Toinen kuopiolaisesta Niuvanniemen sairaalasta karanneista miehistä palasi lauantaina vapaaehtoisesti takaisin sairaalaan.
Katumus iski.
palasi.
4197
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
carajo
toi kuuluisa huumorinJukkakin taas! Nyt kerron Sulle mitä muule tapahtui keväällä tai oikeastaan alkukesästä. En ehkä haluaisi kertoa koko maailmalle...Yksi itseäni yli kymmenen vuotta nuorempi ihan mukiinmenevä (hyvin Sinun näköinen paljon) ...autonasentaja yh-isä.. alkoi vähän kiinnostamaan. Mutta se kuului johonkin pilipaliliivi-kerhoon...ja oli sillä eräs muukin ongelma,pahampi kuin mulla, tarvi vähän parempia tai "pörräävämpiä" stimulantteja kuin minä. Kiinnostus oli molemminpuoleista. Olin matkalle hänen autotallilleen vihreällä pikku-vikaisella Fiat Puntolla (nykyään jo autojen hautausmaalla). Sitten se tapahtui, ennen Hyrylää tuusulantiellä. Jouduin ajamaan auton tien sivuun. Koin jotain sellaista mitä en ennen ole...Jokin ihme ääni varoitti minua menemästä sinne, ja sitten näin kuin vilauksessa tulevaisuuteni..ja Sinut siellä jossain...kapinoin pelkkää ajatuskin vastaan ...niin paljon teit minulle pahaa kuluneina vuosina...silti...En voi kertoa ihan koko tarinaa tässä, muuta ehkä myöhemmin...
Tehdä taas joku mies syypääksi omaan pahan olon tuntemiseen.
Skeptikkonakin suhtaudun näihin ennalta-aavistuksiin tosian vajavasti, koska olen ihmishekiäkin pelastanut jo useamman kerran aavistamalla vaaroja, jotka sitten ilmaantuivatkin.
Eräs työkaverini koki nämä ja pelasti kaksikikertaa henkensä vaarallisessa työssä, kun pakotin hänet suojautumaan. lisäksi aavistin erään tavaratalon ohi ajaessamme ja se tulipalo tulikin seuraavana päivänä
tuhoten suuren rakennuksen tietämäni mukaan ainúttakaan ihmisvahinkoa, kun sattumalta asiaakkaana paikalla ollu ammatti palomies sai tilanteessa ihniset hallintansa ilman paniikkia poistumaan.
Hän saikin jonkin vuoden sankaritittelin.
Minullekin tuli toisessa yhteydessä kukkakimppu lahjaksi ja kukkakaupiaalla ei ollu lupa sanoa keneltä ja miksi
Kukkakauppias antoi vain vinkin, että olivat kypäräpäisiä.
Tuo sinun syyttelysi miestä on naismaista naiiviutta.
Mutta olisin tieteellisellä tarkoituksella kovin halukas keskustelemaa tuosta ilmiöstä tutkiessani
tuota ajassa liikkumisesta.
buddy-love on tietoviisas tällaisista asiosta ja olen privana keskustellutkin hänen kanssaan, hänkin pitää tuota ajassa liikkumisen mahdollisuutta todennäköisenä.
VAAN KUKA PERKELEEN SIKA VAIHTOI SALASANAN OSOITTEESEEN?
TIEDÄN, ETTÄ NELJÄKIN KIRJETTÄ MINULLE ON TULLUT, ENKÄ PÄÄSE LUKEMAAN NIITÄ JA NE EIVÄT
PITÄISIKÄÄN OLLA KELTÄÄN MUULTA, KUIN BUDDYLTA
BUDDY-LOVE PLIIIIIZ MUODOSTA JOKIN TOINEN YHTEYS!!!! SINÄ TIEDÄT NUMERONKIN, JOHON ILMOITTAA
jos oikein vittuunnun niin käännän koko sairaalan nurin,PERKELE!