Olen pian 37-vuotias nainen, ei perhettä, yksin aina. Toivoisin kovasti, että minusta voisi pitää ja että olisin siten samanlainen kuin muutkin ihmiset.
Uusi vuosi taas, yksin. Vihaan itseäni sydämeni pohjasta. Häpeän syvästi ja kipeästi.
En tiedä, miten näin kävi. Olen jo 37. Yksin. Ei ole ollut seksuaalisuhteita. Minulla ei ole ystäviäkään.
Sinkku… Paskat. Jääkylmää yksinäisyyttä ja toivottomuutta tämä on.
Olen hyvin pettynyt elämään. En jaksa enää.
Miten näin kävi? Koska olen niin ruma. Vihaan itseäni. Ruma, kelpaamaton. Minusta ei voi pitää.
Olen myös ujo ja erittäin arka. Murskattu. Lapsuuteni oli hyvin vaikea. Kauheaa ajatella, etten olisi päässyt siitä vieläkään, siis lapsuudesta.
Sen tajuan ja tiedostan itsestäni, että olen aina tuntenut voimakasta halua vetäytyä ja piiloutua. Se oli lapsena ainut keinoni selvitä. Mutta että se sama jatkuisi yhä ja että se olisi tuhonnut elämäni ja minut – sitä on hyvin raskas ajatella. Voiko lapsuus murskata ihmisen niin ettei siitä koskaan mitään ihmistä tule, tulee vain jokin elinkelvoton.
En ole mikään rohkea. En ole koskaan lähestynyt yhtäkään miestä. Miehethän yleensä lähestyvät naisia, tosin eivät rumia.
En halua jatkaa enää elämääni. Onko mitään mahdollisuutta että se muuttuisi; sen on pakko muuttua; tai tapan itseni. Olen päättänyt sen. Tiedän, miten sen tekisin. Eikä se tunnu miltään. En vain jaksa enää. Olen hyvin väsynyt. Tämän on päätyttävä. En halua enää jatkaa elämääni. Se muuttuu tai tapan itseni. En halua enää elää. Lohduttavaa ajatella, ettei yksinäisyyteni ole välttämätöntä jatkua loputtomiin, että se voi päättyä.
Ei se tunnu miltään, sanoa, etten halua enää elää. Olen vain hyvin väsynyt, pettynyt ja toivoton. EN HALUA enää elää.
Minulla ei ole läheisiä ihmisiä, ja jotkin sukulaiset varmastikin ymmärtävät ratkaisuni kun he tajuavat, miten pahalta minusta tuntuu elämäni ja ettei ole muuta vaihtoehtoa. Tiedän jo, miten sen tekisin. Ei siinä ole mitään erikoista, kuolemisessa. Pääsee vain pois. Ei satu enää.
Voiko mikään koskaan muuttua? En halua jatkaa enää elämääni. En halua. Tienpää.
Viimeinen pinnistys? Olen kyllä kuullut sanonnan, että kännissä miehelle kelpaa rumakin nainen. Mutta en halua olla sellainen nainen. Haluan, että minusta voisi pitää ja haluan läheisyyttä ja että en olisi yksin!!! Jokin deitti-ilmoitus nettiin? Riittäisiköhän itsetuntoni, rohkeus?
Pahinta on kai se, etten pysty siihen, ettei minulla olisi mitään seksuaalisia halua. Olen kaikki nämä vuodet yrittänyt sopeutua ja selviytyä ilman, olen tukahduttanut ja vaientanut. Tuntuu kuin minulla ei olisi oikeutta seksuaalisuuteen ja että minun ei pitäisi tuntea sellaisia tunteita. Mutta yhä tuntuu yhä pahalta kuin parikymmentä vuotta sitten olla yksin.
Olen luopunut ajatuksesta, että minulla voisi olla lapsia. Mutta voiko mikään muuten koskaan muuttua? Onko MAHDOLLISTA että joku pitäisi minusta, olisi lähellä. Että en olisi yksin elämässä! Toivoisin niin. Mutta se ettei niin ole eikä ole koskaan ollut satuttaa aivan hirvittävästi. Enkä minä ole enää mikään nuori jolla on kaikki vasta edessä. Niin paljon sattuu, etten halua enää jatkaa elämääni.
Uusi vuosi taas, yksin. Vihaan itseäni sydämeni pohjasta. Häpeän syvästi ja kipeästi.
En tiedä, miten näin kävi. Olen jo 37. Yksin. Ei ole ollut seksuaalisuhteita. Minulla ei ole ystäviäkään.
Sinkku… Paskat. Jääkylmää yksinäisyyttä ja toivottomuutta tämä on.
Olen hyvin pettynyt elämään. En jaksa enää.
Miten näin kävi? Koska olen niin ruma. Vihaan itseäni. Ruma, kelpaamaton. Minusta ei voi pitää.
Olen myös ujo ja erittäin arka. Murskattu. Lapsuuteni oli hyvin vaikea. Kauheaa ajatella, etten olisi päässyt siitä vieläkään, siis lapsuudesta.
Sen tajuan ja tiedostan itsestäni, että olen aina tuntenut voimakasta halua vetäytyä ja piiloutua. Se oli lapsena ainut keinoni selvitä. Mutta että se sama jatkuisi yhä ja että se olisi tuhonnut elämäni ja minut – sitä on hyvin raskas ajatella. Voiko lapsuus murskata ihmisen niin ettei siitä koskaan mitään ihmistä tule, tulee vain jokin elinkelvoton.
En ole mikään rohkea. En ole koskaan lähestynyt yhtäkään miestä. Miehethän yleensä lähestyvät naisia, tosin eivät rumia.
En halua jatkaa enää elämääni. Onko mitään mahdollisuutta että se muuttuisi; sen on pakko muuttua; tai tapan itseni. Olen päättänyt sen. Tiedän, miten sen tekisin. Eikä se tunnu miltään. En vain jaksa enää. Olen hyvin väsynyt. Tämän on päätyttävä. En halua enää jatkaa elämääni. Se muuttuu tai tapan itseni. En halua enää elää. Lohduttavaa ajatella, ettei yksinäisyyteni ole välttämätöntä jatkua loputtomiin, että se voi päättyä.
Ei se tunnu miltään, sanoa, etten halua enää elää. Olen vain hyvin väsynyt, pettynyt ja toivoton. EN HALUA enää elää.
Minulla ei ole läheisiä ihmisiä, ja jotkin sukulaiset varmastikin ymmärtävät ratkaisuni kun he tajuavat, miten pahalta minusta tuntuu elämäni ja ettei ole muuta vaihtoehtoa. Tiedän jo, miten sen tekisin. Ei siinä ole mitään erikoista, kuolemisessa. Pääsee vain pois. Ei satu enää.
Voiko mikään koskaan muuttua? En halua jatkaa enää elämääni. En halua. Tienpää.
Viimeinen pinnistys? Olen kyllä kuullut sanonnan, että kännissä miehelle kelpaa rumakin nainen. Mutta en halua olla sellainen nainen. Haluan, että minusta voisi pitää ja haluan läheisyyttä ja että en olisi yksin!!! Jokin deitti-ilmoitus nettiin? Riittäisiköhän itsetuntoni, rohkeus?
Pahinta on kai se, etten pysty siihen, ettei minulla olisi mitään seksuaalisia halua. Olen kaikki nämä vuodet yrittänyt sopeutua ja selviytyä ilman, olen tukahduttanut ja vaientanut. Tuntuu kuin minulla ei olisi oikeutta seksuaalisuuteen ja että minun ei pitäisi tuntea sellaisia tunteita. Mutta yhä tuntuu yhä pahalta kuin parikymmentä vuotta sitten olla yksin.
Olen luopunut ajatuksesta, että minulla voisi olla lapsia. Mutta voiko mikään muuten koskaan muuttua? Onko MAHDOLLISTA että joku pitäisi minusta, olisi lähellä. Että en olisi yksin elämässä! Toivoisin niin. Mutta se ettei niin ole eikä ole koskaan ollut satuttaa aivan hirvittävästi. Enkä minä ole enää mikään nuori jolla on kaikki vasta edessä. Niin paljon sattuu, etten halua enää jatkaa elämääni.
Vastaukset 50
Vanhimmat
hohhoijaa
Ei ole provo. En käsitä miksi ajattelet että olisi.
"Jokin deitti-ilmoitus nettiin? Riittäisiköhän itsetuntoni, rohkeus? "
Jos et ole kokeillut tuota, niin et sitä kokeilemalla enää mitään häviäkään. Suosittelen kuitenkin lyhyttä ilmoitusta ilman syvällistä avautumista tilanteestasi, luultavasti osaat joka tapauksessa päätellä vastauksista, kuka on riittävän tilannetajuinen käyttäytyäkseen siten kuin kaipaat.
Niin, tajuan tuon. Että ei liikaa avautumista, en esim. ikinä sanoisi miehelle etten ole kokenut enkä viittaisi lapsuuteen mitenkään. Jne. Jos minulla siis olisi voimia ja uskallusta ilmoitukseen.
Kuulen rakettien pauketta (kello on puoli 12). Haluaisin siellä olla minäkin. Jonkun kanssa. Ajatella. En tässä.
voi avautua vähitellen, jos ensimmäiset viestit ovat lupaavia. Tosin kannattaa tavata melko pian, koska teksti ei kerro murto-osaakaan siitä vaikutelmasta minkä saat tositilanteessa.
Mutta tosiaan, tietty varovaisuus alussa kuuluu nettidiskurssiin.
Nyt laitan koneen kiinni, parempaa ensi vuotta.
Rumalla naisella ei yksikään mies tee mitään.
Voisitko arasville KERRAN käyttäytyä asiallisesti?
Kerron vain totuuden, enkä mitään hyväntahtoista mutta valheellista lässytystä.
sairas
on katsojan silmissä. Monella kaverillani se tuntuu olevan ihan eri asioista kiinni kuin minulla.
Laita se nettideitti-ilmo. Jos ei muuta, niin ainakin näet, että miehet kyllä vastaavat naiselle. Samoin lähtevät treffeille, kunhan et kauheasti häpeä itseäsi meileissä. Jos oikeasti et ole kovin kaunis, niin anna kuvan puhua puolestaan miehille. Voi olla, että osa miehistä lopettaa kirjoittelun kuvasi saamisen jälkeen. Älä huoli, se on ainakin miehille todella tuttu tilanne. Mies, vaikka olisi kohtuu hyvännäköinenkin, saa kokea monta kertaa nettideiteissä, että nainen lopettaa kirjoittelun kuvan saamisen jälkeen.
Siis. Laita nettideitti-ilmo, äläkä laita siihen liian tiukkoja reunaehtoja millaista miestä etsit. Näin sinulle vastaa useampi mies. Sitten, kun saat vähintään muutamia vastauksia, mahdollisesti jopa muutamia kymmeniä (naiset saavat netissä paljon vastauksia), niin valitse niistä sellaiset miehet, jotka oikeasti uskot että voisivat tykätä sinusta. Sitten vain kirjoittelet niiden kanssa, ja treffaat niistä keitä haluat. Miehet kyllä lähtevät treffeille, jos olet valinnut joukosta sellaiset miehet, jotka sinulle sopisivat, ja jotka ovat tosissaan.
Vaikka treffeillä käymisestä ei seuraisikaan suhdetta, niin ainakin opit, että sinäkin kelpaisit miehille. Niin se vain on. On vaikea löytää naista, jolle ei jostain ihailijaa löytyisi. Olen joskus kirjoittanut tästä kärkkäämpäänkin sävyyn täällä, mutta nyt kirjoitin vain rehellisesti sydämestäni sinulle ohjeet miten toimia. Toivon, että kokeilet nettideittailua, koska paitsi että voit vielä löytää miehen, niin ainakin huomaat että sinulla on arvoa miesten silmissä. Jälkimmäinenkin on jo hyvä asia onnistua ja auttaa elämässä eteenpäin. Sanon, koska tiedän itse, kuinka paljon sattuu, kun tuntuu että vähemmän kuin nollan arvoinen vastakkaisen sukupuolen silmissä. Se on tuttu tunne monelle miehelle.
Arvoa miesten silmissä? Että minulla olis arvoa jonkun miehen silmissä? Tuskin uskallan edes ajateela sellaista. Mitään enempää en haluaisi.
Olen 37-vuotias enkä ole kelvannut kenellekään; voisinko olla mitään muuta kuin ruma?
Et varmaan usko jos sanon, mutta kyllä, aivan taatusti sinulla on arvoa monenkin miehen silmissä. Nettideitit olisi yksi keino päästä silmätysten sellaisten miesten kanssa, jos vain osaat valita oikein. Nettideiteissä on naisille käsittääkseni se ongelma, että meilien lähettäjien joukossa on paljon massapostittajia ja erilaisia pelaajia, joilla ei ole aikomustakaan tavata, tai ainakaan aikomustakaan alkaa vakavaan suhteeseen. Siksi sinun täytyy olla tarkkana keitä kirjoittelijoita valitset. Mutta jos löydät muutamankin kirjoittelijan, joka vaikuttaa vilpittömältä, niin taatusti tulet heidät tavatessa huomaamaan, että sinullakin on arvoa monenkin miehen silmissä.
Koska en ole nainen, en osaa tarkemmin sanoa millainen ilmoitus sinun tulisi tehdä ja miten valikoida meileistä pois ne huijarit. Sitä voit kysyä ehkä nettideittailupalstalla tai jossain. Jaa niin, ehkäpä maksullisissa nettideittipalveluissa ihmiset ovat enemmän tosissaan liikkeellä, ehkäpä sellainen olisi hyvä vaihtoehto, en tiedä. Toivon joka tapauksessa, että kokeilet nettideittejä.
Onnea vuodelle 2011!
Kirja, josta olen saanut itse ammennettua tod. paljon omaan elämääni:
Antti S. Mattila: Näkökulman vaihtamisen taito
https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789510313558
Hyvää uuttavuotta 2011 sinulle
Hyvä kirja. Suosittelen myös
Tsekkanpa tuon. Tosin näkökulman vaihtaminen tuntuu kuin suurta kiveä kääntäisi, vuorta. Ja onko se edes totta...
Käy lenkillä
Miksi?
synnyttämään.
Hmm, elämänasenteessa on monella vikaa täällä suomessa. luulen että se oikeasti on johtuu auringon puuttesta. Itse 26v poikamies ja aina ollut yksin. En ole mikään komea mutta olen nyt yrittänyt alkaa vähän liikkumaan että itsetunto kasvaisi. Enpä tiedä sitten riittäisikö itselläkään rohkeus lähteä kenekään kanssa treffeille. Pitäisi varmaan käydä jossain huorissa että saisi tämän kirouksen mikä on ujous rikottua mutta onko sekään ihmisen tapa menetellä. En ole kovin rumia naisia nähnytkään. Tarpeeksi meikkiä ja jotain röyhelöitä päälle niin kyllä kelpaa vaikka olisi vähän tuhdimpikin.
En ole tuhti enkä ylipainoinen.
En ole puumanainenkaan; puumanaiset ovat kai kokeneita ja rohkeita ja haluavat väliaikaisista suhteita.
Itsetuntoa minulla ei ole ollenkaan eikä sitä kai saa parannettuakaan. Ja liian myöhäistäkin sen parantaminen olisi minulle, monien asioiden suhteen. Mutta en tosiaankaan halua jatkaa enää elämääni sellaisena kuin se on ollut. Joko lopetan sen kokonaan tai yksinäisyyteni ja kelpaamattomuuteni päättyy, tosin en tiedä miten se päättyisi. Nettideittailusta olen lukenut täältä, vaikuttaa yksinäiseltä hommalta, jossa ihmiset valehtelevat.
Miksi suurimmalla osalla miehistä pyörii mielessä vain ja ainoastaan seksi? Ja se että jos nainen purkaa tunteensa, kun ei tahtoisi olla yksin, se mielletään heti sellaiseksi että tämä on vailla seksiseuraa!!??
Haistakaa paskat kaikki noin ajattelevat, ja käsitykseni vahvistuu, että olen lopunikää yksin ja ihan omasta tahdostani. Hyi helvetti kun puistattaa noi seksiseuraa hakevat, miehet eivät omaa tunteita tänä päivänä lainkaan ja halveksi teitä!!!!!!!!!!!
Kokisitko kelpaavasi, jos saisit läheisyyttä joltain mieheltä? Minä voisin tietää jonkun, joka haluaisi sitä antaa :) Kun luen kirjoituksiasi, minulle tulee olo, että haluaisi olla siellä just nyt sun luonasi ja halata sua.
Oikeastaan olen aika ahne: haluan molemmat, sekä kumppanin elämääni että seksiä häneltä. Mutta totta se varmaan on, että miehet pystyvät helpommin pelkkään seksiin.
Entä pelkän halin? Ei läheisyyteen tarvitse seksiä. Haluaisin vain oikeasti lohduttaa sua ja saada sut kokemaan läheisyyttä.
No laitan tähän joka tapauksessa meiliosoitteen, jos haluat vaikka vaan jutella. Mielelläni jotenkin auttaisin sinua. Olen varma, että olet oikeasti monen miehen mielestä ihana nainen, sinun täytyisi vain löytää sopiva mies. Siihenkin voin osata sanoa jotain, mistä voisit miestä etsiä. :)
[email protected]
Läheisyys olisi ihanaa. Mietin vielä uskallanko meilata ja deitti-ilmoituksia ja kaikkea.
Minusta tuo nimimerkki vaikuttaa empaattiselta ja kivalta tyypiltä, joten sinuna tarttuisin tarjoukseen.
Luulen, että suurin ongelmasi on ujous, arkuus ja epävarmuus ja todella huono itsetunto, ei ehkä niinkään ulkonäkö sinänsä. Sisäänpäinkääntyneet, ei-sosiaaliset ihmiset eivät saa kontaktia toiseen ihmiseen, joten alkavat pitää ulkonäköään suurimpana syynä yksinoloonsa. Tiedän tämän kokemuksesta.
Eihän teidän heti tarvitse tavata, vaan vaikka kirjoitella niitä näitä ja tavata jossain joskus, missä on muitakin ihmisiä, jos pelkäät hänen olevan joku hullu raiskuri.
Ei nyt henkeään itseltään kannata riistää, ennen kuin kokeilet voitko oikeasti saada näillä keinoin miehen itsellesi. Eikä sittenkään, vaikket saisi. Sitten vaan etsit sisältöä elämääsi jostain muualta. Parempaa vuotta 2011 Sinulle.
Ei sulle ole mitään ongelmaa löytää miestä kunhan tiedostat seuraavat asiat:
- Sulla ei ole paljoa varaa valkata sen jälkeen kun olet karsinut alko-ongelmaiset, täysin hullut ja varatut pois.
- Mies joka haluaa olla kanssasi on täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä mutta luottaa itseensä vielä vähemmän kuin sinä.
- Sinun on oltava se aktiivinen osapuoli. Tämä on ainoa tapa rikkoa sinulle oikean miehen jää. Sinun on oltava miehestä kiinnostunut ja osoitettava että haluat olla hänen kanssaan.
Jos näitä kohtia et pysty täyttämään olet ikisinkku etkä koskaan löydä ketään. Samassa tilanteessa olevalle miehelle ei vähäinen ulkonäkösi ole este. (hänellä ei ole kriteerejä asiassa, mieltymukset eivät ole merkitseviä todellisen ihmisen kanssa.). Sopivalle miehelle olennaista on se että se missä hän on koko elämänsä epäonnistunut toimii koska SINÄ laitat sen toimimaan, tällöin hän saa kokea kelpaavuutta jonka muut naiset ovat häneltä aina evänneet.
Eli etsi itsellesi yksinäinen mies joka on luopunut toivosta löytää ketään ja LÖYDÄ SINÄ HÄNET.
Sitten seuraa aivan helvetin vaikea vaihe eli toiseen ihmiseen tutustuminen ja hänen kanssaan olemaan opetteleminen joka tulee olemaan täynnä tukkoisuutta ja odotuksia joihin petytään puolin ja toisin, tämä vaihe on mentävä läpi yhdessä, molempien halulla löytää aina toisensa kaikista onglemista huolimatta ja niihin juuttumatta. Se on aika raastaavaa, mutta suoritettavissa.
Sitten oletkin siellä minne haluaisit.
Minä kun nimenomaan en ole kovin aktiivinen ja itsevarma. Sinänsä muuten fiksu neuvo.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jos haluan yrittää kelpaanko kenellekään? Deitti-ilmoitus nettiin kai? Baarit yms. eivät oikein kiinnosta, en uskalla niihin ainakaan yksin mennä eikä ole ketään joka lähtisi kanssani.
Ja olen miettinyt värjätä hiuksia ja varaan leikkautusajan heti kun alkaa arki. Haluaisin osata meikata, mutten juurikaan osaa. Vaatteilla voisi saada jotain aikaan, ja kengillä, sellaisilla joissa on korkoa. Paino on normaali, mutta voisin kai harrastaa enemmän liikuntaa. Niin... kaikenlaista... Jos olisin rikas, menisin plastiikkakirurgille; olen haaveillut siitä vuosikausia.
Tunnen itseni todella rumaksi ja vihaan itseäni. Ja täytyyhän minun olla ruma: 37-vuotias nainen joka ei ole kelvannut kenellekään on varmastikin todella harvinainen ja ruma. Mutta joskus kun katsoo naisia jotka seurustelevat tai ovat naimisissa, eiväthän he kaikki todellakaan mitään kaunottaria ole. Miksi minä siten en ole kelvannut kenellekään.
"Ja täytyyhän minun olla ruma: 37-vuotias nainen joka ei ole kelvannut kenellekään on varmastikin todella harvinainen ja ruma. Mutta joskus kun katsoo naisia jotka seurustelevat tai ovat naimisissa, eiväthän he kaikki todellakaan mitään kaunottaria ole. Miksi minä siten en ole kelvannut kenellekään. "
Haluat liikaa! Et ole onnellinen itsesi kanssa. Ihminen joka ei ole tasapainoinen ja harmoninen itsensä kanssa ei kiinnosta ainakaan minua. Itselleni ulkonäkö on jokseenkin sivuseikka, mutta minua ei todellakaan kiinnosta naiset, jotka kokevat elämäntehtäväkseen päästä parisuhteeseen. Hanki itsellesi onnellinen ja tasapainoinen elämä IHAN ITSESI kanssa ensin. Lue, kehitä itseäsi! Harrasta joogaa, tutustu meditaatioon! Kun huomaat, että parisuhde ei ole enää mitenkään välttämätön Sinulle, se voi yllättäen tulla vastaa. Vaikka "saat kaiken mitä et halua" voi kuulostaa kliseeltä, siinä on totuuden siemen. Tärkeintä on kuitenkin, että ensin hankit itsellesi sisäisen tasapainon. Unohda kauneusleikkaukset ja muu humpuuki. Tarvitse muutosta pääsi sisällä, et ulkokuoressasi.
Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos haluaisi olla ja elää toisen ihmisen kanssa, oli kyseessä sitten nainen tai mies. En halua parisuhdetta jonkin "elämäntehtävän" takia vaan läheisyyden takia ja etten olisi yksin elämääni.
Mutta varmaan minun pitäisi itseni pystyä pitämään itsestäni. Se vain on hyvin vaikeaa, kun kukaan toinen ei ole koskaan pitänyt.
Ja olen minä kaikelaisia terapiakirjoja kyllä lukenut vinot pinot. Mutta ei ongelmani ole niillä poistunut, siis kelpaamattomuuteni.
Naisten ulkonäkö vain on hyvin keskeinen kriteeri useimmille miehille.
"Ei kai siinä mitään pahaa ole, jos haluaisi olla ja elää toisen ihmisen kanssa, oli kyseessä sitten nainen tai mies. En halua parisuhdetta jonkin "elämäntehtävän" takia vaan läheisyyden takia ja etten olisi yksin elämääni. "
Jokainen varmasti haluaisin kumppanin. Mutta olemme kypsiä kumppanuuteen vasta kun osaamme arvostaa itseämme. Vasta sen jälkeen osaamme arvostaa aidosti myös muita.
"Mutta varmaan minun pitäisi itseni pystyä pitämään itsestäni. Se vain on hyvin vaikeaa, kun kukaan toinen ei ole koskaan pitänyt. "
Kyllä, sillä sellaisesta ihmisestä joka ei pidä itsestään on kauhean vaikea pitää. Sellaista ihmistä voi kyllä sääliä ja tuntea myötätuntoa, mutta et sinä niitä tarvitse vaan rakkautta.
"Naisten ulkonäkö vain on hyvin keskeinen kriteeri useimmille miehille. "
Saattaa olla joillekuille. Mutta ne muut -minä mukaan lukien- , joille se ei ole, haluavat naisesta jotain muuta. Naisen pitää olla sisäisesti sellainen, että hän viehättäisi. Itsesäälissä rypijä ei sellainen ole. Ihminen joka vihaa itseään suorastaa ajaa muut ihmiset pois läheltään. Siksi sinun pitää tehdä asialle jotain, olisi se sitten terapia tai jokin muu asia. Itse suosittelisin tutustumaan joogaan ja meditaatioon, ne voivat olla hyvä tie sisäiseen tasapainoon.
Mulle tulee jotenkin helvetin huono olo kun luen tätä ketjua. Aloittaja on itsetuhoinen ja masentunut, neuvot on tasoa "mene joogatunnille". No joo, samaa paskaa tuli tähänkin suuntaan kun olin masentunut ja lopulta yritin todella tappaa itseni. Ei se nyt tietenkään niistä neuvoista johtunut, mutta ei niistä mitään hyötyäkään ollut. Täysin turhaa paskanjauhantaa josta on tasan sen verran hyötyä sanojalle että pääsee sanomaan jotain kun ei osaa hiljaakaan olla.
Olen samaa mieltä. Psykoanalysoimaan en rupea, mutta laittaisin pääni pantiksi että ap:n ongelma ei ole sinkkuus vaan ihan rehellinen masennus. Tai siis onhan se nyt selvää puhetta - joko elämä muuttuu tai tapan itseni.
Nuo nettideittineuvot ovat suoraan sanoen hämmentäviä sikäli, että mitä olen kavereiden kautta nettideittien ihanasta maailmasta kuullut ja nähnyt, se olisi itsestään ja ulkonäöstään epävarmalle pahimmillaan todella kammottava kokemus. Sen minkä ujo voittaa kirjallisessa itseilmaisussa, häviää koko sirkuksen pinnallisuudessa. Ja kannattaa muistaa, että suurin osa tavallisista ihmisistä ei ole kovin valokuvauksellisia ja näyttää paljon paremmalta livenä, kun kasvoissa on eloa.
Jaksamista, ap. Muuta en osaa neuvoa.
Netti on raadollinen. Sen huomaa jo näistäkin vastauksista. Ap:lla on selvästi todella vaikeaa ja sitten joku neropatti ilmoittaa että rumalla naisella ei tee mitään ja joku toinen käskee lenkille ja kolmas joogatunnille. Nettideitit missä joku neljäs neropatti jättäisi vastaamatta kuvanvaihdon jälkeen tai paljastuisi 14v pikkupojaksi tai naapurin naimisissa olevaksi ukoksi ei varmasti paranna tilannetta.
Vähän tilannetajua toivoisi palstan kirjoittajille. Vittuilla voi mutta joku järki käteen, ei tehdä sitä ihmiselle jolla on tosi paha olla ja joka ei halua kenellekään aiheuttaa viestillään pahaa mieltä.
Jaksamisia ap:lle, tosiaan.
Mulle tuli jotenkin paha mieli kun luin tämän kirjoituksen, siis sillä tasolla mitä nyt voi paha mieli tulla jonkun tuntemattoman avautumisesta. Ei mulla oikein mitään järkevää tai lohduttavaa sanottavaa sulle ole. Tekisi mieli sanoa että kyllä se siitä paranee mutta se on niin kornia eikä se ainakaan mua masennuksessa olisi lohduttanut.
On sulla oikeus toivoa läheisyyttä, seksiä ja parisuhdetta. Vaikka olisit miten ruma mitä en edes usko.
Itsemurhaa yrittäneenä voin todeta että nykyään olen iloinen siitä etten onnistunut vaikka mulla on vieläkin päiviä jolloin haluan hypätä junan alle. En tiedä lohduttaako tämä, mutta asiat voi parantua ainakin niin että elämä tuntuu edes joskus elämisen arvoiselta.
Kiitos, "Ei noin" ja "allmächt'ge jungfrau". Olen tosiaan loukossa, umpikujassa, jossa mietin tosissani vähäisiä vaihtoehtojani.
Silloin kun alkaa tuntua siltä, että olet umpikujassa ja vaihtoehdot vähissä, on aika puhua jonkun ammattilaisen kanssa. Ihan totta. Sinä et häviä siinä mitään, mutta voittaa voit paljon.
Tuntemattomien näkökulmista netissä voi olla (ehkä, joskus harvoin) jotain hyötyä tiettyyn pisteeseen asti, mutta todelliseen apuun tarvitaan sellainen, jolla on edellytykset ymmärtää tilannetta ihan kunnolla. Ja silloin kun umpikuja on pahimmillaan, sitä pystyy itse ymmärtämään kaikista vähiten.
Ei mitään lisättävää. Psykiatrille tai psykologille vaan. Ulkopuolinen näkee tilanteen aina paremmin kun itse tai ystävät, siitä on niin paljon kokemusta kuinka paljon voi hyödyttää avautua jollekin joka ei tunne yhtään ja osaa katsoa asian ihan objektiivisesti.
Olen ollut vuosikausia terapiassa. Se oli loppujen lopuksi tyhjänpäiväistä paskanjauhamista. Halusin ja haluan edelleen nimenomaan muutosta elämääni: että kelpaisin jollekin ja minulla olisi miesystävä; että minulla olisi ystäviä. Luulenpa, että itsetuntoni kohenisi rutkasti jos voisin ajatella esim. että en ole naisena jotain täysin ala-arvoista.
Mutta minusta on alkanut todellakin tuntua etteivät asiat koskaan muutu, ei mitenkään muuten kuin kuolemalla, ja tätä kitumiselämää, elämätöntä elämää ja yksinäisyyttä en halua enää jatkaa. Elämäni ei vain ole elämisen arvoista.
Oikeasti tiedä mitä voin tähän kommentoida. En ole todellakaan mikään mielenterveyden ammattilainen, potilaan roolissa on tullut vietettyä reilu vuosikymmen ja sille tielle ei tule loppua. Mä olen kokenut hyvän terapian hyvänä asiana, mutta ne terapiatuokiot ovat olleet sellaisia missä se terapeutti on pakottanut mut alkamaan toimia arjessa toisin. Pelkkä avautuminen ei auta, mä ainakin tarvitsin ohjausta ja muutosta.
Mä väitän että elämä on elämisen arvoista ja toivon että sä löydät syyn elää. Mutten tiedä miten. Koska on mullakin päiviä jolloin ei vaan jaksa, ei siitä ole kovin montaa viikkoa kun mietin ihan vakavissani sitä että miksi mä edes synnyin. Kuolisin vaan pois. Mutta annoin sen mennä ohi.
Kirjoituksesi pysäytti.
Olet selvästi masentunut syvästi, eikä ihme, jos on noin monta vuotta kantanut taakkaa mukanaan.
Suosittelen sinulle, etsi ystävä. Naispuoleinen ystävä. Kun sinulla on ystävä, voitte yhdessä mennä ja tehdä asioita, mihin sinulla ei yksinään kantti riitä ujoutesi ja arkuutesi vuoksi.
Tyttökaverin kanssa voikin sitten lähteä baareihin yms, missä nyt yleensä miehiäkin viihtyy, (epäilijöille: kyllä baarissa on kunnollisiakin miehiä :) ja pikkuhiljaa opetella itsevarmuutta.
Itse joskus koin yksinäisyyttä, kun kaikki ystäväni olivat suhteissa, perustivat perheitä yms. Pistin city.fi:lle Etsin ystävää -ilmoituksen. Nyt 5 vuotta myöhemminkin, olen edelleenkin yhtä ystävää rikkaampi
Kaipaan todellakin myös ystävää tai ystäviä. Niitäkään minulla ei ole. Kaikki ovat valmistuneet aikoinaan, muuttaneet muualle, ennen kaikkea perustaneet perheet, mihin maailmaan minä, yksinäinen nainen, en sovi.
En syö mielialalääkkeitä. En usko että minulle olisi apua niinkään lääkkeistä tai terapioista (molemmat olen kokenut) vaan siitä, että minulla voisi olla miesystävä ja naispuolisia ystäviä. Tuntuu vain mahdottomalta saada niitä.
Elämän perusta olisi pitänyt pystyä luomaan paljon, paljon aikaisemmin, mutta minä, pian nelikymppinen, olen vasta ihan alussa. Ne terapiat joissa olen ollut menivät ihan vain siihen että olen joten kuten tolpillani lapsuuteni jäljiltä. Siihenkö meni sitten koko elämä, lapsuudesta selviämiseen. Ja kun on joten kuten tolpillaan, juna onkin jo mennyt. Aika toivottomalta minusta kyllä tuntuu.
Ei niiden oikeiden lääkkeiden löytyminen tapahdukaan välttämättä ensimmäisillä resepteillä. Itse söin 1,5 vuotta mielialalääkkeitä, jotka eivät tehonneet = eli mielialavaihtelut olivat edelleenkin melko rajuja.
Nykyään minulla on toimiva lääkitys, ja oloni on lähes "normaali". Välillä niinkin tasainen, että unohdan syödä lääkkeitä, koska tuntuu etten tarvitse niitä enää.
Mikäli sinulla siis on masennus ja ja välittäjäaineet eivät pelaa niinkuin pitäisi, löydät lääkkeistä avun. Luonnollisestikaan lääkkeet eivät poista syytä, miksi sinua masentaa, mutta ainakin pystyisit jollain tasolla toimimaan ja ajattelemaan ehkä positiivisemmin. Joka taas tasoittaa muille asioille tietä.
Ystävät ja miesystäväkin varmasti ovat apuja elämänlaadun kohenemiseen, mutta he eivät voi olla taakkasi kantajia aina ja ikuisesti, etkä sinä voi tuudittautua sellaiseen harhakuvaan, että nämä uudet ihmiset elämässäsi tekisivät sinusta ehjän.
Mene vielä lääkäriin, kerro tilanteesi. Uskoisin että sitten viimekertasi, myös masennus sen seuraukset, otetaan lääkäreiden taholta vakavemmin ja hoidot ovat yksilöllisempiä ja enemmän seurannan piirissä. Itse olen oppinut kantapään kautta, että jos apua ei pyydä, ei sitä voi saadakkaan.
Se on selvä että tämä tällainen kohtalo koskee joitain aniharvoja ikänsä tosirumia olleita naisiakin, mutta sama kohtalo koskee paljon useampia miehiä ja ihan hyvän näköisiäkin ja asiansa hoitavia miehiä. Parisuhde/seksi-markkinoilta syrjäytymisen kierrehän on tunnetusti(ei tietenkään julkisessa mediassa tunnetusti) kulttuurissamme miehille itse itseään ruokkiva kierre, josta voi olla hyvin vaike päästä eläessään irti jos sellaiseen mies kerran on jostain syystä tai vaikka syyttä vaan huonosta tuurista johtuen joutunut.
Tietenkin jos nyt olet vähintäänkin tavallisen näköinen äijä niin ei sinua sentään kukaan outo ihminen jossain kadulla voi miksikään elämän luuseriksi heti huomata, että sikäli se ei ole niin alati painostavaa. Toisaalta juuri se jos tietää että olisi kyllä ollut mahdollisuuksiakin naisten suhteen(jos vaan olisi vähän toisin asiat menneet, ja naisia olisi lähestynytkin) ja että ihan terveen kauniin lapsenkin olisi yhtä hyvin voinut saada on sellainen asia joka alkaa tosiraskaasti painostaa ja masentaa nimenomaan vielä vanhemmiten. Jos taas olisi ikänsä ollut hyvin ruma tai vialoinen niin tällaiset asiat eivät sitten painostaisi niin ollenkaan.
Ihmisarvo on kaikilla sama. Jos sen vain jaksaisit uskoa... Kokeile nettideittailua vaikka sitte ihan vain huumorimielellä aluksi. Siis älä ota sitä niin vakavasti.
En väitä että sinun mahdollisia mielenterveys probleemia kykenisin auttamaan, se on ammattilaisten työtä se, mutta voisin kyllä olla sinulle se ystävä jolle voit tuntea olevasi merkityksellinen. Mutta jos tahtoisit kirjoittaa miehelle joka todellakin tahtoisi vaihtaa ajatuksia sinun kanssa, voisin kirjoitella sinun kanssa. Ehkä huomaisit että tässä maailmassa on olemassa ainakin yksi mies jolla on hyvää sydäntä ja lämpöä vielä jäljellä. Otan riskin ja laitan mun emailin tähän GentleTouch(at)mymail.fi Kirjoitele ihan näillä puheilla, jos sinusta tuntuu että se on sopiva ajatus :)
Tosiaan kyllä se oma elämä ja itsetunto pitää olla kondiksessa ennen sitä nettideittien rumbaa!
Ne joilla on oma elämä ok ja sinut itsensä kanssa myös kiinnostavat myös toista sukupuolta terveellä tavalla.
Jaksamisia sinulle!
Itse löysin elämänkumppanin yli kolmikymppisenä 1) naisesta, joka on minua joitain vuosia vanhempi. Hän ei vastannut fantasioitani tms., mutta samanlaisen (heikon) elämäntilanteen vuoksi päätin antaa hänelle mahdollisuuden. Hyväksyin hyvinkin rankkoja kokemuksia hänen elämästään. Suoraan sanottuna, en halunnut että hän olisi ollut paljon menestyneempi kuin minä. Olin humalassa hänet tavatessani, mutta sitä olotilaa ei seuraavilla treffeillä ollut.
Jotenka mahdollisuutesi ovat, kuten tuolla aiemminkin todettiin, tilannettasi ymmärtävissä raittiissa miehissä. Itse suosittelisin suora toimintaa netti-ilmoittelujen sijaan (no, kun itselleni sujui). Jos vaikuttaa sille, ettei miehet pörrää ympärilläsi, on sinun jotenkin jaksettava olla aktiivisempi. Varsinkin kun ujous rassaa monia ikisinkkumiehiä.
Sanon vielä sen, että kyllä asian eteen puuhastelu itsemurha-ajattelun voittaa.
1) aikakausi, jolloin päätin muun muassa unohtaa koulukiusaamiset ja muut rankat lapsuuden kokemukset ja piiskasin itseni hakemaan muutosta.