Homoliitot päättyvät eroon avioliitoja useammin Suomessa, osoittaa Aamulehden Tilastokeskukselta tilaama laskelma. Kahdeksan vuoden seurannan aikana rekisteröidyistä parisuhteista 13 prosenttia päätyi eroon.
Rekisteröity parisuhde tuli lainvoimaiseksi 1. maaliskuuta 2002 alkaen.
Ensimmäisenä vuonna, 2002, rekisteröityjä parisuhteita solmittiin 446.
Samana vuonna avioliittoja solmittiin 26 969.
Vuodesta 2003 alkaen rekisteröityjä parisuhteita on solmittu noin 200 vuodessa.
Uusien avioliittojen määrä on vuosittain hieman alle 30 000.
Samaa sukupuolta olevien korkeampi eronneisuus ei yllätä Väestöliiton tutkimusprofessoria Osmo Kontulaa.
– Kyllä tämä oli odotettu tulos. Voisi ajatella, että rekisteröidyssä parisuhteessa ympäristön yhdessä pitävä voima on heikompi kuin avioliitoissa. Esimerkiksi lapsia ei välttämättä ole, ja läheisten asenteet saattavat olla kielteisempiä.
Myös Suomen länsinaapureissa rekisteröidyistä parisuhteista erotaan avioliittoa useammin, selviää Ruotsissa ja Norjassa vuonna 2006 julkaistusta laajasta parisuhdeselvityksestä. Näissä maissa rekisteröity parisuhde on ollut lainvoimainen jo 1990-luvun puolivälistä.
Homoparit kirkon parisuhdeterapiaan?
Tampereen tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti Olli Hallikainen kannustaa homoseksuaaleja kääntymään
seurakuntien rahoittamien perheasiain neuvottelukeskuksien puoleen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kehitysvammaisethan ovat aivan normaaleja ihmisiä? Kannattaisiko kuitenkin kääntyä psykiatrin puoleen, eikä papin?
kuka sitä nyt miehen kanssa kovin kauan saman katon alla viitsii asustaa...
Mistä sait päähäsi, että homot olisi miehiä, ja vaihtoehtoisesti lesbot naisia ? -Kyllä kuule miehet on ihan eri lajia, ainakin minä. Ja sen todistaa se, Naiset haluavat minut omakseen. Kumma juttu, mutta tosi on.
Me miehet täällä kainuussa oommekin alkuperäisiä, ja aitoja, emmekä feministele, kuin idiootit ja aseista kieltäytyjät.