Miksi suomalaiset ei kohtaa toisiaan? Paljon sinkkuja?

Suomessa on paljon yksineläviä nuoria niinkuin vanhojakin. Erojakin taitaa olla EU maista eniten. Mikä siinä on ettei ihmiset tutustu tai löydä toisiaan?
Ite oon huomannu että monesti esim ilta/yöelämässä on paljon seuraa etsiviä liikkeellä, osa ei myönnä (varsinkaan naisista), mutta suurin osa etsii siis seuraa. Kuitenkin moni ei saa edes juttuseuraa vastakkaisesta sukupuolesta. Luulen että tähän on syynä suomalaisille ominainen ujous ja se että omista piireistä pidetään tiukasti kiinni. Vai ovatko ihmiset asettaneet riman liian korkealle paria etsittäessä?
1205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Myös se vaikuttaa että liikutaan piireissä joissa on vain samaa sukupuolta. Esimerkiksi monella nuorella peruskoulu ja lukio on/oli ainoita paikkoja jossa vastakkaista sukupuolta tapaa enemmänkin. Tosin tässä vaiheessa ollaan monesti vielä kovin ujoja, joten eipä mitään pääse juuri tapahtumaan. Ammattikoulut, korkeammat opintoasteet ja työelämä ovat yleensä hyvin eristäytyneitä toisesta sukupuolesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


herraaX kirjoitti:

Suomessa on paljon yksineläviä nuoria niinkuin vanhojakin. Erojakin taitaa olla EU maista eniten. Mikä siinä on ettei ihmiset tutustu tai löydä toisiaan?
Ite oon huomannu että monesti esim ilta/yöelämässä on paljon seuraa etsiviä liikkeellä, osa ei myönnä (varsinkaan naisista), mutta suurin osa etsii siis seuraa. Kuitenkin moni ei saa edes juttuseuraa vastakkaisesta sukupuolesta. Luulen että tähän on syynä suomalaisille ominainen ujous ja se että omista piireistä pidetään tiukasti kiinni. Vai ovatko ihmiset asettaneet riman liian korkealle paria etsittäessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu