Alle viikko siihen, kun oma kulta lähtee inttiin. Tiesin jo ennen suhdettamme, että tämä päivä vielä koittaa, mutta silti tämä tuntuu niin epätodelliselta.
Lähtöpäivä ja sen jälkeinen pari viikkoa tulee varmaan olemaan yhtä tuskaa, kun on tottunut lähes joka päivä näkemään.
En oikein tiedä mitä tekisin poikaystäväni inttiajan. Vapaa-ajalla olen tottunut olemaan hänen luonaan, sitten voin vain mennä istumaan hänen tyhjään kämppään. Tottakai pystymme näkemään lomilla, mutta tiedän, että hänelle pitää jättää myös omaa rauhaa lomillaan.
Onko kenelläkään samaa tilannetta edessä tai onko jollain omia kokemuksia?
Lähtöpäivä ja sen jälkeinen pari viikkoa tulee varmaan olemaan yhtä tuskaa, kun on tottunut lähes joka päivä näkemään.
En oikein tiedä mitä tekisin poikaystäväni inttiajan. Vapaa-ajalla olen tottunut olemaan hänen luonaan, sitten voin vain mennä istumaan hänen tyhjään kämppään. Tottakai pystymme näkemään lomilla, mutta tiedän, että hänelle pitää jättää myös omaa rauhaa lomillaan.
Onko kenelläkään samaa tilannetta edessä tai onko jollain omia kokemuksia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kyllä sen kestää. oma poikaystävä intissä nyt. alku tuntu pahalta kun hän lähti ja melkonen ikävä tuli sen ensimmäisen 2vkon aikana. ja sitten pari seuraavaa kertaa taas kun lähti niin tuntu pahalta, mutta joka kerta se jo helpotti vähän. ja nyt se on "rutiinia", että sinne se menee ja tulee sieltä kun tulee. ja niin piristävää sitten kuitenkin taas nähdä toista.
Painu muija panee niitä äijiä,sulla tilaisuus saada kerrakin kunnon munaa.
Kyllä ne inttipojut keksii siellä omaa kivaa..................................................
Itselläni on sellainen kokemus, että lähdin inttiin heinäkuussa 2003. Heinäkuussa 2004 kotiuduin. Kotiutumaan tulee sinunkin poikaystäväsi, joko 6, 9 tai 12 kuukauden kuluttua.
"En oikein tiedä mitä tekisin poikaystäväni inttiajan."
Miksei sinulla ole omaa elämää?
On se mukava kun ihmisiltä saa aina niin fiksuja vastauksia, thänks!
En edes tiedä miks vastaan tähän, pelkkää skeidaa koko vastaus..
Mutta tosiaan, eiköhän se oman kullan muna oo parempi ku muiden, joten jos pysytään ihan siinä.
" Miksei sinulla ole omaa elämää? "
- Tottakai on oma elämä. Kaverit, työ ja koulu vie oman aikansa, mutta onhan se ny helvetinmoinen muutos kuitenki, jos on tottunu melkeinpä päivittäin näkeen.
mutta ei mahotonta. Oma poikaystävä lähti armeijaan tammikuussa 2010 ja kotiutuu ylihuomenna vihdoinkin :) sanon suoraan että varsinkin alku on ihan perseestä (oli ainakin meillä), itkupotkuraivoilin koko ajan kun mies oli lomilla kun oli ollu niin ikävä ja sitte ku poikaystävä (ihan ymmärrettävästä syystä..) halus nähä kavereitaanki välillä ni suutuin vielä enemmän :D sitte ku kahelle kaverilleni oli vielä käyny nii että niiden poikaystävät lähti armeijaan ja petti niitä siellä joidenkin inttimuijien kanssa ni olin ihan hermona. Nyt lähinnä naurattaa noi skitsoilut mutta sillon tuntu ihan kamalalta.
Ekat puol vuotta riideltiin muutenki hirveesti ja meinattiin erota parikin kertaa mutta kyl se siitä lähti rullaamaan. Oma poikkis oli onneksi tossa 10 kilsan päässä ni pysty käymää iltavapailla moikkaa.
Lopussa tosiaan tuli ihan rutiinia siitä että näki vaa pari päivää viikossa (jos sitäkään, parhammillaan oli 3 viikkoa kiinni) ja aika meni tosi nopeesti. Perjantaisin oli semmonen fiilis että "häh, taasko sä tulit lomille?" :D
Jollain tavalla helpottaa, kun lukee muiden kokemuksia. :)
Tosin sen verran mustasukkanen kyllä oon, että noi inttitytöt vähän huolestuttaa, vaikka ihan turhaan niistäkin todennäkösesti stressaan.
Mutta eiköhän se vaan vahvista suhdetta, kun joutuu olemaan vähän erossa.