Ongelmani on äiti, joka on koko elämäni ajan ollut ylisuojeleva ja minusta on aina tuntunut, että hänelle on aivan sama, olenko minä olemassa vai en. Äitini on myös selkeä marttyyri-tapaus ja saa aina minut pyytämään anteeksi "kiukkuiluani", vaikka hän itse olisi sanonut minulle todella pahasti. Tilanne paheni, kun isäni kuoli.
Äitini on alkanut moittia avomiestäni. Tämä on kuulema rahojeni (en edes ole rikas) perään eikä huolehdi minusta. Isäkin oli kuulema ennen kuolemaansa sanonut, että minun pitäisi potkia mies pihalle, mitä en kyllä isästä usko, vaan luulen, että se on äidin keksimä juttu. Kun suutuin ja sanoin etten kuuntele moista, äiti alkoi itkeä, ettei minulle voi enää nykyään puhua mistään. En tiedä, ymmärtääkö hän edes loukanneensa.
Meidän perhe on myös aina ollut mukamas muita perheitä parempi ja muut perheet (esim. avomieheni vanhemmat) pitävät meitä kuulema huonompina. Raha on meidän perheessä aina ollut kaikki kaikessa: lapsena sain kaikki tavarat mitä halusin, mutten koskaan rakkautta ja kannustusta. Päinvastoin tein aina kaiken väärin. Tunteita ei meillä näytetty, toisin kuin nykyisessä parisuhteessani.
Uhrauduimme myös siinä, että muutamme samalle paikkakunnalle, missä äitini asuu, jotta pidämme hänestä huolta. Silti hän jaksaa valittaa joka asiasta ja painostaa minua. Äidille varmaan huonoin uutinen aikoihin (minulle paras ikinä) on se, että olen raskaana. Luulen, että hän on katkera omasta kohtalostaan äitinä ja vaimona ja haluaa, etten minäkään ole onnellinen. Enkä tietenkään saisi hankkia lapsia "kamalan" mieheni kanssa. Todellisuudessa tämä "kamala" mies on paras ystäväni ja ainoa ihminen maailmassa, joka ymmärtää ja kannustaa minua. Hän on perhekeskeinen, ei juo (toisin kuin esim isäni) ja on kaikinpuolin hyvä mies. Auttaa myös äitiäni arkiaskareissa, vaikkei koskaan saa kiitosta.
Olen yrittänyt miettiä, mikä äitiäni riivaa. Onko hän tosiaan katkera? Pelkääkö hän menettävänsä minut? Olen 30-vuotias ja alan nyt vihdoin elää omaa elämääni. En tiedä mitä tekisin. Miehestäni en luovu. Monien huonojen suhteiden jälkeen avomieheni on kuin lottovoitto. Jos ei äitini tästä rauhoitu, kai minun on pistettävä välit poikki, vaikken haluaisi. Minulle ei muka voi puhua, mutta äitini ei ota häntä koskevia asioita kuuleviin korviinsa. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Toisaalta ymmärrän isän kuoleman vaikutuksen äidin elämään, mutta enhän minä ole mikään terapeutti, joka ottaa vastaan mitä tahansa kommentteja, joilla vain loukataan minua tai miestäni. Yritin ehdottaa äidille, että kävisi juttelemassa esim. seurakunnan työntekijän tai psykologin kanssa, mutta taitaa olla liian ylpeä, kun "sellaiset paikathan on vain hulluja varten..."
Äitini on alkanut moittia avomiestäni. Tämä on kuulema rahojeni (en edes ole rikas) perään eikä huolehdi minusta. Isäkin oli kuulema ennen kuolemaansa sanonut, että minun pitäisi potkia mies pihalle, mitä en kyllä isästä usko, vaan luulen, että se on äidin keksimä juttu. Kun suutuin ja sanoin etten kuuntele moista, äiti alkoi itkeä, ettei minulle voi enää nykyään puhua mistään. En tiedä, ymmärtääkö hän edes loukanneensa.
Meidän perhe on myös aina ollut mukamas muita perheitä parempi ja muut perheet (esim. avomieheni vanhemmat) pitävät meitä kuulema huonompina. Raha on meidän perheessä aina ollut kaikki kaikessa: lapsena sain kaikki tavarat mitä halusin, mutten koskaan rakkautta ja kannustusta. Päinvastoin tein aina kaiken väärin. Tunteita ei meillä näytetty, toisin kuin nykyisessä parisuhteessani.
Uhrauduimme myös siinä, että muutamme samalle paikkakunnalle, missä äitini asuu, jotta pidämme hänestä huolta. Silti hän jaksaa valittaa joka asiasta ja painostaa minua. Äidille varmaan huonoin uutinen aikoihin (minulle paras ikinä) on se, että olen raskaana. Luulen, että hän on katkera omasta kohtalostaan äitinä ja vaimona ja haluaa, etten minäkään ole onnellinen. Enkä tietenkään saisi hankkia lapsia "kamalan" mieheni kanssa. Todellisuudessa tämä "kamala" mies on paras ystäväni ja ainoa ihminen maailmassa, joka ymmärtää ja kannustaa minua. Hän on perhekeskeinen, ei juo (toisin kuin esim isäni) ja on kaikinpuolin hyvä mies. Auttaa myös äitiäni arkiaskareissa, vaikkei koskaan saa kiitosta.
Olen yrittänyt miettiä, mikä äitiäni riivaa. Onko hän tosiaan katkera? Pelkääkö hän menettävänsä minut? Olen 30-vuotias ja alan nyt vihdoin elää omaa elämääni. En tiedä mitä tekisin. Miehestäni en luovu. Monien huonojen suhteiden jälkeen avomieheni on kuin lottovoitto. Jos ei äitini tästä rauhoitu, kai minun on pistettävä välit poikki, vaikken haluaisi. Minulle ei muka voi puhua, mutta äitini ei ota häntä koskevia asioita kuuleviin korviinsa. Mitä ihmettä pitäisi tehdä? Toisaalta ymmärrän isän kuoleman vaikutuksen äidin elämään, mutta enhän minä ole mikään terapeutti, joka ottaa vastaan mitä tahansa kommentteja, joilla vain loukataan minua tai miestäni. Yritin ehdottaa äidille, että kävisi juttelemassa esim. seurakunnan työntekijän tai psykologin kanssa, mutta taitaa olla liian ylpeä, kun "sellaiset paikathan on vain hulluja varten..."
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuuleppa, tuo on kuin minun mieheni äiti , on kuin omaa elämääni lukisin .
Olen siis jo vanha nainen, mieheni äiti piti pihdeissään miestäni lapsesta asti, minä olin vain hänen kanssaan rahojen perään ( eivät edes olleet varakkaita ).
Mieheni isä kuoli, se oli minun syytäni, koska olin mennyt avioon ja "isän sydän ei sitä kestänyt " .
Tosiasiassa appi piti minusta erittäin paljon eläessään.
No sitten meidän piti pysyä samalla paikkakunnalla koko elämä, että ollaan anopin saatavilla .
Pelkkää murhetta ja riitaa koko elämä, sitten arvosteli lapset ja kieroili minkä kerkesi.
Menetimme oman elämän , katkeroiduimme ja oli aivan turhaa riitaa tuon naisen vuoksi , voin sanoa ,että vanheninkin 10 v ylimääräistä kaikkien ikävyyksien vuoksi .
Tällä järjellä ja kokemuksella muutatte, jos mahdollista ihan muualle , käytte pari kertaa vuodessa ja pidät välit viileänä , joskin asiallisina. Pidä huoli , ettei edes soittele , korkeintaan pari kertaa kuussa.
Suomessa on niin hyvä sosiaali ja vanhuusjärjestelmä, ettei kenenkään lapsen tarvitse tyranni vanhempiaan sietää .
Älä pilaa enempää omaa elämääsi, keskity omaan perheeseesi , se on ainut mistä saat onnellisuuden .
Sanoo yli 60 v , joka katuu valintojaan joka päivä .
Olipa helpottavaa lukea tarinaasi. En siis ole kuvitellut kaikkea, vaan tuollaisia ihmisiä tosiaan on.
Isänikin piti avomiehestäni aivan varmasti. Itse asiassa he ovat jollain tapaa hyvin samanlaisia ihmisiä. Isäni ei huolehtinut turhaan asioista kuten ei avomiehenikään. Äitini taas huolehtii muidenkin ihmisten puolesta.
Minusta tuntuu, että äitini syyttää minua isäni kuolemasta, koska kuten sinunkin tapauksessa, särjin isän sydämen ottamalla "huonon" miehen.
Muutto samalle paikkakunnalle meillä on pakollinen, koska perin isältä talon ja meillä ei ole varaa pitää kahta asuntoa. Enkä taloa voisi myydäkään. Jotenkin tuntuu, että äiti on tuosta perintöasiastakin katkera, vaikka se oli jo isän eläessä sovittu näin.
Ihan typerälle tuntuu, että asuttaisiin samalla paikkakunnalla ja nähtäisiin, mutta ei juurikaan oltaisi tekemisissä. Mutta niin kai se on sitten vaan tehtävä. Minä en tässä asiassa anna äidille periksi.
Oletko ainoa lapsi ?
No samalla paikkakunnalla ja asiallisesti hyvissä väleissä, mutta ei manipuloitavana.
Teet äidillesi selväksi, että haluat elää omaa aikuista elämääsi ja oma perhe on se ykkösasia . Äitisi pärjää ja suuttuu aluksi , mutta tulee se oikea hajurako .
Pieni riita tai isompikin on käytävä ennenkuin tuo irtiotto on tehty .
Sitten tauko ja voitte , toivottovasti , aikuisella tasolla kohdata toisenne. Miehestäsi et suostu kuuntelemaan yhtään poikkipuolista sanaa .
Vaikka oletkin perinnyt talon, niin tapahtuu tänä päivänä monille, et kai siinä yksinkään asuisi ?
Joskus kysy äidiltäsi, miten hän haluaisi asioiden olevan ja kenen elämää hän elää.
Minullakin on lapsia, tekstiviestillä kysyn kerran viikossa parissa , mitä kuuluu , harvoin soitan .Välit ovat hyvät , mutta annamme toisillemme tilaa , en itsekään halua , että pitäisi tilittää mitä teen milloinkin .
Olen tosi onnellinen lasteni puolisoista, olen sanonu, että jos joku kuulee minun heitä moittivan, saa leikata kieleni . Kieli on tallella.
Pidä kiinni omasta elämästäsi ja yritä luoda aikuinen suhde äitiisi , jossa on tilaa hengittää .
googlaa narsisti äitinä, löydätkö samoja piirteitä suhteestanne, siitä on paljon kirjoitettu netissä ja kirjoja , se auttaisi ,,,, ( voi olla ,että liioittelen, mutta siltä äitisi käytös vaikuttaa ) ..
Lämpimin ajatuksin , olet fiksu nuori nainen , älä anna polkea itseäsi , kynnysmattona saa olla , jos siihen alistuu
Oli kuin olisin lukenut äidistäni, kun luin kuvausta narsistista äitinä. No, nyt ainakin tiedän, mitä on tulossa ja mitä ehkä tapahtuu, kun en enää teekään niin kuin äiti haluaisi minun tekevän.
Ilmoitin tänään olevani raskaana. Äitini ensimmäinen kommentti: Oliko se suunniteltua vai vahinko? Ollaan oltu miehen kanssa 8 vuotta yhdessä, joten ei se nyt ihan vahinkokaan ole... :)
Miehen äiti oli uutisesta aidosti iloinen, oma äitini ei. Tämä taisi olla piste iin päälle. Enköhän minä ala viettää elämääni niiden ihmisten parissa, jotka välittävät minusta...
Miten hyvä että miehesi perhe hyväksyy sinut ja tulevan lapsenne. On vain luonnollista että sinä suunnistat vapaa-aikoinenne sinne miehesi kanssa.
Mitä tulee äitiisi, hän yksinkertaisesti on onneton, tavallaan kieroutuneesti onnellinen kun saa olla onneton. Sinä et voi sille asialle mitään. Vain myontele kaikissa asioissa mitä hän sanoo, anna kaiken mennä yhdestä korvasta sisään, toisesta ulos. Tiedät nyt jo että parasta antaa olla minkään hänen sanomisensa jäämättä sinun muistipankkiin. Vain yksinkertaisesti myotele kaikki ja paina nappulaa " poista muistipankista - delete"
Pidä yhdentekevä suhde äitiisi,se on paras. Varsinkin kun asutte lähekkäin.
Yhdestä asiasta kuitenkin pidä kiinni:::
Kotisi ovi avautuu hänelle VAIN silloin kun sinulle sopii. älä KOSKAAN anna hänelle lupaa rampata ovestasi sisään milloin tahaansa hän haluaa. Hän saa tulla vain ennalta sovittuun aikaan. Tapahtui tuo sopiminen puhelimitse tai sahkopstitse.
Tuo jo yksistää eliminoi valtavasti ongelmia.
mutseja on maailma täynnä.
Ota rennosti, perusta perhe ja keittele mamille silloin tällöin kahvit.
Me emme voi muuttaa maailmaa ja ihmisiä mutta voimme muuttaa omaa suhtautumistamme.
Pidä viileän asialliset välit, ei ne välien katkaisemiset mitään auta koska aina sen edestään löytää minkä taaksensa jättää, yksikään sillan polttaminen takanaan ei ole tällä kärpäsen paskan kokoisella planeetalla vielä keneltäkään ihmiseltä onnistunut, aina vähintään jossain sivan kassalla tulee törmättyä.