Moralisoijat yms unohtakaa kommenttinne. Niitä en kaipaa. Haluan vain kertoa rehellisesti oman tarinani ja jos jollain on oikeasti hyviä vinkkejä niin niitä mielelläni otan vastaan....
Olen ollut aikanaan koulussa kiusattu ja minulla ei ollut ystäviä. Iloisesta pikkutytöstä kasvoi ujo, arka ja epävarma nuori. 18- vuotiaana ihastuin tulisesti yhteen poikaan. Poikakin kiinnostui ja aina ravintolassa tavatessamme olimme yhdessä, mutta koskaan emme jatkaneet sieltä yhtä matkaa pois. Viimein päätin, että saan tuon pojan omakseni. Samana viikonloppuna kohtalo puuttui peliin ja ravintolassa toinen mies "tunkeutui" seuraani. Ihastustani ei silloin näkynyt missään.... Tuo toinen mies vaan jämähti jotenkin elämääni. Hän oli ihan kiva, mutta ei nyt varsinaisesti sytyttänyt. Ei hänessä mitään vikaakaan suoranaisesti ollut. Haikailin tuon ihastukseni perään, mutta seurustelin tämän ihan kivan kanssa.
Nyt olen ollut 14 vuotta yhdessä tuon ihan kivan kanssa, 10 vuotta naimisissa ja meillä on kaksi lasta ja talo rakenteilla. Paperilla ja ulospäin kaikki näyttää täydelliseltä. Siitä on kuitenkin totuus kaukana. En ole itse onnellinen. En vieläkään näe miehessäni mitään erityistä, mutta en mitään vikaakaan. Ihan kiva edelleen, mutta se jokin puuttuu....
Nyt on alkanut kaduttamaan, etten aikanaan viheltänyt peliä poikki. Nyt se on paljon monimutkaisempaa. Lapset ovat onnellisia kun perhe on kasassa. Talo nousee kotimailleni unelmapaikkaani. Siitä en halua luopua, mutta ei minulla ole siihen yksinkään varaa.
En ole itse onnellinen. Kauanko tällaista teatteria voi jaksaa? En usko edes mieheni tietävän miten onneton olen. Miten edes voisin hänelle kertoa? Tiedätkö, että jo naimisiin mennessä tiesin, ettet ole elämäni suuri rakkaus ja mies jonka kanssa istun keinustuolissa vierekkäin. Ei niin voi sanoa toiselle, vaikka itse niin ajattelee ja on ajatellut....
Jokin aika sitten tutustuin paremmin erääseen vanhaan ystävääni, jonka olen tuntenut jo kauemmin kuin mieheni. Hän on miespuolinen. Olemme aina olleet tosi läheisiä ja voineet jakaa arimmatkin asiat. Lähinnä olemme kommunikoineet kirjeillä. Nyt tapasimme ja hyvin pian huomasimme miten kemiamme kohtaavat täydellisesti. Sanoinkuvaattoman upea tunne löytää ihminen jonka kanssa kaikki toimii niin saumattomasti. Väittäisin, että aika harva kokee sellaisen rakkauden elämässään vaikka rakastuneessa suhteessa eläisikin. Monesti mietimmekin, että moni olisi meidän välisestä kemiasta ja täydellisestä rakkaudesta kateellinen. Seksin osalta hän näytti minulle aivan uuden maailman. Voin kertoa, että sekin osa-alue toimii täydellisesti ja on kaukana perus-seksistä mitä luultavasti valtaosa pariskunnista harrastaa ;)
Tämä vanha ystäväni tekisi minut onnelliseksi. Hänen kanssaan elämä olisi täydellistä. Tiedän sen syvällä sisälläni ja olen siitä erittäin varma. Kumpikin meistä on kuitenkin sitä mieltä, että lapseni ansaitsevat ehjän kodin. Tämä mies on itse eroperheestä ja on joutunut kokemaan todella kovia, koska hänen vanhemmat hoiti eron huonosti. Itse en antaisi lasten kärsiä sillä tavoin kun hän on joutunut kärsimään. Tämä mies ei kuitenkaan halua olla syy erooni jos sellaisen ottaisin. Jos eroaisin hänen takiaan, ei hän kuulemma silti haluaisi minua. Tätä ajatusta en ymmärrä...
No nyt mies päätti, että meidän pitää lopettaa suhteemme ja palata puhtaaseen ystävyyteen. Virallisesti suhde lopetettiin keskiviikkona. Nyt tänään hän on jo koko päivän treffeillä vanhan ihastuksena kanssa joka on häntä 13 vuotta nuorempi. En voi tätä hyväksyä. Tiedän miehen rakastavan minua ja ikävöivän minua. Tuntuu kuin hän tekisi samoja virheitä mitä itse tein aikanaan.... Rakastan miestä liikaa antaakseni hänen tehdä niin itselleen...
Mitä omaan liittooni tulee niin en usko, että jaksan sitä enää montaa vuotta. En edes lasten takia. Vaikka en tätä elämäni rakkautta saisikaan, taitaa ero väistämättä olla edessä tulevina vuosina... Miten tässä näin kävi? Miten tästä voisi selvitä ja miten minun tulisi suhtautua tuohon mieheen jonka kanssa meillä on täydellinen rakkaus välillämme?
Olen ollut aikanaan koulussa kiusattu ja minulla ei ollut ystäviä. Iloisesta pikkutytöstä kasvoi ujo, arka ja epävarma nuori. 18- vuotiaana ihastuin tulisesti yhteen poikaan. Poikakin kiinnostui ja aina ravintolassa tavatessamme olimme yhdessä, mutta koskaan emme jatkaneet sieltä yhtä matkaa pois. Viimein päätin, että saan tuon pojan omakseni. Samana viikonloppuna kohtalo puuttui peliin ja ravintolassa toinen mies "tunkeutui" seuraani. Ihastustani ei silloin näkynyt missään.... Tuo toinen mies vaan jämähti jotenkin elämääni. Hän oli ihan kiva, mutta ei nyt varsinaisesti sytyttänyt. Ei hänessä mitään vikaakaan suoranaisesti ollut. Haikailin tuon ihastukseni perään, mutta seurustelin tämän ihan kivan kanssa.
Nyt olen ollut 14 vuotta yhdessä tuon ihan kivan kanssa, 10 vuotta naimisissa ja meillä on kaksi lasta ja talo rakenteilla. Paperilla ja ulospäin kaikki näyttää täydelliseltä. Siitä on kuitenkin totuus kaukana. En ole itse onnellinen. En vieläkään näe miehessäni mitään erityistä, mutta en mitään vikaakaan. Ihan kiva edelleen, mutta se jokin puuttuu....
Nyt on alkanut kaduttamaan, etten aikanaan viheltänyt peliä poikki. Nyt se on paljon monimutkaisempaa. Lapset ovat onnellisia kun perhe on kasassa. Talo nousee kotimailleni unelmapaikkaani. Siitä en halua luopua, mutta ei minulla ole siihen yksinkään varaa.
En ole itse onnellinen. Kauanko tällaista teatteria voi jaksaa? En usko edes mieheni tietävän miten onneton olen. Miten edes voisin hänelle kertoa? Tiedätkö, että jo naimisiin mennessä tiesin, ettet ole elämäni suuri rakkaus ja mies jonka kanssa istun keinustuolissa vierekkäin. Ei niin voi sanoa toiselle, vaikka itse niin ajattelee ja on ajatellut....
Jokin aika sitten tutustuin paremmin erääseen vanhaan ystävääni, jonka olen tuntenut jo kauemmin kuin mieheni. Hän on miespuolinen. Olemme aina olleet tosi läheisiä ja voineet jakaa arimmatkin asiat. Lähinnä olemme kommunikoineet kirjeillä. Nyt tapasimme ja hyvin pian huomasimme miten kemiamme kohtaavat täydellisesti. Sanoinkuvaattoman upea tunne löytää ihminen jonka kanssa kaikki toimii niin saumattomasti. Väittäisin, että aika harva kokee sellaisen rakkauden elämässään vaikka rakastuneessa suhteessa eläisikin. Monesti mietimmekin, että moni olisi meidän välisestä kemiasta ja täydellisestä rakkaudesta kateellinen. Seksin osalta hän näytti minulle aivan uuden maailman. Voin kertoa, että sekin osa-alue toimii täydellisesti ja on kaukana perus-seksistä mitä luultavasti valtaosa pariskunnista harrastaa ;)
Tämä vanha ystäväni tekisi minut onnelliseksi. Hänen kanssaan elämä olisi täydellistä. Tiedän sen syvällä sisälläni ja olen siitä erittäin varma. Kumpikin meistä on kuitenkin sitä mieltä, että lapseni ansaitsevat ehjän kodin. Tämä mies on itse eroperheestä ja on joutunut kokemaan todella kovia, koska hänen vanhemmat hoiti eron huonosti. Itse en antaisi lasten kärsiä sillä tavoin kun hän on joutunut kärsimään. Tämä mies ei kuitenkaan halua olla syy erooni jos sellaisen ottaisin. Jos eroaisin hänen takiaan, ei hän kuulemma silti haluaisi minua. Tätä ajatusta en ymmärrä...
No nyt mies päätti, että meidän pitää lopettaa suhteemme ja palata puhtaaseen ystävyyteen. Virallisesti suhde lopetettiin keskiviikkona. Nyt tänään hän on jo koko päivän treffeillä vanhan ihastuksena kanssa joka on häntä 13 vuotta nuorempi. En voi tätä hyväksyä. Tiedän miehen rakastavan minua ja ikävöivän minua. Tuntuu kuin hän tekisi samoja virheitä mitä itse tein aikanaan.... Rakastan miestä liikaa antaakseni hänen tehdä niin itselleen...
Mitä omaan liittooni tulee niin en usko, että jaksan sitä enää montaa vuotta. En edes lasten takia. Vaikka en tätä elämäni rakkautta saisikaan, taitaa ero väistämättä olla edessä tulevina vuosina... Miten tässä näin kävi? Miten tästä voisi selvitä ja miten minun tulisi suhtautua tuohon mieheen jonka kanssa meillä on täydellinen rakkaus välillämme?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Irtoaako sinulta tosiaankin jalat maan pinnalta noin herkästi?
"Täydellinen rakkaus" hänen kanssaan...
Täydellinen rakkaus on suuri kupla päässäsi. Tiedostat avioliittosi surkeuden ja kaikki muu on täydellistä mahdollisuutta.
Minä sanon sinulle, että mene aikakoneeseen kymmeneksi vuotta - ja palaa kertomaan kokemuksesi täydellisestä rakkaudesta. Mitähän sinä kertoisit...
Montako muijaa tuo ihana rakastaja olisi selättänyt. Olisitko ehtinyt laskemaan.
Minun mainostama aikakone on yhtä realistinen, kuin usvaiset ajatuksesi täydellisestä rakkaudesta.
Arkipäivän tylsyys on sekoittanut täysin pääsi.
Kohteliaimmin kehoitan sinua menemään jonkin parisuhde-asiantuntijan juttusille.
Heillä on realistisia näkemyksiä asioista ja kenties saavutat jotain järjellisyyttäkin pohdintoihisi.
Nyt olet täysin fantasioidesi kourissa.
lopetti kun ei pystynyt sinuun luottamaan. Jos petät nykyistä miestäsi hänen kanssaan, on olemassa suuri mahdollisuus, että pettäisit häntäkin aikanaan. Haluaa uskollisen vaimon. Vai?
nuoremman naisen otti kuin sinä olet, haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä, perustaa perheen, tehdä lapsia. Sinulla niitä jo on. Jos mies on sanonut, ettei halua riistää ehjää kotia lapsiltasi, that´s it. Viisas mies, erittäin viisas.
Ja jos oikein ilkeäksi ruvetaan niin eiköhän sinulle rakkautta vannonut, että saisi sinulta. Olit ns. helppo pano. Ja tuskin olit ensimmäinen varattu nainen jota panee. Herää pahvi!
Mitähän AP luulet sinulla olevan enemmän annettavaa miehelle, kuin mitä sillä nuoremmalla naisella on? ;) Ei mitään!
Valitettavasti nuoret naiset menee aina vanhojen edelle.
Elät haavemaailmassa, et tiedosta mitä sinulla nyt jo on, haikailet vain kaalimaasta aidan toisella puolen.
Miehellä oli hyvä syy lopettaa suhteenne alkuunsa, kun vetosi sinuun perheeseesi ja lapsiin..tekosyitä.
On vain tavannut nuoren ja kauniin, sulla se aika meni jo, sorry. :(
pystyy tekemään ratkaisuja sun elämässä, kuin sinä itse. Kaiketi olet vain pelkuri ja riippuvainen, joten jahkailet ja haaveilet koko ajan sen oman haavekuvasi perään, jota ei oikeasti ole välttämättä edes olemassa.
Sulla on tasan 2 vaihtoehtoa, joko jatkat entistä elämääsi, tai lähdet siitä ja aloitat uuden elämän. Kaikella on mahdollisuus, mutta myös se pieni riski, ettei se kaikki toteudukkaan, josta haaveilet. Saattaa mennä kankkulan kaivoon ne haaveet, kun paluutakaan ei ole enää siihen, mitä elämä oli ennen ratkaisuja.
Itsekkin haaveilin nuoruuden aikaisesta poikakaveristani ja kun liitossani meni huonosti, otin kyseiseen henkilöön yhteyttä.
No, olihan se ilta aluksi hauskaa ja mukavaakin, mutta eipä se sytyttänytkään oikein.
Kyllä ne unelmat oli tosiaan unelmia ja mennyttä aikaa!
Kiire tuli mieheni kainaloon ja heitin hömpän mielestäni. ;))
"kaikki toimii niin saumattomasti."
Mikä kaikki? Onko teillä kokemusta yhdessä asumisesta, lapsista, arjesta, kulujen jakamisesta, jne. Oletteke puhuneet millaista elämää haluaisitte viettää tulevaisuudessa, ja onko teillä siinä kuinka paljon yhteistä? (haluaako mies edes muuttaa siihen sinun taloosi joskus, tai haluatko sinä sitä miestä sinne, haluaako mies asua yhdessä, haluaako mies omia lapsia, miten mies suhtautuu sinun jälkikasvuun, kuinka usein haluatte tavata, onko teillä yhteisiä harrastuksia, jne.)?
"Nyt tänään hän on jo koko päivän treffeillä vanhan ihastuksena kanssa joka on häntä 13 vuotta nuorempi."
"Jos eroaisin hänen takiaan, ei hän kuulemma silti haluaisi minua. "
Mies on alkanut miettimään voiko hänellä olla sinun kanssasi edessä sellainen tulevaisuus mitä hän oikeasti haluaisi, eli riittääkö pelkkä teidän välinen rakkaus. Vastaus tähän näyttää olevan ei, ja mies sen takia yrittää eteenpäin muiden kanssa. Jos miehellä ei ole lapsia, niin puheistä päätellen taitaa haluaata silloin rakentaa ja kokea alusta asti ne talot ja lapset itse ja toisen kanssa uutena asia, eikä sen takia edes se ero käy.
"Tuntuu kuin hän tekisi samoja virheitä mitä itse tein aikanaan.... "
Mitä virheitä? Ihan samalla tavalla se mies voisi pitää sinua 14v päästä virheenä päädyitte yhteeen tai ette. Ei kaikki suhteet kestä vaikka miten olisi aluksi ollut täydellistä rakkautta.
"Miten tästä voisi selvitä ja miten minun tulisi suhtautua tuohon mieheen jonka kanssa meillä on täydellinen rakkaus välillämme?"
Ehkä vähän ajatella mitä se rakkaus oikein on. Onko teidän välilä oikeasti täydellistä rakkautta, vai onko se pelkkää raukkatta ja millaista. Mitä se edes tarkoittaa? Miksi se on täydellistä jos mies treffaa kuitenkin muita tai jos sinulla on tyytymätön olo nykyseen ja siihen mieheen. Ei se kovin täydelliseltä kuulosta (sinä tunnut haluavan mieheltä enemmän "rakkautta", ja mies tas tuntuu haluavan "vähemmän" sinulta ja ehkä enemmän joltakin muulta).
Elät pilvilinnoissa. Et keskity siihen mitä sinulla ja nähdä itseäsi perheesi jäsenenä, joka on sen koossa pitävä voima, vaan katsot miten kaikki on olemassa vain sinua ja onnellisuuttasi varten. Olet menettänyt kykysi tuntea häpeää ja selvästi sairas. Sinua raivostuttaa tämän asian mainitseminenkin, koska et enää siedä totuutta. Luultavasti perheesi saa kärsiä suunnattomasti itsekkäästä ja välinpitämättömästä suhtautumisestasi.
Ihminen sinussa kuitenkin voi pahoin, joka jossakin tiukassa paikassa saattaa huutaa esille kärsimyksensä. Jos vaiennat sen, aivan kuten omantuntosikin, saatat sairastua myös fyysisesti. Mikäli sekään ei pahuuttasi pysäytä, olet kaikin puolin menetetetty tapaus. Yksinkertaisesti sanottuna: Olet syyllinen kaikkiin ongelmiisi, myös niihin joita et näe.
"Miten tästä voisi selvitä ja miten minun tulisi suhtautua tuohon mieheen jonka kanssa meillä on täydellinen rakkaus välillämme? "
Lopeta haihattelu. Hän on uhka perheellenne, pesänrikkoja, käki, ehkä uhri tai sitten ei, mutta näe perheesi ja elämäsi. Älä anna vaaleanpunaisten mielikuvien rikkoa sitä mitä sinulla todella on. Ymmärrä elämän rikkaus ja monimuotoisuus, ja samalla sen yksinkertaiset säännöt. Jos petät, näet pettäjiä kaikkialla. Et voi luottaa toiseen, toinen ei sinuun, eikä sinulla ole mitään perustetta miten kummallekaan noista. Jos olet rehellinen ja uskollinen, voit olla tyhmä ja sinisilmäinen jonkun yksittäisen miehen suhteen, mutta samalla ymmärrät miten voit pystyssä päin sanoa tehneesi parhaasi ja tiedät sen perusteella kuinka on olemassa miehiäkin, jotka voivat olla yhtä suoraselkäisiä kuin sinä.
Sinulla on siis myöhäispuberteettinen prinsessatauti. Arki ei ylevöitä, joten kaipaat lähinnä kannustusta suureen seikkailuun. Surkeata.
"Miten edes voisin hänelle kertoa?"
Tietenkin sinä voit sen kertoa. Mikäli hän ei tiedä, hän ei voi auttaa. Muista, että hän on perheenne pää. Sinä tunteellisena yltiöromanttisena hupakkona voit kertoa kaikenlaisista sensitiivisekoiluistasi, ja hän ilmeisen älykkäänä miehenä kykenee suhtautumaan asiaankuuluvasti. Tämän verran hänkin kertoisi jollekin toiselle naiselle mikäli sellaisen havaitsisi sekoilevan ympäri nettiä.
Kokoa itsesi.
siis oletko muka ollut koko elämäsi joku ajopuu, jota muut aina vain ohjailevat? Onhan sinun täytynyt valita itsekkin tuon aviomiehesi ja ensirakkautesi kanssa, siis sen jota tapasit ennen kuin aviomiehesi.Jossain vaiheessa olet siis tietoisesti antanut pakit ensirakkaudellasi, ja valinnut seurustella tulevan aviomiehesi kanssa. Etkö osannut snoa EI? Sorry, mutta en tajua. Itsepähän elämääsi olet elänyt.Miten olet voinut muka järjestellä häitäsi , ja kävellä alttarille häämekossa, jos et ole ollut varma omista tunteistasi, ja vieläpä noin nuorena, 22-vuotiaana, ja nyt vasta muka havahduit?
Onko koskaan tullut mieleesi olla onnellinen, siis todella onnellinen ja kiitollinen terveistä lapsista, hyvästä miehestä ja katosta pääsi päällä?
Miksi haluat heittää itsesi ja kaiken tuon pelkkien typerien haihattelujen takia sioille ja katuojan lokaan? Antaisiko SE sinulle onnen tunteen?
Tuo huoraamasi mies huomasi että olet vanheneva, arvokkaan peheensä aliarvioiva lutka. Ei kukaan mies, joka halua rakentaa kaunista ja kokonaista perhe-elämää, ( siis sellaista joka sinulla jo on ) kosketa sinuun pitkällä kepilläkään kuin vain yhdessä tarkoituksessa. Varmistaakseen ilmaisen seksin saannin , hän sen ympärille lässyttää runoutta jota tietää sinun haluavan kuulla.
Hyvä nainen (huom, en sano lutka), osta pulloharja, jynssää korviesi väli, avaa silmäsi ja kiitä Luojaasi kaikesta hyvästä jota olet saanut. Kokoa kaikki energiasi perheesi ja itsesi hyvinvointiin, tee kaikkesi että perheesi olisi onnellinen. Saat nähdä että se tarttuu sinuunkin, aivan sydänjuuria myoten.
Pudota nuo sairaat ajatukset mielestäsi, äläkä KOSKAAN edes mainitse niistä miehellesi. Hän EI ole sinun kaatopaikka.
No Heihei Oppeliini, ei ollakaan `nähty` vähään aikaan....
Hyvää uutta Vuotta sinulle.
Meillä taitaakin olla hiukan samanlaiset moraalikäsitykset..tai siis maalaisjärki tässä tapauksessa.
Itse sivalsin tuolla ketjun ekalla viestillä.
Hieman herkempi taidan olla sinua ja tunnenko jopa jo hienoista sääliä aloittajaa kohtaan.
Siis hän kirjoittaa uhmakkaana tänne, kieltää moraalisaarnat, ja kuvittelee saavansa
tukea ajatuksilleen.
Jokikinen viesti on ollut turpiin hänelle.
Mutta Hyvää alkanutta vuotta myös aloittajalle ja hänen ehjänä (ehdottomasti!) pysyvälle perheelle.
Arjen myötä fantasiat lähtevät toisinaan lentoon. Jossain vaiheessa tuo lento tulee lopettaa,
ettei se todellinen suhde ja perhe ala kohtuuttomasti kärsimään.
Hei Fanlight, hyvä kuulla että on muitakin joilla järki toimii!
Toivottavasti AP.n saamat viestit ovat avanneet hänen silmänsä. Ainakin sen verran ettei tee mitään idioottimaista kuten ala konkreettisesti tuhoamaan huolellisesti ja ajan kanssa rakentamaansa perhettä.
Hänellä yksinkertaisesti ei ole oikeutta siihen.
Hän on huolellisesti ja harkiten tehnyt 2 lasta (mies ei voi niitä yksin aikaan saada), hänen velvollisuutensa vanhempana, vaimona ja äitinä on perheensä. Siis EI ulkopuoliset miehet, vaikka he kuinka haluaisivat AP.n omaksi huorakseen. (Me kaikki tiedämme että kukaan itseään kunnioittava mies ei tuollaisia naisia ota vakavasti)
Sometimes olen miettinyt syitä kovahkoihin sivalluksiisi.
Olisko taustalla henkilökohtaista draamaa.
Siis sellaista draamaa, missä joku (toinen osapuoli) lähtee muka vakavissaan -- mutta jälkiviisaasti -- uskomatonta typeryyttään toteuttamaan jotain "täydellistä rakkautta"....
Itse asiassa omissa sivalluksissani on tuollaista `viisautta` ---- Hän lähti - ja pää kalahti Petäjään ja pahasti.
Tuollainen ajatus lennästi vain ilmoille tässä ja nyt.
Ihminen on toisinaan suuressa viisaudessaan ainakin jälkiviisas. Joskus se on liian myöhäistä..
(koputan puuta) mutta vierestä nähtyä aivan liian paljon.
On saanut huomata miten ihmiset, joilla on kaikki maailman valta tehdä omaan elämään liittyvät päätokset, jotka aivan varmasti tietävät oikeiksi, kuitenkin jonkin käsitämättomän syyn vuoksi (riivaako heitä jokin!!!) huolellisesti harkiten tekevät täydellisen vääriä valintoja. He tietävät jo valintaa tehdessään että se on väärä! Mutta se väärä valinta kuitenkin tehdään.
Sitten syytetään muita, yhteiskuntaa, koko maailmaa kun itse oikein huolellisesti sekoitetaan oma elämä täysin hajalle.
Jos malttaisivat edes odottaa, kyllä ne sairaudet ja rahahuolet (konkurssi, maksamattomat velat jne ) joille ei edes voi mitään, aikanaan antaisivat tarpeeksi huolen aihetta. Mutta ei: täytyy rynniä asioiden edelle ja itse hyvin harkiten kääntää elämänsä nurin, haavoittaen ei vain itseään vaan myos kaikkein läheisimpiä. Mikä kaikista tollointa, vielä syntymättomiä ihmisalkuja.
Onko tuo kaikkein typerimpien itsekkyyden huippu vai mikä?
JA jos ei todellakaan tiedä miten tehdä ne oikeat valinnat, ohjeita on niiiiiiiiiin helposti saatavana: Googeloimalla, kirjastosta, kysymällä viisaimmilta, seuraamalla aikaansa. Ehkä kaikista yksinkertaisin ja selvin ohje on 10 käskyä. Nuo ovat helpot loytää vaikka vikipedista tai muuten googeloimalla. Noita selvemmin ja yksinkertaisemmin ei voi enää ohjeita antaa. Niistä saa ensialkuun hyvän ponnistuslaudan.
Onhan ihminen outo otus. Tosiaan kun asiat on periaatteessa oikein hyvin, sellainen tila koetaan kohta jo
arkisen tylsänä - kaipuu säpinään, `menetettyyn nuoruuteen` alkaa nostaa päätään...
Toisaalta seesteisessä tilassa ihminen on voimissaan. On voimia lähteä metsästämään sitä nuoruuden
todellista (Oh my lord!) rakkautta...ja taakse oman perheen suuntaan ei enää vilkulla.
Katselin eilen pitkästä aikaa kotivideota, jossa vipelteli sellaisia pikkuvintiöitä kesähelteellä vaipat vielä jaloissa.
Jälkiviisaana tiesin, että noina aikoina oli alkanut kehittyä jotain....jonka myötä niin moni ihminen joutui kärsimään, ei vähiten nuo pikkutilliäiset.
Viime kädessä tietysti hän itse - juoksi Petäjään pahki niin rankasti että
siitä toipuminen saattaa jäädä..
Ikääkin jo sen verran, että noita mainostamiasi vääjäämättä tulevia ongelmia alkaa näkymään.
Tottapa niinkin, että jonkinlainen sitoutuminen noihin kymmeneen käskyyn ja maailma olisi parempi paikka.
Äkkiseltään en niitä muista kuin yksittäisiä, mutta nettihän tietää.
Vanhassa usein vara parempi; myös noissa elämän ohjeissa.
Mutta sattuiko sulla oleen iphone, kun noin varhain jo olit herännyt o`
Myöhässäpä olet ajatustesi kanssa kokoajan. Kuule, elämä menee kuin juna. Osa tajuaa jäädä asemalle liian myöhään. Kyllä se sattuu jos täydestä vauhdista hyppää.
Nykyään naisilla on aikaa haikailla täydellisen onnellisuuden perään, kun on kaikki kunniossa. Jos elettäs luola ajassa tai 30-luvulla, olisit onnellinen että edes on mies joka järjesti katon pään päälle. Et osaa arvostaa mitään sellaista mitä sosiaalitoimistotkin voi järjestää tänäpäivänä. Ihmisten arvostus on tippunut kauan ja kauas. Naiset on sellasia, että kun kaikki on kunnossa, on aika haikailla lisää pikku juttujensa parissa eikä osata nähdä mitään mikä voi olla osoitus miehen antamasta rakkaudesta.
Rupea ajattelemaan "vanhaa aikaa" ja mieti mitä tapahtuisi ja olisiko elämän junasta hyppääminen ihan viisasta.
Olis helpompi repiä siitä nykyisestä miehestäsi nyt irti se, mitä siitä tuntuu puuttuvan. En usko et se jättäisi jos alkasit puhumaan rumia ja kertomaan mitä haluat sängyssä.
Luin mielenkiinnolla viestisi ja saamasi vastaukset.
Tietyllä tapaa ymmärrän sinua. Sinulla on jäänyt "elämä elämättä", haaveita toteutumatta. Olivatko talo, lapset ja omia unelmiasi alun perinkään vai olivatko ne jonkun muun unelmia? Ehkä vanhempiesi? Kaveriesi? Miehesi? Menit nuorena naimisiin, perustit perheen, rakensit taloa kun niin kerran "piti" tehdä? Kuka sanoi että "piti"?
Omalla kohdallani tein jo nuorena toisenlaisen valinnan. Päätin etten elämässäni keskity perheen perustamiseen, vaan hankin unelma-ammattini, matkustelen, en tyydy parisuhteissa mihinkään muuhun kuin "suureen rakkauteen" enkä käyttäydy muutenkaan yhteiskunnan odotusten mukaisesti. Kaikki tuo toteutui. Nyt päälle nelikymppisenä olen nähnyt maailmaa, rakastanut tulisesti, kärsinyt rakkaudesta, jättänyt ja tullut jätetyksi. Uraakin olen luonut, mutta sitä perinteistä: taloa ja lapsia en ole saanut - kokemuksia sitäkin enemmän. Olen kokenut monia suhteita ja suuria "täydellisiä" rakkauksia kolme, joista "paras ja täydellisin" kesti muuten vain pari kuukautta. Olen tyydyttänyt "elämänjanoani" ja alkanut nyt vanhempana arvostaa myös sitä seesteistä ja rauhallista elämää. Nyt olen rakastunut miehesi kaltaiseen "kunnon mieheen", ihan kivaan, vähän tylsäänkin - eronneeseen, koska hänen ex-vaimonsa ei sinun laillasi tasaista perhe-elämää ja vasta rakennettua taloa arvostanut.
KIRJOITAT: "Tämä vanha ystäväni tekisi minut onnelliseksi. Hänen kanssaan elämä olisi täydellistä."
Tässä on SUURIN VIRHEESI. Kukaan toinen ei tee toista onnelliseksi - siihen pystyy kohdallaan vain jokainen itse ja jokaisella on VASTUU OMASTA ONNESTAAN.
Jokaiselle on olemassa useita "oikeita" - täydellistä rakkautta ei ole olemassakaan!!!
Voi olla että miehesi on nykyisessä henkisessä kehitysvaiheessasi sinulle väärä, mutta ei hän muuten ole mitenkään väärä. Sitä mitä kaipaat keinutuolissa, et voi vielä tietää. Sinä - ja haaveesi ja toiveesi - muututte koko ajan.
Koska sinulla on lapsia, ette kumpikaan ole enää "vapaita valitsemaan" ihan miten tahdotte. Sinulla on vastuu lapsistasi - ja nuoruuttasi et sellaisenaan enää takaisin saa.
Siksipä:
- Mene pariterapiaan, vaikka yksin.
- Mieti mitä oikeasti haluat elämältä.
- Mieti voisiko "elämänjanoasi" tyydyttää jokin muu asia kuin mies.
- Mieti voisitko löytää "suuren rakkauden" jostain muusta kuin miehestä: uudesta (tai vanhasta) harrastuksesta, työstä - tai jostain muusta, jossa saat oikeasti vaihtelua ja haasteita?
Voi olla että tulet lopulta eroamaan miehestäsi, mutta sitten niin on "tarkoitus".
Mutta nyt omaksi parhaaksesi: jätä salasuhteesi haikailu, hän ei ole sinusta pidemmän päälle kiinnostunut - kuten on jo sanonutkin. Teet itsesi vain naurunalaiseksi ja loukkaat miestäsi, joka ei ole sitä ansainnut. Puheesi "täydellisistä rakkauksista" ovat lapsellisia ja kuulostavat teini-ikäisen jutuilta. Tavallaan se on ymmärrettävää, koska sinulla on jäänyt elämää kokematta, etkä siksi osaa arvostaa niitä asioita, joita sinulla nyt on.
sekaisin :) ...mut kaikkea hyvää elämääsi siitä huolimatta - pysähdy nyt kuitenkin vielä itsekin miettimään kirjoitustasi.....
ihmiset luulevat aina kehuvaa sanaa suureksi rakkaudeksi. Säälittävää.
Olisiko käynyt niin, että taloprojekti, tuo avioliittojemme tuhoaja, olisi nyt päässyt verottamaan teidän romantiikkaanne siinä määrin, että sinä olet onneton? Sun tunteiden kohde on vaihtunut ihastukseen. Olet tyypillinen tunteiden varassa toimiva nainen. Onneksi voit vaihtaa kyllä tunteittesi kohden mieheesi.
Nyt sinä taaksepäin rationalisoit avioliittoasi ja käytät tuota perinteistä "en koskaan rakastanutkaan häntä" -väitettä. Sitä käytetään aina kun halutaan siipasta emotionaalisesti eroon vaikka oltaisiin oltu kuinka rakastuneita ja kun lempi lepahtaa.
Etenkin naiset tekevät tätä mutta kyllä miehetkin. Kun huuma lopahtaa, aletaan ajatella, että "noh ei tuo nyt mikään ihmeellinen koskaan ollutkaan - ei minun tyyppiäni eikä mitään kemiaa". Mutta kun tulee uusi ihastus, olipa hän millainen tahansa, niin aivohormonit pitää huolen että "wau mikä mies, kylläpä on kemiaa". Yleensä mitä enemmän eri planeetalta on, sitä parempi.
Et kertonut, mitä miehessäsi on vikaa. Et kertonut, mitä tarvitset. Kuulostaa ettet tiedä, mitä tarvitset, vaan ihastumisen tunne ja hormonimyrsky aivoissa vaan aiheuttaa sulle hyvänolon tunnetta ihastustesi kanssa ja luulet sen perusteella että ne ovat sulle oikeita. Mutta mikä saa sut oikeasti syttymään? Mitä tykkäisit miehesi kanssa tehdä? Kaipaatko keskusteluja häneltä? Kaipaatko romantiikkaa? Parempaa vartaloa? Raittiutta? Mitä? Kyllä hän siihen pystyy, jos yrittää.
Tiedätkö, onnellisimmat ihmiset ovat niitä, jotka ovat sen saman vanha puolisonsa kanssa rakastuneita, kenen kanssa lapset on tehty!? Rakastuneisuus ei ole automaattista. Tai no, on se silloin jos umpimähkään rakastuilee vieraisiin, mutta se ei tee lopulta onnelliseksi kuten huomaat.
Unohda kaikki ihastukset ja ihastu mieheesi. Kartoita, mitä ovat emotionaaliset tarpeesi ja mitä mieheltä haluat. Älä enää tyydy vain. Et voi väittää, etteikö miehesi olisi kuitenki hieno ihminen, jossa on paljon vielä tutkittavaa.
Rakastuminen vanhaan puolisoon on yksinkertaista kun vaan tehdään asiat jotka johtavat rakastumiseen. Lähtekää avioliittoleirille ja kerro siellä tuntemuksistasi. Osta kirja: Paremman avioliiton rakkauspankki.
Miehesi on avainasemassa tässä. Hänen on tehtävä asioita sinun onnesi eteen. Kerro hänelle, että olet onneton ja että hän on avainasemassa jos aikoo pitää sinut. Mutta sinun on tiedettävä itse, mitkä ovat emotionaaliset tarpeesi. Lisäksi on unohdettava kaikenlainen ryppyily (molempien). Ei voi rakastua, jos on ilmassa kärttyilyä.