Kiehuvaan lähteeseen hypännyt pikkupoika menehtyi

"Kahdeksanvuotias poika on kuollut vakaviin palovammoihin hypättyään kiehuvan kuumaan lähteeseen Rotoruassa Uudessa-Seelannissa keskiviikkona.

Paikan kuuluisat lähteet on aidattu ja merkitty varoituskyltein, mutta pojan uskotaan kiivenneen aitojen yli ja joko hypänneen tai sukeltaneen veteen.

Poika oli paikalla teini-ikäisen veljensä kanssa, joka silminnäkijöiden mukaan kantoi kirkuvaa poikaa lähteestä. Tuossa vaiheessa iho oli jo kuoriutunut pojan käsistä, kertoo Daily Mail.

Paikallaolijat yrittivät kaataa pojan päällee muun muassa kylmää vettä, mutta se ei auttanut, sillä pojan koko keho oli palanut.

Poika kuljetettiin paikalta sairaalaan helikopterilla ja asetettiin hengityslaitteeseen, mutta hän menehtyi torstaina perheensä ympäröimänä."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Kiehuvaan lähteeseen hypännyt pikkupoika menehtyi/art-1288359479218.html

hemmetin ikävä tapaus :( mut mua silti vituttaa toi uutisointi "Poika oli paikalla teini-ikäisen veljensä kanssa, joka silminnäkijöiden mukaan kantoi kirkuvaa poikaa lähteestä" miks uutisessa pitää häpäissä poika käyttämällä kirkumis sanaa, ikään kuin olis jostain kuohilaasta kyse, vai yrittääkö toimittaja häpäissä pojan muiston leimaamalla sen tyttömäiseksi.
SIIS ASIA ON NIIN ET TYTÖT KIRKUU JA POJAT HUUTAA.
4154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
Aloittaja

ja se olis uutisoitu näin "tyttö oli paikalla teini-ikäisen veljensä kanssa, joka silminnäkijöiden mukaan kantoi karjuvaa tyttöä lähteestä" niin uskon että monet olis tykänneet kyttyrää

Äänestä

kuullut palovammaosaston ääniä :,(

Siellä miehetkin kirkuu tuskasta :,( En oikeesti käsitä, kuinka henkilökunnan pää kestää, mulle muutama keikka oli liikaa. Se oli oikeasti kamalaa :( eikä sitä unohda koskaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    pelkkä ajatuskin puistattaa.
    miusta toi kirjoitus vaan oli sitä poikaparkaa halveerava

    Äänestä

  • monte24 kirjoitti:

    pelkkä ajatuskin puistattaa.
    miusta toi kirjoitus vaan oli sitä poikaparkaa halveerava

    saattas kuulostaa,mut ei se niin mee.

    Vastasin jo siulle,aurinko:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


monte24 kirjoitti:

"Kahdeksanvuotias poika on kuollut vakaviin palovammoihin hypättyään kiehuvan kuumaan lähteeseen Rotoruassa Uudessa-Seelannissa keskiviikkona.

Paikan kuuluisat lähteet on aidattu ja merkitty varoituskyltein, mutta pojan uskotaan kiivenneen aitojen yli ja joko hypänneen tai sukeltaneen veteen.

Poika oli paikalla teini-ikäisen veljensä kanssa, joka silminnäkijöiden mukaan kantoi kirkuvaa poikaa lähteestä. Tuossa vaiheessa iho oli jo kuoriutunut pojan käsistä, kertoo Daily Mail.

Paikallaolijat yrittivät kaataa pojan päällee muun muassa kylmää vettä, mutta se ei auttanut, sillä pojan koko keho oli palanut.

Poika kuljetettiin paikalta sairaalaan helikopterilla ja asetettiin hengityslaitteeseen, mutta hän menehtyi torstaina perheensä ympäröimänä."
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Kiehuvaan lähteeseen hypännyt pikkupoika menehtyi/art-1288359479218.html

hemmetin ikävä tapaus :( mut mua silti vituttaa toi uutisointi "Poika oli paikalla teini-ikäisen veljensä kanssa, joka silminnäkijöiden mukaan kantoi kirkuvaa poikaa lähteestä" miks uutisessa pitää häpäissä poika käyttämällä kirkumis sanaa, ikään kuin olis jostain kuohilaasta kyse, vai yrittääkö toimittaja häpäissä pojan muiston leimaamalla sen tyttömäiseksi.
SIIS ASIA ON NIIN ET TYTÖT KIRKUU JA POJAT HUUTAA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu