Sisarusten välit

En tiedä onko tämä oikea palsta tälle aiheelle, mutta minua on mietityttänyt yksi asia. Olen 26v mies ja minulla on yksi isosisko ja kaksi isoveljeä. Veljeni ja siskoni ovat kyllä mukavia ja heidän kanssaan on mukava pelata mm. lautapelejä. Vietimme Joulun yhdessä koko perheen kanssa ja mukana oli tyttö- ja poikaystävät. Joulu meni mukavasti. Mutta en oikeastaan jutellut veljieni ja siskon kanssa yhtään. Vähän toki.

Aika harvoin näen siskoani, joka tosin asuu eri paikkakunnalla kuin minä. Hän on kyllä mukava, vaikka onkin sellainen oikkuileva luonne esim. mieliala saattaa vaihdella samankin päivän aikana moneen kertaan, eikä aina oikein tiedä, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Läheskään aina hän ei huumoria ymmärrä ja joskus sama juttu saattaa mennä läpi ja joskus ei. Joskus tuntuu, että hän on jäänyt henkisesti teini-ikäisesti. Tai sitten jotkut naiset ovat vaan vähän erikoisia luonteenlaatuja ja vähän primitiivisiä. (Huom. tästä ei naisten pidä loukkaantua) En vain aina ymmärrä naisten ajatuksenjuoksua. Siskoni on mukava, enkä ole hänelle vihainen mistään. Hän on auttanut minua monessa asiassa jne. Olen huomannut, että en tiedä hänen elämästään oikeastaan mitään ja välillä tuntuu, että en edes tunne häntä. Hän tietää minusta sentään vähän enemmän. Juttelemme aika vähän toisillemme, kun näemme ja muutenkin pidämme yhteyttä tosi vähän. Haluaisin pitää yhteyttä enemmän, mutta en aina viitsi olla ihmissuhteissa se aktiivisempi osapuoli. Siskoni muistaa kyllä minua aina välillä esim. nimipäivät ja synttärit. Hänen poikaystäväänsä en ole tutustunut oikeastaan yhtään, vaikka muutaman kerran olen hänet nähnyt. He ovat seurustelleet melkein pari vuotta. Olen yrittänyt häneen tutustua.

Veljeni asuvat samalla paikkakunnalla ja heitä näen aina välillä. Juttelemme kuitenkin tosi vähän. Kun näemme, niin juttelen enemmän heidän tyttöystäviensä kanssa. Molemmat veljeni ovat vähän sellaisia tuppisuita, eivätkä meinaa saada sanaa ulos suustaan. Minä taas tykkään jutella ja keskustella vähän kaikesta. Veljieni elämästä en myöskään paljoa tiedä. Enkä nyt väitä, että minun pitäisi tietää kaikki sisarieni elämästä. Ei pidäkkään tietää, eivätkä he tiedä kaikkea minunkaan elämästä. Emme juttele paljoakaan ja yhteydenpito on jopa vähäisempää kuin siskoni kanssa.

Jotenkin vaan tuntuu, että olemme tosi erilaisia ja ajatusmaailmat ovat kuin eri planeetalta. Veljeni ovat 5-6 vuotta vanhempia ja sisko on 4 vuotta vanhempi. Mitään ongelmia esim. riitoja ei heidän kanssaan ole koskaan ollut, eikä koskaan ole ollut olo, etten pitäisi heistä. Olemme vain tosi etäisiä ja vuorovaikutus on tosi vähäistä. Tykkään hyvistä keskusteluista ja yhdessä tekemisestä. Sitä vaan tulee tehtyä tosi vähän. Onko tämä normaalia sisarusten välillä? Minunkin suvussa on sisarusten välillä ollut riitoja ja osa sisaruksista ei ole minkäänlaisissa väleissä keskenään. Olen kuullut, että muissakin suvuissa on tälläistä. Huolestuttaa vain, että miten tulevaisuudessa käy. En haluaisi, että omalta osaltani välit katkeaisi sisaruksiin. Ei nyt ainakaan välitöntä vaaraa ole sellaisesta, mutta kun kanssakäyminen on tätä tasoa kuin se on, niin se panee miettimään.
2996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

?

Äänestä

Monessa perheessä on ihan normaalia, että sukulaisuhteet ja muutkin suhteet kärsii vanhemmaksi tullessa ja etenkin perhettä hankittaessa. Kun vielä lapsia tulee kuvioon, kääntyy perheelliset täysin itseensä, eivätkä välttämättä enää näe mitä kaiken ulkopuolella tapahtuu, eikä se aina kiinnostakaan

Ei ne välit välttämättä katkea, jos on valmis tekemään töitä suhteiden eteen. Tosin yksin koko suhdeverkoston ylläpitäminen käy hyvin pitkään työlääksi ja vain suututtaa se kun muut ei tee mitään yhteisen hyvän eteen. Mutta niinkuin joku täällä kirjoittikin verisukulaisuus ei velvoita mihinkään.

Ehkä löytäisit ne aidommat läheiset ystäviesi parista...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rbsdesfwd kirjoitti:

En tiedä onko tämä oikea palsta tälle aiheelle, mutta minua on mietityttänyt yksi asia. Olen 26v mies ja minulla on yksi isosisko ja kaksi isoveljeä. Veljeni ja siskoni ovat kyllä mukavia ja heidän kanssaan on mukava pelata mm. lautapelejä. Vietimme Joulun yhdessä koko perheen kanssa ja mukana oli tyttö- ja poikaystävät. Joulu meni mukavasti. Mutta en oikeastaan jutellut veljieni ja siskon kanssa yhtään. Vähän toki.

Aika harvoin näen siskoani, joka tosin asuu eri paikkakunnalla kuin minä. Hän on kyllä mukava, vaikka onkin sellainen oikkuileva luonne esim. mieliala saattaa vaihdella samankin päivän aikana moneen kertaan, eikä aina oikein tiedä, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Läheskään aina hän ei huumoria ymmärrä ja joskus sama juttu saattaa mennä läpi ja joskus ei. Joskus tuntuu, että hän on jäänyt henkisesti teini-ikäisesti. Tai sitten jotkut naiset ovat vaan vähän erikoisia luonteenlaatuja ja vähän primitiivisiä. (Huom. tästä ei naisten pidä loukkaantua) En vain aina ymmärrä naisten ajatuksenjuoksua. Siskoni on mukava, enkä ole hänelle vihainen mistään. Hän on auttanut minua monessa asiassa jne. Olen huomannut, että en tiedä hänen elämästään oikeastaan mitään ja välillä tuntuu, että en edes tunne häntä. Hän tietää minusta sentään vähän enemmän. Juttelemme aika vähän toisillemme, kun näemme ja muutenkin pidämme yhteyttä tosi vähän. Haluaisin pitää yhteyttä enemmän, mutta en aina viitsi olla ihmissuhteissa se aktiivisempi osapuoli. Siskoni muistaa kyllä minua aina välillä esim. nimipäivät ja synttärit. Hänen poikaystäväänsä en ole tutustunut oikeastaan yhtään, vaikka muutaman kerran olen hänet nähnyt. He ovat seurustelleet melkein pari vuotta. Olen yrittänyt häneen tutustua.

Veljeni asuvat samalla paikkakunnalla ja heitä näen aina välillä. Juttelemme kuitenkin tosi vähän. Kun näemme, niin juttelen enemmän heidän tyttöystäviensä kanssa. Molemmat veljeni ovat vähän sellaisia tuppisuita, eivätkä meinaa saada sanaa ulos suustaan. Minä taas tykkään jutella ja keskustella vähän kaikesta. Veljieni elämästä en myöskään paljoa tiedä. Enkä nyt väitä, että minun pitäisi tietää kaikki sisarieni elämästä. Ei pidäkkään tietää, eivätkä he tiedä kaikkea minunkaan elämästä. Emme juttele paljoakaan ja yhteydenpito on jopa vähäisempää kuin siskoni kanssa.

Jotenkin vaan tuntuu, että olemme tosi erilaisia ja ajatusmaailmat ovat kuin eri planeetalta. Veljeni ovat 5-6 vuotta vanhempia ja sisko on 4 vuotta vanhempi. Mitään ongelmia esim. riitoja ei heidän kanssaan ole koskaan ollut, eikä koskaan ole ollut olo, etten pitäisi heistä. Olemme vain tosi etäisiä ja vuorovaikutus on tosi vähäistä. Tykkään hyvistä keskusteluista ja yhdessä tekemisestä. Sitä vaan tulee tehtyä tosi vähän. Onko tämä normaalia sisarusten välillä? Minunkin suvussa on sisarusten välillä ollut riitoja ja osa sisaruksista ei ole minkäänlaisissa väleissä keskenään. Olen kuullut, että muissakin suvuissa on tälläistä. Huolestuttaa vain, että miten tulevaisuudessa käy. En haluaisi, että omalta osaltani välit katkeaisi sisaruksiin. Ei nyt ainakaan välitöntä vaaraa ole sellaisesta, mutta kun kanssakäyminen on tätä tasoa kuin se on, niin se panee miettimään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu