemme liha ja liha ei peri Jumalan valtakuntaa.

    Tämä Room. 6:5-7 kertoo juuri Kristuksen teon merkityksen, HÄN kuoli eroon synnistä.
    Mutta meidän saman jatkojakeitten mukaan kehottaa elämään SAMOIN, ja kannustaa siihen, että synti ei ole herramme. SE on mahdollisuus yksin ja vain HÄNESSÄ.

    Mutta voi, kuinka kristikunta rämpii syvästi synnin valtakunnassa, eikä Jumalan valtakunta niin näy ajassa, kuten sen PITÄISI näkyä. Syy yksin on tämä liha, vanha aatamimme, vai mistä näet paratiisia maan päällä, se pitäisi näkyä, ainakin tämän tunnustavan pääluvun mukaan, vai olemmeko pistäneet leiviskämme pelosta maahan?
    kirjoitteli..
    ariamatia..

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Vanhan ihmisen kuolemasta, - sanan ilmoittamana peruuttamattomana ja tapahtuneena tosi-asiana, ja sen totena pitämiseen?

    pitänyt alutekstissä viestiä syyhyn, missä ja miksi ei tehdä syntiä on Kristus meissä ja Hänen Henkensä. Jätettiin asian välitihen ja pantiin ehkä heikolle astialle kynnys, jos hän on epäonnistuntut.

    ts. suuri taakka ja juuri siksi asia pitää ruotia perinpohjin, että kukaan ei katsoisi epäonnistuneena kuolleensa uskosta pois, vaan näkisi taistelutantereen monimuotoisuuden ja näin ollen ottaisi Kristuksen armoalttarin sarvista kiinni, että juuri tuossa onnistun, koska tässä itsessäni olen epäonnistunut.

    Jonkun kohdalla käydään aadamin tähden koko elämänpituista taistelua monen syyn tähden ja Sanan tuoman tiedon avulla voidaan asia viedä HÄnessä voitokkaiseen taisteluun.

    Äänestä

  • sairauden takia ... kirjoitti:

    Moninaisiin käsityksiisi, mutta kehoitan sinua, katosmaan nimimerkki "jaikalin kiroituksia", sekä niiden yhteydessä olevia minunkin kirjoituksiani, - josko niistä alkaisi sinullekin asiat seljetä.

    Ja sanan vastaisesti, väärin ymmärtäen ja sekoittaen käsittteitä: >> Syy on tämä lihä, vanha aatamimme, JOHON KASTE MIEDÄT YHTEENLIITÄÄ.

    Äänestä

  • Näin se menee... kirjoitti:

    Että pastorin lampaat, ell hänen paimentamansa seurakunan jäsenet, ensin yritettyään todistaa, "vanhan Aatamin vielä elävän ja nostavan toisinaan päätään", eristi pastorinsa kanssa eri linjoilla olleen "eriseuralaisen" yhteydestään, yritettyään ensin monin tavoin ja sanoin todistaa hänelle, ettei se vahan ihminen ole vielä todellisuudessa kuollut.

    Sillä meidän on suotu, ei ainoastaan uskoa Häneen, - vaan myös KÄRSIÄ HÄNEN PUOLESTAAN. Fil.1:29.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Sillä meidän on suotu, ei ainoastaan uskoa Häneen, - vaan myös KÄRSIÄ HÄNEN PUOLESTAAN. Fil.1:29.

    Kokouksessa viimeisen kerran, ja siinä kokouksessa, joka oli tämän vuoden ensimmäinen, ensimmäisenä teemana: "haudattiin menneyt vuosi", ja pyydettiin siunausta tälle vuodelle. Istuin kärsivällisesti koko kokouksen ajan kuunnelen mielenkiinnolla puhuaa, joka olikin valtavan hyvää "brädinkohotusta" läsnäolollaan koko hellutailiikkeelle, sillä puhuja oli Suomen kuulisin "orava". Kun yksi ihminen rohkeni tulla luokeni puhumaan, tilaisuuden päätyttyä, ja totesin hänelle: [ joka muuten ymmärsi "missä mennään kun sanasta luovutaan", ja sitä vastaan asetetaan ihmisten oman ymmäryksen mukaiset käsitykset]: - "saivat sentään tämänpäivän kokouksessa "vietyä menneen vuoden hautaan" - siitäkin huolimatta, että eivät usko että: se on myös pysyvä vanhan ihmisen paikka".

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Ja sanan vastaisesti, väärin ymmärtäen ja sekoittaen käsittteitä: >> Syy on tämä lihä, vanha aatamimme, JOHON KASTE MIEDÄT YHTEENLIITÄÄ.

    Samasta asiasta, kun luet lainaamaasi raamatunpaikkaa.
    Se on opetukseksi, että ettemme SEURAISI, eli on kristittyjä jotka vielä matkassa saattavat lankeemuksessa seurata lihan tahtoa ja ojennukseksi käytämme sanaa, että voitto on tässä Kristuksessa, ettemme seuraisi.

    Eli oikeaan paikkaan asia ja kaste liittää tekijät tämän ohjaavan Sanan alle, Kristukseen.

    Ehkä ymmärsit kirjoituksen väärin.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Kokouksessa viimeisen kerran, ja siinä kokouksessa, joka oli tämän vuoden ensimmäinen, ensimmäisenä teemana: "haudattiin menneyt vuosi", ja pyydettiin siunausta tälle vuodelle. Istuin kärsivällisesti koko kokouksen ajan kuunnelen mielenkiinnolla puhuaa, joka olikin valtavan hyvää "brädinkohotusta" läsnäolollaan koko hellutailiikkeelle, sillä puhuja oli Suomen kuulisin "orava". Kun yksi ihminen rohkeni tulla luokeni puhumaan, tilaisuuden päätyttyä, ja totesin hänelle: [ joka muuten ymmärsi "missä mennään kun sanasta luovutaan", ja sitä vastaan asetetaan ihmisten oman ymmäryksen mukaiset käsitykset]: - "saivat sentään tämänpäivän kokouksessa "vietyä menneen vuoden hautaan" - siitäkin huolimatta, että eivät usko että: se on myös pysyvä vanhan ihmisen paikka".

    Suomen kuuluisin uskova lihanleikkaajako?

    Äänestä

  • ....ariamtia. kirjoitti:

    pitänyt alutekstissä viestiä syyhyn, missä ja miksi ei tehdä syntiä on Kristus meissä ja Hänen Henkensä. Jätettiin asian välitihen ja pantiin ehkä heikolle astialle kynnys, jos hän on epäonnistuntut.

    ts. suuri taakka ja juuri siksi asia pitää ruotia perinpohjin, että kukaan ei katsoisi epäonnistuneena kuolleensa uskosta pois, vaan näkisi taistelutantereen monimuotoisuuden ja näin ollen ottaisi Kristuksen armoalttarin sarvista kiinni, että juuri tuossa onnistun, koska tässä itsessäni olen epäonnistunut.

    Jonkun kohdalla käydään aadamin tähden koko elämänpituista taistelua monen syyn tähden ja Sanan tuoman tiedon avulla voidaan asia viedä HÄnessä voitokkaiseen taisteluun.

    >> Niin pitäkää tekin *totena, että olette synnelle kuolleet, mutta Jumalalle eläviä Kristuksessa Jeesuksessa. --- >>> TEITÄEN SEN, ETTÄ VANHA IHMISENNE ON KANSSAAN RISTIINAULITTU. * "Logidsomai", laskea lukien todeksi, ajatella todeksi, päättää pitää totena; >> Novumin liite, kieliopista: >> ... ei tässä merkitse sitä, että meidän olisi teeskenneltävä ja kuviteltava, vaan sitä, että me voimme (meidän uskovien tulee) laskea (uusi) vastainen elämämme sellaisen tapahtuneen tosiasian varaan, jolla on ratkaiseva vaikutus elämäämme. > Totisesti, totisesti Minä sanon teille: joka KUULEE MINUN SANANI JA USKOO HÄNEEN, JOKA ON MINUT LÄHTETTÄNYT, SILLÄ ON IANKAIKKINEN ELIÄMÄ, EIKÄ HÄN JOUDU TUOMITTAVAKSI, VAAN ON SIIRTYNYT KUOLEMSTA ELÄMÄÄN. Totiseti, totisesti Minä sanon teille; aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat saavat elää.

    Äänestä

  • Kysyn vaan kirjoitti:

    Suomen kuuluisin uskova lihanleikkaajako?

    Hänkö se uskova orava oli joka puheen piti?

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Hänkö se uskova orava oli joka puheen piti?

    Toinen on oikein.

    Äänestä

Room. 6:4
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Tässä kohdassa Paavali puhuu juuri kasteesta ja viittaa juuri vanhan ihmisen siinä kuolevan. Vanha minä haudataan kasteen hautaan. Uusi ihminen nousee ylös. Hän ei todellakaan ole synnitön, mutta hän on puhdas Jeesuksessa Kristuksessa, jonka ”hän on päällensä pukenut”, kuten Paavali seuraavassa otteessa sanoo.
Gal. 3:27
Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

Jumala katsoo ihmistä, joka näin on kasteen kautta liitetty Jeesuksen(ja Jumalan) yhteyteen ja Jumala todella näkee vain Jeesuksen. Hän on tuo puhdas ja synnitön sijaisemme Jumalan edessä. Uskossa on vastaanotettu ”vanhurskauden vaippa”, jonka Jeesus antaa jokaiselle häneen uskovalle.

Usko sinä niin kuin Pyhä Henki sinulle puhuu. Papit ovat ihmisiä. Mielestäni olet oivaltanut asian oikein. Pidä siitä kiinni, koska se on Jumalan sanaa ja hänen lähettiläänsä kirjoittamaa. Siunaustoivotukset sinulle toiselta kastetulta, joka uskoo samoin.

Äänestä
  • Ja sitä seuraavasta uskovan, elämästä Hengen uudesssa tilassa, kuin kuolleista herätettynä: Room.7:6; Ef.5:8-14. Se mitä kirjoitit uskovan elämisetä synnissä, ja sanoessäsi, "uusi ihminen ei todellakaan ole synnitön, on jyrkässä ristiriidassa Room.6-luvun kanssa, jossa nimenomaan kirjoitetaan elämästä, joka annetaan meille: "vanhan ihmisen kuolemisen jälkeen", lahjana, niin että me olemme jo nyt vapahdetut, synnitä posi kuolleina elämään Jumalalle: "Niinkuin Hän"; 1 Joh.4:17,18; Room.6:22; ja tämä:

    >> Sillä minkä Hän kuoli, sen hän kertakaikkiaan KUOLI POIS SYNNISTÄ; MUTTA MINKÄ HÄN ELÄÄ, SEN HÄN ELÄÄ JUMALLLE. NIIN PITÄKÄÄ TEKIN ITSENNE (USKON KAUTTA RISTIN KUOLEMAAN) SYNNILLE KUOLLEINA, MUTTA (HERÄTETTYINÄ YHTENÄ KRISTUKSEN KANSSA) JUMALALLE ELÄVINÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA. (JA HÄNEN KAUTTAAN). > Jolla sitävastoin ei niitä ole (joka ei pidä totena vanhan ihmisen kuolemaa), on sokea ja liki näköinen, on unhoittanut puhdistuneensa (Kristuksen kuoleman osallisuudessa, ja Hänessä) entisistä synneistä. > JEESUKSEN KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN (OSALLISUUDEN) KAUTTA;

    Äänestä

  • yxz kirjoitti:

    Ja sitä seuraavasta uskovan, elämästä Hengen uudesssa tilassa, kuin kuolleista herätettynä: Room.7:6; Ef.5:8-14. Se mitä kirjoitit uskovan elämisetä synnissä, ja sanoessäsi, "uusi ihminen ei todellakaan ole synnitön, on jyrkässä ristiriidassa Room.6-luvun kanssa, jossa nimenomaan kirjoitetaan elämästä, joka annetaan meille: "vanhan ihmisen kuolemisen jälkeen", lahjana, niin että me olemme jo nyt vapahdetut, synnitä posi kuolleina elämään Jumalalle: "Niinkuin Hän"; 1 Joh.4:17,18; Room.6:22; ja tämä:

    >> Sillä minkä Hän kuoli, sen hän kertakaikkiaan KUOLI POIS SYNNISTÄ; MUTTA MINKÄ HÄN ELÄÄ, SEN HÄN ELÄÄ JUMALLLE. NIIN PITÄKÄÄ TEKIN ITSENNE (USKON KAUTTA RISTIN KUOLEMAAN) SYNNILLE KUOLLEINA, MUTTA (HERÄTETTYINÄ YHTENÄ KRISTUKSEN KANSSA) JUMALALLE ELÄVINÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA. (JA HÄNEN KAUTTAAN). > Jolla sitävastoin ei niitä ole (joka ei pidä totena vanhan ihmisen kuolemaa), on sokea ja liki näköinen, on unhoittanut puhdistuneensa (Kristuksen kuoleman osallisuudessa, ja Hänessä) entisistä synneistä. > JEESUKSEN KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN (OSALLISUUDEN) KAUTTA;

    Langeta syntiin, --> 1 Joh. 8-10; mutta hän ei saata ryhtyä "harjoittamaan syntiä", niin että hän siinä ryhtyisi elämään: >> Ei yksikään Jumalasta syntynyt HARJOITA SYNTIÄ, KOSKA JUMALAN SIEMEN PYSYY HÄNESSÄ, EIKÄ HÄN SAATA (SENTÄHDEN) SYNTIÄ HARJOITTAA. KOSKA ON JUMALASTA SYNTYNYT.

    Äänestä

Ja että se kuolee vasta, kun ihmisellä on kaksi metriä maata naamansa päällä, kiitää itseasiassa koko Kristuksen oleellisimman työn, eli sen että meidän on Kristuksen kanssa ritillä, jo varmasti ristiinaulittu; kuten sana vakuuttaa, todellissen uuden elämän lähtökohta on näet VANHAN IHMISEN KUOLEMA, EIKÄ SIITÄ SAA KUKAAN TEHDÄ EDES HYVÄÄ HELLUNTALAISTA, SILLÄ JUMALAN SANA VAKUUTTAA:

>> meidän VANHA IHMISEMME, ON HÄNEN KANSSAAN RISTIINAULITTU

Äänestä
  • Minusta ylläoleva väittely on taas kouluesimerkki siitä, miten kauas kristillisyydestä ja armosta voidaan mennä.
    Mutta jos uskoo vain raamattuun, Jumalan sijaan, niin tämmöistä sekundaarisoppaahan siitä tulee.
    Ei tarvitse ihmetellä eri oppitulkintojen kirjoa. Pääasia tuntuu olevan itse itsensä pyhittäminen ja oikeassa oleminen. Ja mikä mikä pahinta, erlaisuuden syvä halveksunta.

    Äänestä

  • Avara katse kirjoitti:

    Minusta ylläoleva väittely on taas kouluesimerkki siitä, miten kauas kristillisyydestä ja armosta voidaan mennä.

    Ei tämä ongelmakenttä ole, vaan asioiden tarkastelua puolin ja toisin.
    Ei se armosta pois ole, eikä sanasta. Kristillinen vaellus on jatkuvaa oppia, kuten Wiksten aikoinaan totesi, ettei raamattua ammenna tyhjiin, vaikka kuinka vanhaksi eläisi.

    Parempi se, että syvennytään sanaan, kasvetaan siinä ja kasvattaja on Pyhä Henki.
    Siitä on hyvä ammentaa itsekukin sitten matkalla evästä kupeisiin.

    Harjoittaako vanha ihminen elossa olevana uskontoa, vaikkapa nimeltä "helluntailaisuus", vai onko vanha ihminen todella kuollut, ja uusi ihminen sen sijaan tullut - osallisena Kristuksen Jeesuksen ylösnousemusruumista, - siirytyneenä kuolemasta eliämää ja pimeydestä valkeuteen?

    Ylösnoussut Kristus meistä valaisee! Ef.5:14. Sillä:

    kol.2:9-15; >> Sillä Hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiilliseti, ja te olette täydelliset Hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää (1 Moos.1:26.), ja Hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsin tehdyllä ympärileikkauksella, vaan (koko) lihan ruumiin poisriisumisella (Golgatalla) ollen haudattuina hänen kanssaan (uskoa seuranneessa henkilökohtaisessa kasteessanne; yhteenliityen:) kasteessa, jossa te myös OTETTE HERÄTETYT uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumalan, joka herätti Hänet kuolleista. JA TEIDÄT, jotka olette kuoleet rikoksiinne ja lihanne leikkaamattomuuteen, TEIDÄT HÄN TEKI ELÄVIKSI YHDESSÄ HÄNEN KANSAAN (YHDEKSI TEHTYNÄ HÄNEN KANSSAAN;1 Kor.1:30), antaen meille anteeksi KAIKKI RIKOKSET, ja pyyhki pois sen käsikirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan (osoittaen meidät syntisiksi) ja oli vastustajamme; sen Hän otti tieltämme pois (matkalla Jumalan rakkauteen ja hyväksyntään) ja NAULITSI RISTIIN. Hän riisui aseet hallituksilta ja vallaoita (syyttää meitä) ja asetti heidät (mieti: "veljien syyttäjän" tekemistä aseettomaksi) julkisen häpeän alaisiksi; Hän sai heistä Hänen kauttaan VOITON RIEMUN.

    että olenko Jorma kun tunsin itse Wikstenin, en ole Jorma. Mutta tuttu olen ollut ja edelleen tuttu tälle leskelle Alicelle. Vaihdetaan joskus ajatuksia, tämän iäkkään lesken kanssa.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Harjoittaako vanha ihminen elossa olevana uskontoa, vaikkapa nimeltä "helluntailaisuus", vai onko vanha ihminen todella kuollut, ja uusi ihminen sen sijaan tullut - osallisena Kristuksen Jeesuksen ylösnousemusruumista, - siirytyneenä kuolemasta eliämää ja pimeydestä valkeuteen?

    On huomattava se, että puhutaan Uudesta ihmisestä, eli Kristuskesta.
    Hän on astunut sydämeen ja näin ollen uusi ihminen on Kristus meissä kirkkauden toivo.

    Tämä matkalainen tekee sitten matkaa uudestisyntyneenä Kristukseen, vielä vanha ruumis matkassa.
    Kyse on Hengen ja hengen suhteesta tilanteisiin.

    Mutta HÄn vie aloittamansa työn päätökseen, vaikka meissä näkyy matkakaveri muassa.
    Sen tähden tuomiokin lähtee Jumlaan huoneesta, että jokainen saa tekojensa mukaan.
    Ei meidän niitä asioita voida ohittaa.
    Sitäpaitsi väittämä uskonnon harjoittamisesta, voiko sitä helluntalaisuudessa harjoittaa, vastaisin kyllä, kuten kaikissa muissakin hengellisissä piireissä ja johtuu siitä , onko ihminen todella uudestisyntynyt.
    Joku on matkassa monen syyn seurauksesta, sitä ei voi kukaan kieltää, Jumala tuntee sydämet.
    Mutta tärkeä että on matkassa uskontoa harjoittamassa, koska siellä helluntalaisuudessakin julistetaan Jumalan sanaa ja sana on se, joka uudestisynnyttää elävään toivoon.

    Kun synnyttää, tähän Kristukseen, niin syntymän jälkeenkin on vanhaa ihmistä matkassa aina.
    Kuinka se jaksaa, on taas eri asia, siinä ristinkuolemassa HÄnen kanssaan voi ruumis rempalehtaa monella tapaa, kenellä milläkin tavalla.

    eli edelliset kirjoitukseni selventää asian....
    arimatia..

    Äänestä

on kertakaikkisesti kuollut ja kuopattu kasteen hautaan. Olemme päässeet siitä eroon Kristuksen kuolemassa: Yksi on kuollut kaikkien edustajana, siis kaikki ovat kuolleet. Näinhän Paavali todistaa ja Paavali oli saanut oppinsa Jeesukselta Kristukselta. Niin se on sitten totta.

Koska näin on, Paavali kehottaa uskovaa pitämään itsensä synnille kuolleena mutta Jumalalle elävänä Kristuksessa Jeesuksessa. Uskova ei siis saa harjoittaa syntiä koska synnin harjoittaja vanha aatu/eeva on kuollut. Vainaja ei voi mitään tehdä. On kysymys uskon asenteesta. On myös kysymyksessä hengellinen näkökulma asiaan. Minä olen kuollut ja minä elän, en kuitenkaan minä vaan Kristus Jeesus elää minussa. Näin meidän tulisi todeta Paavalin kanssa. Silloin olemme Jumalan ja Paavalin kanssa sanoilla linjoilla eikä tule heidän kanssan riitaa. Vanhan ihmisemme kummituksen ja ihmisten kanssa voi kyllä tulla tästä asiasta erimielisyyttä mutta ei Jumalan kanssa.

Äänestä
  • edelliseen tekstiin;

    Koska näin on, Paavali kehottaa uskovaa pitämään itsensä synnille kuolleena mutta Jumalalle elävänä Kristuksessa Jeesuksessa. Uskova ei siis saa harjoittaa syntiä koska synnin harjoittaja vanha aatu/eeva on kuollut. Vainaja ei voi mitään tehdä. Mutta hänet on pidettävä kuolleena. On siis kysymys uskon asenteesta. On myös kysymyksessä hengellinen näkökulma asiaan. Minä, vanha aatu/eeva olen kuollut ja minä elän, en kuitenkaan minä vanha syntiä harjoittava ihminen, vaan uusi luomus joka on luotu totuudelle kuuliaiseksi jossa Kristus Jeesus elää ja jota Hän hallitsee Henkensä kautta. Näin meidän tulisi todeta Paavalin kanssa.

    Tästä johtuen Paavali myös kehottaa;

    Ef 5:18 "Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,"
    Gal 5:16 "Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä."

    Täyttykää siis Kristuksen Hengellä ja antakaa Hänen Henkensä hallita itseänne.

    YHTEENVETO:
    Kysymyksessä on uskon asenne vanhan aatun/eevan pitäminen kuolemassa ja
    uuden luomuksen antaminen Kristuksen hallintaan. Tätä uskovat opettelevat koko elämänsä ajan.

    Äänestä

  • Jumalan ilmoituksen totema pitämisesta on kyse, vanhan ihmisten kuoleman asiassa. Kun uskomme, otamme uskossa vastaan, pidämme totena - Raamatun ilmoituksen vanhan ihmisemme ristinnaulitsemisesta Kristuksen kanssa, ---> Hänessä, tulee tästä meille totta uskonkautta, ja kun uskomme olevamme myös herätetyt Kristuksen kanssa, ILMAN SYNITÄ JA SEN VALTAPIIRISTÄ JO KERTAKIKKIAAN POISKUOLEET: "KUINKA ME SEN JÄLKEEN SYNNILLE VIELÄ ELÄISIMME", SILLÄ JOKA ON KUOLLUT, SEN ON "KERTAKAIKKIAA KUOLLUT POS SYNNISTÄ", JA MINKÄ HÄN ELÄÄ, SEN HÄN ELÄÄ JUMALALLE, NIIN KUIN KRISTUSKIN, - JO NYT - USKON KAUTTA KUOLLEISTA HERÄTETTYNÄ: >> "Heräjä sinä joka nukut, (synnin ja kuoleman alaisuudessa), nouse kuolleita, niin Kristus sinua valaisee.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    edelliseen tekstiin;

    Koska näin on, Paavali kehottaa uskovaa pitämään itsensä synnille kuolleena mutta Jumalalle elävänä Kristuksessa Jeesuksessa. Uskova ei siis saa harjoittaa syntiä koska synnin harjoittaja vanha aatu/eeva on kuollut. Vainaja ei voi mitään tehdä. Mutta hänet on pidettävä kuolleena. On siis kysymys uskon asenteesta. On myös kysymyksessä hengellinen näkökulma asiaan. Minä, vanha aatu/eeva olen kuollut ja minä elän, en kuitenkaan minä vanha syntiä harjoittava ihminen, vaan uusi luomus joka on luotu totuudelle kuuliaiseksi jossa Kristus Jeesus elää ja jota Hän hallitsee Henkensä kautta. Näin meidän tulisi todeta Paavalin kanssa.

    Tästä johtuen Paavali myös kehottaa;

    Ef 5:18 "Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,"
    Gal 5:16 "Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä."

    Täyttykää siis Kristuksen Hengellä ja antakaa Hänen Henkensä hallita itseänne.

    YHTEENVETO:
    Kysymyksessä on uskon asenne vanhan aatun/eevan pitäminen kuolemassa ja
    uuden luomuksen antaminen Kristuksen hallintaan. Tätä uskovat opettelevat koko elämänsä ajan.

    Meidän vanha ihimisemme on ristiinaulittu KRISTUKSESSA; tämä teko ei ole meistä, vaan Jumalasta ---> 1 Kor.1:30. Evankeliuimia on nimenomaan se että: sana vältittää meille tiedon siitä mitä Jumala on tehnyt meille Kristuksessa Jeesuksessa. Tieto vainajan kuolemasta on peruuttamaton ilmoitus, mutta tässä tapauksessa on erikoista se että me itse, se on meidän vanha ihmisemme on tuo vainaja - jonka kuolemasta saamme vastaanotta ilmoituksen Jumalalta Hänen sanassaan. Tämä totena pitäminen ei "tapa vanhaa ihmistä" - vaan antaa meille ilmoituksen, itsemme ulkopuolelta että: meissä asunut synnintekijä on kertakaikkiaan LOPULLISESTI KUOLLUT ---> RISTILLÄ KRISTUKSEN KANSSA; JA TÄMÄ ON USKON SISÄLTÄMÄ HULLUS, - luonnollisen ihmisen ymmärrykselle, mutta kiitos Jumalle, meille jotka katsomme kaikessa Kristukseen se on vapahdus ja muuttumanton ilosanoma, jonka ymmmärtämistä seuraa tämä:

    >> Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! ME JOTKA OLEMMME KUOLLEET POIS SYNNISTÄ, KUINKA ME VIELÄ ELÄISIMME SIINÄ? Vai ETTEKÖ TEIDÄ, ETTÄ ME KAIKKI, JOTKA OLEMME KASTETUT JEESUKSEEN KRISTUKSEEN OLEMME HÄNEN KUOLEMAANSA KASTETUT. Mutta NYT, KUN OLETTE SYNNISTÄ VAPUTETUT JA JUMALAN PALVELIJOIKSI TULLEET, ON TEIDÄN HEDELMÄNNE PYHITYS, JA SEN LOPPU ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ. Sillä synnin palkka on KUOLEMA, MUTTA JUMALAN ARMOLAHJA ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA, MEIDÄN HERRASSAMME.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Jumalan ilmoituksen totema pitämisesta on kyse, vanhan ihmisten kuoleman asiassa. Kun uskomme, otamme uskossa vastaan, pidämme totena - Raamatun ilmoituksen vanhan ihmisemme ristinnaulitsemisesta Kristuksen kanssa, ---> Hänessä, tulee tästä meille totta uskonkautta, ja kun uskomme olevamme myös herätetyt Kristuksen kanssa, ILMAN SYNITÄ JA SEN VALTAPIIRISTÄ JO KERTAKIKKIAAN POISKUOLEET: "KUINKA ME SEN JÄLKEEN SYNNILLE VIELÄ ELÄISIMME", SILLÄ JOKA ON KUOLLUT, SEN ON "KERTAKAIKKIAA KUOLLUT POS SYNNISTÄ", JA MINKÄ HÄN ELÄÄ, SEN HÄN ELÄÄ JUMALALLE, NIIN KUIN KRISTUSKIN, - JO NYT - USKON KAUTTA KUOLLEISTA HERÄTETTYNÄ: >> "Heräjä sinä joka nukut, (synnin ja kuoleman alaisuudessa), nouse kuolleita, niin Kristus sinua valaisee.

    Ja erinomaisuuttaan, vaan siksi että: Jeesus Kristus saisi muodon meissä, ja asuisi meissä uskonkautta, niin että voisimme KAIKKI SANOA PAAVALIN LAILLA, HENGESSÄ PUHUEN: " EN ELÄ ENÄÄ MINÄ VAAN KRISTUS ELÄÄ MINUSSA"; JA NÄIN SE "PYHÄ NISUNJYVÄ TAIVAASTA, KANTAA KUOLTUAAN, JA HERÄTETTYNÄ UUTEEN ELÄMÄÄN::::::::: P A L J O N HEDELMÄÄ !

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Jumalan ilmoituksen totema pitämisesta on kyse, vanhan ihmisten kuoleman asiassa. Kun uskomme, otamme uskossa vastaan, pidämme totena - Raamatun ilmoituksen vanhan ihmisemme ristinnaulitsemisesta Kristuksen kanssa, ---> Hänessä, tulee tästä meille totta uskonkautta, ja kun uskomme olevamme myös herätetyt Kristuksen kanssa, ILMAN SYNITÄ JA SEN VALTAPIIRISTÄ JO KERTAKIKKIAAN POISKUOLEET: "KUINKA ME SEN JÄLKEEN SYNNILLE VIELÄ ELÄISIMME", SILLÄ JOKA ON KUOLLUT, SEN ON "KERTAKAIKKIAA KUOLLUT POS SYNNISTÄ", JA MINKÄ HÄN ELÄÄ, SEN HÄN ELÄÄ JUMALALLE, NIIN KUIN KRISTUSKIN, - JO NYT - USKON KAUTTA KUOLLEISTA HERÄTETTYNÄ: >> "Heräjä sinä joka nukut, (synnin ja kuoleman alaisuudessa), nouse kuolleita, niin Kristus sinua valaisee.

    Tätä samaa asiaahan tässä olen teille veisannut, eli puhutaan KRISTUKSESSA toteutuvasta asiassa.

    Eli juuri sitä, missä pitäisi olla, missä pitäisi elää, missä on vapaus ja synnittömyyden mahdollisuus hedelmänä toteutua. Lukekaas uudelleen asia.

    ts. kaikki on ehdollistettu Kristukseen ja hänen HENKEENSÄ meissä.

    Ne on opetuksia, kasvatuksia jne. kristityille ja jätetään tuo seurakuntatittelit pois, koska se hiertää jonkun kengässä.

    Katsellaan Kristuksen Uudestiluoneessa persoonassa asioita.

    Voiko Hän katsella vaikka Baltasar sinua ja todeta, että Hänen Henkensä on saanut vallata joka päivä, joka hetki sinut niin, että se Kristuksen kuva olisi kirkas lähimmäisen silmissä?

    Kun rehellinen olet tuossa, niin siitä ei tarvitse kirjoitella tänne, saat Vapahtajan kanssa sen tarkastuksen tehdä, mutta totean sen, että vajaamittaisia KAIKKI olemme.

    eli juuri tuo hengen kiikkulauta, josta aiemmin kirjoitin.

    Siksi Armoon rakentuu kaikki ja siksi tulet näkemään seurakunnasta riippumatta veljiä, jotka tekevät syntiä, sen vajaamittaisuuden tähden.
    Kuka tekee syntiä? Ei Jumala vaan se lihallinen kristitty, sinun kaltaisesi ja minun kaltaiseni.
    Sen tähden elämme parannuksessa ja pyydämme anteeksi toinen toiseltamme, koska tämä on raamatun opetus.
    Kun raamattu näin opettaa, kertoo se myös, mistä nyt kovasti kirjoitamme, että vain Hänessä on se kaikkivoipaisuus ja lihamme kuolema.

    Mutta ei irroteta yhtä näköalaa ja jätetä toista pois, koska Sana rakentaa molemmat eteemme.
    SE täydellisyys on VASTA perillä.

    ***
    Miksi kirjoitan, on se, että tavallaan yksipuolisen näköalan mukaan eräässä [eikä tietääkseni helluntailaisuudessa] olleessa hengellisessä tilaisuudessa nuori tyttö oli matkassa.
    Pappi vuosikymmeniä sitten julisti, että jos sinä et tiedä, koska olet tullut uskoon hetkelleen, et ole uskossa.
    Siinä pantiin riippa nuoren tytön sydämeen, hän oli elänyt pienestä asti sydämensä Jeesukselle, mutta kun ei osannut sanoa sitä hetkeä.
    Kyllä saatana käytti noita sanoja hyväksi ja vuosien taistelun jälkeen tämä neitosena meni alttarille ja sanoi, että hän ei jaksa taistella tämän saatanan kanssa ja nyt annan elämäni Jeesus sinulle uudelleen.
    Kun saatana syytti, tämä tyttö sanoi, että olen liittosuhteeni solminut silloin ja hän pääsi vapaaksi.

    Sama se voi herättää tämä aloitus, kastella käyty, eikä syntiä sen jälkeen Aamen.

    Miltä tuntuu, kun se synti tulee meidän vanhan ihmisemme hedelmänä?
    Uusihan sitä ei tee, koska kuten kävimme molemmat samaa asiaa läpi, minä samanmielisenä, että asia juuri on ehdollistettu Häneen. Hän ei voi tehdä syntiä, koska tulee tuomitsemaankin väärän.

    Uusi ihminen sisällämme on Jeesus, koska Hän on tullut asumaan sinne, on se Uusi Aadam ja tässä Aadamissa saamme tämän iankaikkisen elämän, hänen valtakunnassaan.
    Saamme siitä huolimatta, vaikka olemme lankeavia ja sen lankeemuksen aiheuttaa tämä vanha aadam.

    Sen tähden on muistoateriamme, Kristus, elämän leipä, koska elämänpuulta kävelimme väärälle puulle, ja saimme vanhan aadamin manttelin kannettavaksemme siihen asti, kunnes kuolema elämästä erottaa meidät vanhasta.
    Mutta Kristuksessa Elämän Hengessä elämme Uuden Aadamin ei vanhan elämää.
    Vain se, että kohtaamme minä sinussa ja sinä minussa vääränlaista, se ei olekaan sen Uuden Aadamin tekosia, vaan se meidän vanhan matkakumppanin mielenjäänteitä, joka saa ajan vaikeudet lähimmäiselle tehtyä.

    Eli Sanan kokonaisuus esiin, ettei joku jää kahleeseen rienaajan syyttämäksi, koska rienaaja on jo voitettu Golgatalla ja suitsevaistakaan kynttilää Herra ei hylkää, sitä vajaamittaista, jossa se vanha on matkassa.

    Näin vastaukseni Shalom Rauhassa ja rakkaudessa tässä raadollisessa kristillisessä kentässä, ilman seurakunta nimiä, vaan Kristuksen ruumiin, morsiamen särmikkyydessä, jota Kristuksen pitää kasvattaa ja kerran saa kaunistettua tämän rinnalleen Uuteen maahan.
    Täällä se vanha "me kaikki" vielä elää silloin kun Hän ei niin saa olla johtamassa ja jopa olemme pahasisuisia keskenämme, en nyt tarkoita tätä kirjoitusrypästämme.

    noin yleensä. .. Se uskovan arkikristillisyys törmääntyy niin päivittäin vastaan ja sen ajan tauluun nimeän ihmiskasvoiseksi vaellukseksi, ei niinkään Kristus meissä vaellukseksi.

    Äänestä

  • Sana, opetuksellisesti kehottaa kristittyjä elämään uskonsa mukaisesti, ettei tekisi syntiä, ei harjoita, koska vanha on kuollut.

    tätä pitää aina opettaa, koska uudestisyntynyt on lähtenyt kasvamaan elämäntiellä.
    Kaikessa ei ole valmis, että voisi sanoa, että olen synnitön tekojeni mukaan.
    Armon kautta on vanhurskautettu kyllä ja Jumalalle Kristuksessa kelpaava, mutta se kasvaminen on kesken.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    edelliseen tekstiin;

    Koska näin on, Paavali kehottaa uskovaa pitämään itsensä synnille kuolleena mutta Jumalalle elävänä Kristuksessa Jeesuksessa. Uskova ei siis saa harjoittaa syntiä koska synnin harjoittaja vanha aatu/eeva on kuollut. Vainaja ei voi mitään tehdä. Mutta hänet on pidettävä kuolleena. On siis kysymys uskon asenteesta. On myös kysymyksessä hengellinen näkökulma asiaan. Minä, vanha aatu/eeva olen kuollut ja minä elän, en kuitenkaan minä vanha syntiä harjoittava ihminen, vaan uusi luomus joka on luotu totuudelle kuuliaiseksi jossa Kristus Jeesus elää ja jota Hän hallitsee Henkensä kautta. Näin meidän tulisi todeta Paavalin kanssa.

    Tästä johtuen Paavali myös kehottaa;

    Ef 5:18 "Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,"
    Gal 5:16 "Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä."

    Täyttykää siis Kristuksen Hengellä ja antakaa Hänen Henkensä hallita itseänne.

    YHTEENVETO:
    Kysymyksessä on uskon asenne vanhan aatun/eevan pitäminen kuolemassa ja
    uuden luomuksen antaminen Kristuksen hallintaan. Tätä uskovat opettelevat koko elämänsä ajan.

    Eli taas Sanan kasvattavaa ohjausta.

    kehottaa uskovaa pitämään itseään synnille kuolleena mutta Jumalalle elävänä Kristuksessa Jeesuksessa.

    astuu mukaan kuuliaisuus ja huomatkaa tuossa jaikalin kirjoituksessa sanamuoto, jos teemme syntiä, niin missä muodossa sen teemme, lainaan se tuohon

    minä vanha syntiä harjoittava ihminen

    ts. puhumme samasta asiasta, vanha siinä ongelmaa matkallemme ja voitto ongelmaan on se, että Hengessä vaellamme ja Henkikän antaa voiman, sekä kirkastaa Kristuksen.

    Vaellamme synnistä pois kuollleina, mutta Jumalalle elävinä, koska meidän vanha ihmisemme on ristiinaulittu ja kuollut Kristuksen ruumiin kuolemassa. Hänen ylösnousemusensa osallisuudessa me vaellamme: synnistä pois koulleina - NIINKUIN HÄN - SAMOIN PITÄÄ MEIDÄN UUDESSA ELÄMÄSSÄ VAELTAMAN:

    >> Mitä siis sanomme? ONKO MEIDÄN PYSYTTÄVÄ SYNNISSÄ, että armo suureksi tulisi? Pois se! ME JOTKA OLEMME KUOLLEET POIS SYNNISTÄ, KUINKA ME VIELÄ VALTAISIMME SIINÄ? (sen alaisuudessa) VAI ETTEKÖ TIEDÄ, ETTÄ ME KAIKKI, JOTKA OLEMME KRISTUKSEEN JEESUKSEEN KASTETUT OLEMME HÄNEN KUOLEMAANSA KASTETUT ?

    Niin olemme siis YHDESSÄ (YHTENÄ) Hänen kanssaan HAUDATUT KASTEEN KAUTTA KUOLEMAAN, että niinkuin Kristus HERÄTETTIIN KUOLLEISTA Isän kirkkauden kautta, SAMOIN PITÄÄ MEIDÄNKIN UUDESSA ELÄMÄSSÄ VAELTAMAN. Sillä jos me olemme Hänen kanssaan YHTEENKASVANEITA yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin yhtäläisessä YLOSNOUSEMUKSESSA, KUN TEIDÄMME SEN ETTÄ MEIDÄN VANHA IHMISEMME ON HÄNEN KANSSAAN RISTIINAULITTU (TÄTÄ EI TULE SIVUUTTA OPETUKSSA, MUUTEN SIITÄ VOI SEURATA, ETTÄ "SE VANHA IHMIINEN" - SIVUUTTEN TÄMÄN KUOLEMAN; ALKAA USKOVAISEKSI JA RYHTYY ITSE TAPPAMAAN ITSEÄÄN, VAPAUTTAAKSEEN ITSENSÄ SYNNIN VALLASTA OMAN VAELLUKSENSA VÄLTYKSELLÄ, JA NÄIN SYNTYY "USKONNOLLINEN VANHA IHMINEN", JOKA EI KERTAKAIKKISESTA VAPAHDUKSESTA RISTIN KAUTTA, SISÄISETI MITÄÄ TIEDÄ.) että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme synitä enää palvelisi;

    Äänestä

  • UPDATE_7943102 kirjoitti:

    Tätä samaa asiaahan tässä olen teille veisannut, eli puhutaan KRISTUKSESSA toteutuvasta asiassa.

    Eli juuri sitä, missä pitäisi olla, missä pitäisi elää, missä on vapaus ja synnittömyyden mahdollisuus hedelmänä toteutua. Lukekaas uudelleen asia.

    ts. kaikki on ehdollistettu Kristukseen ja hänen HENKEENSÄ meissä.

    Ne on opetuksia, kasvatuksia jne. kristityille ja jätetään tuo seurakuntatittelit pois, koska se hiertää jonkun kengässä.

    Katsellaan Kristuksen Uudestiluoneessa persoonassa asioita.

    Voiko Hän katsella vaikka Baltasar sinua ja todeta, että Hänen Henkensä on saanut vallata joka päivä, joka hetki sinut niin, että se Kristuksen kuva olisi kirkas lähimmäisen silmissä?

    Kun rehellinen olet tuossa, niin siitä ei tarvitse kirjoitella tänne, saat Vapahtajan kanssa sen tarkastuksen tehdä, mutta totean sen, että vajaamittaisia KAIKKI olemme.

    eli juuri tuo hengen kiikkulauta, josta aiemmin kirjoitin.

    Siksi Armoon rakentuu kaikki ja siksi tulet näkemään seurakunnasta riippumatta veljiä, jotka tekevät syntiä, sen vajaamittaisuuden tähden.
    Kuka tekee syntiä? Ei Jumala vaan se lihallinen kristitty, sinun kaltaisesi ja minun kaltaiseni.
    Sen tähden elämme parannuksessa ja pyydämme anteeksi toinen toiseltamme, koska tämä on raamatun opetus.
    Kun raamattu näin opettaa, kertoo se myös, mistä nyt kovasti kirjoitamme, että vain Hänessä on se kaikkivoipaisuus ja lihamme kuolema.

    Mutta ei irroteta yhtä näköalaa ja jätetä toista pois, koska Sana rakentaa molemmat eteemme.
    SE täydellisyys on VASTA perillä.

    ***
    Miksi kirjoitan, on se, että tavallaan yksipuolisen näköalan mukaan eräässä [eikä tietääkseni helluntailaisuudessa] olleessa hengellisessä tilaisuudessa nuori tyttö oli matkassa.
    Pappi vuosikymmeniä sitten julisti, että jos sinä et tiedä, koska olet tullut uskoon hetkelleen, et ole uskossa.
    Siinä pantiin riippa nuoren tytön sydämeen, hän oli elänyt pienestä asti sydämensä Jeesukselle, mutta kun ei osannut sanoa sitä hetkeä.
    Kyllä saatana käytti noita sanoja hyväksi ja vuosien taistelun jälkeen tämä neitosena meni alttarille ja sanoi, että hän ei jaksa taistella tämän saatanan kanssa ja nyt annan elämäni Jeesus sinulle uudelleen.
    Kun saatana syytti, tämä tyttö sanoi, että olen liittosuhteeni solminut silloin ja hän pääsi vapaaksi.

    Sama se voi herättää tämä aloitus, kastella käyty, eikä syntiä sen jälkeen Aamen.

    Miltä tuntuu, kun se synti tulee meidän vanhan ihmisemme hedelmänä?
    Uusihan sitä ei tee, koska kuten kävimme molemmat samaa asiaa läpi, minä samanmielisenä, että asia juuri on ehdollistettu Häneen. Hän ei voi tehdä syntiä, koska tulee tuomitsemaankin väärän.

    Uusi ihminen sisällämme on Jeesus, koska Hän on tullut asumaan sinne, on se Uusi Aadam ja tässä Aadamissa saamme tämän iankaikkisen elämän, hänen valtakunnassaan.
    Saamme siitä huolimatta, vaikka olemme lankeavia ja sen lankeemuksen aiheuttaa tämä vanha aadam.

    Sen tähden on muistoateriamme, Kristus, elämän leipä, koska elämänpuulta kävelimme väärälle puulle, ja saimme vanhan aadamin manttelin kannettavaksemme siihen asti, kunnes kuolema elämästä erottaa meidät vanhasta.
    Mutta Kristuksessa Elämän Hengessä elämme Uuden Aadamin ei vanhan elämää.
    Vain se, että kohtaamme minä sinussa ja sinä minussa vääränlaista, se ei olekaan sen Uuden Aadamin tekosia, vaan se meidän vanhan matkakumppanin mielenjäänteitä, joka saa ajan vaikeudet lähimmäiselle tehtyä.

    Eli Sanan kokonaisuus esiin, ettei joku jää kahleeseen rienaajan syyttämäksi, koska rienaaja on jo voitettu Golgatalla ja suitsevaistakaan kynttilää Herra ei hylkää, sitä vajaamittaista, jossa se vanha on matkassa.

    Näin vastaukseni Shalom Rauhassa ja rakkaudessa tässä raadollisessa kristillisessä kentässä, ilman seurakunta nimiä, vaan Kristuksen ruumiin, morsiamen särmikkyydessä, jota Kristuksen pitää kasvattaa ja kerran saa kaunistettua tämän rinnalleen Uuteen maahan.
    Täällä se vanha "me kaikki" vielä elää silloin kun Hän ei niin saa olla johtamassa ja jopa olemme pahasisuisia keskenämme, en nyt tarkoita tätä kirjoitusrypästämme.

    noin yleensä. .. Se uskovan arkikristillisyys törmääntyy niin päivittäin vastaan ja sen ajan tauluun nimeän ihmiskasvoiseksi vaellukseksi, ei niinkään Kristus meissä vaellukseksi.

    Sinua selityksineen, mutta annat "Pyhälle Hengelle" tehtäviä joita sille ei kuulu. Meidät lunasti Poika kirouksen asta (1 Moos.3-luku) ruumiissa, jossa Hän kuoli pois synnistä, ja me yhteenkasvaneina Hänessä. Tämän aisan "kirkastaa" meille Pyhä Henki, niin että: pidämme totena tämän vanhan ihmisen kuoleman, uskomme sen todeksi, ja uuden elämämme lähtökodaksi, siirtyessämme yheenskavaneina myös Kristuksen ylösnousemuksen kanssa - uuteen elämää, Isän kirkkauden kautta: Kristuksen Jeesuksen YLÖSNOUSEMUKSEN OSALLUUDESSA. Siksi myös tämä:

    >> Tämän vertaustkuvan mukaa, VESI TEIDÄTKIN PELASTAA, KASTEENA - JOKA EI OLE SYNNIN SAASTAN POISTAMISTA, VAAN HYVÄN OMANTUNNON PYYTÄMISTÄ JUMALALTA - JEESUKSEN KRISTUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN (OSALLISUUDEN) KAUTTA. > JULISTIVAT JEESUKSESSA YLÖSNOUSEMUSTA KUOLLEISTA.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Meidän vanha ihimisemme on ristiinaulittu KRISTUKSESSA; tämä teko ei ole meistä, vaan Jumalasta ---> 1 Kor.1:30. Evankeliuimia on nimenomaan se että: sana vältittää meille tiedon siitä mitä Jumala on tehnyt meille Kristuksessa Jeesuksessa. Tieto vainajan kuolemasta on peruuttamaton ilmoitus, mutta tässä tapauksessa on erikoista se että me itse, se on meidän vanha ihmisemme on tuo vainaja - jonka kuolemasta saamme vastaanotta ilmoituksen Jumalalta Hänen sanassaan. Tämä totena pitäminen ei "tapa vanhaa ihmistä" - vaan antaa meille ilmoituksen, itsemme ulkopuolelta että: meissä asunut synnintekijä on kertakaikkiaan LOPULLISESTI KUOLLUT ---> RISTILLÄ KRISTUKSEN KANSSA; JA TÄMÄ ON USKON SISÄLTÄMÄ HULLUS, - luonnollisen ihmisen ymmärrykselle, mutta kiitos Jumalle, meille jotka katsomme kaikessa Kristukseen se on vapahdus ja muuttumanton ilosanoma, jonka ymmmärtämistä seuraa tämä:

    >> Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! ME JOTKA OLEMMME KUOLLEET POIS SYNNISTÄ, KUINKA ME VIELÄ ELÄISIMME SIINÄ? Vai ETTEKÖ TEIDÄ, ETTÄ ME KAIKKI, JOTKA OLEMME KASTETUT JEESUKSEEN KRISTUKSEEN OLEMME HÄNEN KUOLEMAANSA KASTETUT. Mutta NYT, KUN OLETTE SYNNISTÄ VAPUTETUT JA JUMALAN PALVELIJOIKSI TULLEET, ON TEIDÄN HEDELMÄNNE PYHITYS, JA SEN LOPPU ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ. Sillä synnin palkka on KUOLEMA, MUTTA JUMALAN ARMOLAHJA ON IANKAIKKINEN ELÄMÄ KRISTUKSESSA JEESUKSESSA, MEIDÄN HERRASSAMME.

    on erittäin hyvä ja selvä evankeliumin totuuden sanaa. Iloitsen siitä.
    Oikein sydän hyppäsi ilosta lukiessani sitä.

    Minä olen kirjoittanut palstalla anteeksiantamuksesta ja vanhurskauttamisesta.
    Tämä sinun kirjoituksesi on erittäin hyvä pohja tälle opetukselle. Uskova on päässyt
    lopullisesti eroon vanhan ihmisensä synneistä. Ne ovat poissa koska vanha ihminen
    joka nämä synnit teki ON KUOLLUT. Emme itke emmekä sure vainajan haudalla.
    Me iloitsemme ja riemuitsemme kun pääsimme siitä heppulista sen tekoineen.
    Nyt elää uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä uusi luomus on vanhurskas ja pyhä
    Jumalan edessä. Hän omistaa Kristuksen täydellisen viattomuuden. Vanha synnintekijä ei
    enää edusta uskovaa Jumalan edessä koska se on kuollut. Halalelujaa!!!
    Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle!

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Vaellamme synnistä pois kuollleina, mutta Jumalalle elävinä, koska meidän vanha ihmisemme on ristiinaulittu ja kuollut Kristuksen ruumiin kuolemassa. Hänen ylösnousemusensa osallisuudessa me vaellamme: synnistä pois koulleina - NIINKUIN HÄN - SAMOIN PITÄÄ MEIDÄN UUDESSA ELÄMÄSSÄ VAELTAMAN:

    >> Mitä siis sanomme? ONKO MEIDÄN PYSYTTÄVÄ SYNNISSÄ, että armo suureksi tulisi? Pois se! ME JOTKA OLEMME KUOLLEET POIS SYNNISTÄ, KUINKA ME VIELÄ VALTAISIMME SIINÄ? (sen alaisuudessa) VAI ETTEKÖ TIEDÄ, ETTÄ ME KAIKKI, JOTKA OLEMME KRISTUKSEEN JEESUKSEEN KASTETUT OLEMME HÄNEN KUOLEMAANSA KASTETUT ?

    Niin olemme siis YHDESSÄ (YHTENÄ) Hänen kanssaan HAUDATUT KASTEEN KAUTTA KUOLEMAAN, että niinkuin Kristus HERÄTETTIIN KUOLLEISTA Isän kirkkauden kautta, SAMOIN PITÄÄ MEIDÄNKIN UUDESSA ELÄMÄSSÄ VAELTAMAN. Sillä jos me olemme Hänen kanssaan YHTEENKASVANEITA yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin yhtäläisessä YLOSNOUSEMUKSESSA, KUN TEIDÄMME SEN ETTÄ MEIDÄN VANHA IHMISEMME ON HÄNEN KANSSAAN RISTIINAULITTU (TÄTÄ EI TULE SIVUUTTA OPETUKSSA, MUUTEN SIITÄ VOI SEURATA, ETTÄ "SE VANHA IHMIINEN" - SIVUUTTEN TÄMÄN KUOLEMAN; ALKAA USKOVAISEKSI JA RYHTYY ITSE TAPPAMAAN ITSEÄÄN, VAPAUTTAAKSEEN ITSENSÄ SYNNIN VALLASTA OMAN VAELLUKSENSA VÄLTYKSELLÄ, JA NÄIN SYNTYY "USKONNOLLINEN VANHA IHMINEN", JOKA EI KERTAKAIKKISESTA VAPAHDUKSESTA RISTIN KAUTTA, SISÄISETI MITÄÄ TIEDÄ.) että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme synitä enää palvelisi;

    ja siksi se opetus, koska se en myös koko elämänkattava kasvu Sanan kautta, on korostettava Kristuksen työtä Pyhässä Hengessä meissä.

    Tuossa aamuyöllä kuuntelin erään baptistisaarnaajan sanan, siinä tuli esille tämä vanhan minän kuolema. Siinä saarnamieskin tekee parannusta.

    Kun tässä elämääni kävin terveyden puolella sitä laitaa, että ei se kuoleman mahdollisuus ollut kaukana, saattajan kanssa sain vain ulos mennä, niin valmis on Kirstuksen sovitusyön tähden ja valmis olen edelleen. Käsineni en voi mitään lisätä pelastukseen, enkä ole voinut siitä pois ottaakaan, kun olen ollut uskomassa sovitukseen, vaikka vanhan ihmiseni tekoja on ollut, anteeksi pyydettyjä ja saatuja, ettei sopimatta ole lähimmäiselle ollut mitään.
    Mutta jos silloin hoidossa mitä sain, olisi kutsu tullut, niin vasta silloin kirkstettuna olisin saanut muuttaa täydellisyyteen ja tämä vajavuuteni olisi jäänyt tänne, maaksi, koska silla ei ole iankaikkisuus perimisoikeutta, se on vanhaa.

    Kun tuossa joulun alla vielä olin leikkausten jälkeen uudelleen ohennettavana, pelättiin keuhkoveritulppaa, olin vapaa, vapaa Herrassa.
    Sentähden kirjoituksesi on minulle tuttua, se on lepoa, ollut ja on, mutta myös se on totuutta, että ihminen matkaa ajassa sen totuuden kanssa, en ole itsessäni kuin savi, täällä vanhan ihmiseni vanki, siinä vankeudessa, että on mahdollisuus tehdä muutakin kuin Herran mielenmukaisia töitä.
    Niihinhän ei pidä pyrkiä, kuten olemme kirjoitelleet puolin ja toisin, vaan elämään tässä Kristuksen liittosuhteessa irti ja vapaana Hengen johtamalla tiellä, koska se tie on valmis.

    Tämän kahtiajaon sisällä ajassa voi todeta miksi kristikunnassa tapahtuu sitä sun tätä, sekä sen, että kuinka vajaamittaisesti Jumalan valtakunta edustuu täällä ajassa, vaikka Hengen mukaan pitäisi paukkua aivan toisenlaiset ajat sen Jumalan antaman valtuutuksen mukaan.
    Mutta ei, ei pauku, kun se vajavuutemme ruumis päätöksineen ja tekoineen sitkuttelee ristillään Henkeä vastaan, hengellään, vaikka HÄnen ristinsä ja minun, pitäisi olla yhteinen.

    Mutta yhä runsaammin asukoon keskenänne Jumalan rakkaus ja kehoittakaa toinen toisianne hyviin tekoihin! Miksi, koska me tarvitsemme kehoitusta, kuten nämä kirjoituksetkin toi esille.
    Tie on Golgatalta valmis, Henki on täydellinen, vanha aadam kuolleena eläisi HÄnessä kaikessa Hengen voimassa, että ne teot ei näy meistä lähtöisenä vaan Hänestä.

    Voi minkä täydellisen voiman Jumala antaa ja siinä voimme aina vaeltaa.

    on se vain pieni mutta, haluammeko me ja se on taas meistä kiinni ja kun se on meistä kiinni, on se kiikkulauta henkemme mieli joko ylhäällä tahi alhaalla.

    Siunausta päivääsi ja päiväänne, lähden piipahtamaan tuossa naapuri kaupungissa.

    arimatia.

    Äänestä

  • UPDATE_7943102 kirjoitti:

    Sana, opetuksellisesti kehottaa kristittyjä elämään uskonsa mukaisesti, ettei tekisi syntiä, ei harjoita, koska vanha on kuollut.

    tätä pitää aina opettaa, koska uudestisyntynyt on lähtenyt kasvamaan elämäntiellä.
    Kaikessa ei ole valmis, että voisi sanoa, että olen synnitön tekojeni mukaan.
    Armon kautta on vanhurskautettu kyllä ja Jumalalle Kristuksessa kelpaava, mutta se kasvaminen on kesken.

    Että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen joka on meidän kaikkien isä...

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Jumalan ilmoituksen totema pitämisesta on kyse, vanhan ihmisten kuoleman asiassa. Kun uskomme, otamme uskossa vastaan, pidämme totena - Raamatun ilmoituksen vanhan ihmisemme ristinnaulitsemisesta Kristuksen kanssa, ---> Hänessä, tulee tästä meille totta uskonkautta, ja kun uskomme olevamme myös herätetyt Kristuksen kanssa, ILMAN SYNITÄ JA SEN VALTAPIIRISTÄ JO KERTAKIKKIAAN POISKUOLEET: "KUINKA ME SEN JÄLKEEN SYNNILLE VIELÄ ELÄISIMME", SILLÄ JOKA ON KUOLLUT, SEN ON "KERTAKAIKKIAA KUOLLUT POS SYNNISTÄ", JA MINKÄ HÄN ELÄÄ, SEN HÄN ELÄÄ JUMALALLE, NIIN KUIN KRISTUSKIN, - JO NYT - USKON KAUTTA KUOLLEISTA HERÄTETTYNÄ: >> "Heräjä sinä joka nukut, (synnin ja kuoleman alaisuudessa), nouse kuolleita, niin Kristus sinua valaisee.

    on melko lailla syvällistä. Ei sitä kaikki kykene ottamaan vastaan ja sulattamaan.
    Uskosta osattomien ei edes kannata yrittää ymmärtää. Yli hilseen vetää hurjasti.
    Tätä aihetta tulisi jokaisen USKOVAN tutkia Raamatusta ja perehtyä siihen sillä,
    niin keskeisestä ja tärkeästä asiasta on kysymys. On kysymys pyhityselämän perustasta.

    Äänestä

  • ei tapeta itse. kirjoitti:

    ja siksi se opetus, koska se en myös koko elämänkattava kasvu Sanan kautta, on korostettava Kristuksen työtä Pyhässä Hengessä meissä.

    Tuossa aamuyöllä kuuntelin erään baptistisaarnaajan sanan, siinä tuli esille tämä vanhan minän kuolema. Siinä saarnamieskin tekee parannusta.

    Kun tässä elämääni kävin terveyden puolella sitä laitaa, että ei se kuoleman mahdollisuus ollut kaukana, saattajan kanssa sain vain ulos mennä, niin valmis on Kirstuksen sovitusyön tähden ja valmis olen edelleen. Käsineni en voi mitään lisätä pelastukseen, enkä ole voinut siitä pois ottaakaan, kun olen ollut uskomassa sovitukseen, vaikka vanhan ihmiseni tekoja on ollut, anteeksi pyydettyjä ja saatuja, ettei sopimatta ole lähimmäiselle ollut mitään.
    Mutta jos silloin hoidossa mitä sain, olisi kutsu tullut, niin vasta silloin kirkstettuna olisin saanut muuttaa täydellisyyteen ja tämä vajavuuteni olisi jäänyt tänne, maaksi, koska silla ei ole iankaikkisuus perimisoikeutta, se on vanhaa.

    Kun tuossa joulun alla vielä olin leikkausten jälkeen uudelleen ohennettavana, pelättiin keuhkoveritulppaa, olin vapaa, vapaa Herrassa.
    Sentähden kirjoituksesi on minulle tuttua, se on lepoa, ollut ja on, mutta myös se on totuutta, että ihminen matkaa ajassa sen totuuden kanssa, en ole itsessäni kuin savi, täällä vanhan ihmiseni vanki, siinä vankeudessa, että on mahdollisuus tehdä muutakin kuin Herran mielenmukaisia töitä.
    Niihinhän ei pidä pyrkiä, kuten olemme kirjoitelleet puolin ja toisin, vaan elämään tässä Kristuksen liittosuhteessa irti ja vapaana Hengen johtamalla tiellä, koska se tie on valmis.

    Tämän kahtiajaon sisällä ajassa voi todeta miksi kristikunnassa tapahtuu sitä sun tätä, sekä sen, että kuinka vajaamittaisesti Jumalan valtakunta edustuu täällä ajassa, vaikka Hengen mukaan pitäisi paukkua aivan toisenlaiset ajat sen Jumalan antaman valtuutuksen mukaan.
    Mutta ei, ei pauku, kun se vajavuutemme ruumis päätöksineen ja tekoineen sitkuttelee ristillään Henkeä vastaan, hengellään, vaikka HÄnen ristinsä ja minun, pitäisi olla yhteinen.

    Mutta yhä runsaammin asukoon keskenänne Jumalan rakkaus ja kehoittakaa toinen toisianne hyviin tekoihin! Miksi, koska me tarvitsemme kehoitusta, kuten nämä kirjoituksetkin toi esille.
    Tie on Golgatalta valmis, Henki on täydellinen, vanha aadam kuolleena eläisi HÄnessä kaikessa Hengen voimassa, että ne teot ei näy meistä lähtöisenä vaan Hänestä.

    Voi minkä täydellisen voiman Jumala antaa ja siinä voimme aina vaeltaa.

    on se vain pieni mutta, haluammeko me ja se on taas meistä kiinni ja kun se on meistä kiinni, on se kiikkulauta henkemme mieli joko ylhäällä tahi alhaalla.

    Siunausta päivääsi ja päiväänne, lähden piipahtamaan tuossa naapuri kaupungissa.

    arimatia.

    Isän kirkkauden kautta, SAMOIN PITÄÄ MEIDÄNKIN (YHDESSÄ HÄNEN KANSSA KÚOLLEISTA HERÄTETTYINÄ, JO NYT: >> SENTÄHDEN SANOTAA: "Heräjä sinä, joka nukut, ja NOUSE KUOLLEISTA, NIN (YLÖSNOUSSUT) KRISTUS SINUA VALAISEE. UUDESSA ELMÄSSÄ VAELTAMAN, KUN TEIDÄMME SEN ETTÄ, MEIDÄN VANHA IHMISEMME ON HÄNEN KANSSAAN RISTINNAULITTU. > Room.6:5,6.

    VANHA IHMINEN ON KERTAKAIKIAAN JA LOPULLISESTI RISTIINNAULITTU KRISTUKSEN KANSSA, JA TÄMÄ ON PERUUTTAMATON VANHAN IHMISEN KUOLEMA.

    Se mitä ihmiset usein erehtyvät pitämään vanhana ihmisensä, puhuen siitä vielä elävänä: "vanhana Aatamina" ei ole suinkaan TÄMÄN SANAN VALOSSA YMMÄRRETTÄVISSÄ VANHAKSI IHMISEKSI, VAAN KYSEESSÄ ON "ASTIA" ELI SE >>> LIHA

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    on melko lailla syvällistä. Ei sitä kaikki kykene ottamaan vastaan ja sulattamaan.
    Uskosta osattomien ei edes kannata yrittää ymmärtää. Yli hilseen vetää hurjasti.
    Tätä aihetta tulisi jokaisen USKOVAN tutkia Raamatusta ja perehtyä siihen sillä,
    niin keskeisestä ja tärkeästä asiasta on kysymys. On kysymys pyhityselämän perustasta.

    Näin se juuri on, mutta Jumalan tahto on että: jokainen tulisi tästä osalliseksi, mutta vain Pyhä Henki voi tämän todellakin eläväksi tehdä, niin että: Vanha Ihminen tekoineen, - vanhoine vaatteineen - on riisuttu päältämme kuin kuollut likainen eloton vaatemytty, - ELÄÄKESEMME PYHITETYINÄ JUMALALLE.

    Room. 6:6:n ymmärtämistä, totena pitämistä seuraa, tämä näkokulma: Kol.3:1-11.

    Mietihän: Matt.22:11-13; opetusta.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    on erittäin hyvä ja selvä evankeliumin totuuden sanaa. Iloitsen siitä.
    Oikein sydän hyppäsi ilosta lukiessani sitä.

    Minä olen kirjoittanut palstalla anteeksiantamuksesta ja vanhurskauttamisesta.
    Tämä sinun kirjoituksesi on erittäin hyvä pohja tälle opetukselle. Uskova on päässyt
    lopullisesti eroon vanhan ihmisensä synneistä. Ne ovat poissa koska vanha ihminen
    joka nämä synnit teki ON KUOLLUT. Emme itke emmekä sure vainajan haudalla.
    Me iloitsemme ja riemuitsemme kun pääsimme siitä heppulista sen tekoineen.
    Nyt elää uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä uusi luomus on vanhurskas ja pyhä
    Jumalan edessä. Hän omistaa Kristuksen täydellisen viattomuuden. Vanha synnintekijä ei
    enää edusta uskovaa Jumalan edessä koska se on kuollut. Halalelujaa!!!
    Kiitos Herralle Jeesukselle Kristukselle!

    Rakastan sinua Hengen yhtedessä, Kristuksessa Jeesuksessa - ja sydämeni riemuitsee kanssasi, sisästetystä: "Jumalan lasten kirkkauden vapaudesta".

    Kiiton Herralle Jeesukselle Kristukselle!

    Äänestä

  • Balttis kirjoitti:

    Näin se juuri on, mutta Jumalan tahto on että: jokainen tulisi tästä osalliseksi, mutta vain Pyhä Henki voi tämän todellakin eläväksi tehdä, niin että: Vanha Ihminen tekoineen, - vanhoine vaatteineen - on riisuttu päältämme kuin kuollut likainen eloton vaatemytty, - ELÄÄKESEMME PYHITETYINÄ JUMALALLE.

    Room. 6:6:n ymmärtämistä, totena pitämistä seuraa, tämä näkokulma: Kol.3:1-11.

    Mietihän: Matt.22:11-13; opetusta.

    Uuteen elämään, syntyy vain uskonnollista uskoa, joka on Jumalan edessä arvotonta (kuten:Kol.2:16-23) tai vakavia "kasvuhäiriötä" uskonvan ihmisen uuden identiteetin kasvussa, uudistumisessa uuden lumuksen kuvuden mukaisuuteen. (Kol.3:9,10.)

    Jumala on kutsumut meidän, ei vähempää eikä emempää kuin:

    >> Evankeliumin kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden (osalllisuuden),

    Ihmisen suhteen: Kristuksessa Jeesuksessa Herrassamme eli Mashiach Jeshua Adoinaissamme: 1 Moos.1:26; ja lue Kol.2:9-15.

    Katso ja tiedosta myös mikä ja missä asemassa Jumalan seurakunta on yhdessä Kristuksen kanssa, jo nyt taivaallisissa: Ef.2:1-9; ja ymmärrä että vasta tästä asemasta käsin, on mahdollista todellien taistelu henkivaltoja vastaan, josta Ef. 6- luku puhuu ja Paavali Room.16:20 !

    Tämä asema tulee aina säilyttää: Fil.4:1.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Rakastan sinua Hengen yhtedessä, Kristuksessa Jeesuksessa - ja sydämeni riemuitsee kanssasi, sisästetystä: "Jumalan lasten kirkkauden vapaudesta".

    Kiiton Herralle Jeesukselle Kristukselle!

    mies. Sen voi galleriassani todeta.

    Äänestä

  • jaikali kirjoitti:

    mies. Sen voi galleriassani todeta.

    Ihmeellisen Neuvonatjamme äänen kuulemisessa, ja tuntemisessa: "Ilmestyksen ja viisauden Hengessä: Ef.1:15-23.

    Äänestä

  • UPDATE_7943102 kirjoitti:

    Sana, opetuksellisesti kehottaa kristittyjä elämään uskonsa mukaisesti, ettei tekisi syntiä, ei harjoita, koska vanha on kuollut.

    tätä pitää aina opettaa, koska uudestisyntynyt on lähtenyt kasvamaan elämäntiellä.
    Kaikessa ei ole valmis, että voisi sanoa, että olen synnitön tekojeni mukaan.
    Armon kautta on vanhurskautettu kyllä ja Jumalalle Kristuksessa kelpaava, mutta se kasvaminen on kesken.

    >>>Kaikessa ei ole valmis, että voisi sanoa, että olen synnitön tekojeni mukaan.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>>Kaikessa ei ole valmis, että voisi sanoa, että olen synnitön tekojeni mukaan.

    Langeta hetkellisesti elämään sen mukaan, sen sokaisemana langeta syntiin, uksova ei saata määrätietoisseti ja jatkuvasti hajoittaa syntiä ja elää siinä suruttomana.

    Ja tämä teksti Saarisalon mukaan on sisöllölliseti oikein, alkuteksteille uskollinen:

    >> Ei yksikään Jumalasta syntynyt harjoita syntiä, koska Jumalan SIEMEN PYSYY HÄNESSÄ, eikä hän saata syntiä harjoittaa, KOSKA ON JUMALASTA SYNTYNYT.

    sinulta Baltasar oletko helluntaisaarnaaja?
    Kirjoituksistasi saa sen kuvan että olet perillä Jumalan Sanasta ja jaat elävää Sanaa.
    Oletko siis sananjulistaja? Jos et ole SINUN TULISI JULISTAA SANAA.
    Et pääse tästä vastuusta!!! heh hee.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    sinulta Baltasar oletko helluntaisaarnaaja?
    Kirjoituksistasi saa sen kuvan että olet perillä Jumalan Sanasta ja jaat elävää Sanaa.
    Oletko siis sananjulistaja? Jos et ole SINUN TULISI JULISTAA SANAA.
    Et pääse tästä vastuusta!!! heh hee.

    Ainoastaan joskus pien ryhmissä, ja mieheltä miehelle. Minä ole kuulunut Vapaakirkkoon 38:n vuotta ja olen siellä merkitty "ulkojäseneksi" eikä siellä ole koskaan minua pyydetty todistamaan uskostani. Elän ja janoan ja rakastan Jumalan sanaa, ja olen saanut armossa vahvistua sen tuntemisessa, sen lahjan mitan mukaisesti, joka on minulle annettu. Olen aloittanut kirjoittelun netissä vähän yli neljä vuotta sitten, ja olen ollut "elävän veden virrassa", ja Isän koulussa viimeiset neljä vuotta väsymättömänä, - iloiten mahdollisuudesta julistaa evankeljumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta, ja tehdä sitä teittäväski.

    Olen tehnyt tätä "työtä" Jumalan salaisuuksien, ja armotalouden hoitajana - itseäni kehuskelematta - virvoittavassa voimassa noin 12-16 h. vuorokaudessa viimeiset neljä vuotta. Nettityötä pidän erityisen hyvä työmuotona, sillä siinä on mahdollisuus todelliseen ajtustenvaihtoon ja dialogiin, Kristuksen tunemisessa.

    Etsin ja olen sydämessäni kysellyt Herralta, - sellaisen yhteyden perään - jossa voisin kokea myös veljeyttä, yhteytty Kristuksessa ja Hengessä kuten koen sinun kanssasi, Hengen todistaesssa minulle siitä että olet "veljeni Kristuksessa ja että olemme yhtä Hengessä". Tällaista "paikallisseurakutaa" en ole ole löytänyt, jossa voisi kokea olevansa, vähän niinkuin jo omiensa tykönä eli Isän kodissa, - jo maan päällä.

    Kutsun nykystä suuren kaupunkien paikalliseurakutamuotoja, "elokuvateatterikristillisyydeksi", joissa todellinen vuorovaikutus ja yhteys on jäänyt vähäiseksi. Minäkin istuin aikanaan vuosia, kuuntelemassa saarnoja, milloin mistäkin aiheesta - kuin joitakin "esityksiä seuraten", ja lähimmillään yhteys jäi näissä tilaisuuksiissa: sen vieressä istujan kätteelyytn tai yhteiseen ruokailutilaisuuteen, "ohjemien" katomisen jälkeen. Minä en usko lainkaan tuollaisen "kristillisyyden toimivuuteen", ja kuvittelen ja olen antanut itseni ymmärtää että: kommunistisen Kiinan kotikirkoilla, jotka kokoontuvan ilman julkisia suuria tilojakin, menee paremmin, kuin sekauksonnollisessa nimikristillistetyssä Euroopassa.

    Nyt olen Espanjassa "lomalla", niinkuin varmaan huomaat, jos olet tarkka, sen suhteen mitä olen kirjoittanut. Olen jo 61-vuotias, ja siksi annettakoon minun palavuuteni anteeksi, sillä olen ollut hiljaa, Herran koulussa noin. 38-vuotta, ja palan halusta julistaa sanomaa: Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta, minulle annetu armolahjan mukaisesti, - Kristuksen tuntemisessa.

    Johtopäätökseen, yksi on kuollut kaikien edestä, siis kaikki ovat kuolleet, etteivät he enää eläisi itselleen, vaan Hänelle, joka on heidän edestään kuollut ja ylösnoussut. > Mitä se sitten kuolloinkin tarkoittaakin.

    Vapahdettuja veloittaa... vai mitä?

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    sinulta Baltasar oletko helluntaisaarnaaja?
    Kirjoituksistasi saa sen kuvan että olet perillä Jumalan Sanasta ja jaat elävää Sanaa.
    Oletko siis sananjulistaja? Jos et ole SINUN TULISI JULISTAA SANAA.
    Et pääse tästä vastuusta!!! heh hee.

    Isännällle: >> kun päästät hänet luotasi vapaaksi, niin älä lähetä häntä tyhjin käsin. Vaan sälytä hänen selkäänsä runsaasti lahjoja laumastasi, piuimatantereeltasi ja kuurnistasi; anna hänelle siitä, millä Herra, sinun Jumalasi, on sinua siunannut. Muista, että olit itse orjana Egyptin maassa, ja että Herra, sinun Jumalasi, VAPAHTI SINUT. Sentähden Minä tänä päivänä annan sinulle käskyn. (orjaa vapautettaessa) Mutta jos hän sanoo sinulle: "En tahdo lähteä luotasi", koska hän rakastaa sinua ja sinun perhettäsi ja koska hänen on luonasi hyvä olla, niin ota naskali ja pistä se hänen korvansa läpi oveen [oven pihtipieleen, joka on Golgatan risti, joka tekee vapahdetun orjan kuuleviksi. (Gal.6:17)] OLKOON HÄN ORJASI AINIAAN. Samoin tee myös orjattarellesi.

    Veljen vapautus: jae 5 Moos.15:12; ja verataa tätä LUNASTUKSEN SUORITTANEEN JEESUKSEN SANOIHIN: Joh. 20:17: Hebr.2:11-15.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Ainoastaan joskus pien ryhmissä, ja mieheltä miehelle. Minä ole kuulunut Vapaakirkkoon 38:n vuotta ja olen siellä merkitty "ulkojäseneksi" eikä siellä ole koskaan minua pyydetty todistamaan uskostani. Elän ja janoan ja rakastan Jumalan sanaa, ja olen saanut armossa vahvistua sen tuntemisessa, sen lahjan mitan mukaisesti, joka on minulle annettu. Olen aloittanut kirjoittelun netissä vähän yli neljä vuotta sitten, ja olen ollut "elävän veden virrassa", ja Isän koulussa viimeiset neljä vuotta väsymättömänä, - iloiten mahdollisuudesta julistaa evankeljumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta, ja tehdä sitä teittäväski.

    Olen tehnyt tätä "työtä" Jumalan salaisuuksien, ja armotalouden hoitajana - itseäni kehuskelematta - virvoittavassa voimassa noin 12-16 h. vuorokaudessa viimeiset neljä vuotta. Nettityötä pidän erityisen hyvä työmuotona, sillä siinä on mahdollisuus todelliseen ajtustenvaihtoon ja dialogiin, Kristuksen tunemisessa.

    Etsin ja olen sydämessäni kysellyt Herralta, - sellaisen yhteyden perään - jossa voisin kokea myös veljeyttä, yhteytty Kristuksessa ja Hengessä kuten koen sinun kanssasi, Hengen todistaesssa minulle siitä että olet "veljeni Kristuksessa ja että olemme yhtä Hengessä". Tällaista "paikallisseurakutaa" en ole ole löytänyt, jossa voisi kokea olevansa, vähän niinkuin jo omiensa tykönä eli Isän kodissa, - jo maan päällä.

    Kutsun nykystä suuren kaupunkien paikalliseurakutamuotoja, "elokuvateatterikristillisyydeksi", joissa todellinen vuorovaikutus ja yhteys on jäänyt vähäiseksi. Minäkin istuin aikanaan vuosia, kuuntelemassa saarnoja, milloin mistäkin aiheesta - kuin joitakin "esityksiä seuraten", ja lähimmillään yhteys jäi näissä tilaisuuksiissa: sen vieressä istujan kätteelyytn tai yhteiseen ruokailutilaisuuteen, "ohjemien" katomisen jälkeen. Minä en usko lainkaan tuollaisen "kristillisyyden toimivuuteen", ja kuvittelen ja olen antanut itseni ymmärtää että: kommunistisen Kiinan kotikirkoilla, jotka kokoontuvan ilman julkisia suuria tilojakin, menee paremmin, kuin sekauksonnollisessa nimikristillistetyssä Euroopassa.

    Nyt olen Espanjassa "lomalla", niinkuin varmaan huomaat, jos olet tarkka, sen suhteen mitä olen kirjoittanut. Olen jo 61-vuotias, ja siksi annettakoon minun palavuuteni anteeksi, sillä olen ollut hiljaa, Herran koulussa noin. 38-vuotta, ja palan halusta julistaa sanomaa: Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta, minulle annetu armolahjan mukaisesti, - Kristuksen tuntemisessa.

    lukenut sinun kirjoituksiasi kovinkaan paljon. En siis tunne koko oppiasi. Mutta sen mitä olen lukenut, on ollut mielestäni hyvää, rakentavaa, elävää ja tervettä Jumalan Sanan oppia. Sinä olet ollut oman todistuksesi mukaan Jumalan koulussa. Tämä on helppo uskoa. Jumala on kouluttanut sinua yksinäisyydessä ja antanut sinulle Sanansa. Sinä olet ymmärtänyt miksi Jumala on sinua siunannut jakamalla sinulle Sanansa aarteita. Nämä siunaukset eivät ole tarkoitetut ainoastaan sinua itseäsi varten. Sinun tehtäväsi on jakaa saamiasi helmiä ja siunauksia edelleen. Näin Jumala antaa sinulle lisää niin että sinulla on aina enenevässä määrin jakaa toisille. Herra siunaa kylvösi.

    Sinun ei tule katsoa menneisyyteen, ei ikääsi, ei koulutukseesi, ei yhteiskunnalliseen asemaasi. Sinun tulee katsoa Kristukseen ja seurata Häntä. Koska Hän on pukenut sinua ja valmistanut sinua, Hän tulee käyttämään sinua Sanan julistuksessa ja opettamisessa. Tämä siitäkin huolimatta vaikka et olisi yhtään julkista puhetta vielä pitänyt. Eihän Jumala kouluta ketään erämaahan yksinään istumaan. Sinun tulee julistaa ja opettaa siellä mihin Herra sinua vie. Kun sinä olet uskollinen vähässä, Hän panee sinut paljon haltijaksi. Jumala nostaa alaspainetut ja käyttää lopun aikana niitä jotka ovat olleet halveksittuja seurakunnissa. Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja monet viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Tämä perustuu tähän; Herra ottaa sen joka ei itsessään ole mitään. Meidän voimamme ja kykymme on Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Sillä se kyky mikä meillä on, on Jumalasta eikä meistä. Siksi vähäinenkin pieni palvelija voi tehdä Herralle suuria tekoja (Joh 14:12).

    Herra sinua runsaasti siunatkoon ja lisätköön
    sinulle kaikkea hengellistä ja aineellistakin hyvää.

    Itsestäni minä en voi sitä tehdä, mutta kaiken minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa: Fil.4:13.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Itsestäni minä en voi sitä tehdä, mutta kaiken minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa: Fil.4:13.

    tuosta vahvistamisesta omakohtainen ja erikoinen kokemus.
    Työskentelin evankelistana ja kiersin kodeisssa julistamssa evankeliumia.
    Matkustin hengellisille päiville. Yhdessä kokouksessa pyydettiin kaikkia evankelistoja
    esille siunattavaksi. Menin eteen esirukoukseen. Minua tuli siunaamaan monta
    seurakuntien työntekijää; pastoreita ja vanhimistoveljiä.

    Kun palasin kotipaikkakunnalle ja lähdin jatkamaan kotilähetystyötäni,
    huomasin että en väsynyt ollenkaan koko iltana. Minä kuljin Jumalan voimassa,
    en omassa voimassa. Olin tehnyt tuota työtä ennenkin niin minulla oli mihin verrata.
    Huomasin myös että kun tulin sisälle taloihin, siellä ihmiset istuivat ikäänkuin valmiina
    odottamassa minua. Jumala oli valmistanut kaikki edeltä. Hallelujaa!
    Minulla oli sellainen voima että pelkäsin ihmisten pitävän minua hulluna kun
    paasaan Jeesuksesta sellaisessa voimassa. Voimaa kun oli vaikea salata ja hillitä.
    En ole vastaavanlaista kokenut ennen tätä iltaa enkä sen jälkeen.

    erityisen epäuskottava olet "kaste hoisuissa" puhuessasi.

    Äänestä

  • jemen kirjoitti:

    erityisen epäuskottava olet "kaste hoisuissa" puhuessasi.

    ulkona vaiko sisällä uskon asioissa?
    Oletko Kristuksessa vaiko ulkopuolella Kristuksen?
    Jos sinä pidät itseäsi uskovana mutta sinulla ei ole mitään kokemuksia Jumalan voimasta,
    jotakin on vialla. Minulla olisi paljonkin kerrottavaa Jumalan voiman kokemisista.

    Jos et pidä itseäsi uskovana ts. et ole sisällä Kristuksessa, ovi on kuitenkin vielä auki.
    Astu sisälle ja koe että Herra on ja Hänellä on voimaa jakaa sinullekin.

    Jumalan voiman kokemisistasi, miten olet kokenut, miksi olet kokenut, minkä tähden kokee Jumalan voiman ja mikä on voiman tarkoitus.

    Äänestä

  • Jumalan voima. kirjoitti:

    uusi palstalla?
    Minä olen kertonut omista kokemuksistani ehkä jo liikaakin.
    Jos taas kertoisin samoja juttuja, toiset palstalaiset kyllästyisivät.
    Sitäpaitsi minä itsekin kyllästyn kertomaan. Varsinkin jos koen että
    kysyjä ei ole vilpitön kysyessään minulta kokemuksistani.
    Miksi sinä niistä kysyt? Onko motiivisi oikea?

    Äänestä

  • Jumalan voima. kirjoitti:

    Jumalan voiman kokemisistasi, miten olet kokenut, miksi olet kokenut, minkä tähden kokee Jumalan voiman ja mikä on voiman tarkoitus.

    >>> miksi olet kokenut,>minkä tähden kokee Jumalan voiman ja mikä on voiman tarkoitus.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    >>> miksi olet kokenut,>minkä tähden kokee Jumalan voiman ja mikä on voiman tarkoitus.

    Tämä kertomus, että minä olen kokenut Jumalan voiman, toisen suusta sama todistus, mutta ehkä kumpikin käy sotaa toistaan vastaan.

    Vertaan maailmaamme ja historiaan, mutta vain esimerkkinä.

    On vastakkain ihmisiä sodassa, kummallakin puolen papit sinuaa aseet, joilla veli käy veljeä vastaan. Sitten kerrotaan myöhemmin, kuin Jumala oli meidän kanssamme sodassa.

    Olisiko todella asia näin, näin mikä on esimerkiksi eri seurakuntien uskovien kohdalla ja kumpikin uskoo samaan Jeesukseen!

    Siksi kysyn siitä voimasta, mikä se on?

    Äänestä

  • veli veljeä vastaan? kirjoitti:

    eivät ole Jumalasta.

    Raamattu puhuu kuuliaisuudesta esivallalle. Uskova on sodassa esivallan määräyksestä, ei omasta
    aloitteestaan ja tahdostaan. En itse voisi osallistua aseelliseen sotaan.
    Voisin korkeintaan tarjoutua sotilaspastorin virkaan. En voisi tappaa ihmistä joka ehkä minun kauttani joutuisi helvettiin. Minun tehtäväni uskovana evankelistana ei ole toimittaa ihmisiä ikuisuuteen eikä varsinkaan pelastumattomia helvettiin. Minun tehtäväni evankelistana on koettaa saada ihmiset tulemaan sisälle pelastukseen Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikilla uskovilla ei ole tätä ymmärrystä. Monet uskovat ajattelevat että he ovat velvolliset puolustamaan maataan aseilla tai että he ovat velvolliset tottelemaan esivaltaa. Siksi he käyvät sotimaan toisia ihmisiä vastaan. Vastapuolella voi olla vilpittömiä uskovia. Jumala on kuitenkin kaiken yläpuolella. Hänen sallimattaan ei tapahdu mitään, ei hyvää eikä pahaa. Muutenhan paha olisi suurempi kuin Jumala. Paha ei kuitenkaan voi tehdä yhtään mitään jos Jumala ei sitä salli. Jumala sallii pahan tehdä pahuutta jotta ihmiset lopulta ymmärtävät ja tulevat tietämään mihin pahan seuraaminen ihmisen johtaa. Jos Jumala estäisi kaiken pahan, ihmisille jäisi ikuisesti epäselväksi kumpi on parempi hallitsija Jumala vaiko se Paha. Siksi tämä pahuuden ongelma ei ole niin yksinkertainen ongelma. Mutta Jumala on hyvä Jumala ja hän voi varjella omiaan myös sodassa. Minun oma isäni oli vilpitön uskova. Hän oli sotaveteraani. Hän on kertonut monta ihmeellistä tapausta joissa Jumala selvästi varjeli hänet.

    Eikö juuri he ole se ryhmä, joka on siunaamassa omia sotilaita tappamaan?
    Voisiko sellaista tehtävää tehdä?
    Kuinka toteutuu se kirkoissa rukoistava rukous tapahtukoon Jumalan tahto ja tulkoon hänen valtakunta, jos teot on muuta. Entäpä jos kristiyt tänään astuvat 100 prosenttisesti kaikki asettomuuteen, eikä ollenkaan ota minkäälaiseen toimintaan osaa, joka kohdistuu vikapääksi lähimmäiseen.
    Loppuisiko sota, tulisiko jollain tavoin jo esiin se, mitä elämä pitäisi olla?

    Äänestä

  • on siunata sotilaans kirjoitti:

    sotilaspastorina siunaisi sotilaita tappamaan. Olisin tässä asemassani ovela.
    Minä käyttäisin asemaani sotilaspastorina siihen tärkeimpään asiaan; sotilaiden evankelioimiseen.
    Pyrkisin johdattamaan heitä Jeesuksen luokse ja turvaamaan Jumalaan vaikeina hetkinä.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    sotilaspastorina siunaisi sotilaita tappamaan. Olisin tässä asemassani ovela.
    Minä käyttäisin asemaani sotilaspastorina siihen tärkeimpään asiaan; sotilaiden evankelioimiseen.
    Pyrkisin johdattamaan heitä Jeesuksen luokse ja turvaamaan Jumalaan vaikeina hetkinä.

    Syöt sotilaspastorina leipääsi ja edustat myös maallista valtaa.
    Mietipä sitä omantunnon vapauttasi, olen itse palvellut yli 4 vuotta asepalveluksessa ja tiedän jotakin.

    Kun sotilas ja sotilaat tulevat eteesi, käyvät taisteluun, he odottavat jotakin, johon sinun on silloin annettava vastaus.

    Tulisit seisomaan suurten joukko-osastojen edessä, mikrofoni suusi edessä, komentajat ja muu väki rinnallasi jotka myös edustavat tätä samaa maallista valtaa.

    Ts. se kauluslaatta edustaa jotakin, josta jaikal et pysty odotettua sanomavelvoitetta väistämään, väistämään muuten kuin irrottamalla ne ja sanomalla, että Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta.

    Mietipä vastaustasi vielä kerran.

    Sitä se on ajallistenkin veljes seurakuntienkin edustus, on näkemys, jota luullaan oikeaksi ja noustaan veljeä vastaan.

    Otan esimerkin armo->istuimesta, vanhanliiton puolelta.
    "käännöksemme" kertoo sen näin olevan ja käyskentelet lähetyskentille saarnaamaan istuimista ja armoistuimesta.
    Veljet ottavat omat käännöksensä, eivätkä löydä armo-istuinta vaan arkun kannen, jossa kerubit on istuiten nurkissa, katsomassa tähän kanteen ja siihen katsahtaen sovintovereen, ts. pelastukseen, jonka sovintouhri tuo esiin. Mutta se istuin ja kansi.

    se esimerkkinä, kuinka käännökset voi sotkea sanan ja sanoman, jota toinen veli ei ymmärrä.

    Sitten pitäisi puhua mitä katsahtaa uhrikaritaan, mutta kun vanhanliiton opetus on monissa käsitteissä hyljätty, kuinka uskovat voisivat löytää sen uhrikaritsan, koska se kuvakieli ei pääse opettamaan Jumalallista viisautta sijaisuhrista, joka kuoli ristillä, syntimme sovitukseksi.
    Myös synnin merkitys on hukassa, sekä Jumalan lain ja seremonialain merkitykset uskovilta, jopa papeilta ja he pyrkivät opettamaan sanaa.

    Äänestä

no no olitko kirkkossa ?? Eihän kirkko ja teoloogit usko että Raamattu on totta hiiiiiiiiii .. Mahtava juttu että uskaltavat väittää että kyllä noin sanoo raamattu,, mutta ei asia ole näin ihan kun vedetään hihasta ässäkortti ja väitävät päinvastaista.

Äänestä
  • olet oppinut kirjoittamaan suomea.
    Hyvä. Koeta nyt pysyä tässä opitussa opissa.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    olet oppinut kirjoittamaan suomea.
    Hyvä. Koeta nyt pysyä tässä opitussa opissa.

    Jumala kirjoitamassa ja voin vain Sanoa ,,, Kunnia Hänelle Kuuluu siitä !!

    Äänestä

  • old_profile_19805 kirjoitti:

    Jumala kirjoitamassa ja voin vain Sanoa ,,, Kunnia Hänelle Kuuluu siitä !!

    >>>No sitt on Jumala kirjoitamassa ja voin vain Sanoa ,,, Kunnia Hänelle Kuuluu siitä !!

    Äänestä

Raamatusta sen että ensiksikin kaste on upotuskaste. Veteen upottaminen osoittaa, että kastettavat ovat kuolleet entiselle itsekkäälle elämäntavalleen. Heidän nostamisensa vedestä kuvastaa sitä, että he ymmärtävät nyt Jumalan tahdon ja pitävät sitä ensi sijalla elämässään, kuten Jeesus piti (Mat 16:24).

Paavali kiteyttti tämä asian seuraavasti Ef 4:22-24: "Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen."

Toivottavasti tästä oli apua asian ymmärtämisessä.:-)

Äänestä
  • Kaste on se esikuvallinen tapahtuma, uskovan elämässä jolloin hän astuessaan kasteen hautaan, tulee yhdeksi Kristuksen kuoleman, ja sietlä ylösnoustessaan myös ylösnousemuselämän kanssa, ja hän nousee vedestä siis ikään kuin aivan uutena Jumalan ihmisenä, - Kristuksen veljenä ja sisarena ja Hänen kanssaperillisenään. Tässä ei ole kyse siitä että "vanha ihminen" ilman tämän ns. "luonnollisen ihmisen kuolemaa", ryhtyisi harjoittamaan uskontoa ja sen esittämiä moraalisia ohjeista, tai vaatimuksia tai kehituksia, vaan siitä; että kokonaan kuollut koko "vanha ihminen" jonka mukaan me ennen vaelsimme, pannaan pois, ja kuoleen, - niinkuin Kristus kuoli pois kertakaikkiaan pois synnistä, - sillä kasteessa miedät yhteenliitetään Kristuksen kuolemaan, eli Krisuksen kuolemassa "yli luonnollisen ihmisen ymmärksen", kuolikin ja tapattiin: meidän vahna ihmisemmä, ja se ristinnaulitti ristille. Kun Kristus Jeesus sitten, nousi kuolleista ilman syntiä, siitä pois kuolleena, eli siis tekojen kautta siitä vapautuneena, vaan kertakaikkiaan jo kuolleena, - niin Hän ylösnousi uuteen synnittömään elämää, Jumalalle, ja juuri tähänkin meidät yhteenlitetään kasteessa, sillä kun ylösnousemme kasteen haudasta, nousemme kokonaan uuteen elämään, jota ei enää synti, perkele tai edes kuoleman tule hallitsemaan koskaan - sillä olemme niinkuin Hän, herätetyt jo kuollesta. Siksi siis Paavalin sanat lähtökohtana uudeen elämään, suhteessa syntiin siitä poiskuolleena Kristuksen kautta VAPAHDETUINA: >> Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se! ME JOTKA OLEMME KUOLLEET POIS SYNNISITÄ, kuinka me vielä eläisimme siinä? >>Tämän esikuvan mukaan vaesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan pois pesemistä (niinkuin jotkut luulevat), vaan HYVÄN OMANTUNNON PYYTÄMISTÄ JUMALALTA - JEESUKSEN KRISTUKSEN YLÖSNOUSMUKSEN [OSALLISUUDEN] KAUTTA. > Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee". EF.5:14.

    Jos tämä kuolema sivuutetaan, ja ryhdytään vain moraalisesti noudattamaan, ilman vanhan ihmisen kuolemaa, UT:n moralisia ohjeista, syntyy vain kuolleita "lihan tekoja", jotka eivät mitään hyödytä, ja uskonnollusuutta, joka on "tekojen lakeineen vain eksymistä lihaan" ja arvottomaan uskonnollisuuteen: Gal.3:1-3; Kol.2:16-23.

    Äänestä

  • Ei ketään pelasta, ja siksi Nikodeemus tarvitsi välttämättä, opetusta Jeesukselta, jotta voisi: sen omaksuttuaan, läpielettyään todeksi: toimia mahdollisesti "Israeli opettajana" , mutta ei ilman sitä: Joh.3:5 !

    Ei "liha mitään hyödytä", vaan uusi henki se on joka eläväksi tekee: Room.7:6; eikä edes lihan leikkaus, ilman uskoa, ---> joka uudestisynnytää elävään toivoon: 1 Piet.1:2-7.

    Äänestä

Ja ovat selvästi "merkanneet minut", sikis että pitäydyin Room.6:6:n mukaiseen ilmoitukseen siitä, että "vanha ihminen on, Jumalan tekona ristiinaulittu Kristuksen kanssa", - vaistoin heidän pastorinsa väittämää: "et kai sinä väitä että vanha ihmisesi on kuollut"? Kuule, se ei ole kuollut ennenkun sillä on kaksimetriä multaa kasvojen päällä".

Johon minä että: "Raamattu kuitenkin sanoo niin Room.6:6:ssa."

Johon pastori, edes kaiketi tajuamatta mitä sanoi: "No niin, Raamattun nyt sanoo" - (mitä sanoo, - mutta eikän se voi olla totta, koska minä sanon toista, ja olen seurakunnan paimen

Äänestä
  • Vaikka näen heitä, tämän pastorin lampaita päivittäin. Ensin kutusuivat: "kuhastivat", joukkoonsa ja olivat mielin kielin vieraanvaraisia, mutta kun tämän pastorin tapaamisen jälkeen, välit jäädyttiin tyystin.

    Evät siis Jehovan todistajat ole suinkaan ainoista, jotka käyttävät metodinaa eristämistä, ja "karttamista", vaan sen onnistuu myös näköjään mainiosti, niille vapaille suunnillekin, jotka katosovat edustavansa - Jumalan taloudenhoitoa ajassamme. Kiittos Herralle että Hän paljasti tämän heti alkuunsa, etten vai joutunut heidän "rakkaudellisen" lähestymisensä pettämänä, - heidän vaikutuspiiriinsä. Herra on hyvä paimen, ja hän vapahti minut myös aikanaan, Jehovan todistajien hyvien tekojen orjuudesta, - vaikka he lupasivat minulle, jos liittyisin heidän joukkoonsa: "kaikkea lyötyy, jos tarvitset, traktorista nuppineulaan"; mutta sen Melkisedekin siunaamana, joka siunasi Aabrahainkin; en tarvitse keneltäkää heistä: en langan pätkää enkä nuppineulaa: 1 Moos.14:23.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Vaikka näen heitä, tämän pastorin lampaita päivittäin. Ensin kutusuivat: "kuhastivat", joukkoonsa ja olivat mielin kielin vieraanvaraisia, mutta kun tämän pastorin tapaamisen jälkeen, välit jäädyttiin tyystin.

    Evät siis Jehovan todistajat ole suinkaan ainoista, jotka käyttävät metodinaa eristämistä, ja "karttamista", vaan sen onnistuu myös näköjään mainiosti, niille vapaille suunnillekin, jotka katosovat edustavansa - Jumalan taloudenhoitoa ajassamme. Kiittos Herralle että Hän paljasti tämän heti alkuunsa, etten vai joutunut heidän "rakkaudellisen" lähestymisensä pettämänä, - heidän vaikutuspiiriinsä. Herra on hyvä paimen, ja hän vapahti minut myös aikanaan, Jehovan todistajien hyvien tekojen orjuudesta, - vaikka he lupasivat minulle, jos liittyisin heidän joukkoonsa: "kaikkea lyötyy, jos tarvitset, traktorista nuppineulaan"; mutta sen Melkisedekin siunaamana, joka siunasi Aabrahainkin; en tarvitse keneltäkää heistä: en langan pätkää enkä nuppineulaa: 1 Moos.14:23.

    Pitäytyvien on hyvä muistaa, tullessaan Sanan valaisemina: ilmestyksen ja viisauden Hengestä osalliseksi, yhä enenevässä määrin: EF1:15-23; että heitä tulee kohtaamaan myös tämä: Luuk.6:21,22.

    Äänestä

  • Terv. Baltasar kirjoitti:

    Pitäytyvien on hyvä muistaa, tullessaan Sanan valaisemina: ilmestyksen ja viisauden Hengestä osalliseksi, yhä enenevässä määrin: EF1:15-23; että heitä tulee kohtaamaan myös tämä: Luuk.6:21,22.

    Siksi sinä et voi mitään ymmärtääkkään.

    Äänestä

  • Sanan saattaja kirjoitti:

    Siksi sinä et voi mitään ymmärtääkkään.

    Iteselläsikö?

    Äänestä

  • Sanan saattaja kirjoitti:

    Siksi sinä et voi mitään ymmärtääkkään.

    kuultu että uudestisyntymätön ihminen puhuu/kirjoittaa niin kuin Baltasar kirjoittaa.
    Vai olisiko niin että nyt on ensimmäinen kerta ja Baltasar on erittäin harvinainen poikkeus?

    >>>Et ole oikeasti ylhäältä uudestisyntynyt

    Että en tarvitse keneltäkään ihmiseltä todistusta tämän salaisuuden tuntemisessa: Kol.3:1-4; ja mikään liha ja veri ei ole sitä minulle ilmoittanut, - kuten ei Paavalillekaan: Gal.1:11,12,16.

    Siunausta ja kiitokset kuitenkin veli sinulle myötätunnostasi, ja esittämistäsi arvioista.

    Vaikka 3 000 baalin profeettaa, huutaisi maan päällä, pois tuommoinen maan päältä, ei se hetkauttaisi minun uskoani hitustakaan: silllä minä teidän että: edelläsanottu Kol.3:1-4:ssä on peruttamttomasti totta; Kristuksessa Herrassamme ja Jumalassa Isässämme; Amen!

    Äänestä

  • Nämä oikeauskoiset helluntailaiset eristivät minut keskuudestaan, kuin pitaalisen, koska olin esittänyt heille uskoavan todeksi Room.6:6:n sisälllön, ja minä voin kaiken jälkeen sanoa, että onneksi, myös heidän onnekseen - vanha ihimiseni on kuollut - ja ristiinaulittu Kristuksen kanssa, kuten: Gal.2:19,20.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Nämä oikeauskoiset helluntailaiset eristivät minut keskuudestaan, kuin pitaalisen, koska olin esittänyt heille uskoavan todeksi Room.6:6:n sisälllön, ja minä voin kaiken jälkeen sanoa, että onneksi, myös heidän onnekseen - vanha ihimiseni on kuollut - ja ristiinaulittu Kristuksen kanssa, kuten: Gal.2:19,20.

    Pääsee herrastelemaan Jumalan huoneessa, - Jumalan nimeä kantavaan seurakuntan - on jälki sen mukaista.

    Äänestä

  • Baltasar ei kirj. kirjoitti:

    Että en tarvitse keneltäkään ihmiseltä todistusta tämän salaisuuden tuntemisessa: Kol.3:1-4; ja mikään liha ja veri ei ole sitä minulle ilmoittanut, - kuten ei Paavalillekaan: Gal.1:11,12,16.

    Siunausta ja kiitokset kuitenkin veli sinulle myötätunnostasi, ja esittämistäsi arvioista.

    Vaikka 3 000 baalin profeettaa, huutaisi maan päällä, pois tuommoinen maan päältä, ei se hetkauttaisi minun uskoani hitustakaan: silllä minä teidän että: edelläsanottu Kol.3:1-4:ssä on peruttamttomasti totta; Kristuksessa Herrassamme ja Jumalassa Isässämme; Amen!

    vain ensimmäisen ajatukseni joka minulle tuli
    luettuani sinusta esitetun arvion ja tuomion.

    Äänestä

  • UPDATE_8517468 kirjoitti:

    vain ensimmäisen ajatukseni joka minulle tuli
    luettuani sinusta esitetun arvion ja tuomion.

    Fil.4:1; 1 Tess.3:8. ---> Ef. luvut 1-2.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kuinkahan on ? ? ? kirjoitti:

Helluntaiseurakuntaan, jossa oli kastetilaisuus, jossa kastettiin uskova aviopari. Tilaisuuden jälkeen kastamisen suorittanut pastori tuli puhumaan minulle. Sanoin hänelle, että taas toteutui se vanhan ihmisen kuoelma, viitaten sanoillani "kasteen hautaan". Pastori kysyi minulta, että väitänkö minä vanhan ihmisen olevan kuollut, niin ettei se enää elä minussa?" Kysyin pastorilta että eikö siitä juuri ole kyse kasteessa, - vanhan ihmisen kuolemasta? Hän kysyi minulta että: "Väitänkö sinä vanhan ihmisen olevan kuollut sinussa? Kuule vahja ihinen ei kuole ennenkuin on kaksi metriä multaa naaman päällä!" Sanoin Raamatun kuitenkin väittävän vanhan ihmisen kuolleen, mm. Room.6:6:ssa. Johon pastori lisäsi: "niin no Raamattu sanoon" - niin, mutta eihän se niin ole. Seurakunnan veli vielä vahvisti asian olevan kuten pastori esitti, mutta onkohan - asia silti niin kuin he kiivaasti vakuuttivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu