Masennus teki vähä-älyiseksi?

Todellakin - se on noidankehä kun ei mieli toimi ja sitten kun se ei toimi, se masentaa ja itsetunto laskee ja sitten mikään ei onnistu.

Heh, katson itsekin leffoja useaan kertaan koska unohtuvat aika tehokkaasti. Ja avautuvat hitaasti, kaikki tyhmimmät toimintapläjäyksetkin.

Kohta vihannes kirjoitti:

Todellakin - se on noidankehä kun ei mieli toimi ja sitten kun se ei toimi, se masentaa ja itsetunto laskee ja sitten mikään ei onnistu.

Heh, katson itsekin leffoja useaan kertaan koska unohtuvat aika tehokkaasti. Ja avautuvat hitaasti, kaikki tyhmimmät toimintapläjäyksetkin.

Lue lisää

Täällä samaa paskaa.

Olen myös miettinyt tätä samaa asiaa jota aloittaja pohtii. Tuttuni on ollut jo monta vuotta masentunut, lääkitys on ollut varmaan yhtä kauan kuin masennuskin. Silloin kun hän oli terve, keskustelimme ihan tavallisista asioista, nyt tuntuu ettei tajua yksinkertaisimpiakaan juttuja. Hygienia jää häneltä melkein kokonaan hoitamatta, koti on kuin tv:n himomastraajien kodit. Vaatteitakaan ei enää tunnu saavan normaalisti ylle, vaan paljasta ihoa vilkkuu puseron helman alta ja takki roikkuu miten sattuu. Uskon että lääkityskin osaltaan vaikuttaa, mutta miten hän on voinut niin totaalisesti tipahtaa "normaalista" elämästä. Ja palaako hänen kommunikointikykynsä ja älykkyytensä samalle tasolle jos ja kun hän parantuu, kuin mitä se oli ennen sairastumista?

"Mietin tässä, että ehkä voi koittaa olla vähän myönteisempi ja avoimempi itseään ja kaikkea kohtaan; siinä määrin kuin on mahdollista"

Masennuksesta ulospääsyssä olisi hyvä, jos pystyy, saada ajatukset oman itsensä ympäriltä kokonaan pois, ja päästä ajatukseen, että elämäni soljuu eteenpäin ilman yrittämistä vaikuttaa siihen tavalla "taistella tuulimyllyjä vastaan". Elämä ei ole suorittamista, tekemistä, vaan elämistä sovinnossa sisimpänsä kanssa, hyväksyen itsensä ja vastaantulevat ikävätkin asiat. Se ei merkitse sitä, että ei tee mitään ikävien asioiden eteen, mutta että pystyisi elämään niin, että ei anna niiden musertaa itseään niiden alle. Uni ja lepo on välttämättömiä, sillä mitä huonommin nukkuu, sitä varmemmin voi pahoin ja ajatukset harhailee. Uniongelmista selviäminen on ehdoton edellytys, jotta jaksaa selvitä ongelmista ja murheista. Unettomuus ja valvominen lisää oravanpyörän kierroksia, eikä ajatukset ole hallittavissa.

Mulla menee sillain et ajattelee jotain ihan yksinkertaista suoritusta siinä mitä tekee. Sellanen juttu kans et tuntuu et aivoissa ei veri kierrä yhtään. Samalla sit vertailee muita, kun niillä pää pelaa paremmin. Sitten kun mitään kosketusta ei oikein saa mihinkään niin sekin aika vitun häirittevää. Tietty kans nää perus keskittymiskyvyttömyys ym oireet masikseen liittyen.

Sanotaanko näin et jokapäivänen elämä tuntuu silt et olis irtautunut todellisuudest vaikka tiedostaa ympärillä kaikki hyvin.

brainfucked kirjoitti:

Mulla menee sillain et ajattelee jotain ihan yksinkertaista suoritusta siinä mitä tekee. Sellanen juttu kans et tuntuu et aivoissa ei veri kierrä yhtään. Samalla sit vertailee muita, kun niillä pää pelaa paremmin. Sitten kun mitään kosketusta ei oikein saa mihinkään niin sekin aika vitun häirittevää. Tietty kans nää perus keskittymiskyvyttömyys ym oireet masikseen liittyen.

Sanotaanko näin et jokapäivänen elämä tuntuu silt et olis irtautunut todellisuudest vaikka tiedostaa ympärillä kaikki hyvin.

Lue lisää

Suosittelen, että menisit lääkäriin. Olisi hyvä tutkia, onko veriarvosi hyvät, eli ei ole mitään sellaista puutos- tai aliravitsemustilaa, joka vie voimat. Kun kirjoitat: "et jokapäivänen elämä tuntuu silt et olis irtautunut todellisuudest vaikka tiedostaa ympärillä kaikki hyvin". Jos sinun järki ei juoksisi, et mielestäni tiedostaisi näin asioita. Mutta sinulla on jokin "paikalleen jymähtänyt olotila", mielen lepotila, josta olisi päästävä aktiiviseen elämään mukaan. Mene ja tiedä, jos sillä on jokin tarkoitus, ja kun sen tarkoituksen aika on, vapaudut tuosta paikalleen pysähtyneestä olotilastasi ja aktivoidut.

Ajattelen, että elämässä on kaikella oma aikansa ja tarkoituksensa. Kun on tuossa passiivisessa tilassa, tuntee olonsa, kuten sinä, että olisit irtautunut todellisuudesta, todellisuus on ympärillä, mutta sinä olet jotenkin sen ulkopuolella, et saa siitä todellisuudesta otetta. Tiedän, se turhauttaa, lamaannuttaa lisää, mutta en usko laisinkaan, että se olisi pysyvä ja lopullinen olotila.

Mielestäni kirjoitit, että et saa nukuttua. Kun menet lääkäriin, pyydä lääkitystä univaikeuksiin. Se tiedetään, että jo yksikin valvottu yö ja päivä vie ihmiseltä keskittymiskykyä alas, en muista, kuinka monen promillen humalaa se vastaa. Useampi valvottu yö moninkertaistaa keskittymiskyvyttömyyden. Eli yleiskunnon tarkastus ja sitten keinoja uniongelmien parantamiseen. Kokemuksesta tiedän, että ei ole helppoa saada uniongelmia poistettua, mutta lääkityksellä saa nukuttua paremmin. Ostin piikkimaton ja siihen kuuluu myös tyyny. Kokeilepa sitä, sillä on akupunktiopisteitä aktivoiva vaikutus, pitäisi myös auttaa uniongelmiin. Kahtena ensimmäisenä yönä sain nukuttua ilman nukahtamispilleriä, sekin oli enemmän, kuin ei sitäkään. Kehon aktivointi myös esim. vaihtoehtoishoidoilla voisi myös auttaa pois mielialan passiivisuudesta edes vähäksi aikaa. Sitäkin kannattaisi kokeilla useamman kerran, tasapainottaisiko se mieltä ja tekisi levollisen olon myös nukkua.

Toivotaan, että elämäsi voimistuu ja pääset siihen aktiivisesti osalliseksi!

