lapset ja puoliso

Joulun aikaan..laittelin jouluruokia ja muutoinkin tein jouluvalmisteluja ja samaan aikaan poikani (parikymmenvuotias, edellisestä avioliitosta) tuli kotiimme joulunviettoon. Kävi sitten tupakalla pihalla, joka meidän huushollissa on ehdottomasti kielletty. Mieheni ei voi sietää tupakankäryä ja kulkeutuuhan haju kyllä sisällekkin, itseäni ei tuo haju niin haittaa. Niinpä mieheni tästä pojan tupakannoista suivaantuneena heitti pojan pihalle eli tähän loppui meidän joulunvietto. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan, sitä ei käytetä. Poikani ei usein meillä käy, yhden kerran on aiemmin joulun meillä viettänyt, joten pettymys minulle oli suuri. Muutoinkaan mieheni ei moista nykyajan pullamössövätystä voi sietää, joten tilanne on varsin hankala. Tyttärelläni ei myöskään ole mitään asiaa meille, hänkin kun tupakoi.

Minulle äitinä ja vaimona on tilanne suoraan sanoen raastava. Aina joutuu olemaan kahden tulen välissä ja jotenkin asioita luovimaan. Kovasti haluaisin, että lapseni edes joskus voisivat käydä, toisaalta ymmärrän ettei miehenikään tarvitse kotona tupakkaa haistella.

Mitä voi tehdä vai voiko mitään? Onko muilla samanlaisia tilanteita eli ettei nykyinen puoliso sulata lapsiasi tai heidän käyttäymistään? Miten selvitä?
251088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Vastaan sinulle nimim. ristitulessa aikuisen lapsen tuntemuksia peilaten. Olen joitakin vuosia lapsiasi vanhempi ja isäni on kuollut. Äidilläni on uusi miesystävä, jonka pillin mukaan äitini nykyään elää. Me emme enää vietä jouluja meidän perheen kesken, näin on uusi miesystävä asiat onnistunut junailemaan. Lapsena olen todella surullinen, että oma perheyhteyteni on rikkoutunut ja koen tulleeni hyljätyksi. Isäni olen hautaan laittanut ja ilmeisestikin myös äitini olen jo menettänyt. Sisarusteni kanssa sentään yhteyttä pidämme ja olemme hyvissä väleissä.

En osaa sanoa, mitä lapsesi sinulta toivovat, mutta jos sinä olisit äitini, toivoisin että pitäisit minuun yhteyttä ja kertoisit, että olen rakas ja tärkeä. Tuosta tupakanpoltosta tarvitsisi varmasti jutella asialliseen sävyyn - ehkä kannattaisi käydä vaikka lyhyellä kävelyllä, kun polttaa. Toisaalta - jos lapsesi käy vain kerran vuodessa uutta puolisoasi ärsyttämässä, ehkä hän voisi tulla puoliväliin vastaan ja sietää kerran vuodessa ulkotupakointia. Polttavathan ihmiset ulkona kaupungillakin, eikä lapsesi sentään kuitenkaan sisällä ala sauhuttelemaan.

Mielestäni tuo tupakointi ei ole niin suuri asia, etteikö siitä voisi yhteisymmärrykseen päästä. Toisaalta, jos uusi puolisosi vain haluaa osoittaa valtaansa sinuun ja lapsiisi, eikä halua päästä asiassa kompromissiin, ovat ongelmat suurempia. Neuvoni tähän hetkeen ja tulevaisuuteen olisi, että älä päästä suhteita lapsiisi katkeamaan. Sinä olet heille äärimmäisen tärkeä, vaikka aina ei ehkä siltä tuntuisikaan.

Äänestä
  • Kiitos asiallisesta ja ymmärtäväisestä viestistä!!

    Äänestä

Miehesi ei halua nähdä lapsiasi kodissanne. No, sinä itse olet miehesi valinnut, tuo ilmeisesti on hinta jonka sinä joudut maksamaan.

Mutta se ei suinkaan tarkoita ettetko sinä voisi pitää yhteyttä lapsiisi. Sinä voit täydellisen hyvin tavata heitä kotisi ulkopuolella. Menkää yhdessä kahville tai tavatkaa kirjastossa, (ilmainen ja lämmin paikka) tai menkää yhteiselle kävelylenkille. Ei haittaa jos sinun täytyy tehdä se 4 tunnin junamatka viettääksesi tunnin pari heidän kanssaan. Tuo päivä on enemmän kuin sen arvoinen.

Äänestä

Olen varmaan sinua vanhempi ja on vävyjä ja miniää , lasten kavereita yms . Meillä ei myöskään tupakoida rapulla , eikä terassilla ,mutta pihalla voi vedellä vaikka posket lommossa. En sano mitään lasten kavereille , säännöt sanoin aikanaan , omat eivät polta ainakaan nähteni .

Mutta, joulu ja poikasi heitetään tällaisella tekosyyllä ulos , älä tuollaista suvaitse . Ei se uusi miehesi kait pyhimys ole , tulee voida sietää toisen lasta, eihän tuo nuorten tupakointi nyt ole maailman pahin asia .
Onko asunto myös sinun ? , jos on vain sinun, mieti kahdesti ennenkuin menetät lapsesi kokonaan.
Lähitulevaisuudessa tulet todennäköisesti saamaan lastenlapsia, ethän saa niitäkään tavata , varmaan huutavat ja sotkevat.
Laitappa nyt ystävä hyvä puntariin mitä loppuelämältä haluat , hyvät valit lastesi kanssa , omasta kokemuksesta tiedän , että ne vain paranevat, kun lapset vanhenevat .
- vai Hitlerimäisen miehen ,jonka aikana selvästi itsekin vapiset ja työnnät omat tarpeesi syrjään .
Toisaalta olisi hyvä testata, onko tuo tupakointi ainoa syy , jos vaikka lopettaisivat, olisiko eri ääni kellossa, tuskin .. eivät vaan kelpaa hänelle.
Eikö sitä sanossa uusiosuhteessa, että pitää ottaa koko paketti ..
Mieti hyvä ystävä , sinun elämäsi ... oletko yksinäinen vanhus , jota lapset eivät sitten käy katsomassa, kun eivät kelvanneet aikuistuessaan .
Aikuistuessa äidin tarve on vieläkin , joskin erilaisissa asioissa , ei se lopu uuteen rakkauteen .

Äänestä
  • Ei voisi tuollainen tapahtua minulle. En ikinä edes olisi miehen kanssa joka heittäisi pihalle mistään syystä minun lapseni. Pitäisi miettiä mikä tässä elämässä on tärkeää. Lapset vai joku ukko? Mutta sinä olet jo valinnut sen ukon, eli mitäpä siitä sitten.

    Äänestä

[i;ata kotini ilmaa. Tupakkateollisuuden koukkuun jääneet eivät tajua, miten inhottavia he ympäristölleen ovat, sen lisäksi, että pilaavat oman terveytensä ja tuhlaavat aikaansa ja rahaansa.

Tupakoija käväisee ulkona, vetelee sisäänsä sen ellottavan sätkänsä savut, osa savusta luultavasti jo tulee sisälle siinä vaiheessa. Sitten hän tumppaa sätkänsä ovipieleen ja tulee sisälle, tuoden mukanaan keuhkollisen löyhkää. Sama haju on hänen vaatteissaankin ja kaikissa hänen tavaroissaan. Inhottavaa!

Jos minun mieheni kutsuisi peräkamaripoikansa tai juopon teiniäitityttärensä luokseni ja he eläisivät edelleen kuin pellossa, kunnioittamatta kotini sääntöjä, lemppaisin koko sakin pellolle. Sama meluisan musiikin kanssa, jälkiensä siivoamisen ja muiden sellaisten asioiden, joihin kussakin kodissa on omat sääntönsä. Holtittomia, itsekeskeisiä ihmisiä ei toivoteta tervetulleiksi minnekään.

Jos lapsesi ei saa lopetettua tupakointiaan, salli hänen tulla vain päiväseltään käymään.

Äänestä

Ja miten miehesi kohtelee muita tupakoitsijoita? Miksi hän ei kunnioita lapsiasi tippaakaan? Todella julmaa ja ajattelematonta käytöstä mieheltäsi. Ehkä Sinun kannattaisi asettua vastarintaan. Onko miehesi itse sitten käytökseltään moitteeton kun tuomitsee ihmiset pikkuseikkojen perusteella? En minäkään tykkää tupakanpoltosta mutta kohtuus kaikessa, miehesi asenne tupakoitsijoita kohtaan on suurempi synti kuin itse tupakointi. Niin pahalta se kuullostaa.

Äänestä
  • Kiitos kaikille vastaajille! No tupakoida ei saa kukaan kävijä meillä. Ja lapsiani hän ei kunnioita tippakkaan. Sanoi suoraan, ettei pidä pojastani eikä tyttärestäni, jotka siis parikymppisiä. He edustavat kaikkea sitä, jota mieheni inhoaa yli kaiken, eli käyvät toisinaan kavereitten kanssa juhlimassa (aika harvoin tosin) ja tupakoivat ja saavat erilaisia sosiaalisia tukia, koska molemmat opiskelevat. Joskus muistutan häntä hänen omasta nuoruudestaan, ihan samanlaisia harrastuksia silloin oli hänelläkin, niinkuin kai joka sukupolvella ja itselläkin. Pahinta tässä on se, että aiempi aviomieheni, jonka kanssa olin naimisissa yli 15 vuotta, katkaisi meidän perheen välit silloin kokonaan minun vanhempieni ja sisarusteni kanssa. He eivät saaneet käydä meillä eikä pitää yhteyttä. Tuosta perhehelvetistä eroon päässeenä tämä jouluinen tapaus nosti kaiken sen pahan mielen ja tuskan taas pintaan, millaista oli edellisessä avioliitossa. Lapseni eivät nähneet isovanhempiaan yli 10 vuoteen. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut nyt naimisissa nelisen vuotta, tosin tunnen hänet jo nuoruudesta. Rakastan häntä suuresti mutta tämä erottaminen jälleen omista sukulaisista, ja nyt lapsistani, on minulle kova pala. Erona on se, että saan pitää yhteyttä lapsiini, mutta tuntuu pahalta etteivät kotiini lapset saa vapaasti enää tulla. Tyttäreni viime visiitistä kotonani on jo yli vuosi..

    Äänestä

  • ristitulessa kirjoitti:

    Kiitos kaikille vastaajille! No tupakoida ei saa kukaan kävijä meillä. Ja lapsiani hän ei kunnioita tippakkaan. Sanoi suoraan, ettei pidä pojastani eikä tyttärestäni, jotka siis parikymppisiä. He edustavat kaikkea sitä, jota mieheni inhoaa yli kaiken, eli käyvät toisinaan kavereitten kanssa juhlimassa (aika harvoin tosin) ja tupakoivat ja saavat erilaisia sosiaalisia tukia, koska molemmat opiskelevat. Joskus muistutan häntä hänen omasta nuoruudestaan, ihan samanlaisia harrastuksia silloin oli hänelläkin, niinkuin kai joka sukupolvella ja itselläkin. Pahinta tässä on se, että aiempi aviomieheni, jonka kanssa olin naimisissa yli 15 vuotta, katkaisi meidän perheen välit silloin kokonaan minun vanhempieni ja sisarusteni kanssa. He eivät saaneet käydä meillä eikä pitää yhteyttä. Tuosta perhehelvetistä eroon päässeenä tämä jouluinen tapaus nosti kaiken sen pahan mielen ja tuskan taas pintaan, millaista oli edellisessä avioliitossa. Lapseni eivät nähneet isovanhempiaan yli 10 vuoteen. Nykyisen mieheni kanssa olen ollut nyt naimisissa nelisen vuotta, tosin tunnen hänet jo nuoruudesta. Rakastan häntä suuresti mutta tämä erottaminen jälleen omista sukulaisista, ja nyt lapsistani, on minulle kova pala. Erona on se, että saan pitää yhteyttä lapsiini, mutta tuntuu pahalta etteivät kotiini lapset saa vapaasti enää tulla. Tyttäreni viime visiitistä kotonani on jo yli vuosi..

    Sydäntäni särkee sinun kohtaloasi kuunnellessa.

    Minun mielestäni tarvitsisitte jonkinlaista pariterapiaa, no tuskin miehesi siihen suostuu, varmaan on jäärä.

    Mitäpä jos kirjoittaisit hänelle kirjeen , laitat tuntosi siitä mitä koit aikanasi entisen miehesi kanssa ja miten sama jatkuu nyt , toisella tavalla .
    Kirjoitat tunteikkaasti, et syyttele ,kysyt lopuksi , ymmärtääkö hän sinua ja miten toivot ,että voitte jatkaa perheittenne kanssa jatkossa, mitkä ovat pelisäännöt sinulle , hänelle , lapsillenne ?

    Minun ; kunnollisen töissä koko elämäni käyneen lapset ovat pari käyttäneet sosiaalirahoja , asumistukea yms , koska niin täällä suomessa on tapana , kun opiskellaan .
    Ovat toki töissäkin olleet, mutta laskivat tarkkaan ,etteivät tienaa liikaa , ettei tuet mene . Niin ne tekevät , peijakkaat nykyään ..
    Lapsesi ovat aika lapsia vielä , jos ovat 20 kymppisiä , he tarvitsevat sinua , ole heille läheinen ja anna heidän kelvata sellaisina kuin ovat . Rakasta ehdoitta : )

    Äänestä

...luusereiden hommaa.

Äänestä
  • Niin, on se kumma, että joidenkin asenne on, että tupakointi, jopa nuorten tupakointi, on jotenkin koskematon oikeus, jonka harjoittamista ei saa rajoittaa, jos ei halua olla ilkimys. Kullakin on kodissaan sääntönsä. Minun kotiini ei tule tupakalle löyhkäävät sosiaalipummit.

    Jos tarinan kakrut haluavat olla äidin luona, olkoot tupakoimatta. Jos ei sen verran ole itsehillintää, oma häpeänsä. Mitä vanhemmaksi he jättävät tupakoinnin lopettamisen, sen pahemmin he ovat koukussa. Ähäkutti!

    Äänestä

  • ra1t1s kirjoitti:

    Niin, on se kumma, että joidenkin asenne on, että tupakointi, jopa nuorten tupakointi, on jotenkin koskematon oikeus, jonka harjoittamista ei saa rajoittaa, jos ei halua olla ilkimys. Kullakin on kodissaan sääntönsä. Minun kotiini ei tule tupakalle löyhkäävät sosiaalipummit.

    Jos tarinan kakrut haluavat olla äidin luona, olkoot tupakoimatta. Jos ei sen verran ole itsehillintää, oma häpeänsä. Mitä vanhemmaksi he jättävät tupakoinnin lopettamisen, sen pahemmin he ovat koukussa. Ähäkutti!

    ahdasmielinen vastaus ja ilmeisesti vastaajakin sellainen.
    Itse näkisin ettei tässä alkuperäisen asiassa ole ollenkaan se tupakka kyseessä, saihan vaan oivan nöyryyttämiskeinon ja näytettyä sen kuka on pomo talossa. Inhoittavia ihmisiä maailma täysi, mutta Joulunakin, en ymmärrä.

    Pitänee tässä sanoa että en polta, en juo mutta jokainen tehköön mitä parhaaksi näkee ei ole minun asiani tuomita sellaisesta. Varsinkin kun tietää miten orjuuttavista aineista on kyse.
    Suvaitsevaisuutta, sitä olisi ihmisten myöskin opeteltava ja varsinkin alkuperäisen miehen sekä tämän jlle vastailin tässä.

    Äänestä

  • olen suomalainen kirjoitti:

    myös ympäristölle. Minä saan hengitysvaikeuksia jo siitä, jos tupakoija tulee lähelleni, vaikka olisi tumpannut sätkänsä jo aikaa sitten. Haju on kuitenkin yhä vaatteissa ja hiuksissa. En todellakaan sallisi sellaisen hajukasan nukkuvan minun tyynylläni ja jättävän hajuaan minun sohviini, verhoihini ja kaikkialle. Jos luokseni on sellainen hinku, niin perinpohjainen suihku, puhtaat, hyvin tuuletetut vaatteet päälle, ja tupakkalakko vierailun ajaksi, niin saattaa vierailu onnistuakin.

    Aloittaja ei ole kasvattanut kakaroitaan hyvin, turha siis syyttää uutta kumppania.

    mites sellaset ihmiset jotka käyttäävät hajusteita? tai voihan se pierunhajukin jäädä niihin sun hienoihin sohviin ja verhoihin... mitäs sitten teet???

    Äänestä

no jos pistät ukkos mielipiteet etusijalle tollasessa asiassa, niin olet itse asiasi tärkeyjärjestykseen laittanut! Mitäpä tohon voi muuta sanoa tai kommentoida!

Äänestä

Menet valitsemaan raittiin miehen, kun hyvin tiedät, että jäl;keläisesi ovat koukussa tupakkaan. Siinä heti toinen sinun aiheuttamasi ongelma; ensimmäinen oli se, millaisiksi kasvatit lapsesi. Törkeää huolimattomuutta. Lemppaa itsesi heti pihalle ja etsiydy jonkun sauhuttelijan seuraan, muuten ei perheonnea löydy. Lapsesi eivät ole niin fiksuja, että tajuaisivat lopettaa tupakoinnin.

Äänestä

sinä olet, kahden tulen välissä??!!!

Heitä se ukko pellolle!

Äänestä
  • Ei miestä voi pihalle heittää noin vain. Yhdessä on asunto ostettu ja molemmilla on siinä oikeus asua. Mieheni kanssa en lapsistani puhu sanaakaan,ei kuulemma kiinnosta jne. Tyttäreni olisi ollut tulossa käymään, pitää majoittaa hotelliin yöksi, matka on pitkä. Ongelman ydin tässä on se, että miehessäni on monia hyviä puolia ja rakastan häntä suuresti, eron miettiminenkin on jo vaikeaa. Edellisessä avioliitossa, jossa näitä sukulaisiin liittyviä ongelmia oli, niin siinä avioliittossa oli myös jatkuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa muutoinkin,josta kärsivät lisäkseni myös lapset. Ero oli helppo, niin syvästi inhosin ja vihasin miestäni ja hänen aiheuttamaansa harmia itselleni ja etenkin lapsille. Erotessa entinen mieheni vei lapset mennessään ulkomaille enkä nähnyt heitä yli viiteen vuoteen. Jos olisin yrittänyt olisi hän vahingoittanut lapsia, joten oli pakko pysyä lapsista erossa, heitä suojellakseni. Exäni oli mieleltään sairas ihminen, jonka huomasin liian myöhään. Äärimmäisen väkivaltainen ihminen. En siis ole ollut lapsiani kasvattamassa kun olisi pitänyt. En voi sietää tupakanpolttoa,mutta kun vihdoin voi lapsiani nyt nähdä, niin on se mielestäni aika pikku asia, enkä siitä jaksa riidellä. Lapsieni elämä on ollut vaikeaa, niinkuin omanikin, ja olen ollut viimeiset muutaman vuoden niin onnellinen asioiden saamasta hyvästä käänteestä, kunnes nyt taas alkoikin ongelmat, jotka muistuttavat menneisyydestä, jota en halua enää muistaa.

    Äänestä

  • ristitulessa kirjoitti:

    Ei miestä voi pihalle heittää noin vain. Yhdessä on asunto ostettu ja molemmilla on siinä oikeus asua. Mieheni kanssa en lapsistani puhu sanaakaan,ei kuulemma kiinnosta jne. Tyttäreni olisi ollut tulossa käymään, pitää majoittaa hotelliin yöksi, matka on pitkä. Ongelman ydin tässä on se, että miehessäni on monia hyviä puolia ja rakastan häntä suuresti, eron miettiminenkin on jo vaikeaa. Edellisessä avioliitossa, jossa näitä sukulaisiin liittyviä ongelmia oli, niin siinä avioliittossa oli myös jatkuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa muutoinkin,josta kärsivät lisäkseni myös lapset. Ero oli helppo, niin syvästi inhosin ja vihasin miestäni ja hänen aiheuttamaansa harmia itselleni ja etenkin lapsille. Erotessa entinen mieheni vei lapset mennessään ulkomaille enkä nähnyt heitä yli viiteen vuoteen. Jos olisin yrittänyt olisi hän vahingoittanut lapsia, joten oli pakko pysyä lapsista erossa, heitä suojellakseni. Exäni oli mieleltään sairas ihminen, jonka huomasin liian myöhään. Äärimmäisen väkivaltainen ihminen. En siis ole ollut lapsiani kasvattamassa kun olisi pitänyt. En voi sietää tupakanpolttoa,mutta kun vihdoin voi lapsiani nyt nähdä, niin on se mielestäni aika pikku asia, enkä siitä jaksa riidellä. Lapsieni elämä on ollut vaikeaa, niinkuin omanikin, ja olen ollut viimeiset muutaman vuoden niin onnellinen asioiden saamasta hyvästä käänteestä, kunnes nyt taas alkoikin ongelmat, jotka muistuttavat menneisyydestä, jota en halua enää muistaa.

    jälleen käännät lapsille selkäsi, mies tuntuu olevan sinulle tärkeämpi kuin omat lapsesi...
    Ei tosiaan pellolle, mutta asunto myyntiin ja ero.
    Järkyttävää että lapsen pitäisi majoittua hotelliin kun äidin uusi puoliso ei pidä siitä että tytär majoittuisi teidän yhteiseen kotiinne, järkyttävää. Nykyinen miehesi ei tunnu olevan yhtään parempi kuin exäsikään. Ja järkyttävintä tuossa on se, että valitset miehen, mies menee edelle, omien lasten edelle.
    Kerrot rakastavasi miestäsi, lapsiasi et tunnu rakastavan, surullista.....
    Ehkäpä lapsesi eivät enää jatkossa pidä sinuun yhteyttä, oletko sitten onnellinen?

    Äänestä

  • ristitulessa kirjoitti:

    Ei miestä voi pihalle heittää noin vain. Yhdessä on asunto ostettu ja molemmilla on siinä oikeus asua. Mieheni kanssa en lapsistani puhu sanaakaan,ei kuulemma kiinnosta jne. Tyttäreni olisi ollut tulossa käymään, pitää majoittaa hotelliin yöksi, matka on pitkä. Ongelman ydin tässä on se, että miehessäni on monia hyviä puolia ja rakastan häntä suuresti, eron miettiminenkin on jo vaikeaa. Edellisessä avioliitossa, jossa näitä sukulaisiin liittyviä ongelmia oli, niin siinä avioliittossa oli myös jatkuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa muutoinkin,josta kärsivät lisäkseni myös lapset. Ero oli helppo, niin syvästi inhosin ja vihasin miestäni ja hänen aiheuttamaansa harmia itselleni ja etenkin lapsille. Erotessa entinen mieheni vei lapset mennessään ulkomaille enkä nähnyt heitä yli viiteen vuoteen. Jos olisin yrittänyt olisi hän vahingoittanut lapsia, joten oli pakko pysyä lapsista erossa, heitä suojellakseni. Exäni oli mieleltään sairas ihminen, jonka huomasin liian myöhään. Äärimmäisen väkivaltainen ihminen. En siis ole ollut lapsiani kasvattamassa kun olisi pitänyt. En voi sietää tupakanpolttoa,mutta kun vihdoin voi lapsiani nyt nähdä, niin on se mielestäni aika pikku asia, enkä siitä jaksa riidellä. Lapsieni elämä on ollut vaikeaa, niinkuin omanikin, ja olen ollut viimeiset muutaman vuoden niin onnellinen asioiden saamasta hyvästä käänteestä, kunnes nyt taas alkoikin ongelmat, jotka muistuttavat menneisyydestä, jota en halua enää muistaa.

    Ensin lapset ovat luotasi viisi vuotta poissa ja nyt kun voisit taas tavata heitä, pistät jonkun kontrollifriikin miehen heidän edelleen?? Uskomatonta. Voi olla että uusi miehesi ei ole väkivaltainen tms. mutta jos joku äijä kävisi sanomaan että omat rakkaat lapseni eivät kiinnosta ja saavat häipyä jopa jouluna ulos, en kyllä sen miehen naamaa kauaa katselisi. En polta ja pidä itsekään tupakan savusta, mutta onpa turha ja naurettava asia tuomita joku ja viskata pellolle jouluaattona.

    Äänestä

  • Pdfofhjdgjdf kirjoitti:

    Eiköhän tässä ole siitä kyse. Lapset puoliulkomaalaisina käyttäytyvät röyhkeästi (tupakoivat sellaisissakin paikoissa joissa tietävät, ettei siellä sovi röökata).

    Ap:n pitäisi päättää, onko hän suomalainen vai mitä hän oikein haluaa elämältään. Totta kai ristiriitoja syntyy jos suomalainen menee ulkomaalaisen kanssa yhteen ja hankki vielä lapsia tämän kanssa. Aika turha sitten jälkeenpäin ruikuttaa jotain 20 vuoden päästä että ei sovita.

    Äänestä

jos sinun lapset eivat saa vierailla kodissasi niin sitten tulee avioero ja ehto on se etta miehesi joko hyvaksyy lapsesi tai sitten heitat miehesi pihalle jos asunto on sinun tai lahdet itse. Ala anna miehesi pompottaa lapsiasi ja sanot ihan suoraan etta minun lapset viettavat joulun sinun luonaisi tai sitten sina lahdet lapsesi luo. Eiko kaksikymppinen poikaisi pysty nykyiselle miehellesi kampoihin laittamanaan ja vetaisisi kerran kunnolla turpiin niin uusi ukkosi oppisi tavoille. Itse miehna en tuollaiseen suostuisi koska lapset aikaisemmasta avioliitostasi menee kaiken muun edelle ja laitat miehsi valitsemaan naiden asioiden valilla niin asia tulee selvaksi. Anteeksi puuttuvat suomalaiset kitjaimet muuta kitjoitan tata espanjasta eika ola suomalaista nappaimistoa.

Äänestä
  • Väkivaltaan yllyttäminen on rikollista. Sinähän ensin haluat hyväksyä huonon käytöksen (että kuka tahansa saa polttaa tupakkaa missä tahansa, törkeää) ja sitten vielä että jotakuta pitäisi "vetää turpiin". Hyi tuollaista.

    Ei siinä ukossa mitään vikaa ole vaan huonokäytöksisissä nuorissa ja vetelässä äidissä.

    Äänestä

  • et silleen kirjoitti:

    Väkivaltaan yllyttäminen on rikollista. Sinähän ensin haluat hyväksyä huonon käytöksen (että kuka tahansa saa polttaa tupakkaa missä tahansa, törkeää) ja sitten vielä että jotakuta pitäisi "vetää turpiin". Hyi tuollaista.

    Ei siinä ukossa mitään vikaa ole vaan huonokäytöksisissä nuorissa ja vetelässä äidissä.

    Ulos tupakalle eikä siitä pidä hermostua ja käyttihän pojan äidin uusi mies väkivaltaa heittäessään hanet ulos heidan yhteisestä asunnosta ja niin edelleen. Sillä miehellä viiraa päässä ja tosi pahasti.

    Äänestä

Jos miehelläsi on noin lujat periaatteet, miksi poikasi sitten sen tupakin sytytti? Nykyisin tupakoitsijoiden on etsittävä paikka, missä tupakointi on sallittu. Olisi kannattanut mennä pois piha-alueelta.

Toisaalta on aika despoottista vaatia, että juuri MINUN periaatteitani noudatetaan ehdottomasti.
Harva niin täydellinen on, ettei olisi jotain epäkelpoa. Miehesi virhe on juuri tuo ehdottomuus, ja mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä terävämmin nämä piirteet hänessä tulevat näkyviin.
Kannattaa miettia, sallitko hänen esittää noin ehdottomia asenteita jatkossa. Sinulla on oikeus lapsiisi, joten lähde siitä, että yhteydenpito heihin ei saa katketa. Ala järjestellä tapaamisia ja yhteydenottoja, joihin ei miehelläsi ole osuutta. Pidä itsestään selvänä, että tapaat omia lapsiasi säännöllisesti.
Minusta siihen on suoranainen velvollisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ristitulessa kirjoitti:

Joulun aikaan..laittelin jouluruokia ja muutoinkin tein jouluvalmisteluja ja samaan aikaan poikani (parikymmenvuotias, edellisestä avioliitosta) tuli kotiimme joulunviettoon. Kävi sitten tupakalla pihalla, joka meidän huushollissa on ehdottomasti kielletty. Mieheni ei voi sietää tupakankäryä ja kulkeutuuhan haju kyllä sisällekkin, itseäni ei tuo haju niin haittaa. Niinpä mieheni tästä pojan tupakannoista suivaantuneena heitti pojan pihalle eli tähän loppui meidän joulunvietto. Alkoholilla ei ole osuutta asiaan, sitä ei käytetä. Poikani ei usein meillä käy, yhden kerran on aiemmin joulun meillä viettänyt, joten pettymys minulle oli suuri. Muutoinkaan mieheni ei moista nykyajan pullamössövätystä voi sietää, joten tilanne on varsin hankala. Tyttärelläni ei myöskään ole mitään asiaa meille, hänkin kun tupakoi.

Minulle äitinä ja vaimona on tilanne suoraan sanoen raastava. Aina joutuu olemaan kahden tulen välissä ja jotenkin asioita luovimaan. Kovasti haluaisin, että lapseni edes joskus voisivat käydä, toisaalta ymmärrän ettei miehenikään tarvitse kotona tupakkaa haistella.

Mitä voi tehdä vai voiko mitään? Onko muilla samanlaisia tilanteita eli ettei nykyinen puoliso sulata lapsiasi tai heidän käyttäymistään? Miten selvitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu