Kieroa rahoitusta?

Kun tehdään tutkimuksia niin se aina maksaa ja sitten jonkun pitää rahoittaa se. Ilmaiseksi ei tutkimuksia voi tehdä vaikka kuinka haluaisi.

VHH:laiset tälläkin sivulla ovat nyt jälleen arvostelleet sitä miten Elintarvike- ja rehuyhtiö Raisio Oyj:n tutkimussäätiö lahjoitti Turun yliopistolle 100 000 euroa. Ykliopisto tekee mm. elintarviketutkimuksia, tosin se tekee tutkimuksia lähes laidasta laitaaan.

En sitten tiedä mitä epäilyttävää tuossa on, aivan tavallista menettelyähän tuo on muta VHH:laiset ilmeisesti näkevät siinä jonkinlaista lahjontaa ja lahjuksia ilmeisesti sitten niin että tutkimustuloksia ohjattaisiin haluttuun suuntaan. Kenties niin käykin, onhan tuo rehuyksikkö suuri eläinrehun tuottaja jolla sitten lihakarjaa ruokitaan ja lihantuottajat saavat siitä sitten tuloja.

Mutta kun kerran tuossa on arvosteltu asiaa niin kysynpä nyt taas (enkä ensimmäistä kertaa) millä tavoin vaikkapa elintarviketutkimusrahoitus pitäisi järjestää niin että tulokset varmasti ovat mielestänne todellisia. Kertokaapa nyt VHH:laiset se ja perustelkaa myös näkemyksenne ja kertokaa myös ne tästä maailmasta olevat motivointikeinot millä rahoittajat saataisiin innostumaan asiasta. Esim. louhintayritykset tai konepajat tuskin noin vain innostuvat rahoittamaan elintarviketutkimuksia.

Ja kenen niitä tutkimuksia sitten pitäisi tehdä jos olette sitä mieltä ettei laidasta laitaan tutkimuksia tekevät yliopistot kelpaa?

Aikaisemmin en ole saanut vastausta mutta ehkä tällä kertaa. Tuntuu vaan niin typerältä aina kuulla samaa ruikutusta kerta toisensa jälkeen tuosta rahoituksesta, kuin pienten kakaroiden kitinää mutta silti vaan ei pystytä esittämään vaihtoehtoa. Ei kai ole tarkoitus että tutkimustyö lopetettaisiin kokonaan, vai onko se? Ehkä se onkin VHH:laisten tavoite, siinähän olisi sitten helpompaa suoltaa omaa propagandaa kun ei ole vastapuolelle mitään näyttöä muustakaan.
30544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

noin innokkaasti asiasta, että piti uusi aloitus tehdä. olihan valmis ketju jossa homma oli alussa. vai eikö se sopinut arvollesi. kyselet asioita jotka jokainen ymmärtää: ei ole ilmaisia lounaita.

Äänestä
  • Tuollaista ränkätystä vaan suolsit mutta kysymykseen et vastannut. Kerro nyt miten tutkimukset pitäisi rahoittaa koska kyllä niitä on pakko tehdä. Ja kuka niitä olisi pätevä tekemään.

    Jos sinulla ei ole vaihtoehtoa niin sitten on tyydyttävä tähän nykyiseen tapaan vaikka se ei kaikilta osin täydellinen olisikaan (mikä olisi?). Riittävän hyvä kuitenkin, kenties paras mahdollinen.

    Tuossa Yrjö Jurrin ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/node/9574669 kyllä olet kommentoimassa siinäkin ja arvostelemassa mutta nyt kun sinulla olisi tilaisuus saada palstalle sitä Yrjön vaatimaa tasoa antamalla perusteltu vastaus niin pelkkää ränkälätystä tulee. Olisit jättänyt kokonaan kommentoimatta jos et pysty kuin lässyttämään tyhjänpäiväistä.

    Äänestä

  • --aloittaja kirjoitti:

    Tuollaista ränkätystä vaan suolsit mutta kysymykseen et vastannut. Kerro nyt miten tutkimukset pitäisi rahoittaa koska kyllä niitä on pakko tehdä. Ja kuka niitä olisi pätevä tekemään.

    Jos sinulla ei ole vaihtoehtoa niin sitten on tyydyttävä tähän nykyiseen tapaan vaikka se ei kaikilta osin täydellinen olisikaan (mikä olisi?). Riittävän hyvä kuitenkin, kenties paras mahdollinen.

    Tuossa Yrjö Jurrin ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/node/9574669 kyllä olet kommentoimassa siinäkin ja arvostelemassa mutta nyt kun sinulla olisi tilaisuus saada palstalle sitä Yrjön vaatimaa tasoa antamalla perusteltu vastaus niin pelkkää ränkälätystä tulee. Olisit jättänyt kokonaan kommentoimatta jos et pysty kuin lässyttämään tyhjänpäiväistä.

    Koteappa ottaa jonkun kerran asioista selvää itse.
    Olen pitkänaikaa sitten kyllästynyt selittämään nimimerkittömille häirikkökyselijöille asioita koska kuvia en viitsi lähettää ja rautalanka loppui kauan sitten.

    Äänestä

  • veijo ite kirjoitti:

    Koteappa ottaa jonkun kerran asioista selvää itse.
    Olen pitkänaikaa sitten kyllästynyt selittämään nimimerkittömille häirikkökyselijöille asioita koska kuvia en viitsi lähettää ja rautalanka loppui kauan sitten.

    >

    Eikö niin, ettet ole koskaan pystynytkään selittämään mitään. Olet vaan tyhjä roskapostittaja.

    Jos kykenisit vastaamaan perustellusti, tekisit niin.

    Äänestä

1. Tutkimus on oikein tehty eikä siinä ole mitään epäilyttävää mikäli se on VHH-myönteinen tai tulkittavissa niin.
2. Tutkimus on huippututkijan huippututkimus mikäli se on VHH-myönteinen.
3. Kaikki muut tutkimukset ovat kansainvälisen salaliiton aikaansaannoksia. Salaliitossa ovat tutkijat, elintarviketeollisuus ja lääketeollisuus. Kaksi jälkimmäistä maksavat tutkijoille, jotta nämä julkaisivat väärennettyjä tuloksia. Lisäksi lääketeollisuus maksaa elintarviketeollisuudelle, jotta se sairastuttaisi ihmiset. Salaliiton pääpukareina ovat lääkärit, jotka omistavat lääketeollisuuden.

Oiva paikka ravintotutkimukselle olisi tietysti tuleva Pellinki-instituutti. Sen tulisikin saada merkittävää tukea RAY:lta. Muut rahoituslähteet ovat osa tätä salaliittoa.

Tutkijat pitäisi myös kouluttaa kyseisessä instituutissa etteivät vain saisi vieraita vaikutteita. Kyseisen instituutin julkaisut julkaistaan luonnollisesti instituutin omassa julkaisusarjassa.

Äänestä
  • Lapsellista jokeltelua

    Äänestä

esitettyyn kysymykseen.

Äänestä

...ja keksitäänomasta päästä mutta ei pystytä kertomaan edes tätä asiaa.

Äänestä
  • soturit päivystävät ja hyökkäilevät raivon vallassa sinne sun tänne tavallisella keskustelu palstalla.
    hienoa tästä tulee vielä kivaa ja päitä putoaa trollit varokaa sanomasta yhtään mitään sillä vain pahennatte messiaanne asemaa.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    soturit päivystävät ja hyökkäilevät raivon vallassa sinne sun tänne tavallisella keskustelu palstalla.

    Miten tutkimusrahoitus pitäisi mielestäsi järjestää ja ketä olisi pätevä tekemään ne tutkimukset?

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    soturit päivystävät ja hyökkäilevät raivon vallassa sinne sun tänne tavallisella keskustelu palstalla.
    hienoa tästä tulee vielä kivaa ja päitä putoaa trollit varokaa sanomasta yhtään mitään sillä vain pahennatte messiaanne asemaa.

    Megalomania on melkoisen säälittävää katseltavaa.

    Idiotismi ei töki mihinkään. Se on vaan idiotismia.

    Äänestä

Olisin kiinnostunut kuulemaan minkälaisia ehdotuksia näiltä tieteestä ja tutkimuksista mitään ymmärtämättömiltä puoliälyisiltä VHH:laisilta tulee.

Äänestä
  • Tieteestä ja tutkimuksista kyllä katson jotain tietäväni, varmaan enemmän kuin sinä, kun kerran se on minulle jokapäivistä touhua. Tuo kommenttisi on selvästi nykyistä THL -tasoista liturgiaa ja tämän roskaforumin vakituisena paskanheittäjänä oma tieteellisyytesi on aika hataraa tekoa, sanoisin. Vähähiilarinen ruokavalio siis aiheuttaa vähä-älyisyyttä kuten yli 5 millimoolin kolesteroli tappaa ihmiset sydänsairauksiin ilman kallista statiinilääkitystä? Olen sitä mieltä, että mitä koulutetumpi ja valveutuneempi ihminen on, sitä varmemmin hän luottaa ensisijassa oman kehonsa toimintaan, eikä hyväksy sellaisia toimintamalleja jotka pilaavat oman terveyden vaikka joku virallinen auktoriteetti sanoisi asiasta mitä tahansa.

    En ymmärrä myöskin tuota vaatimusta siitä, että jonkun tavallisen vhh -ruokavaliota noudattavan kansalaisen pitäisi ratkaista ja tuoda sinulle valmiita vastauksia tarjottimella jollain ruokavaliopalstalla tai selvittää sinulle mahdollisesti joku muu tieteentekemiseen liittyvä asia, jota ei kukaan muukaan tiedä, mutta mistä yritetään saada selvyyttä? Miksi semmoista vaadit muilta kun et itsekään näytä tietävän asiasta yhtään mitään?

    Tutkimusrahoitusta saadaan niin monesta paikasta, säätiöiltä, valtiolta, yksityisiltä ja järjestöiltä sekä tieteellisiltä seuroilta jne. Rahoittajat eivät voi sanella tuloksia paitsi mitä tulee johonkin uskovaisten teologiseen "tieteeseen", mutta tulokset voidaan tietysti yrittää "unohtaa" ja haudata kaikessa hiljaisuudessa - kunnes joku utelias myyrä kaivaa kaiken esiin, ja viime syksyisen kaltainen poru rahoituskytköksistä nousee julkisuuteen, et kai sentään kiistä aivan selkeitä näyttöjä sinäkään, koska kytköslääkärit itsekään eivät voi niitä kieltää?

    Tutkimusryhmissä on useita jäseniä, ja on mahdotonta uskoa, että kaikkia ryhmän tutkijoita ja muita työntekijöitä voitaisiin maksaa tai uhkailla hiljaiseksi.

    On tutkijan kontolla, mitä hän havaitsemalleen väärinkäytösyritykselle tekee. Ei sitä rehellinen ja puhtaat jauhot pussissa omistava ihminen kaikkea suostu myymään suurella rahallakaan. On toki niitäkin, jotka myyvät vaikka lapsensa tarpeeksi suuresta rahasta. Ahneus ja epärehellisyys ei katso asemaa vaan se asuu kaikenlaisissa ihmisissä, kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikissa ammattikunnissa, siivoojista pankinjohtajiin.

    Mielestäni tässä ei ole mitenkään ratkaisevaa se, mistä se raha tulee, vaan se, että tutkimusten tulokset ovat julkisia ja on ihmisiä, jotka ovat valveilla ja seuraavat tiedemaailman tapahtumia. Kenellä tahansa kollegalla on pääsy aineistoihin, jos kiinnostaa. Aineistot ovatkin yleensä tarjolla tietoarkistoissa, ja kuka tahansa tutkija voi tehdä omat analyysinsä, tosin lääketieteellisestä tietoarkistoista en niin tiedä, kertokoon se joka tietää asian tästä paremmin.

    Tämä on juuri sitä tieteen riippumattomuutta: kuka tahansa pääsee samaan tulokseen samalla aineistolla samoin metodein eikä se ole riippuvaista tieteentekijän maailmankatsomuksesta, sukupuolesta tai muusta asiaankuulumattomasta ominaisuudesta. Aineistonkeruusta raportoitaessa pitää perustella, miksi juuri valittu aineisto on mukana (tark. esim. 7 maan tutkimusta). Tässä vaiheessa homma kusee jo kintuille aivan ensimetreillä, kun käy ilmi, että otos on tehtykin valikoiden tietyn, ennalta suunnitellun tuloksen saamiseksi eikä hypoteesiä ei ole koeteltu asianmukaisesti vertailevalla aineistolla. Näinhän tässä 7 maan tutkimuksessakin on käynyt. Populaatiosta on jätetty tarkoituksella pois sellaisten vertailujen mahdollisuus, jotka antaisivat aivan toisenlaisen tuloksen, kuin mitä on saatu. Sellaisella tutkimuksella ei ole mitään arvoa, koska tarkoitusperät loistavat kilometrien päähän.

    Kyllä sinne tutkijoiden joukkoon eksyy aina välillä rehellisiäkin, ihmisistä välittäviä ja tieteen arvovapaudesta kiinni pitäviä ihmisiä. Jokuhan on käräyttänyt tutkimusrahoja väärinkäyttäneitä proffia ja tutkijoita ja toimittajat paljastavat joidenkin tutkijoiden myötävaikutuksella jatkuvasti näitä kytköksiä, kuten syksyllä. Lisäksi tavalliset kiinnostuneet ihmiset kuten toimittajatkin voivat havaita tutkimuksissa jotain outoa ja alkaa ottaa asioista selvää. Ei ole sellaista jumalallista tuomioistuinta, joka valvoo tieteentekoa, koska se on itseään korjaavaa.

    Kun tässä kohtaa vedotaan liikesalaisuuksiin ja muuhun naurettavaan paskaan, tarkoittaa se vain sitä, että asiat eivät kestä päivänvaloa eivätkä lähempää tarkastelua ja paperisilppurilla on yötöitä. Mutta salailu vain vahvistaa väärinkäytösten olemassaolon.

    Äänestä

  • UPDATE_9447328 kirjoitti:

    Tieteestä ja tutkimuksista kyllä katson jotain tietäväni, varmaan enemmän kuin sinä, kun kerran se on minulle jokapäivistä touhua. Tuo kommenttisi on selvästi nykyistä THL -tasoista liturgiaa ja tämän roskaforumin vakituisena paskanheittäjänä oma tieteellisyytesi on aika hataraa tekoa, sanoisin. Vähähiilarinen ruokavalio siis aiheuttaa vähä-älyisyyttä kuten yli 5 millimoolin kolesteroli tappaa ihmiset sydänsairauksiin ilman kallista statiinilääkitystä? Olen sitä mieltä, että mitä koulutetumpi ja valveutuneempi ihminen on, sitä varmemmin hän luottaa ensisijassa oman kehonsa toimintaan, eikä hyväksy sellaisia toimintamalleja jotka pilaavat oman terveyden vaikka joku virallinen auktoriteetti sanoisi asiasta mitä tahansa.

    kuten täällä on epäilty eipä se hullujen huone tutkimuskaan kriittistä tarkastelua kestä. mutta muutoin meno palstalla alkaa vaikuttaa villin lännen menolta. pokerin pelaajana sanoisin väärinpelaajien ja huijareiden lisääntyneen vai voiko yksi häiriintynyt iljetys olla kaiken takana. kiitos vielä trollit maan pinnalle pudottaneesta viestistä.

    Ruton, kupan, hinkuyskän, kurkkumädän voittaminen.

    Sydämen, keuhkojen, munuaisten, maksasiirrot.

    Polirosuojan anataminen sokeripalassa.

    Erilaisten syöpäkuolemien runsas vähentyminen, eloonjäämisennuste on noussut huimasti.

    Ja mitä kaikkea lääketieteen saralla onkaan tapahtunut. Erikseen vielä mainittakoon syvänmeren sukeltajien ja astronauttien fysiologian eritystarpeet: kyllä niidenkin vaikutukset tunnetaan melkoisen hyvin, eikä niitä hallittaisi pelkillä vääristellyillä lähtotiedoilla.

    Ja näiden hihhulien mukaan tutkimukset kuitenkin perustuu rahalla tilattuihin tuloksiin, ei-haluttujen tulosten peittelyyn ja tulosten vääristelyyn.

    Siihen tasoon millä lääketiede nykyään toimii ei päästä tutkimustietoja vääristelemällä ja keksimällä.

    Kun mietiään miten paljon lääkkeitä maailmassa tehdään ja kehitetään niin se määrä mikä väärinkäytöksiä tapahtuu on varsin vähäinen kokonaisuuteen nähden. On selvää, että kun ihmiset ovat kysymyksessä, niitä tuehdään. Ja siksi on tiukka valvontajärjestelmä joka sitä valvoo. Siinä tilanteessa kun yhtään väärinkäytöstä ei tule julki on syytä olla huolissaan.

    Pitkällä tähtäimellä ja tiedon karttuessa tulokset tarkentuvat ja joskus muuttuvatkin ihan ilman että on tehty väärinkäytöksiä. Ne hukkuvat kokonaisuuteen pikku hiljaa, huonot tutkimukset karsiutuvat aikaa myöten pois. On se hassua kun et tutkijana itse tällaista tiedä.

    Ilmeisesti olet omasta ja työporukstasi vetänyt nuo johtopäätöksetn laajasta epärehellisyydestä. Se että sinä itse ja kollegasi olette epäerehellisiä tulosten väärentäjiä ei tarkoita sitä että kaikki ovat. Toistan vielä sen että nykyiseen lääketieteelliseen tasoon ei oltaisi päästy jos suurin osa tutkimustuloksista olisi pelkästään rahan voimalla väärennettyjä tai muuteltuja.

    Tutkijana sinun pitäisi tuntea myös tyypilliset pseudotieteen tunnusmerkit joita tämän palstan VHH:laiset, (sinä itse mukaanlukien) esittävät täällä jatkuvasti. Sen periaatteiden mukaan mm. muutamien tapausten johdosta yritetään mustamaalata koko lääketeollisuussektoria. Ja siten vielä väitetään VHH:n korvaavan kaiken sen, hah!

    Äänestä

  • Sanna_ kirjoitti:

    ja sen tarkoitus on vähentää lääkkeiden käytön tarvetta koska kaikilla lääkkeillä on myös haitallisia sivuvakutuksia. kukaan ei ole kieltämässä tarvetta lääkkeiden käyttöön ja tutkimukseen ,vain väärinkäytöksistä on kysymys. sitä nimitetään moraaliksi.

    Äänestä

  • UPDATE_9447328 kirjoitti:

    Tieteestä ja tutkimuksista kyllä katson jotain tietäväni, varmaan enemmän kuin sinä, kun kerran se on minulle jokapäivistä touhua. Tuo kommenttisi on selvästi nykyistä THL -tasoista liturgiaa ja tämän roskaforumin vakituisena paskanheittäjänä oma tieteellisyytesi on aika hataraa tekoa, sanoisin. Vähähiilarinen ruokavalio siis aiheuttaa vähä-älyisyyttä kuten yli 5 millimoolin kolesteroli tappaa ihmiset sydänsairauksiin ilman kallista statiinilääkitystä? Olen sitä mieltä, että mitä koulutetumpi ja valveutuneempi ihminen on, sitä varmemmin hän luottaa ensisijassa oman kehonsa toimintaan, eikä hyväksy sellaisia toimintamalleja jotka pilaavat oman terveyden vaikka joku virallinen auktoriteetti sanoisi asiasta mitä tahansa.

    En ymmärrä myöskin tuota vaatimusta siitä, että jonkun tavallisen vhh -ruokavaliota noudattavan kansalaisen pitäisi ratkaista ja tuoda sinulle valmiita vastauksia tarjottimella jollain ruokavaliopalstalla tai selvittää sinulle mahdollisesti joku muu tieteentekemiseen liittyvä asia, jota ei kukaan muukaan tiedä, mutta mistä yritetään saada selvyyttä? Miksi semmoista vaadit muilta kun et itsekään näytä tietävän asiasta yhtään mitään?

    Tutkimusrahoitusta saadaan niin monesta paikasta, säätiöiltä, valtiolta, yksityisiltä ja järjestöiltä sekä tieteellisiltä seuroilta jne. Rahoittajat eivät voi sanella tuloksia paitsi mitä tulee johonkin uskovaisten teologiseen "tieteeseen", mutta tulokset voidaan tietysti yrittää "unohtaa" ja haudata kaikessa hiljaisuudessa - kunnes joku utelias myyrä kaivaa kaiken esiin, ja viime syksyisen kaltainen poru rahoituskytköksistä nousee julkisuuteen, et kai sentään kiistä aivan selkeitä näyttöjä sinäkään, koska kytköslääkärit itsekään eivät voi niitä kieltää?

    Tutkimusryhmissä on useita jäseniä, ja on mahdotonta uskoa, että kaikkia ryhmän tutkijoita ja muita työntekijöitä voitaisiin maksaa tai uhkailla hiljaiseksi.

    On tutkijan kontolla, mitä hän havaitsemalleen väärinkäytösyritykselle tekee. Ei sitä rehellinen ja puhtaat jauhot pussissa omistava ihminen kaikkea suostu myymään suurella rahallakaan. On toki niitäkin, jotka myyvät vaikka lapsensa tarpeeksi suuresta rahasta. Ahneus ja epärehellisyys ei katso asemaa vaan se asuu kaikenlaisissa ihmisissä, kaikissa yhteiskuntaluokissa ja kaikissa ammattikunnissa, siivoojista pankinjohtajiin.

    Mielestäni tässä ei ole mitenkään ratkaisevaa se, mistä se raha tulee, vaan se, että tutkimusten tulokset ovat julkisia ja on ihmisiä, jotka ovat valveilla ja seuraavat tiedemaailman tapahtumia. Kenellä tahansa kollegalla on pääsy aineistoihin, jos kiinnostaa. Aineistot ovatkin yleensä tarjolla tietoarkistoissa, ja kuka tahansa tutkija voi tehdä omat analyysinsä, tosin lääketieteellisestä tietoarkistoista en niin tiedä, kertokoon se joka tietää asian tästä paremmin.

    Tämä on juuri sitä tieteen riippumattomuutta: kuka tahansa pääsee samaan tulokseen samalla aineistolla samoin metodein eikä se ole riippuvaista tieteentekijän maailmankatsomuksesta, sukupuolesta tai muusta asiaankuulumattomasta ominaisuudesta. Aineistonkeruusta raportoitaessa pitää perustella, miksi juuri valittu aineisto on mukana (tark. esim. 7 maan tutkimusta). Tässä vaiheessa homma kusee jo kintuille aivan ensimetreillä, kun käy ilmi, että otos on tehtykin valikoiden tietyn, ennalta suunnitellun tuloksen saamiseksi eikä hypoteesiä ei ole koeteltu asianmukaisesti vertailevalla aineistolla. Näinhän tässä 7 maan tutkimuksessakin on käynyt. Populaatiosta on jätetty tarkoituksella pois sellaisten vertailujen mahdollisuus, jotka antaisivat aivan toisenlaisen tuloksen, kuin mitä on saatu. Sellaisella tutkimuksella ei ole mitään arvoa, koska tarkoitusperät loistavat kilometrien päähän.

    Kyllä sinne tutkijoiden joukkoon eksyy aina välillä rehellisiäkin, ihmisistä välittäviä ja tieteen arvovapaudesta kiinni pitäviä ihmisiä. Jokuhan on käräyttänyt tutkimusrahoja väärinkäyttäneitä proffia ja tutkijoita ja toimittajat paljastavat joidenkin tutkijoiden myötävaikutuksella jatkuvasti näitä kytköksiä, kuten syksyllä. Lisäksi tavalliset kiinnostuneet ihmiset kuten toimittajatkin voivat havaita tutkimuksissa jotain outoa ja alkaa ottaa asioista selvää. Ei ole sellaista jumalallista tuomioistuinta, joka valvoo tieteentekoa, koska se on itseään korjaavaa.

    Kun tässä kohtaa vedotaan liikesalaisuuksiin ja muuhun naurettavaan paskaan, tarkoittaa se vain sitä, että asiat eivät kestä päivänvaloa eivätkä lähempää tarkastelua ja paperisilppurilla on yötöitä. Mutta salailu vain vahvistaa väärinkäytösten olemassaolon.

    Heh, aluksi selität, miten tiede tosiaan korjaa itseään: se varmistaa tuloksia uusilla tutkimuksilla (ja samoin vanhoja voidaan ottaa uudelleen tutkittavaksi). Kerrot, ettei rahoittajalla tule olemaan vaikutusta varsinkaan kun aikaa kuluu ja uusia tutkimuksia ilmestyy. Tämä tosiaan on ihan järkevää lähestymistä, mutta sitten hyppäät ilmeisesti uskontosi murskaavan tutkimuksen kimppuun täysin päinvastaisella asenteella: kuvittelet, että se on ainoa ilmestynyt tulos ja että sen tulokseen ei pätisi itsensäkorjautuvuuden käsite ollenkaan. Huomasitko itse asenteesi muutoksen tieteellisestä tarkastelusta uskonnolliseen denialismiin ?

    Jep, Keysin tutkimusta ei käsittääkseni ole todettu vääräksi, mutta mikä tärkeintä: se on saanut myöhemmin kiistattomat varmistukset oikeellisuudestaan - vai kuvitteletko, että kaikki nämä neljään suureen reviewiin osallituneet tutkijat olisivat jossain salaliitossa
    1. Krauss: "Epidemiologic studies and randomized clinical trials have provided consistent evidence that replacing saturated fat with polyunsaturated fat, but not carbohydrates, is beneficial for coronary heart disease. Therefore, dietary recommendations should emphasize substitution of polyunsaturated fat and minimally processed grains for saturated fat". http://www.springerlink.com/content/f711762755301456/fulltext.html
    2. Jakobsen: "For a 5% lower energy intake from SFAs and a concomitant higher energy intake from PUFAs, there was a significant inverse association between PUFAs and risk of coronary events". Am J Clin Nutr 89: 1425-1432, 2009.
    3. Skeaff: "PUFA for SFA convincing decrease risk (of CHD)". Ann Nutr Metab 2009;55:173–201.
    4. Mozaffarian: "These findings provide evidence that consuming PUFA in place of SFA reduces CHD events in RCTs.
    In this meta-analysis of RCTs, increasing PUFA consumption as a replacement for SFA reduced the occurrence of CHD events by 19%; each 5%E greater PUFA consumption reduced CHD risk by 10%". http://www.plosmedicine.org/article/info:doi/10.1371/journal.pmed.1000252 ?
    Jep, joudut siis nyt itse käyttämään denialismisi pseudoselityksenä sitä, mitä vastaan kirjoitit viestisi alussa.

    Ja tosiaan, vaikka en tunne Keysin tutkimusta (en ole lukenut sitä; taitaa olla aika vaikeasti saatavilla kun on niin vanha - mistä Sinä olet saanut sen käsiisi [vai oletko lukenut edes sitä; julistatko sen vääräksi lukematta] ?), niin eihän maita oikein voi verrata keskenään, jos vertailulle ei ole kriteerejä. Heti tulee mieleen terveydenhuolto sekä elinikä tms. sairauksiin vaikuttavat tekijät. Siis: en vertaisi esim. Suomea ja Sudania keskenään. Tulos olisi kuitenkin se, että Sudanissa olisi pienempi sydäntautiriski, mutta kun siellä kuollaan sellaisiin tauteihin (ja huomattavasti aikaisemmin), joihin ei Suomessa kuolla, niin ei tuollainen vertailu ainakaan mitään järkevää tuottaisi vai mitä ?

    Tsori, yömyöhään kun kirjoittelee niin otannasta tulee otos jne... kun en jaksa tarkistella kirjoituksia ennen lisäämistä. Vähän jo tuohon kellonaikaan käy hitaalla... :) Hyvät huomenet kaikille!

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    osoittanut, ettei tarvitse arpoa koko ketjua läpi tietääkseen mitä olet luulut kenenkin tarkoittavan ja miten ketäkin haluat kyykyttää tänään. jätä pari kertaa denialisti ja hihhuloinnit pois niin voit tarkentaa kohdetta koska noista viesteistä voi luulla lähes mitä tahansa kiitospuhesta surunvalitteluihin saakka koska niitäkään ei kukaan muista parin minuutin päästä-

    Propsit sinulle hehheh! Vastaat ja kommentoit omin sanoin. Olet uudistunut. Loistavaa. Nyt juttujasi viitsii/jaksaa lukeakkin. Vaihtelu tosiaan virkistää.

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    osoittanut, ettei tarvitse arpoa koko ketjua läpi tietääkseen mitä olet luulut kenenkin tarkoittavan ja miten ketäkin haluat kyykyttää tänään. jätä pari kertaa denialisti ja hihhuloinnit pois niin voit tarkentaa kohdetta koska noista viesteistä voi luulla lähes mitä tahansa kiitospuhesta surunvalitteluihin saakka koska niitäkään ei kukaan muista parin minuutin päästä-

    >

    Siis jos vastaan rva.p47:n viestiin, niin kenelle luulet viestini olevan osoitettu ?

    Harittaako silmät ?

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    >

    Siis jos vastaan rva.p47:n viestiin, niin kenelle luulet viestini olevan osoitettu ?

    Harittaako silmät ?

    kysymys onkin siitä että aina aloitat evoluutiosta ja maapallon geometrisestä muodosta vastauksesi, ei ole itsestään selvää mihin kysymykseen kommenttisi on tarkoitettu, pitkässä useamman päivän ketjussa jossa on useita keskustelijoita ja myös useita aiheita väliin on tullut useita viestejä ja ketju ei pysy asia ja aikajärjestyksessä.
    jospa otsikkoon, tai viestin alkuun jokin tunniste helpottaisi pitkissä ketjuissa vastauksen löytämistä.

    Siis etkö pysty vertaamaan VHH-hihhulien ja kreationistihihhulien käyttämää denialismin metodiikkaa ? Kummatkin käyttävät täsmälleen samoja sanojakin kun yrittävät perustella, että tieteellinen tieto on väärässä - ja hihhuli itse oikeassa (mielestään) ?

    Olen kyllä miettinyt, että minun pitää kerätä joitakin mehukkaita denialistisia tekstejä täältä ja kreationismipalstalta ja verrata niitä keskenään. Siinä on vaan sen verran hommaa, etten tiedä, missä vaiheessa jaksaisin ja ehtisin. Jonkun ihan pienen tällaisen vertauksen teinkin taannoin kun Mattila käytti ihan täsmälleen samoja sanoja kuin kreationistit (ainoastaan korvataan sana evoluutio esim. sanalla ravintotutkimus/-suositus).

    >

    Mutta onhan näissä suorat viivat, mihin kohtaan viesti on. Käytä tuota viestien esitystapa -painiketta, niin se ehkä selkeyttää hierarkiaa. Sitten voit lukea viestin johon vastaan ja sitten vastauksen, ettei mene sekaisin. Toki jos vieläkään ei aukene, niin kysy rohkeasti kohdasta, joka jäi epäselväksi.

    oletko täydellinen idiootti, vai näytteletkö täydellistä idioottia täydellisesti. eikä tarvitse aloittaa evoluutioteoriasta, vastaat vain rohkeasti kysymykseen, pyydetään vastaamaan kyllä tai ei.

    Äänestä

  • UPDATE_9447328 kirjoitti:

    Tsori, yömyöhään kun kirjoittelee niin otannasta tulee otos jne... kun en jaksa tarkistella kirjoituksia ennen lisäämistä. Vähän jo tuohon kellonaikaan käy hitaalla... :) Hyvät huomenet kaikille!

    ...se aamunkoitto mahtaa tulla?

    Ilmeisesti olet sen verran fiksu että ymmärsit että sinu akyykytettiin jo tarpeeksi ja jos yrität selitellä niin lisää tulee.

    Olisin halunnut kyllä kysyä että mihin perustuu rehellisten tutkijoiden määrän vähättelysi. Tutkijana varmaan ymmärrät että tuollaista väitettä ei vedetä hatusta vaan pitää olla jotain kouriintuntuvampaa. Muu kuin se oma työpaikka. Mitä se muuten tutkii niin osaan sitten olla sortumatta sen tutkimiin tuotteisiin tms. mitä se tuote sitten onkin.

    Äänestä

  • heh ! kirjoitti:

    Heh, aluksi selität, miten tiede tosiaan korjaa itseään: se varmistaa tuloksia uusilla tutkimuksilla (ja samoin vanhoja voidaan ottaa uudelleen tutkittavaksi). Kerrot, ettei rahoittajalla tule olemaan vaikutusta varsinkaan kun aikaa kuluu ja uusia tutkimuksia ilmestyy. Tämä tosiaan on ihan järkevää lähestymistä, mutta sitten hyppäät ilmeisesti uskontosi murskaavan tutkimuksen kimppuun täysin päinvastaisella asenteella: kuvittelet, että se on ainoa ilmestynyt tulos ja että sen tulokseen ei pätisi itsensäkorjautuvuuden käsite ollenkaan. Huomasitko itse asenteesi muutoksen tieteellisestä tarkastelusta uskonnolliseen denialismiin ?

    Jep, Keysin tutkimusta ei käsittääkseni ole todettu vääräksi, mutta mikä tärkeintä: se on saanut myöhemmin kiistattomat varmistukset oikeellisuudestaan - vai kuvitteletko, että kaikki nämä neljään suureen reviewiin osallituneet tutkijat olisivat jossain salaliitossa
    1. Krauss: "Epidemiologic studies and randomized clinical trials have provided consistent evidence that replacing saturated fat with polyunsaturated fat, but not carbohydrates, is beneficial for coronary heart disease. Therefore, dietary recommendations should emphasize substitution of polyunsaturated fat and minimally processed grains for saturated fat". http://www.springerlink.com/content/f711762755301456/fulltext.html
    2. Jakobsen: "For a 5% lower energy intake from SFAs and a concomitant higher energy intake from PUFAs, there was a significant inverse association between PUFAs and risk of coronary events". Am J Clin Nutr 89: 1425-1432, 2009.
    3. Skeaff: "PUFA for SFA convincing decrease risk (of CHD)". Ann Nutr Metab 2009;55:173–201.
    4. Mozaffarian: "These findings provide evidence that consuming PUFA in place of SFA reduces CHD events in RCTs.
    In this meta-analysis of RCTs, increasing PUFA consumption as a replacement for SFA reduced the occurrence of CHD events by 19%; each 5%E greater PUFA consumption reduced CHD risk by 10%". http://www.plosmedicine.org/article/info:doi/10.1371/journal.pmed.1000252 ?
    Jep, joudut siis nyt itse käyttämään denialismisi pseudoselityksenä sitä, mitä vastaan kirjoitit viestisi alussa.

    Ja tosiaan, vaikka en tunne Keysin tutkimusta (en ole lukenut sitä; taitaa olla aika vaikeasti saatavilla kun on niin vanha - mistä Sinä olet saanut sen käsiisi [vai oletko lukenut edes sitä; julistatko sen vääräksi lukematta] ?), niin eihän maita oikein voi verrata keskenään, jos vertailulle ei ole kriteerejä. Heti tulee mieleen terveydenhuolto sekä elinikä tms. sairauksiin vaikuttavat tekijät. Siis: en vertaisi esim. Suomea ja Sudania keskenään. Tulos olisi kuitenkin se, että Sudanissa olisi pienempi sydäntautiriski, mutta kun siellä kuollaan sellaisiin tauteihin (ja huomattavasti aikaisemmin), joihin ei Suomessa kuolla, niin ei tuollainen vertailu ainakaan mitään järkevää tuottaisi vai mitä ?

    "Ja tosiaan, vaikka en tunne Keysin tutkimusta (en ole lukenut sitä; taitaa olla aika vaikeasti saatavilla kun on niin vanha - mistä Sinä olet saanut sen käsiisi [vai oletko lukenut edes sitä; julistatko sen vääräksi lukematta] ?), niin eihän maita oikein voi verrata keskenään, jos vertailulle ei ole kriteerejä. "

    http://www.hiilaritietoiset.net/kolesterolista.htm

    http://sundqvist.blogspot.com/2007/02/mik-mahtaa-olla-totuus-kolesterolista.html

    http://www.youtube.com/watch?v=v8WA5wcaHp4

    http://www.youtube.com/watch?v=x591sGXBUgU

    Ktl. lakaisut "pahan tiedon poikkeen?

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/sivua_ei_loytynyt/

    http://www.google.fi/search?q=ancel keys&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a

    Äänestä

  • -------------------- kirjoitti:

    oletko täydellinen idiootti, vai näytteletkö täydellistä idioottia täydellisesti. eikä tarvitse aloittaa evoluutioteoriasta, vastaat vain rohkeasti kysymykseen, pyydetään vastaamaan kyllä tai ei.

    Kysymyksesi ei ollut kuitenkaan mistään viestistäni.

    >

    Kumpaankin vastaus on ei. En ole idiootti. Mistä kummasta sellaista sait päähäsi ? Minähän kuitenkin luotan tieteelliseen tietoon. Se ei ole idiotismia. Idiostimia sen sijaan on kieltää tieteellinen tieto (ja tätähän tapahtuu paljon VHH-hihhulien taholla).

    Selvensikö ? Siis denialistia voi sanoa idiootiksi, mutta tällaista tieteelliseen tietoon luottavaa henkilöä ei voi.

    Äänestä

  • Ole hyvä! kirjoitti:

    "Ja tosiaan, vaikka en tunne Keysin tutkimusta (en ole lukenut sitä; taitaa olla aika vaikeasti saatavilla kun on niin vanha - mistä Sinä olet saanut sen käsiisi [vai oletko lukenut edes sitä; julistatko sen vääräksi lukematta] ?), niin eihän maita oikein voi verrata keskenään, jos vertailulle ei ole kriteerejä. "

    http://www.hiilaritietoiset.net/kolesterolista.htm

    http://sundqvist.blogspot.com/2007/02/mik-mahtaa-olla-totuus-kolesterolista.html

    http://www.youtube.com/watch?v=v8WA5wcaHp4

    http://www.youtube.com/watch?v=x591sGXBUgU

    Ktl. lakaisut "pahan tiedon poikkeen?

    http://www.ktl.fi/portal/suomi/sivua_ei_loytynyt/

    http://www.google.fi/search?q=ancel keys&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official&client=firefox-a

    Mikä noista oli Keysin alkuperäinen tutkimus, johon tässä keskustelussa vedottiin ?

    Eikö kukaan VHH-hhhulikaan ole edes nähnyt tuota tutkimusta ? Silti vaan kauhella vimmalla pitää julistaa tutkimus vääräksi vaikkei ole edes nähnyt koko tutkimusta ?

    kun narua annetaan hirttää kyllä itsensä

    Äänestä

muistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ypiloppilas ypilopis kirjoitti:

Kun tehdään tutkimuksia niin se aina maksaa ja sitten jonkun pitää rahoittaa se. Ilmaiseksi ei tutkimuksia voi tehdä vaikka kuinka haluaisi.

VHH:laiset tälläkin sivulla ovat nyt jälleen arvostelleet sitä miten Elintarvike- ja rehuyhtiö Raisio Oyj:n tutkimussäätiö lahjoitti Turun yliopistolle 100 000 euroa. Ykliopisto tekee mm. elintarviketutkimuksia, tosin se tekee tutkimuksia lähes laidasta laitaaan.

En sitten tiedä mitä epäilyttävää tuossa on, aivan tavallista menettelyähän tuo on muta VHH:laiset ilmeisesti näkevät siinä jonkinlaista lahjontaa ja lahjuksia ilmeisesti sitten niin että tutkimustuloksia ohjattaisiin haluttuun suuntaan. Kenties niin käykin, onhan tuo rehuyksikkö suuri eläinrehun tuottaja jolla sitten lihakarjaa ruokitaan ja lihantuottajat saavat siitä sitten tuloja.

Mutta kun kerran tuossa on arvosteltu asiaa niin kysynpä nyt taas (enkä ensimmäistä kertaa) millä tavoin vaikkapa elintarviketutkimusrahoitus pitäisi järjestää niin että tulokset varmasti ovat mielestänne todellisia. Kertokaapa nyt VHH:laiset se ja perustelkaa myös näkemyksenne ja kertokaa myös ne tästä maailmasta olevat motivointikeinot millä rahoittajat saataisiin innostumaan asiasta. Esim. louhintayritykset tai konepajat tuskin noin vain innostuvat rahoittamaan elintarviketutkimuksia.

Ja kenen niitä tutkimuksia sitten pitäisi tehdä jos olette sitä mieltä ettei laidasta laitaan tutkimuksia tekevät yliopistot kelpaa?

Aikaisemmin en ole saanut vastausta mutta ehkä tällä kertaa. Tuntuu vaan niin typerältä aina kuulla samaa ruikutusta kerta toisensa jälkeen tuosta rahoituksesta, kuin pienten kakaroiden kitinää mutta silti vaan ei pystytä esittämään vaihtoehtoa. Ei kai ole tarkoitus että tutkimustyö lopetettaisiin kokonaan, vai onko se? Ehkä se onkin VHH:laisten tavoite, siinähän olisi sitten helpompaa suoltaa omaa propagandaa kun ei ole vastapuolelle mitään näyttöä muustakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu