Geelikynsiä

Näin uuden vuoden kunniaksi ajattelin, että voisin alkaa tekemään

Geelikynsiä kotonani Tampereella

..muillekin kuin itselleni ja läheisilleni. Olen tehnyt kynsiä omaksi ilokseni noin vuoden verran, koulutusta en ole saanut vaan oppinut itse lukemalla, katselemalla ja selvää ottamalla. Teen kynnet ceasarin aineilla ja koristeluun minulla on kymmenkunta eri glitter- geeliä. Jos siis olisit kiinnostunut samaan kauniit kynnet, kohtuullisella korvauksella, etkä oleta että tiedän kaiken niiden laitosta, niin ota yhteyttä [email protected] niin sovitaan.
1254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei kyllä paljoa kannattaisi tämmösillä palstoilla haalia asiakkaita, kun ei ole mitään rahkeita niitä kynsiä asiakastyönä alkaa tekemään. Ilman koulutusta ei todellakaan kannata alkaa haalimaan asiakkaita ympäri nettiä. Koulutuksessa ei opita paitsi kynnen tekoa myös tietoa kynnen anatomiasta, sairauksista ja hygieniasta. Näitä asioita ei opi sillä, että lukee vaihevaiheelta ohjeita netistä ja kattoo Youtubesta videoita. Pahimmassa tapauksessa aiheutat jonkun kynsille tulehduksen tai elinikäsen vamman.

Ja olethan huomioinut, että tuollanen toiminta vaatisi hieman yritysjuridiikan tuntemista. Suomessa ei voi alkaa tekemään palveluita maksua vastaan ilman, että hoitaa kuntoon asianmukaiset luvat, verot, toimitilat jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


geelikynnet kirjoitti:

Näin uuden vuoden kunniaksi ajattelin, että voisin alkaa tekemään

Geelikynsiä kotonani Tampereella

..muillekin kuin itselleni ja läheisilleni. Olen tehnyt kynsiä omaksi ilokseni noin vuoden verran, koulutusta en ole saanut vaan oppinut itse lukemalla, katselemalla ja selvää ottamalla. Teen kynnet ceasarin aineilla ja koristeluun minulla on kymmenkunta eri glitter- geeliä. Jos siis olisit kiinnostunut samaan kauniit kynnet, kohtuullisella korvauksella, etkä oleta että tiedän kaiken niiden laitosta, niin ota yhteyttä [email protected] niin sovitaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu