sain naisen baarista viereeni yöksi, niin hän oli erään tuttavapariskuntani kaveri. Itse olen hyvässä valossa tuon pariskunnan silmissä ja jopa se nainen pitää minua hyvänä tyyppinä. Näin ollen tuo nainen, jonka sain yöksi, ilmeisesti luotti pariskunnan arvioihin minusta ja ajatteli että olen henkisesti tasapainoinen ja mukava mies.
Viimeeksi kun
Naisasialooseri.
15354
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Miten tarina jatkui?
(voisit muutenkin vähän taustoittaa näitä huomioitasi, nyt ne ovat niin irrallisia, ettei niistä oikein saa kiinni)
kotiini yöksi ja nukuimme vierekkäin, yritin suudellakin häntä hieman. Silittelin hänen hiuksiaan ja tykkäsin paijata häntä. Hänen ihonsa oli pehmeä ja lämmin ja kun avasin silmäni aamulla niin hän hymyili minulle vieressäni. Hän oli oikein söpö ja hieman ujo tyttö. Kun sain naisen läheisyyttä niin väkivaltafantasiani, psykoottisuuteni ja kaikki muutkin negatiiviset ominaisuudet hävisivät heti.
Päivällä sitten vein hänet vanhemmilleen ja sitten hän lähti kotiinsa. Hän asuu toisessa kaupungissa, pidämme toki yhteyksiä fbssä ja näemme kun hän on taas täällä. Pahinta on, että hän on alkanut seurustelemaan toisen miehen kanssa.
Se tuli sun luo yöksi mutta ette sekstanneet. Miksi ihmeessä?
Viimeksi kun sain naisen tänne yöksi niin rakastelin sen kanssa pitkään ja intohimoisesti.
Helvetti miten korni sana tuo rakastelu muuten. Heh.
se YTM around here.
olla YTM tajutakseen että ei ne naiset nukkumisen takia yökylään tule.
ainakin minun luokseni, kiltti ja ujo tyttö ei todellakaan lähde luokseni yöksi koska haluaisi munaa. Sitähän hän sitäpaitsi saisi kokeneelta panomieheltä. Myös YT-kaverini ovat monesti vain nukkuneet naisten vieressä.
Olen minäkin monesti ihan vain nukkunut naisen vieressä. Aika harvoin sitä kaatokännissä tulee pantua. Mutta tuopa tyttö ei ollut kaatokännissä. Enkä ollut minäkään.
On se kuitenkin sellainen juttu että se nainen yleensä odottaa otta ainakin vähän halailee, suukottelee ja pyytää ulos. Miksi se muuten lähtisi juuri mun matkaan?
Se on siis yhdenlainen aloite. Sä et sitä tajua ja aivan varmasti kuset sen jatkon mutta tuosta olisi ollut hyvä aloittaa.
Ei kaikki naiset odota tai edes halua seksiä tuollaisessa tilanteessa. Monesti läheisyyden tunne on paljon tärkeämpää. Ei noin kohderyhmänä nyt tuntuu olevan sellaiset naiset jotka antavat mieluusti eivätkä ole valmiita vakiintumaan.
Naisena mun mielestäni oikein romattinen ajatus, että jaoitta vain hellyyttä ja nukuitte yön yhdessä, mitään sen kummenpaa.
YTM voi jakaa naisen kanssa vain hellyyttä, koska nainen ihastuu YT-mieheen siten vain enemmän. Sen sijaan kaltaiseni AKTM ei voi jakaa naisen kanssa pelkkää hellyyttä, koska kapeakatseinen ja vaistojensa hallintaan kykenemätön nainen pitää minunlaistani miestä homona, jos en yritä seksiä heti. Kiitos siis sinullekkin rehellisyydestä, naisvastaaja siinä yläpuolella. Osoitat rehellisesti ettet ymmärrä yhtään mitään siitä miten fasistisesti kohtelet miehiä.
Siis osasitko lukea? Mähän sanoin ettei se aina tarkoita sitä että aletaan panemaan. Tarkoitan nyt sitä että jos joku nainen haluaa mun luokse tulla yöksi niin kyllä se nyt varmaan haluaa jotain muutakin kun lämpimän katon päänsä päälle. Eli se on jollain tasolla ainakin kiinnostunut.
Se on sitten eri asia että meneekö se homma panemiseksi vai ei. Joskus menee ja joskus ei. Joskus tosiaan ihan vaan nukkuu ja ehkä halailee vähän. Kaatokännissä paneminen nyt on aika helvetin huono idea noin yleisesti ottaen.
"...kapeakatseinen ja vaistojensa hallintaan kykenemätön nainen pitää minunlaistani miestä homona, jos en yritä seksiä heti." ->> epärealistinen, kyyninen ja outo ajatus: Tässä naisen arvio kirjoituksistasi.
Suosittelen sulkemaan koneen ja lähtemään katsoman maailmaa. Koneen ääressä tällä palstalla pyöriessä elämänkokemus ei kartu ja ajatusmaailmanne pienee yhden asian ympärille ja maailmankatsomus vääristyy. Sillä tavoin varmasti pysytte yhteiskunnan aina ulkosyrjällä ja ikisinkkuina.
"epärealistinen, kyyninen ja outo ajatus"
Ei vaan juurikin tosielämässä testattu ajatus. Jos nainen ei arvosta miestä niin kovin kauheasti niin vähäinenkin epävarmuus tai herkkyys tekee miehestä homon tai kaverimiehen, eikä tulossa ole sen jälkeen edes pusua. YT-miestä nainen sen sijaan kunnioittaa ja haluaa niin paljon, että pieni epävarmuus/ siveys/ kohteliaisuus/ ujous on naisen mielestä vain seksikästä. Tämä on ihan oikeasti tosielämässä todettu juttu. Minä haluaisin aloittaa naisen kanssa rauhallisesti edeten ja tutustuen, mutta naisten fasistisuuden takia ainoa vaihtoehtoni on yrittää seksiä niin pian kuin mahdollista ja katsoa sitten jäikö nainen minulle.
yhtään ihmettele, miksi olet sinkku. Multa saa pitkät heti, jos haluaa vain seksiä. Ja en kai nyt ala pussailemaan sellaisen henkilön kanssa tai tekemään jotain muuta, kehen en ihastu oli sitten atm, ytm tai mikä tahansa kirjainyhdistelmä.
Kaikkia ihmisiä arvostan. Joihinkin harvoihin ihastun, mutta suurin osa miehistä on sellaisia, että ovat kavereita. Homoksi en ketään luule vain sen takia että on sinkku.
Järki käteen!
Miksi vitussa nää syydät palstan täytee tätä samaa paskaa?