Kaupassa esim ,monesti vedet valuu naamalle. Eikä katso ketään ihmisiä .Kävelen kuin robotti.Tietämättä edes mitä sieltä haen. Kumppani vain ennen oli ikäänkuin selvyys.... ?
Elämä yhtä itkemistä
Rassukka-
231193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Hei Rassukka
Olen kokenut ihan samaa kaupassa kuin muuallakin missä on ihmisiä, enkä halunnut ketään kohdata vaan tein ostokseni pikaisesti ja poistuin kotiin. Kaikki tuo on kuitenkin ihan normaalia surussa ja ikävässä mutta menee ohi aikanaan. On vaikea sanoa, että mikä se aika on mutta sille ei voida mitään, että elämä etenee vaikka oma olisikin täysin pysähtynyt. Voimia sinulle ja usko, että sinäkin jaksat pikku hiljaa mennä eteenpäin.
oli hyvä suoja kesällä, kun silmät olivat itkusta punaiset. Katse oli hyvin tiiviisti alas luotuna. Mieheni oli vakavasti sairaana ja oli tiedossa, että hän ei tule selviämään. Itku on surevalla ihmisellä niin herkässä, että se ei katso aikaa eikä paikkaa. Antaa itkun tulla, kun on tullakseen. Me surevat yritämme kuitenkin tukea toisiamme jatkamaan elämäämme päivän kerrallaan eteenpäin. Oikein paljon lämpimiä ajatuksia sinulle Rassukka!
Asun pienehköllä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Aluksi joka kauppareissulla joku tuli halaamaan, ja taas itkettiin. Taitaa olla käyntitapani vieläkin kuin ravihevosella, jolla on silmälaput. Pää pystyssä, sivuilleen vilkuilematta. Aikaa on kulunut puoli vuotta, vieläkin jokainen myötätuntoinen katse saa jalat veteläksi. Tänään mietin, että lesken kohtaaminen ehkä on vaikeaa siksi että se muistuttaa kuolevaisuudesta. Että kaikki me täältä kerran lähdetään.
Minäkin pelkäsin niitä kaupassa halaajia. Kai siinä enemmän pelkäsi sitä romahtamista ja oli tärkeämpää selvitä pian ostoksista kotiin. Ne kaupassa halaajatkin ovat menettäneet ja menettävät läheisiään. Se on vain myötätuntoa suruun jota he halauavat osoittaa. Kuukausi sitten päätti yhden lähialueen isäntä itsensä ja tunnen hänen pojan. Mielessäni onkin pyörinyt, että kun kohtaan tuon pojan niin käyn toivottamassa hänelle voimia. Tässä on nyt se sama tilanne mutta olenkin halaajien joukossa. En tosin ole vielä tavannut tuota poikaa mutta näin ne asiat kiertää keskuudessamme. Aina vaan ei ole voimia ottaa kaikkea tarjottua vastaan vaikka sillä olisi kuinka hyvä tarkoitus ja merkitys. Pitää koettaa olla oikeaan aikaan oikessa paikassa.
herkkä vollottamaan?
vastasit, mutta onko tuo mielestäsi hyvä kannanotto toisen suruun? Oletko itse koskaan rakastanut ketään?
Taas on lapsi päässyt nettiin ilman vanhemman valvontaa. Ei kukaan surua ja ikävää tunteva aikuinen voi mitata toisen surun ilmaisua tai kokemusta vollttamisella. Susrulla ja ikävällä ei ole mitään tekemistä itkemisen herkkyyden kanssa. Rassukka hyvä ja kaikki toisetkin. Älkää antako murheellenne enää lisää voimaa näiden lapsellisten kommenttien takia. En ymmärrä, että miksi näitä aina silloin tällöin pullahtaa tänne palstalle kuolema ja suru kun on palsta huuhatakin olemassa. Siellä on hyvä toteuttaa itseään ja ajatuksiaan paljon paremmin.
tiedä mistään mitään näköjään. Herkkä ihminen itkeekin herkästi, se on tosi asia, mitä et pysty kiistämään!
Arvasin oikein!
Voimia sulle! Mää niin tiedän ton tunteen että meinaa itkettää koko ajan.. Ja juuri varsinkin se, kun joku tulee halaamaan, niin se tuntuu niin hyvältä siinä tilanteessa, että itku tulee.. Mutta kaikista näistä asioista selviää ystävien tuella ja muulla elämän positiivisella asenteella.. ! Minä tiedän että tälläiset asiat on rankkoja ihan kaikille.. Mutta aika parantaa haavat! :) Onneksi on olemassa paljon hyviä ystäviä jotka välittää ja jaksavat auttaa ja huolehtia aina silloin kun tarvitsee!
Ehkä hieman liioittelet. Elämään kuuluu itku ihan yhtä lailla kuin naurukin. Itke rauhassa, se puhdistaa, niin mielen kuin kyynelkanavat. Jos ei joskus ole itkua ja surua, niin onnellisista, hymyilevistä päivistäkään ei ymmärtäisi yhtään mitään.
Se taasen on ihan toinen juttu, jos olet pitänyt toista ihmistä "itsestäänselvyytenä", aika ankea kohtalo kelle tahansa. Kannattaisiko tutkiskella asiaa ?
vähemmän ymmärtävä . Ehkä et ole kokenut menetystä ?
Ei ! Ymmärrän vain keskimääräistä enemmän. Nuori olen mieleltäni, ikävuosia on sen verran, että myös menetyksiä on tullut koettua, kaikenlaisia. Elämässä mennään eteenpäin, ei jäädä 'tuleen makaamaan' ja suremaan sitä, mille ei mitään mahda. Esim. kuolema on sellainen asia, se surraan loppuun ja sitten jatketaan elämää. Ja parhaiten suru hellittääkin elämällä.
Olen ollut nyt leskenä liki 8 kuukautta. Odotin laivareissua tuttavieni kanssa. Alku meni hyvin, vähän kaljaa, huulenheittoa. Koko vuorokausi iloista menoa oli vielä liikaa, varsinkin maistissa. Tanssipuolella vaan ikävä ja yksinäisyys alkoi tuntua musertavalta. Tanssin tuttavan kanssa, viimeksi olin tanssinut mieheni kanssa pari päivää ennen hänen kuolemaansa. Itkustani ei meinannut tulla loppua.Hän lohdutti että seuraava kerta on helpompi. Siispä eteenpäin varovasti, askel kerrallaan, alkoholin kanssa tunteet tulee pintaan, ja nyt nolottaa. Olin luullut jo olevani vahvempi. Mutta , askel kerrallaan... ja ihan hyvät eväät on loppuelämäksi kun on niin vahva tunne että on saanut rakastaa ja olla rakastettu, 30 vuotta, ei kai siitä äkkiä toivukaan...Ja niin paljon asioita, jotka täytyy kohdata ilman häntä, kaikissa eka kerta vaikea...
No miksi / mihin tarttet alkoa ? Eikö itkua tule muuten ? Hyvä kuitenkin, että jaksat jatkaa, mutta elämän asiat voi ottaa vastaan ihan selväpäisenäkin. Se on paree vaihtoehtokin loppujen lopuksi; tiedät itse missä mennään eikä tarvitse nolotella.
En minä sitä alkoholia tarvitsekaan, ei se kuulu minun jokapäiväiseen elämääni, eikä jokaviikkoiseen. Tämän ensimmäisen kerran kun leskenä olin huppelissa, niin ihmekös tuo kun tunteet tulivat pintaan! Se vain satutti ja haavoitti, sinun sanasi eivät sitä tee. Ja itkenyt olen kyllä, yksin ja ystävien olkaa vasten. Koetin tässä kuvata miten vaikeaa on kohdata asioita ensimmäistä kertaa ilman häntä, niinkuin se tanssikin.
Tässä vaiheessa elämä on yhtä aaltoliikettä, siinä on myös hyviä hetkiä, ja todella rankkoja. Mutta niin ne ihmiselle annetaan, vaikeat asiat sitä mukaan kuin jaksaa ne käsitellä.
En tarkoittanutkaan satuttaa sanoillani. En vain ymmärrä, että hyvät hetket pilataan liiallisella alkon lutraamisella. Selväpäisenä tietää, käsittää ja tuntee paremmin.
Kun alkaa rakastaa, sitoutuu määrättömään haavoituvuuteen.
Kannan sinun ristisi. Kannan elämääsi silloinkin kun sinua ei ole.
Kannan surun haavat siksi, että olen rakastanut sinua, ja rakastan yhä.
Sattukoon. Minä muistan.
Kirjasta Surun vuosi
hoitoon? Oikeasti!
Minkälaiseen hoitoon?
Wio-la:
Työskentelen sosiaali -terveys alalla ja tapaan päivittäin masentuneita ja traumoja kokeneita ihmisiä.
On kauheaa ajatellakin, että joku niin läheinen, turvallinen lähtee luotamme.
Miehesi oli yksi tukipilareistasi. Jos rakennuksesta lähtee pylväs, se romahtaa. Pylvään lähteminen voi olla hyvin nopea, mutta rakennuksen korjaaminen voi kestää vuosikausia.
Siksi rakennusta pitää korjata pikkuhiljaa, tarkkaan ja huolellisesti. Niin, että siitä tulisi mahdollisimman kestävä ja kaunis.
Rakennuksen korjaaminen kuvaa surutyötäsi.
Otan syvästi osaa murheeseesi ja menetykseesi.
Työskentelen itsekin sosiaali- ja terveysalalla. Ja tiedän miten tukea muita. Mutta ne opit eivät paljon auta kun itse on haavoittunut. Siksi tarvitsen muita ihmisiä jaksaakseni, Kiitos kun olette olemassa!