Lääkäri ohjasi Töölön-sairaalaan. Kuvauksessa todettiin jotain välilevypullistumaa. Meni keskiviikkona,lääkäri yllytti kotiinmenoa torstaina ja perjantaina käynneillään. Lauantaina oli kaatunut ,käsitin WS tiloissa. Kaulansa/Poskensa valtavalle patille. Josta tehty magneettikuvaus,hoitajan mukaan. Ylilääkitsivät 5 särkylääkettä mitattu ei verenpainetta obamoks. 50 mmg. Jonka käydessäni kielsin. Verenpaine oli laskenut siten lääkkeistä. Että aivojen hapensäätelyosio oli tuhoutunut. Teholle yllätyksekseni jouduin häntä elotonta kädestä kiinni pitämään. Ja kuulin toisen osastonsa holtittomuudesta. 9 päivää letkuissa. Jotka sisarensa yhteistuumin lääkärin. Kutsun sain reilun tuntia ennen hyvästelemään.Päivää ennen Juhannusta, Reilut 20.v yhdessä oltiin. Ja olen hetero.
Puolisoa vaivasi selkä vähintään kolme vuotta
HOLTITONTA.
3408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mistä tiedät minkä vuoksi RR-arvot olivat laskeneet?
"Jotka sisarensa yhteistuumin lääkärin" ??!!
Osanottoni. (tosin en saanut viestistäsi juuri mitään selvää)
Mitä tekemistä sukupuolisen suuntauksen kanssa on tässä yhteydessä?? "Ja olen hetero."
Jotta ei vaan homoksi,perseeseen panijajaksi leimata.
Lääkäriin kipinkapin..