Sumppi pk-seudulta kirjoitti:

"Mietin tässä, että ehkä voi koittaa olla vähän myönteisempi ja avoimempi itseään ja kaikkea kohtaan; siinä määrin kuin on mahdollista"

Masennuksesta ulospääsyssä olisi hyvä, jos pystyy, saada ajatukset oman itsensä ympäriltä kokonaan pois, ja päästä ajatukseen, että elämäni soljuu eteenpäin ilman yrittämistä vaikuttaa siihen tavalla "taistella tuulimyllyjä vastaan". Elämä ei ole suorittamista, tekemistä, vaan elämistä sovinnossa sisimpänsä kanssa, hyväksyen itsensä ja vastaantulevat ikävätkin asiat. Se ei merkitse sitä, että ei tee mitään ikävien asioiden eteen, mutta että pystyisi elämään niin, että ei anna niiden musertaa itseään niiden alle. Uni ja lepo on välttämättömiä, sillä mitä huonommin nukkuu, sitä varmemmin voi pahoin ja ajatukset harhailee. Uniongelmista selviäminen on ehdoton edellytys, jotta jaksaa selvitä ongelmista ja murheista. Unettomuus ja valvominen lisää oravanpyörän kierroksia, eikä ajatukset ole hallittavissa.

Lue lisää

"Masennuksesta ulospääsyssä olisi hyvä, jos pystyy, saada ajatukset oman itsensä ympäriltä kokonaan pois, ja päästä ajatukseen, että elämäni soljuu eteenpäin ilman yrittämistä vaikuttaa siihen tavalla "taistella tuulimyllyjä vastaan"."

Niin, se on masennuksessa usein hyvin vaikeaa ellei mahdotonta, kun mieli on täynnä itseen liittyviä häpeän ja syyllisyyden tunteita ja tulevaisuus (ja nykyisyys) tuntuu raskaalta ja epätoivoiselta... Myös masennuksen terapeuttiset hoitomenetelmät useimmiten perustuvat itsen tutkimiseen, mikä osaltaan lisää haitallistakin omien ajatusten ympärillä pyörimistä, samalla kun ehkä pitkällä tähtäimellä vapauttaa siitä itsetuntemuksen lisääntymisen kautta. Tietty olisi hyvä, jos edes välillä voisi ajatukset olla jossain ihan muualla kuin siinä omassa tilassa. Se on varmasti oikea suunta.

brainfucked kirjoitti:

Mulla menee sillain et ajattelee jotain ihan yksinkertaista suoritusta siinä mitä tekee. Sellanen juttu kans et tuntuu et aivoissa ei veri kierrä yhtään. Samalla sit vertailee muita, kun niillä pää pelaa paremmin. Sitten kun mitään kosketusta ei oikein saa mihinkään niin sekin aika vitun häirittevää. Tietty kans nää perus keskittymiskyvyttömyys ym oireet masikseen liittyen.

Sanotaanko näin et jokapäivänen elämä tuntuu silt et olis irtautunut todellisuudest vaikka tiedostaa ympärillä kaikki hyvin.

Lue lisää

Sairaalloinen itsetarkkailu on omiaan johtamaan just siihen, ettei ole kosketuksissa mihinkään. Ei voi olla vapaasti oma itsensä, ei voi olla avoin, ei voi kohdata sellaisena toisia ihmisiä tai ylipäätään mitään mitä tapahtuu. On irti kaikesta. Tuttua juttua. Tuossa on ehkä avuksi just se, jos jotenkin onnistuu vaan toimimaan liian miettimisen sijasta. Mielekkäistä aktiviteeteista olen itse saanut apua; harrastukset ja kiinnostukset voi viedä ajatuksia muualle ja olla sen kautta vapauttavia.

livindead kirjoitti:

"Masennuksesta ulospääsyssä olisi hyvä, jos pystyy, saada ajatukset oman itsensä ympäriltä kokonaan pois, ja päästä ajatukseen, että elämäni soljuu eteenpäin ilman yrittämistä vaikuttaa siihen tavalla "taistella tuulimyllyjä vastaan"."

Niin, se on masennuksessa usein hyvin vaikeaa ellei mahdotonta, kun mieli on täynnä itseen liittyviä häpeän ja syyllisyyden tunteita ja tulevaisuus (ja nykyisyys) tuntuu raskaalta ja epätoivoiselta... Myös masennuksen terapeuttiset hoitomenetelmät useimmiten perustuvat itsen tutkimiseen, mikä osaltaan lisää haitallistakin omien ajatusten ympärillä pyörimistä, samalla kun ehkä pitkällä tähtäimellä vapauttaa siitä itsetuntemuksen lisääntymisen kautta. Tietty olisi hyvä, jos edes välillä voisi ajatukset olla jossain ihan muualla kuin siinä omassa tilassa. Se on varmasti oikea suunta.

Lue lisää

Hei! Uskon, että masentuneen on erittäin vaikea muuttaa asennoitumistaan ja terapiassa myös ainakin osittain käsitellään tilanteeseen johtavia syitä ja valmiuksia kohdata ja käsitellä vaikeuksia. Mutta jos voisit edes yrittää pitää toivon kipinää mielessäsi, että sinun ei tarvitse hävetä eikä syyllistää itseäsi, sillä asiat, mitkä olet kokenut ja mitkä ovat johtaneet masennukseen, eivät ole sinun tietoisesti omaatuntoasi kuunnellen valitsemia, olet ajautunut tähän tilanteeseen, josta sinulla on kaikki mahdollisuudet päästä vapaaksi.
Mikään asia ei tapahdu sormia napsauttamalla, mutta uskoa parempaan ja hyvään ei pidä vaikeimpaankaan aikaan haudata pois alitajunnasta, sillä se on täysin mahdollista, se toivo ja mahdollisuus säilyy niin kauan kuin on elämää.

Oletko lukennut kitaristi Jukka Tolosen haastattelun, se oli vasta H:gin Sanomissa. Hän totesi mm.: "Vankila oli parasta mitä mulle saattoi tapahtua, ja ilman sitä en olisi enää elossa". En todellakaan toivo, että yksikään masentunut tekisi jonkin rikoksen löytääkseen itsensä. Jukka Tolonen "tarvitsi" sen, jotta hän löysi uskon ja herätyksen. Ihminen toipuu ilman uskoakin, mutta moni löytää vain uskosta itsensä ja elämän arvonsa. Itse olen tavallinen tapakristitty, mutta olen aivan varma, että uskonnollinen herätys on aito kokemus ja monen on pitänyt käydä vaikea ja raskas tie löytääkseen aidon oman itsensä.

Toivon sydämestäni, että voisit olla armollinen ja anteeksi antava itsellesi, siihen sinulla on oikeus. Armollisuus itseäsi kohtaan antaa sinulle vapauden syyllisyydestä ja häpeästä, sillä tahdothan elää elämääsi vapautunein mielin elämäsi kannatellessa jokaista hetkeä, jonka elät sisäistä hyvääsi ajattelevaa minäsi kuunnellen. Omatuntomme, sisäinen tahtomme tarjoaa vain hyviä ratkaisuja, jotka on tasapainossa niin sinut kuin hyvät tavat ja lähimmäiset huomioiden hyvällä.

Elämä on anteeksi pyytämistä, anteeksi antamista ja anteeksi saamista!

livindead kirjoitti:

Sairaalloinen itsetarkkailu on omiaan johtamaan just siihen, ettei ole kosketuksissa mihinkään. Ei voi olla vapaasti oma itsensä, ei voi olla avoin, ei voi kohdata sellaisena toisia ihmisiä tai ylipäätään mitään mitä tapahtuu. On irti kaikesta. Tuttua juttua. Tuossa on ehkä avuksi just se, jos jotenkin onnistuu vaan toimimaan liian miettimisen sijasta. Mielekkäistä aktiviteeteista olen itse saanut apua; harrastukset ja kiinnostukset voi viedä ajatuksia muualle ja olla sen kautta vapauttavia.

Lue lisää

"Mielekkäistä aktiviteeteista olen itse saanut apua; harrastukset ja kiinnostukset voi viedä ajatuksia muualle ja olla sen kautta vapauttavia"

Olet aivan oikeassa, kierre onglemiensa kanssa vain tiivistyy, jos siitä ei saa vapautusta edes osaksi aikaa. Kun tyttäreni sairastui vakavasti n. 13 vuotta sitten, päätin, että hänen sairautta käsitellään n. tunti päivässä ja kaikki muu aika pyritään elämään "ilman sairautta" keskittäen ajatukset muihin asioihin. Siksi olisi hyvä, jos suinkin jaksaa, pakottaa itsensä johonkin toimintaan, jossa ajatukset väkisin vaihtuvat muihin asioihin. Mieluummin ulos kotoa, jos luonto on lähellä, niin sinne. Luonto on ihmeellinen paikka, siellä voi tuntea omat ongelmat jopa pienempänä, on mahdollisuus huomata, että olen niin pieni ongelmineni tämän luonnon keskellä. Luonto on terapeuttinen paikka, kun jaksaa havaita sen jopa harmonian kaiken keskellä, voi yrittää ajatella, että myös minulla on mahdollisuus samanlaiseen harmoniaan itseni kanssa, olenhan osa luontoa.

Sumppi pk-seudulta kirjoitti:

Hei! Uskon, että masentuneen on erittäin vaikea muuttaa asennoitumistaan ja terapiassa myös ainakin osittain käsitellään tilanteeseen johtavia syitä ja valmiuksia kohdata ja käsitellä vaikeuksia. Mutta jos voisit edes yrittää pitää toivon kipinää mielessäsi, että sinun ei tarvitse hävetä eikä syyllistää itseäsi, sillä asiat, mitkä olet kokenut ja mitkä ovat johtaneet masennukseen, eivät ole sinun tietoisesti omaatuntoasi kuunnellen valitsemia, olet ajautunut tähän tilanteeseen, josta sinulla on kaikki mahdollisuudet päästä vapaaksi.
Mikään asia ei tapahdu sormia napsauttamalla, mutta uskoa parempaan ja hyvään ei pidä vaikeimpaankaan aikaan haudata pois alitajunnasta, sillä se on täysin mahdollista, se toivo ja mahdollisuus säilyy niin kauan kuin on elämää.

Oletko lukennut kitaristi Jukka Tolosen haastattelun, se oli vasta H:gin Sanomissa. Hän totesi mm.: "Vankila oli parasta mitä mulle saattoi tapahtua, ja ilman sitä en olisi enää elossa". En todellakaan toivo, että yksikään masentunut tekisi jonkin rikoksen löytääkseen itsensä. Jukka Tolonen "tarvitsi" sen, jotta hän löysi uskon ja herätyksen. Ihminen toipuu ilman uskoakin, mutta moni löytää vain uskosta itsensä ja elämän arvonsa. Itse olen tavallinen tapakristitty, mutta olen aivan varma, että uskonnollinen herätys on aito kokemus ja monen on pitänyt käydä vaikea ja raskas tie löytääkseen aidon oman itsensä.

Toivon sydämestäni, että voisit olla armollinen ja anteeksi antava itsellesi, siihen sinulla on oikeus. Armollisuus itseäsi kohtaan antaa sinulle vapauden syyllisyydestä ja häpeästä, sillä tahdothan elää elämääsi vapautunein mielin elämäsi kannatellessa jokaista hetkeä, jonka elät sisäistä hyvääsi ajattelevaa minäsi kuunnellen. Omatuntomme, sisäinen tahtomme tarjoaa vain hyviä ratkaisuja, jotka on tasapainossa niin sinut kuin hyvät tavat ja lähimmäiset huomioiden hyvällä.

Elämä on anteeksi pyytämistä, anteeksi antamista ja anteeksi saamista!

Lue lisää

Kiitos kommenteista ja rohkaisusta. En ole lukenut Tolosen juttua, mutta eipä se uskokaan ole mikään ihmelääke masennukseen, eikä sitä varmaan sellaisena tulisi pitää (en tarkoita että sinä olisit esittänyt tällaista, mutta totean muuten vaan varmuuden vuoksi). Olen itsekin uskonnollinen, kristitty ja rukoillut jo monien vuosien ajan, mutta ei se minun masennustani ole parantanut. Se mikä on elämässä ratkaisu yhdelle jossain tietyssä vaiheessa, ei välttämättä ole sitä kaikille ja aina - tämä pätee hyvin myös uskonasioihin mielestäni. Suhtaudun itse nykyisin juuri herätysuskonnollisuuteen aika nihkeästi, johtuen siitä, miten asioita niissä piireissä mielestäni yksinkertaistetaan, ylikorostetaan uskon kokemuksellisuutta ja emotionaalisuutta jne. ja tuputetaan kaikille samanlaista elämänratkaisua asenteineen ja jopa tuntemisen tapoineen. Tietysti ihmisten yksilölliset kokemukset ja tarinat ovat kiintoisia ja arvokkaita aina, ja jokaisella on omansa. Kohtalaisen rikkinäisenä ja pohjalla olosta on itsellänikin kokemusta jo kahdeksan vuoden ajalta, ei se elämän romahtaminenkaan silti ollut mikään hyvä asia, eikä muuttunut ihmeellisesti vastakohdakseen, vielä ainakaan. Tuntuu oikeastaan siltä, että jos vielä tästä vajoan jonnekin, niin sitten menetän kyllä loputkin toivoni ja voimani, ja kaikki muuttuu yhdentekeväksi. Tuntuu, että se oma ääni sisällä tätä nykyä lähinnä kuolee, mihin on varmasti erilaisia syitä. Varmaan sen seuraaminen on viisasta sille, joka siihen pystyy. En tiedä, onko se omalla kohdallani jo liian myöhäistä, toivottavasti ei. Yritetään kuitenkin jaksaa vielä - hidasta taistelua jonnekin eteenpäin...

livindead kirjoitti:

Kiitos kommenteista ja rohkaisusta. En ole lukenut Tolosen juttua, mutta eipä se uskokaan ole mikään ihmelääke masennukseen, eikä sitä varmaan sellaisena tulisi pitää (en tarkoita että sinä olisit esittänyt tällaista, mutta totean muuten vaan varmuuden vuoksi). Olen itsekin uskonnollinen, kristitty ja rukoillut jo monien vuosien ajan, mutta ei se minun masennustani ole parantanut. Se mikä on elämässä ratkaisu yhdelle jossain tietyssä vaiheessa, ei välttämättä ole sitä kaikille ja aina - tämä pätee hyvin myös uskonasioihin mielestäni. Suhtaudun itse nykyisin juuri herätysuskonnollisuuteen aika nihkeästi, johtuen siitä, miten asioita niissä piireissä mielestäni yksinkertaistetaan, ylikorostetaan uskon kokemuksellisuutta ja emotionaalisuutta jne. ja tuputetaan kaikille samanlaista elämänratkaisua asenteineen ja jopa tuntemisen tapoineen. Tietysti ihmisten yksilölliset kokemukset ja tarinat ovat kiintoisia ja arvokkaita aina, ja jokaisella on omansa. Kohtalaisen rikkinäisenä ja pohjalla olosta on itsellänikin kokemusta jo kahdeksan vuoden ajalta, ei se elämän romahtaminenkaan silti ollut mikään hyvä asia, eikä muuttunut ihmeellisesti vastakohdakseen, vielä ainakaan. Tuntuu oikeastaan siltä, että jos vielä tästä vajoan jonnekin, niin sitten menetän kyllä loputkin toivoni ja voimani, ja kaikki muuttuu yhdentekeväksi. Tuntuu, että se oma ääni sisällä tätä nykyä lähinnä kuolee, mihin on varmasti erilaisia syitä. Varmaan sen seuraaminen on viisasta sille, joka siihen pystyy. En tiedä, onko se omalla kohdallani jo liian myöhäistä, toivottavasti ei. Yritetään kuitenkin jaksaa vielä - hidasta taistelua jonnekin eteenpäin...

Lue lisää

Minä en jaksa oikein uskoa siihen totuuteen, että elämä kannattelee meitä kaikkia. Koska ympärilleni katsellessani ja eletyn elämän ja saatujen tietojen myötä olen nähnyt, että se ei ole totta. Joitakin ihmisiä lyödään niin pahasti (toisten ihmisten tai elämän itsensä taholta), että he romahtavat eivätkä nouse. Siksi näyttää itsestäni helposti valheelliselta, ehkä itsekkäältäkin, kun joku julistaa elämän olevan kaikille hyvä. Se on jotain, mihin itse haluaisi omalla kohdallaan uskoa ja mitä toivoisi samalla kaikille muillekin. Mutta jatkuvasti tuntuu, että sellainen toivo voi elää vain tullakseen jatkuvasti kyseenalaistetuksi. Toinen vaihtoehto on ehkä silmien sulkeminen todellisuudelta ja toiveajatteluun tarkertuminen - mutta se on juuri jotakin sellaista, mikä on valheellista ja itsekeskeistä. Mielestäni.

livindead kirjoitti:

Minä en jaksa oikein uskoa siihen totuuteen, että elämä kannattelee meitä kaikkia. Koska ympärilleni katsellessani ja eletyn elämän ja saatujen tietojen myötä olen nähnyt, että se ei ole totta. Joitakin ihmisiä lyödään niin pahasti (toisten ihmisten tai elämän itsensä taholta), että he romahtavat eivätkä nouse. Siksi näyttää itsestäni helposti valheelliselta, ehkä itsekkäältäkin, kun joku julistaa elämän olevan kaikille hyvä. Se on jotain, mihin itse haluaisi omalla kohdallaan uskoa ja mitä toivoisi samalla kaikille muillekin. Mutta jatkuvasti tuntuu, että sellainen toivo voi elää vain tullakseen jatkuvasti kyseenalaistetuksi. Toinen vaihtoehto on ehkä silmien sulkeminen todellisuudelta ja toiveajatteluun tarkertuminen - mutta se on juuri jotakin sellaista, mikä on valheellista ja itsekeskeistä. Mielestäni.

Lue lisää

...Lisätään tarkennuksena vielä, että tietysti myös toivon ja luottamisen kieltäminen on jokseenkin kestämätön tie. Itse näen sen olevan tavallaan elämän mahdollisuuksien kieltämistä. Ei hyvä vaihtoehto sekään.

livindead kirjoitti:

Kiitos kommenteista ja rohkaisusta. En ole lukenut Tolosen juttua, mutta eipä se uskokaan ole mikään ihmelääke masennukseen, eikä sitä varmaan sellaisena tulisi pitää (en tarkoita että sinä olisit esittänyt tällaista, mutta totean muuten vaan varmuuden vuoksi). Olen itsekin uskonnollinen, kristitty ja rukoillut jo monien vuosien ajan, mutta ei se minun masennustani ole parantanut. Se mikä on elämässä ratkaisu yhdelle jossain tietyssä vaiheessa, ei välttämättä ole sitä kaikille ja aina - tämä pätee hyvin myös uskonasioihin mielestäni. Suhtaudun itse nykyisin juuri herätysuskonnollisuuteen aika nihkeästi, johtuen siitä, miten asioita niissä piireissä mielestäni yksinkertaistetaan, ylikorostetaan uskon kokemuksellisuutta ja emotionaalisuutta jne. ja tuputetaan kaikille samanlaista elämänratkaisua asenteineen ja jopa tuntemisen tapoineen. Tietysti ihmisten yksilölliset kokemukset ja tarinat ovat kiintoisia ja arvokkaita aina, ja jokaisella on omansa. Kohtalaisen rikkinäisenä ja pohjalla olosta on itsellänikin kokemusta jo kahdeksan vuoden ajalta, ei se elämän romahtaminenkaan silti ollut mikään hyvä asia, eikä muuttunut ihmeellisesti vastakohdakseen, vielä ainakaan. Tuntuu oikeastaan siltä, että jos vielä tästä vajoan jonnekin, niin sitten menetän kyllä loputkin toivoni ja voimani, ja kaikki muuttuu yhdentekeväksi. Tuntuu, että se oma ääni sisällä tätä nykyä lähinnä kuolee, mihin on varmasti erilaisia syitä. Varmaan sen seuraaminen on viisasta sille, joka siihen pystyy. En tiedä, onko se omalla kohdallani jo liian myöhäistä, toivottavasti ei. Yritetään kuitenkin jaksaa vielä - hidasta taistelua jonnekin eteenpäin...

Lue lisää

Itse näin "keittiöpsykologin" näkökulmasta ajattelen, että erittäin pohjalle vajonnut ihminen voi löytää valon ja herätyksen uskonnosta, koska ei ole yksinkertaisesti muuta suuntaa, jos tahtoo saada elämäänsä muutoksen.

Omassa suvussani on varsinkin uskonlahkon ihmisiä, siis ei tavallisia luterilaisia, ja heissä on uskoaan aidosti julistavia ja tehden siltä pohjalta mm vankiloissa vapaaehtoistyötä myös hyvin tuloksin. Mutta sitten on heitä, jotka käyttävät uskoaan kilpenään, ja siitä olen saanut "tuta" nyt viimeisten vuosien ajan, aivan käsittämättömän röyhkeää toimintaa, valheellista. Kaikki vaikuttaa sallitulta, sillä katuva saa tekonsa anteeksi.

Silti jos joskus muistat, eli omatuntosi antaa elonmerkkejä hyvästä ja valosta elämässäsi, niin ne on merkkejä, että paraneminen on täysin mahdollista. On niin monta toivotonta tapausta saanut terveytensä takaisin. Paraneminen on mahdollista, niin kauan kuin elät, minusta se on lohduttavaa. Itsekin vaikeimman heikkouteni keskellä tiesin, että joko kuolen tähän, tai paranen. Moni naapuri ei ollut enää varma, että voisin enää tervehtyä, mutta se oli tarkoitettu minulle, ja voin hyvin. Totta sain vasta muistutuksen kuolevaisuudesta, koska melanooma löydyi kädestäni, se leikattiin keväällä ja uskon, että ei ehtinyt levittää etäispesäkettä mihinkään. Ehkä monet koettelemukset koettuani osaan nauttia hyvistä pienistä asioista, mm siitä, että olen tiettävästi terve, eikä uniongelmani edes koske mihinkään, olen kivuton, toistaiseksi, ainakin vielä tänään.

Sumppi pk-seudulta kirjoitti:

Itse näin "keittiöpsykologin" näkökulmasta ajattelen, että erittäin pohjalle vajonnut ihminen voi löytää valon ja herätyksen uskonnosta, koska ei ole yksinkertaisesti muuta suuntaa, jos tahtoo saada elämäänsä muutoksen.

Omassa suvussani on varsinkin uskonlahkon ihmisiä, siis ei tavallisia luterilaisia, ja heissä on uskoaan aidosti julistavia ja tehden siltä pohjalta mm vankiloissa vapaaehtoistyötä myös hyvin tuloksin. Mutta sitten on heitä, jotka käyttävät uskoaan kilpenään, ja siitä olen saanut "tuta" nyt viimeisten vuosien ajan, aivan käsittämättömän röyhkeää toimintaa, valheellista. Kaikki vaikuttaa sallitulta, sillä katuva saa tekonsa anteeksi.

Silti jos joskus muistat, eli omatuntosi antaa elonmerkkejä hyvästä ja valosta elämässäsi, niin ne on merkkejä, että paraneminen on täysin mahdollista. On niin monta toivotonta tapausta saanut terveytensä takaisin. Paraneminen on mahdollista, niin kauan kuin elät, minusta se on lohduttavaa. Itsekin vaikeimman heikkouteni keskellä tiesin, että joko kuolen tähän, tai paranen. Moni naapuri ei ollut enää varma, että voisin enää tervehtyä, mutta se oli tarkoitettu minulle, ja voin hyvin. Totta sain vasta muistutuksen kuolevaisuudesta, koska melanooma löydyi kädestäni, se leikattiin keväällä ja uskon, että ei ehtinyt levittää etäispesäkettä mihinkään. Ehkä monet koettelemukset koettuani osaan nauttia hyvistä pienistä asioista, mm siitä, että olen tiettävästi terve, eikä uniongelmani edes koske mihinkään, olen kivuton, toistaiseksi, ainakin vielä tänään.

Lue lisää

Joo, oikeastaan kai kuka tahansa voi löytää elämää muuttavan valon uskosta, ja moni tosiaan löytää sen juuri pohjakosketusten hetkillä. Niinhän se valo kai luonteeltaankin "loistaa pimeyden keskellä". Etsiminen ja löytäminen tapahtuu varmaankin sitten monin eri tavoin; joskus se voi olla se karismaattinen herätys, joskus jotain muuta.

Hienoa, että sinulla on tuollainen tarina omasta paranemisestasi.

kyllä masennus tekee tyhmäksi. Keskittymiskyky heikentyy, ei muista asioita, hajamielisyys.. Itse kun olen vielä korkeakouluopiskelija ja lopputyö pitäis saada kiireesti valmiiksi niin tilanteeni masentuneena on suoraan sanottuna perseestä.

En voi ymmärtää miksi masentunutta opiskelijaa ei voi määrätä lyhyelle saikulle, saisi vähän päätään selvitettyä.. Mutta ei, käsketään vaan reippaasti graduntekoon, siinähän ne masennukset unohtuu..

downward kirjoitti:

kyllä masennus tekee tyhmäksi. Keskittymiskyky heikentyy, ei muista asioita, hajamielisyys.. Itse kun olen vielä korkeakouluopiskelija ja lopputyö pitäis saada kiireesti valmiiksi niin tilanteeni masentuneena on suoraan sanottuna perseestä.

En voi ymmärtää miksi masentunutta opiskelijaa ei voi määrätä lyhyelle saikulle, saisi vähän päätään selvitettyä.. Mutta ei, käsketään vaan reippaasti graduntekoon, siinähän ne masennukset unohtuu..

Lue lisää

No minä olen korkeakouluopiskelija ja ollut sairaslomilla masennuksen vuoksi, kun en kerta kaikkiaan pystynyt työskentelemään. Eli tuo riippuu ihan tilanteesta. Ehkä sinun kannattaa koittaa vääntää sitä gradua nyt ainakin jonkun aikaa ja jos ei työnteko kerta kaikkiaan tuota tuloksia, niin sitten ehkä on se sairasloma paikallaan? Niin kuin tiedät, masennus on vaan sellainen tauti, että se ei välttämättä lyhyellä levolla parane, ja yleensä jotain aktiviteetteja, työskentelyjä on myös vain hyvä koittaa pitää yllä masennuksesta huolimatta.

livindead kirjoitti:

No minä olen korkeakouluopiskelija ja ollut sairaslomilla masennuksen vuoksi, kun en kerta kaikkiaan pystynyt työskentelemään. Eli tuo riippuu ihan tilanteesta. Ehkä sinun kannattaa koittaa vääntää sitä gradua nyt ainakin jonkun aikaa ja jos ei työnteko kerta kaikkiaan tuota tuloksia, niin sitten ehkä on se sairasloma paikallaan? Niin kuin tiedät, masennus on vaan sellainen tauti, että se ei välttämättä lyhyellä levolla parane, ja yleensä jotain aktiviteetteja, työskentelyjä on myös vain hyvä koittaa pitää yllä masennuksesta huolimatta.

Lue lisää

Tietty siis voimien mukaan niitä töitä voi vain tehdä, ei enempää. Ja jos ei voimat riitä, niin sitten on työkyvytön, tarvitsee lepoa.

Ilahduttavaa, että muutkin ovat havainneet masentuneen aivoissa tapahtuneen näivettymisen ja sitä kautta mm. parisuhteen muutoksen.
Alkeellisinkaan kommunikointi ei ajoittain suju. Miehelleni on määrätty kahta lääkettä, toista tasoittamaan mielialaa, ja toista mielialaa nostamaan. Dg on maanis-depressiivistyyppinen masennus, vakava, psykoottisin jaksoin.
Usein , esim. parisuhdeterapiassa hän nukahtaa kesken oman lauseensa, tai eksyy asiasta, mutta herää siitä sitten ärtyneenä syytellen muita kun putosi kärryiltä.
Siinä olemme kujalla yhtä hyvin terapeutti kuin minä vaimona.
Miehelläni ilmenee tätä tyhmistymistä mm. siten, että ei tunnista ajoreittejä tai osaa ajatella loppuun asti tekojaan tai tekemättä jättämisiään.
54- vuotiaana hän kulkee piparipussi taskussa julkisilla paikoilla " että ne ovat aina ulottuvilla".
Hän vie koiran ulos aamuyöllä, ruokkii sen, ottaa omat aamulääkkeensä ja sitten unohtaa ne ottaneensa, ja ottaa ne toisen kerran myöhemmin aamulla. Käytössä on dosetti, jonka merkitystä hän ei ymmärrä, ei siis tajua, mikä on dosetin tarkoitus.
Hän kertoo ettei nuku, mutta kun otan kuvan kuorsaavasta hänestä, se on " sattuman kauppaa" ja " silmät meni juuri kiinni", ts kieltää kokonaan tekonsa. Ei ymmärrä tekevänsä väärin tai valehtelevansa.
Mitätöi, vähättelee, ivaa, pilkkaa, ja kuulemma vain , koska ei itse tunnista sitä pilkaksi. Haukkuu mua, että mulla on paljon laatusanoja- siis adjektiiveja- koska osaan itse kertoa että tuntuu pahalta hänen käytöksensä.

Onko muilla aviopareilla samanlaista ja voiko tämä olla ohimenevä vaihe, esim. jos lääkityksen voisi vaihtaa toiseen, olisko muutos odotettavissa ?
Olen lopen uupunut ainaiseen riitaan, ja ärtyisään mieheeni.
Olen todella väsynyt, ja omaisten tukiryhmässä minua kehotetaan vain unohtamaan hänet.
Tuntuu kuitenkin, ettei asia ole ihan niin yksinkertainen, vaan haluaisin kokeilla myös sen vaihtoehdon, jossa lääkitystä muutetaan toimivammaksi.
Kertokaa kokemuksistanne.

"Unirytmi sekaisin ja jatkuva väsymys päällä. En jaksa enää mitään niinkuin ennen, masennus syö aivot"

Unirytmi, tai unettomuus on oman kokemuksen suurimpia ongelmia, joka ajaa uupumuksiin, ja sitä kautta esim. sinun olotilaan. Mutta kirjoitan siksikin, että vaikuttaisi sinun kohdalla siltä, että olet henkisesti levossa, jotta olisit nollautunut ajattelemasta tiedettä, mistä olit kovasti kiinnostunut. Ehkä sinulle aukeaa tuolta nollauspohjalta uusi asia, johon tulet paneutumaan täysillä.

Kirjoitan siksikin, että esim. eräs ystäväni perusti yrityksen. Kun hänen olisi pitänyt se käynnistää, hän voi pahoin, sai paniikkikohtauksia. Oli muutaman vuoden niin, että ei voinut edes ajatella yrityksensä töitä, tekemisiä. Yritys oli täysin ilman toimintaa. Kun hän alkoi toipua ja toipui, hänessä oli ääretön määrä energiaa, teki työtä vuorotta arviolta 18 - 20 vuotta ja iän ja isojen leikkausten johdosta lopetti toiminnan, eli jäi eläkkeelle.

Elämä on ihmeellistä, sillä masennuksella saattaa olla myös oma "tehtävä", ladata ihmistä uutta elämää varten. Uskotaan, että myös siitä on kyse sinunkin kohdalla. Toivo ja unelma tulevasta hyvästä pitäisi aina säilyttää mielessä, vaikka kuinka elämä olisi solmussa. Solmut ja elämä avautuu. Toivotaan näin käyvän myös sinun elämässä!

Kaiken tuon kirjoitetun lisäksi minulla myös sosiaaliset suhteet kärsivät siitä, etten osaa sanoa enää mitään toiselle ihmiselle. Pää on täysin tyhjä esimerkiksi työpaikan ruokatauolla. Kun koetan miettiä jotakin sanottavaa, ääretön uupumus valtaa minut ja koetan vain olla välittämättä toisen kiusaantuneesta olemuksesta. En osaa/pysty välillä sanomaan mitään myöskään toisen keskustelun avauksiin. Onneksi joskus on parempiakin päiviä, etten saa täysin hullun mainetta.

SiiliII kirjoitti:

Kaiken tuon kirjoitetun lisäksi minulla myös sosiaaliset suhteet kärsivät siitä, etten osaa sanoa enää mitään toiselle ihmiselle. Pää on täysin tyhjä esimerkiksi työpaikan ruokatauolla. Kun koetan miettiä jotakin sanottavaa, ääretön uupumus valtaa minut ja koetan vain olla välittämättä toisen kiusaantuneesta olemuksesta. En osaa/pysty välillä sanomaan mitään myöskään toisen keskustelun avauksiin. Onneksi joskus on parempiakin päiviä, etten saa täysin hullun mainetta.

Lue lisää

Sama täällä. On ollut jännää keskustella ihmisten kanssa, kun sai pahimmillaan sanottua yhden repliikin, minkä jälkeen alkoi ahdistaa niin paljon, ettei mikään liikkunut päässä mihinkään eikä voinut vastata toiselle enää mitään. Nykyisin menee vähän paremmin: jaksaa samasta ajatuksesta keskustella ehkä jopa parin repliikin verran vaivattomasti. Vaihtelevampi juttelu voi onnistua jopa muutaman kymmenen minuuttia, kunnes voimat loppuvat, ajatus menee jumiin eikä enää pysty dialogiin. Siinä sitten itse miettii ja on miettinyt, että mitähän tuo toinen kelaa, kun hiljenen ja vetäydyn tai olen niin "tyhmä", etten osaa sanoa enää mitään mihinkään.

Surkuhuvittavinta on se, että tavallisesti pitkät, antoisat keskustelut ovat olleet suurimpia intohimojani. Olen (olin?) hyvä kielenkäyttäjä, vilkas mielikuvitukseltani ja nautin puhumisesta. Nykyisin olen saanut kuulla jopa olevani "luonteeltani" hiljainen myhäilijä. Niinpä niin...

monologistiikka kirjoitti:

Sama täällä. On ollut jännää keskustella ihmisten kanssa, kun sai pahimmillaan sanottua yhden repliikin, minkä jälkeen alkoi ahdistaa niin paljon, ettei mikään liikkunut päässä mihinkään eikä voinut vastata toiselle enää mitään. Nykyisin menee vähän paremmin: jaksaa samasta ajatuksesta keskustella ehkä jopa parin repliikin verran vaivattomasti. Vaihtelevampi juttelu voi onnistua jopa muutaman kymmenen minuuttia, kunnes voimat loppuvat, ajatus menee jumiin eikä enää pysty dialogiin. Siinä sitten itse miettii ja on miettinyt, että mitähän tuo toinen kelaa, kun hiljenen ja vetäydyn tai olen niin "tyhmä", etten osaa sanoa enää mitään mihinkään.

Surkuhuvittavinta on se, että tavallisesti pitkät, antoisat keskustelut ovat olleet suurimpia intohimojani. Olen (olin?) hyvä kielenkäyttäjä, vilkas mielikuvitukseltani ja nautin puhumisesta. Nykyisin olen saanut kuulla jopa olevani "luonteeltani" hiljainen myhäilijä. Niinpä niin...

Lue lisää

Se on outoa, kun jonnekin sinne sisälle on jäänyt joku ihan toinen ihminen.. Itsekin luonnehtisin yhä vaan itseäni vilkkaaksi, puheliaaksi, jopa melko tuliseksi luonteeltani, mutta muiden kuuluu puhuvan minusta sanoilla "niin rauhallinen ja hiljainen.. aina niin tyyni..". Ihan kuin ihmiset puhuisivat jostakusta aivan vieraasta.

SiiliII kirjoitti:

Se on outoa, kun jonnekin sinne sisälle on jäänyt joku ihan toinen ihminen.. Itsekin luonnehtisin yhä vaan itseäni vilkkaaksi, puheliaaksi, jopa melko tuliseksi luonteeltani, mutta muiden kuuluu puhuvan minusta sanoilla "niin rauhallinen ja hiljainen.. aina niin tyyni..". Ihan kuin ihmiset puhuisivat jostakusta aivan vieraasta.

Lue lisää

Toivottavasti se omin, aito luonne löytyy ja nousee sieltä jostakin takaisin esiin. Omalla kohdallani luulen, uskon vahvasti, etten voi kokea eläväni täydesti ja mielekkäästi, jos niin ei käy. On esimerkiksi todella syvältä olla jatkuvasti ahdistunut ja arka, kun on lapsesta asti ollut rohkea. Tutut ja omat ajattelun ja toiminnan "radat" tavallaan pyrkivät kyllä toteutumaan koko ajan, mutta masennus estää niitä, lamauttaa ne ja koko elämä on kuin romahtanut kasaan, jonka alle on itse jäänyt vangiksi.

monologistiikka kirjoitti:

Toivottavasti se omin, aito luonne löytyy ja nousee sieltä jostakin takaisin esiin. Omalla kohdallani luulen, uskon vahvasti, etten voi kokea eläväni täydesti ja mielekkäästi, jos niin ei käy. On esimerkiksi todella syvältä olla jatkuvasti ahdistunut ja arka, kun on lapsesta asti ollut rohkea. Tutut ja omat ajattelun ja toiminnan "radat" tavallaan pyrkivät kyllä toteutumaan koko ajan, mutta masennus estää niitä, lamauttaa ne ja koko elämä on kuin romahtanut kasaan, jonka alle on itse jäänyt vangiksi.

Lue lisää

Todella tuttua, itsellä masennus diagnosoituna n. 15v., ja kokemukset tuosta pään toimimattomuudesta tuovat mieleen toivottomia ajatuksia. Työssä en saa mitään aikaan, unohtelen asioita, en muista mitä piti tehdä, välillä haahuilen käytävillä tietämättä mitä nyt pitäisi tehdä. Ei ihme, jos työkavereita alkaa nyppiä. Kyse ei tietenkään ole siitä, etten yrittäisi, vaan siitä, etten vain osaa/ymmärrä/kykene/muista/tiedä, vaikka kuuluisi.
Kotona taas miestä ärsyttää se, etten saa mitään aikaan. Avaan laskuja sitten, kun ne ovat maanneet viikkoja pöydällä ja eräpäivä on jo mennyt... Ajanvaraukset lääkäriin ja lasten asioiden hoito eivät onnistu ajallaan. Puhumattakaan siivouksista tms.
Ihmisen, jolla ei tätä ongelmaa ole, on vaikea ymmärtää, että tämä ei ole laiskuutta vaan sitä, ettei pää vain toimi. Se on noloa, hävettävää ja itsetuntoa laskevaa ja lisää varmasti masennusta.
Ja minulla on lääkityskin! Lääkkeettömällä on vielä toivoa, itsellä se tuntuu jo menneen. Kaikki on kohta kokeiltu, yksikään lääke ei ole auttanut. Tulevaisuus ei ikävä kyllä näytä kovin ruusuiselta.

Atyyppi kirjoitti:

Todella tuttua, itsellä masennus diagnosoituna n. 15v., ja kokemukset tuosta pään toimimattomuudesta tuovat mieleen toivottomia ajatuksia. Työssä en saa mitään aikaan, unohtelen asioita, en muista mitä piti tehdä, välillä haahuilen käytävillä tietämättä mitä nyt pitäisi tehdä. Ei ihme, jos työkavereita alkaa nyppiä. Kyse ei tietenkään ole siitä, etten yrittäisi, vaan siitä, etten vain osaa/ymmärrä/kykene/muista/tiedä, vaikka kuuluisi.
Kotona taas miestä ärsyttää se, etten saa mitään aikaan. Avaan laskuja sitten, kun ne ovat maanneet viikkoja pöydällä ja eräpäivä on jo mennyt... Ajanvaraukset lääkäriin ja lasten asioiden hoito eivät onnistu ajallaan. Puhumattakaan siivouksista tms.
Ihmisen, jolla ei tätä ongelmaa ole, on vaikea ymmärtää, että tämä ei ole laiskuutta vaan sitä, ettei pää vain toimi. Se on noloa, hävettävää ja itsetuntoa laskevaa ja lisää varmasti masennusta.
Ja minulla on lääkityskin! Lääkkeettömällä on vielä toivoa, itsellä se tuntuu jo menneen. Kaikki on kohta kokeiltu, yksikään lääke ei ole auttanut. Tulevaisuus ei ikävä kyllä näytä kovin ruusuiselta.

Lue lisää

Itse tahdon siksi luoda toivoa, että olen mielestäni monesta ahdingosta selvinnyt, vaikka välillä on tuntunut siltä, että henki menee ja kuolen. Olin niin loppuun uupunut ja uneton, että en enää voinut kävellä juuri nimeksikään, koska jalkani olisi voineet pettää alta. En jaksanut ajatella mitään, hyvä, kun tiesin nimeni, sain vaatteet päälle, syötyä jotain, mikä minulle laitettiin. Selvisin kuitenkin elämään, ja voin mielestäni hyvin, vaikka kärsin nytkin vaikeasta uniongelmasta, eli en pysty nukahtamaan enkä nukkumaan ilman lääkitystä. Lapseni sairastui anoreksiaan 13 vuotta sitten, eikä ole täysin terve tänäkään päivänä. Työsopimukseni purettiin, taistelin oikeuksistani tuomarin avustamana, jaksoin ja voitin. Nyt "taistelen" jälleen oikeudestani lakimiehen avulla, tätä on kestänyt kolmatta vuotta. Itse asiassa en tiedä, mitä elämä olisi ilman vastoinkäymisiä. Koska tiedän olevani oikeassa, en anna periksi. Ei nämä minun ainoat vaikeudet ole olleet, mutta kaikkea en tänne kirjoita. Itkenyt olen epätoivon keskellä, että onko elämälleni mitään tarkoitusta muuta kuin vaikeudet, mutta kyllä on ollut. Olen toistaiseksi selättänyt vaikeudet, ja uskon siihen, että se on kaikkien kohdalla mahdollista.

Mutta saan voimani siitä, että yritän auttaa heitä, jotka apuani tarvitsee. Tämä päivä on mennyt 84 vuotiaan miehen seurassa, pientä auttamista ja myös seuran pitoa hänen itsensä pyynnöstä. Näiden kirjoitusten lukeminen, vahva tahto jotenkin saada luotua uskoa teihin, jotka "ryvette" vaikeuksien keskellä, että elämä kannattelee, vaikka se ei siltä tuntuisikaan. Sen huomaa vasta, kun on päässyt vaikeimman ylitse.

Toivon siksi, että jaksaisitte jossain alitajunnan syövereissä pitää uskoa paremmasta yllä, jos siitä luopuu, on luopunut paljosta!

monologistiikka kirjoitti:

Toivottavasti se omin, aito luonne löytyy ja nousee sieltä jostakin takaisin esiin. Omalla kohdallani luulen, uskon vahvasti, etten voi kokea eläväni täydesti ja mielekkäästi, jos niin ei käy. On esimerkiksi todella syvältä olla jatkuvasti ahdistunut ja arka, kun on lapsesta asti ollut rohkea. Tutut ja omat ajattelun ja toiminnan "radat" tavallaan pyrkivät kyllä toteutumaan koko ajan, mutta masennus estää niitä, lamauttaa ne ja koko elämä on kuin romahtanut kasaan, jonka alle on itse jäänyt vangiksi.

Lue lisää

"On esimerkiksi todella syvältä olla jatkuvasti ahdistunut ja arka, kun on lapsesta asti ollut rohkea. Tutut ja omat ajattelun ja toiminnan "radat" tavallaan pyrkivät kyllä toteutumaan koko ajan, mutta masennus estää niitä, lamauttaa ne ja koko elämä on kuin romahtanut kasaan, jonka alle on itse jäänyt vangiksi."

Tästä tulee mieleen syömishäiriöiset, anorektikot, bulimikot, jotka ovat myös sairautensa orjia. Sairaus on kuin "paha henki", joka pitää ylivaltaa ihmisestä, sama myös masennuksenkin kohdalla.
Tiedän niin paljon vaikeaa syömishäiriötä vuosia sairastaneita, jotka ovat parantuneet ja heistä on "kuoriutunut" erittäin sielukkaita ihania ihmisiä, joilla on paljon hyvää annettavaa tähän, välillä tuntuu, sairaalloiseen yhteiskuntaan.

Luotan ja uskon siihen, että sairaus on voitettavissa, ja terve omin luonne löytyy ja nousee sieltä jostain takaisin entistä vahvempana ja henkisesti rikastuneempana. Tarkoitan herkkyyttä hyvään elämään, josta voi nauttia kuin "uudesti syntynyt".

Toivon, että mielesi vankeuden kahleet avautuvat ja pääset vapauteen, valoon ja iloon, mutta myös tuntemaan arjen, joka meillä jokaisella myös on!

Atyyppi kirjoitti:

Todella tuttua, itsellä masennus diagnosoituna n. 15v., ja kokemukset tuosta pään toimimattomuudesta tuovat mieleen toivottomia ajatuksia. Työssä en saa mitään aikaan, unohtelen asioita, en muista mitä piti tehdä, välillä haahuilen käytävillä tietämättä mitä nyt pitäisi tehdä. Ei ihme, jos työkavereita alkaa nyppiä. Kyse ei tietenkään ole siitä, etten yrittäisi, vaan siitä, etten vain osaa/ymmärrä/kykene/muista/tiedä, vaikka kuuluisi.
Kotona taas miestä ärsyttää se, etten saa mitään aikaan. Avaan laskuja sitten, kun ne ovat maanneet viikkoja pöydällä ja eräpäivä on jo mennyt... Ajanvaraukset lääkäriin ja lasten asioiden hoito eivät onnistu ajallaan. Puhumattakaan siivouksista tms.
Ihmisen, jolla ei tätä ongelmaa ole, on vaikea ymmärtää, että tämä ei ole laiskuutta vaan sitä, ettei pää vain toimi. Se on noloa, hävettävää ja itsetuntoa laskevaa ja lisää varmasti masennusta.
Ja minulla on lääkityskin! Lääkkeettömällä on vielä toivoa, itsellä se tuntuu jo menneen. Kaikki on kohta kokeiltu, yksikään lääke ei ole auttanut. Tulevaisuus ei ikävä kyllä näytä kovin ruusuiselta.

Lue lisää

"Lääkkeettömällä on vielä toivoa, itsellä se tuntuu jo menneen"

En noin toteaisi, sillä lääkkeet eivät paranna mielen sairastumista, mutta voivat lievittää oireita.
Tiedostatko, mikä sinun masennuksesi syy voisi olla? Jos sinulla on jonkinlainen aavistus siitä, niin suosittelen kokeilemaan esim. rosen-terapiaa. Siinä terapiassa on käytävä ainakin 6 - 7 kertaa, jotta tietää, tehoaako se, vai ei. Itse olen sillä hoidolla päässyt vapaaksi katkeruudesta, joka oli tallata minun mieleni jalkoihinsa. Ystäväni oli useita vuosia poissa työelämästä vaikean masennuksen vuoksi, jonka syy oli jo lapsuudesta peräisin. Yli 50-vuotiaana se nousi pintaan niin, että ei enää jaksanut käydä töissä. Söi masennuslääkkeitä, eikä elämä tullut sen paremmaksi. Sitten jätti lääkkeet ja meni rosen-terapiaan, joka "sulatti sen mieleen pesiytyneen katkeruuden", mikä oli jo lapsesta lähtien muhinut. Hän voimautui ja oli työelämässä 68 vuotiaaksi, jota voi jo kunnioittaa, kuka jaksaa tuohon ikään asti tehdä työtä. Hän suositteli k.o. hoitoa minulle ja siksi siihen menin. Kaikkiin hoito ei tehoa, mutta moneen tehoaa. Lue netistä lisää. Suosittelen!

Masennus on tavallaan kuin pato joessa, vesi ei pääse virtaamaan ja se jopa saastuu paikallaan seistessään. Paine patoa kohden myös kovenee ja jotain pitää tehdä, jotta padon saisi purettua ja vesi virtaisi vuolaana, kuten terve elämä menee omalla painollaan.

tähän ketjuun , että myös kilpirauhasen häiriöt ja esimerkiksi krooninen väsymysoireyhtymä aiheuttaa ajatuksenhitautta kuin myös muistikatkoksia. Samoin verenkiertohäiriöt. Mielestäni ne kannattaa aina tutkituttaa, koska masentuneissa on valitettavan usein ihmisiä, jotka näitä sairastavat tietämättään. =kukaan ei ole viitsinyt testata lääkärissä.