Mun paras kaveri ei ikinä kysy mua, vaan mä aina kysyn sitä. Se kysyy kyl aina muita mut ei mua. Loman aikana ei nähty ollenkaa ku se ei vastannu mulle ku soitin. Mistä vois johtua? Itse oon nyt vähä aikaa yrittäny olla ehottamatta et nähtäis, jos se aattelis et kyselen sitä liian usein. Ei oo kysyny mua nyt kuukauteen. Mitä mä teen sen kaa?
Kaveri välttelee
Yyykssinäinen
23375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselleni on käynyt niin, että olen hankkiutunut eroon ihmisistä, jotka ikäänkuin imevät energian minusta.
Yksi oli sellainen että olin hyvä tyyppi just niin kauan kuin olin aina samaa mieltä.
Minun olisi pitänyt olla aamuvirkku, kun hänkin oli. Tykkäsin työviikon jälkeen nukkua pitkään ja hän oli eläkeläinen jolla oli paljon enemmän aikaa kuin minulla, niin hän saattoi soittaa vaikka klo 8 aamulla ja ihmetellä että vieläkö sinä nukut?!
Minun olisi pitänyt syödä tietyllä tavalla kun hänkin söi.
Minun olisi aina pitänyt kamalasti ihailla esim hänen maalauksiaan, vaikka olen itsekin ihan hyvä -ellei jopa parempi- piirtäjä.
Aina kun hän soitti, minulle iski paniikki. Mitä tekemistä hän nyt on keksinyt meille? Mihin hän nyt tarvitsee minua? Joudunko nyt taas olemaan likasankona kun hän ruotii miehensä, lastensa ja ystävättärien vikoja...?
Tätä rataa ne asiat minulla nykyään menee että kaveeraan vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on helppo olla.
Ystävyys on monimutkainen juttu ja se ei tule pakottamalla. Jonkun kanssa olet heti ystävä vaikka olisitte juuri tutustuneet ja toisen kanssa on aina vaivaantunut olo, vaikka olisitte jo vuosia tunteneet.
Et sinä välttämättä mitään väärin tee, mutta mieti nyt ihan rehellisesti , onko sen sinun ystävättären helppo olla sinun seurassa.
Saako hän suunvuoroa myös omille murheilleen, saako hänkin ehdottaa asioita, saako hän olla oma itsensä, vaikka sinä olisit eri mieltä..?
Minulla on nykyään ihan hirveän vähän ystäviä sen takia että olen niitä karsinut, mutta olen tehnyt sen niin että laatu korvaa määrää.
Olen aina iloinen nähdessäni nykyisiä ystäviäni, kun he eivät koskaan esimerkiksi syyllistä minua kysymällä "Mikset ole soittanut?"
Me ollaan vaan iloisia kun törmätään ja aloitetaan siitä, mihin viimeksi jäätiin tai keksitään uutta.
En kaipaa niitä kiviriippoja elämääni, jtka sanelivat tv-ohjelmani ja syömisenikin..
Ja korostan todellakin sitä, että SINÄ et välttämättä tee mitään väärin. Ihmiset vaan on erilaisia.
Ehkä joku toinen tykkäisi olla juuri sinun kanssasi paljon enemmän.
Sen verran kerron itsestäni vielä, että olin nuorempana aikamoinen mörökölli. En juuri nauranut ja minua otti pattiin kun yksi ystävättäreni keräsi kaikki pojatkin.
Sitten tajusin yhtenä kirkkaana päivänä sen, että olen tosikko, jonka on vaikea nauraa itselleen.
Aloin opetella sitä taitoa. Ensin hampaat irvessa, mutta nykyään saatan jopa aloittaa itseni mollaamisen ja nauraa päälle.
Nykyään rakastan itseäni paljon enemmän kuin ennen ja jotenkin se kai näkyy päällepäin iloisuutena. Olen mä toki äreäkin välillä ja saatan huutaa vaikka kirosanoja jos on aihetta, mutta jotenkin olen enmmän sujut itseni kanssa ja ne ystävätkin on jotenkin lisääntyneet..