Kauanko kestää

Kauankohan tuollainen uskottomuudesta alkanut suhde kestää. Monet jo odottavat, että loppuisi pian, sillä tässä tapauksessa on ihan selkeästi suoraniainen hyväksikäyttö ja laskelmointi asiassa mukana.
Tosin laskelmoinnissa on suuri virhe, milloinkaan ei tule saa etuisuutta mitä nyt luulee saavansa, siitä pidämme täydellisesti huolta. Käytämme myös vaikka poliisia avuksi, mutta ei myöskään tunkeudu alueelle, jossa ei mitään omista eikä koskaan tule omistamaan. Suurempaa iljetystä emme ole koskaan kokeneet.
9499
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

3 - 6kk.

Äänestä

kolme pariskuntaa olleet 30-40 vuotta. Ja edelleen kuin vastarakastuneita.

Äänestä

Muutaman tiedän päättyneen kymmenien vuosien päästä toisen kuolemaan. Yksi on kestänyt yli 10 vuotta ja hyvin jatkuu. Joskus kuulemma sitä toista tarvitaan vain siksi, että saa eron aikaiseksi, eli ns. laastariksi, mutta näihin en ole itse törmännyt. Eiköhän noi suhteet kestä sen verran kuin muutkin suhteet, riippuen siitä mihin tarkoitukseen suhde on aloitettu ja mikä on suhteen laatu muutenkin (elämänkumppani, seurustelu, tapailu, pelkkä seksi, ystävyys, yksinäisyyden poistaminen, harrastuskumppani.....)

Mikä ihmeen etuisuus?

Kuulostaa vähän siltä, että etsitte syyllistä eroon. Mitä järkeä siinä on? Puhdistaako se teidän omia syyllisyydentunteitanne?

Äänestä
  • Tähän uskottomuuteen on syynä todella katala toiminta, siinä on käytetty hyvin halpamaisia keinoja.
    Kumpa nyt silmät avautuisivat ja korvat kuulisivat, sillä nyt on todella kyse oikein rumasta asiasta. Tämä uusi ryömi tilanteeseen kuin rotta. Kukaan ei häntä voi millään kunnioittaa tai hyväksyä.
    Toivottavasti menee ohi mahdollisimman pian.

    Äänestä

  • Rotan teko kirjoitti:

    Tähän uskottomuuteen on syynä todella katala toiminta, siinä on käytetty hyvin halpamaisia keinoja.

    ei ole suhteenne kunnossa kun tuommottiin läpii löytyy.

    Äänestä

  • Rotan teko kirjoitti:

    Tähän uskottomuuteen on syynä todella katala toiminta, siinä on käytetty hyvin halpamaisia keinoja.
    Kumpa nyt silmät avautuisivat ja korvat kuulisivat, sillä nyt on todella kyse oikein rumasta asiasta. Tämä uusi ryömi tilanteeseen kuin rotta. Kukaan ei häntä voi millään kunnioittaa tai hyväksyä.
    Toivottavasti menee ohi mahdollisimman pian.

    Sun paatoksestasi päättälen, että tuo ruma asia on seksi. Tai luulet, että ihmiset ovat tahdottomia ääliöitä.

    Ei kai sillä uudella seksikumppanilla mitään kiinnostusta uuteen kumppaniinsa olisi, jollei siitä jotain hyvää seuraisi, ja aivan yhtälailla toisinpäin. Raadollisesti sanoen, kaikki ihmissuhteet ovat jollain lailla hyväksikäyttösuhteita. Minä en ainakaan jaksa kauaa olla ystävänä ihmiselle, jolla ei ole minulle mitään annettavaa henkisesti ja joka vie minulta kaiken energian. Vastavuoroisuutta, katsos.

    Taidat syyttää tätä uutta kumppania aikaisemman suhteen rikkomisesta. Miksi? Syyllisiä, jos niitä jostain ihmeen syystä on etsittävä, ovat vain siinä alkuperäisessä parisuhteessa olijat. Heidän suhteensa ei ole toiminut, siksi he erosivat. Hyvä vaan, jos toisella on jo kumppani.

    Kun parisuhteeseen tulee muita henkilöitä, suhde on ollut jo aikaisemmin lopetuskunnossa. Sitä ei vaan ole saatu aikaiseksi lopettaa. Siisteintä vanhoillisten sukulaisten kannalta olisi erota ensin, mutta joskus uusi kumppani löytyy jo aikaisemmin. Ei se niin hirvittävän väärin ole. Siitä selviää jopa näiden sukulaisten naapurit... :/

    Toisten asioihin puutuuminen on ala-arvoista. Jos haluat istua omaisuutesi päällä, niin haudo toki kunnolla. Mutta älä puutu muiden elämään. Lisäksi, huolehdi sinä vaan omasta kumppanistasi jos sulla sellainen on. Toisten kumppanien ei tarvitse sulle kelvatakkaan. Vai elämääkö kadehdit tältä parilta?

    Äänestä

  • Kyllähän jotkut uskottomuudesta alkaneet suhteet voivat kestää jopa loppuelämän. Se on sitten toinen asia, ovatko nämäkään suhteet uskollisia sen loppuelämän ajan. Monetkaan eivät ole.

    Äänestä

Taas alat jankkaan samaa??

Äänestä
  • sekopäisimmästä päästä tämän palstan antia...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

laskelmointi kirjoitti:

Kauankohan tuollainen uskottomuudesta alkanut suhde kestää. Monet jo odottavat, että loppuisi pian, sillä tässä tapauksessa on ihan selkeästi suoraniainen hyväksikäyttö ja laskelmointi asiassa mukana.
Tosin laskelmoinnissa on suuri virhe, milloinkaan ei tule saa etuisuutta mitä nyt luulee saavansa, siitä pidämme täydellisesti huolta. Käytämme myös vaikka poliisia avuksi, mutta ei myöskään tunkeudu alueelle, jossa ei mitään omista eikä koskaan tule omistamaan. Suurempaa iljetystä emme ole koskaan kokeneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu