Onko muilla samanlaista ongelmaa:
Olen seurustellut mieheni kanssa melkein vuoden. Alkuihastuksen oireet alkavat haihtumaan ja suhteesta on tulossa arkea. En haluaisi näin tapahtuvan vaan yritän aina kun vain ehdin niin keksiä meille jotain uutta virikkeellistä joko sängyssä tai ylipäätään. Hän ei koskaan tee mitään "meidän" eteen. Me ollaan selvästi toistemme parhaita ystäviä ja suhde rakentuu hienolle pohjalle (esim monet yhteiset mielenkiinnon kohteet). En vain haluaisi luopua kuhertelusta ja siirtyä "arkeen". Mieheni ei ole enää niin "hullaantunut" minusta kuin aikaisemmin oli. Minulla on tainnut käydä päinvastoin, ihastuinrakastuin häneen kunnolla vasta myöhemmin. Tunnen oloni tyhmäksi kun tarvitsen huomiota ja tavallaan myös kokoajan sen todistelua että hän pitää minusta. Pohdin suhdetta usein ja olen huolestunut jos huomaan miehessä jotain merkkejä, jotka saattavat viitata siihen ettei hän ajattelisi meitä tulevaisuudessa. Pohdin liikaa ja liian usein "jauhan" parisuhteeesta ja sen ongelmista. Tällä pian varmaan pilaankin suhteen, mutta pelkään koko ajan että suhteestamme ei tulekaan mitään tai jomman kumman tunteet loppuvat. Miten tällaisesta pelosta pääsee? Meneekö se ajan kanssa ohi? En viitsisi miestä enää vaivata tällä "jauhamisella" koska hän siitä on jo ärsyyntynyt. Kuulemma ei ole syytä huoleen, mutta joku mättää tunnen sen luissani. Kertaakaan keskustelua peloistani ei ole saatu käytyä kunnolla läpi, hän on ollut hiljainen tai sitten nykyään vai ärtynyt.
Vuosien sinkkuus taisi tehdä tehtävänsä ja en voi luottaa löytämääni onneen. Tai sitten aavistukseni on pahasti totta.
Olen seurustellut mieheni kanssa melkein vuoden. Alkuihastuksen oireet alkavat haihtumaan ja suhteesta on tulossa arkea. En haluaisi näin tapahtuvan vaan yritän aina kun vain ehdin niin keksiä meille jotain uutta virikkeellistä joko sängyssä tai ylipäätään. Hän ei koskaan tee mitään "meidän" eteen. Me ollaan selvästi toistemme parhaita ystäviä ja suhde rakentuu hienolle pohjalle (esim monet yhteiset mielenkiinnon kohteet). En vain haluaisi luopua kuhertelusta ja siirtyä "arkeen". Mieheni ei ole enää niin "hullaantunut" minusta kuin aikaisemmin oli. Minulla on tainnut käydä päinvastoin, ihastuinrakastuin häneen kunnolla vasta myöhemmin. Tunnen oloni tyhmäksi kun tarvitsen huomiota ja tavallaan myös kokoajan sen todistelua että hän pitää minusta. Pohdin suhdetta usein ja olen huolestunut jos huomaan miehessä jotain merkkejä, jotka saattavat viitata siihen ettei hän ajattelisi meitä tulevaisuudessa. Pohdin liikaa ja liian usein "jauhan" parisuhteeesta ja sen ongelmista. Tällä pian varmaan pilaankin suhteen, mutta pelkään koko ajan että suhteestamme ei tulekaan mitään tai jomman kumman tunteet loppuvat. Miten tällaisesta pelosta pääsee? Meneekö se ajan kanssa ohi? En viitsisi miestä enää vaivata tällä "jauhamisella" koska hän siitä on jo ärsyyntynyt. Kuulemma ei ole syytä huoleen, mutta joku mättää tunnen sen luissani. Kertaakaan keskustelua peloistani ei ole saatu käytyä kunnolla läpi, hän on ollut hiljainen tai sitten nykyään vai ärtynyt.
Vuosien sinkkuus taisi tehdä tehtävänsä ja en voi luottaa löytämääni onneen. Tai sitten aavistukseni on pahasti totta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Siitä pääsee sillä että pitää suunsa kiinni. Siis siitä miestä ärsyttävästä osasta joka todennäköisesti tuottaa teidän suhteellenne eniten hallaa. Ihan oikeasti, vaikka itseä hermostuttaisi/huolettaisi kannattaa miettiä, onko fiksua jankuttaa siitä kumppanille. Koska enemmin tai myöhemmin se mies todennäköisesti päättää saaneensa tarpeekseen loputtomasta jänkkäämisestä.
Tunteesta itsestään onkin sitten hankalampi päästä irti. Mulla ehkä eniten on auttanut se, että mietin ihan oikeasti mitä tapahtuisi jos tämä suhde ei kestäisi. Vaikka kuinka pahalta tuntuisikin niin maailma ei kaatuisi päälleni. Olisin silti elossa, minulla olisi paljon ystäviä ja rakastava perhe, mukava ammatti, paljon haasteita elämässäni. Kyllä, mieheni menettäminen on sellainen asia, jota en koskaan halua kokea, mutta elämä jatkuu. Mietipä, jos olettekin pitkään parisuhteessa, mutta elät kaiken aikaa huolessa koska pelkäät sen mahdollista loppumista (joka ei sitten ehkä tulekaan), tai parisuhteesi loppuu juuri jatkuvan huolesi ja siitä syntyvän nalkutuksen takia. Kumpikaan vaihtoehto tuskin on kovin nautittava. Sen sijaan voit nauttia siitä mitä teillä on, kestipä sitä viisi päivää, viisi vuotta tai viisikymmentä vuotta.
Sen sijaan että nalkutat suhteen ongelmista, sano miehellesi: "Mä tarvitsen nyt ison halin." Pyydä hellyyttä ja huomiota, kerro mitä mieheltä haluat, mitä hän tekee oikein, äläkä sitä, mitä hän ei ole kyennyt tekemään (täyttämään tarpeitasi).
Ei, sinä et pohdi, vaan vatvot, pyörittelet, jauhat ja märehdit. Jos pohtisit, ymmärtäisit miten sinun ei tarvitse vatvoa.
Todennäköisesti miehesi ei ole suhteessa niin täysillä mukana kuin sinä ja siksi aavistelet pahaa. Kyllä tuollaisen asian näkee toisen eleistä ja käytöksestä. Vuosi alkaa olla sellainen aika, että kun palaset loksahtaa paikalleen niin etenemistä suhteessa on jo tapahtunut tai tapahtumassa. Ollaan muutettu yhteen, ehkä jo menty kihloihinkin. Kun kunnolla kolahtaa niin suhde usein etenee nopeasti.
Miehesi ei ole sinuun niin täysillä sitoutunut kun voisi olla ja keskustelyyhteys ei toimi riittävän hyvin, koska parisuhteessa pitäisi omista peloista pystyä puhumaan.
Nainen märehtii typeriä, ja miehellä palaa hermot. Sitten ihmetellään, miksi eroja tulee. Olet siis huolissasi siitä, että saattaisit joutua olemaan huolissasi. Tätä kun jatkat aikasi, niin leppoisa vanhan piian elämä on edessä.
"suhde rakentuu hienolle pohjalle (esim monet yhteiset mielenkiinnon kohteet)."...tästä voidaan olla montaa mieltä, esim.luonteiden ja kiinnostusten erilaisuus ovat rikkautta nekin. Jossain vaiheessa kun naiset alkaa taas marista siitäkin, että "aina ollaan samaa mieltä"...MOT.
"Hän ei koskaan tee mitään "meidän" eteen."...miten niin ei tee? Kulkeeko vieraissa, tai loukkaako sinua? Jos teillä on yhteiset mielenkiinnon kohteet, ja sinä koko ajan muka-keksit uutta, ja kivaa, niin missä välissä hänen pitäisi ehtiä sitten tekemään jotain TEIDÄN(tai siis sinun) eteenne? Ja millä ajalla, vasta alle vuosi yhteistä taivalta-et oikeasti edes tunne koko miestä vielä.
"Mieheni ei ole enää niin "hullaantunut" minusta kuin aikaisemmin oli."...voi olla, että järkikin on alkanut voittaa, eikä hänen tarvitse enää todistella rakkauttaan joka jumalan päivä. Tiesithän, että on niitäkin päiviä, jolloin hän mielessään vihaa sinua? Se kuuluu ihmisluontoon.
"mutta pelkään koko ajan että suhteestamme ei tulekaan mitään"...siis, mitä haluat suhteen olevan? Teillä menee helvetin hyvin, jos ainoana ongelmana on sinun heikko itsetuntosi-se paranee, jos tekee sen eteen töitä.
"Tunnen oloni tyhmäksi kun tarvitsen huomiota ja tavallaan myös kokoajan sen todistelua että hän pitää minusta."...tässä olet kyllä täysin oikeassa. Miehesi kannalta kiusallinen tilanne sovittaa omaa elämäänsä sen mukaan, miten SINÄ määrittelet sen "huomion", ja "rakkauden todistelun".
" Kuulemma ei ole syytä huoleen, mutta joku mättää tunnen sen luissani."...siis luulet, että jokin on vialla. Älä koskaan korjaa sellaista, mikä ei ole rikki. Varmuuden vuoksi kertaalleen: ÄLÄ KOSKAAN.
"Kertaakaan keskustelua peloistani ei ole saatu käytyä kunnolla läpi, hän on ollut hiljainen tai sitten nykyään vai ärtynyt."...siis pelkosi on se, että mies ei olisikaan tosissaan "teidän" suhteenne? Arvaa kahdesti, kuinka viheliäistä tuollaista keskustelua olisi edes käydä, kun toinen ei lähes VUODEN yhdessäolon jälkeenkään luota itteensä sen vertaa, että luottaa vähänkään toiseen. Sehän ei ole KESKUSTELUA, vaan SINÄ syyllistät etukäteen puolisosi siitä, että suhde ei toimisikaan-ehkä.
"Vuosien sinkkuus taisi tehdä tehtävänsä"...jokainen kirjakin on erilainen, kun avaat sen-niin on miehetkin. Jos yksi pettää-se ei tarkoita, että toinen pettää.
Ymmärrän sinua, koska itse olin liki vastaavnlaisessa tilanteessa.Vaikka kaikki oli näennäisesti hyvin niin silti jossain alitajunnassa vaistosin ettei mies ollut samallalailla sitoutunut suhteeseen kuin minä.Ihminen on kummallinen; kun toista kohtaan on aitoja tunteita niin sitä tietenkin toivoo, että tunteet olisivat molemminpuolisia.Sitä alkaa pikkuhiljaa hakemaan varmistusta tunteilleen, voi juuri ilmetä pohdintana suhteen tilasta ja jos toiselta ei tule vastakaikua, niin epävarmuus sen kuin kasvaa.Tilannetta pahentaaa se, jos vastapuoli on jotenkin vaivautunut tai sulkeutunut, ei ehkä osaa puhua...näin kävi minulle.Kun erosimme niin mies sanoi, että hänellä ei ehkä kuitenkaan ollut riittävästi tunteita minua kohtaan.Vaistoni osui oikeaan.
Tuntemuksia on joskus vaikesa selittää sellain että joku ulkopuolinen pystyy ymmärtämään niitä.Sellainen ihminen joka on omakohtaisesti kokenut vastaavanlaista ehkä ymmärtää jollain lailla mitä toinen viestittää ja tuntee. Toiset vaistoaa herkemmin asioita kuin toiset.Me ihmiset ollaan erilaisia.Hyvä niin.