(Alkeiskurssia odotellessa.)
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on sitä luonnostaan.
.
toista ihan oikeasti, eikä sinnepäin. Ei luulla asioita. Ei oleteta toisen pitävän samasta kun exä, tai samasta kun tavattaessa. Annetaan toiselle aikaa, jos toinen sanoo, ettei huvita. Ei syytellä. Ei haukuta henkilökohtaisuuksilla. Ei nolata.
Ollaan vaan yhdessä, eikä käydä kun sikä limppuun. Tehdään jotain kivaa yhdessä. Hullutellaan. Tavataan ystäviäkin.
Opetellaan ajan kanssa toista. Kunnioitetaan toisen kehoa. Annetaan tilaa toiveille,muttei kaikkea tarvitse toteuttaa, ellei se miellytä itseä.
Ymmärretään, että sairaudet ja lääkitykset vaikuttavat kehon toimintaan.
Mistä tietää, että on huono rakastelussa?
kutsutaan mm. lahnaksi.
muista.
Käymällä kansalais- tai työväenopiston kursseja asian tiimoilta.
SE ON SITÄ JUMALA PIRUILESSAAAN ON MIEHEN HAAROJENVÄLIIN PIKKURILLIN ISKENYT, VAIK KUI MIES OLIS SORMI JA KIELI TIETEILIJÄ NIIN KESKINKERTAISEKSI JÄÄ KU EI OO SITÄ KUNNON TYRPÄÄ MILLÄ NAISTA KIRNUAIS.
JÄTIN TARKOITUKSELLA TYRPÄÄ KU NIIN RUMAA SANAA KU KYRPÄ KEHTOO KIRJOITTAA
jonkun seksistä tykkäävän (ei välttämättä susta tykkäävän) naisen kanssa kyllä se opettaa!
tarkoitit seksuaalisesti ? Jos et, en osaa vastata.
sanotaan ja ei - ET pidä turpaas kiinni, päinvastoin ;)