Mulla on mennyt reilu puolisen vuotta erosta, eikä asiat oikeen ole helpottuneet vieläkään. 2-3 kuukautta meni sekoillessa pään kanssa, jonka jälkeen sitä jotenkin alkoi normalisoitumaan. Se ei kuitenkaan poistanut sitä asiaa, että joka ikinen päivä mietin vain millä tavalla täältä maan päältä poistuis...Päivät menee töissä, jossa edes vähän saa muuta ajateltavaa, mutta kotona sitä vain odottelee ajan kulumista ja yrittää väkisin edes jotain tehdä. Elämässä ei vain yksinkertaisesti ole enää mitään.
Viikonloput tulee tietenkin ryypättyä, kuinkas muuten...ja vaikka mielen saa edes hetkeksi paremmaksi, niin kyllä se totuus aina sunnuntaina palaa takaisin. (ja yleensä kaksinverroin pahempana)
Vaikka sanotaan, että aika parantaa haavat, niin tiedän omalla kohdalla, ettei se tästä "paremmaksi" muutu. En tiedä, mitä tässä nyt enää tehdä, odotellako päivää kun saan lopullisesti kaikesta tarpeekseni, vai mitä...? Turhaan sitä varmaan muiltakaan kyselen, mutta kirjotinpa nyt tänne.
Viikonloput tulee tietenkin ryypättyä, kuinkas muuten...ja vaikka mielen saa edes hetkeksi paremmaksi, niin kyllä se totuus aina sunnuntaina palaa takaisin. (ja yleensä kaksinverroin pahempana)
Vaikka sanotaan, että aika parantaa haavat, niin tiedän omalla kohdalla, ettei se tästä "paremmaksi" muutu. En tiedä, mitä tässä nyt enää tehdä, odotellako päivää kun saan lopullisesti kaikesta tarpeekseni, vai mitä...? Turhaan sitä varmaan muiltakaan kyselen, mutta kirjotinpa nyt tänne.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olisiko kannattanut vähän satsata suhteeseen ja luopua itsekkyydestä. Olen aina ollut sitä mieltä että ei sen aidan takaa löydy kuitenkaan vihreämpää maata, se on vain harhakuva.
Kannattaa mennä mieluimmin parisuhdetrapiaan vaikka yksin, kuin höngätä eroon kun ei kaikki miellytä.
Vähemmän seksinkin kanssa oppii elämään. Jokaisen elämään tulee myös arki, ei elämä voi olla yhtä paskan puhumista ja ravintolailtoja ja juhlaa tamineissa pörhältämistä.
Kun arjen asioista alkaa pitämään, elämäkin alkaa tuntuu elämisen arvoiselta. Sitä elämätöntä elämää kun ei kuitenkaan ole olemassa. Tuhoat vain kaiken hakemalla eron kautta tuota turhaa elämää.
En ensinnäkään itse ollut se joka oli antamassa periksi ja olin jopa oppinut elämään arjessa. Tein kyllä omat virheet, joista varmaan suurimpia se, että aloin liikaakin jumittamaan arjen rutiineihin jne...lopullisesti asiat oppi kuitenkin vasta, kun oli jo eronnut.
Jokatapauksessa, eipä noille jälkikäteen enää mitään voi. Muille voi tietenkin vihjeenä sanoa tuon mitä kirjoitit.