Kapitalismi on suuri huijaus!

Kapitalismi on järjestelmänä suuri huijaus. Tarvitaan todellakin vallankumous, jotta asiat paranisivat. Marx osoitti aukottomasti jo 1800-luvulla, että kapitalismi perustuu puhtaalle riistolle ja on pelkkä riistojärjestelmä.

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/01/tyonarvoteoriasta.html

Ylläoleva kirjoitus on parhaimpia suomenkielisiä netistä löytyviä esityksiä työnarvoteoriasta. Mutta siinä on silti pahoja demagogisia ja retorisia puutteita.

Jää esimerkiksi kokonaan käsittelemättä, kuinka kapitalismi tuhoaa lukemattomien elämän tuottamalla työttömyyttä ja absoluuttista köyhyyttä, ja sitten järjestelmä Kokoomus etunenässä valehtelee päin näköä että se olisi yksilöiden itsensä vika! Vaikka ongelmat on tuotettu yhteiskunnallisesti.

Tämän lisäksi kapitalistista yhteiskuntaa rasittaa turha työ. Toisaalta työttömyys, toisaalta taas aivan turha ja vahingollinen työ. Järkevää? Mutta kuten Kokoomus meille kertoo, ei ole vaihtoehtoja!

Toverit, yhtykää!
3149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tuallaaset saakelin punikit vittuhun suamesta propakantaa levittämästä!

Äänestä
  • meneehän sinä homo painimaan vaan sinne eteelää-pohojanmaale niitten hinttikavereittesi kanssa

    Äänestä

soialismi ja kapitalismi eroavat toisistaan ainoastaan työkalujen omistussuhteessa. Kummassakin ismissä luvataan samaa, kun painat perse ruvella TÖITÄ koko ikäsi, voit omistaa jotain. Todellisuudessa kummassakin tapauksessa saa painaa perse ruvella TÖITÄ, ja joku muu rikastuu. Sosialismissa on se hyväpuoli että jos joku varastaa työkalun (esim. lossi) voi käydä töissä, vaikka 3 vuotta,eikä kukaan ihmettele mitään. Näkihän sen Venäjälläkin, kun siirryttiin ismistä toiseen, leipäjonot säilyi mutta leipä loppui. Ja tuossa männä päivänä kirjottelin kapitalismin alkuajoista 1400-luvun lopusta, ei voi sanoa kuin että, mikään ei muutu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entinen demari kirjoitti:

Kapitalismi on järjestelmänä suuri huijaus. Tarvitaan todellakin vallankumous, jotta asiat paranisivat. Marx osoitti aukottomasti jo 1800-luvulla, että kapitalismi perustuu puhtaalle riistolle ja on pelkkä riistojärjestelmä.

http://sammalkieli.blogspot.com/2011/01/tyonarvoteoriasta.html

Ylläoleva kirjoitus on parhaimpia suomenkielisiä netistä löytyviä esityksiä työnarvoteoriasta. Mutta siinä on silti pahoja demagogisia ja retorisia puutteita.

Jää esimerkiksi kokonaan käsittelemättä, kuinka kapitalismi tuhoaa lukemattomien elämän tuottamalla työttömyyttä ja absoluuttista köyhyyttä, ja sitten järjestelmä Kokoomus etunenässä valehtelee päin näköä että se olisi yksilöiden itsensä vika! Vaikka ongelmat on tuotettu yhteiskunnallisesti.

Tämän lisäksi kapitalistista yhteiskuntaa rasittaa turha työ. Toisaalta työttömyys, toisaalta taas aivan turha ja vahingollinen työ. Järkevää? Mutta kuten Kokoomus meille kertoo, ei ole vaihtoehtoja!

Toverit, yhtykää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu