Olen 102kg/174cm nainen, 26v. Kolme tai neljä vuotta sitten laihdutin 86kg -> 78kg. Sen jälkeen, puoli vuotta myöhemmin aloitin mielialalääkkeen, jonka ei pitäisi lihottaa. Kuitenkin lihoin näihin mittoihin. Matkan varrella masennusta, ahdistusta, vaihtomatka Kanadaan, joka hajoitti pään. Syön normaaleja ruokia plus mielestäni kohtuullisesti herkkuja. Eli en vedä mössöä, kuten telkkarien jättilihavat, syön ruisleipää, tummaa pastaa jos otan, perunat lähinnä keitoissa, vihanneksia, hedelmiä. Ja kaverina pieni suklaa, harvemmin isompaa. Eli ei mättötahtia, mutta liikaa kuitenkin.
Kun laihduin, minun piti treenata 5x viikossa rankasti, kävin potkunyrkkeilyssä ja tekemässä oikeasti kovia salitreenejä, joskus juoksemassa. Lihomiskauden aikana olen yrittänyt käydä salilla (samalla lihoin), uimassa (lihoin), Kanadassa tein sinnikkäästi yli kuukauden 1200kcal treenejä pari kolme kertaa viikossa (juoksin, punttia, krossaria, laitteita = lihoin). Viime keväänä luovutin, en enää usko liikuntaan tai ruokavalioon (paino pysyi pitkään samana). Kaiken tämän lisäksi on paljon kokemusta erilaisista hivenaineista laihdutusapuna, lääkkeet lopetin syksyllä, vedenpoistajat on kokeiltu, jne. Ainoa, millä olen saanut painoa tiputettua kilon, oli viiden päivän 1000kcal/päivä-kuuri, joka oli typerää. Millään muulla ei ole lähtenyt grammaakaan, vaan päin vastoin painoa on tullut.
Ei ole kuulemma kilpirauhasesta kiinni, kaikki arvot nykyistä kolesterolia (5.7) tai lievästi kohonnutta verenpainetta lukuunottamatta loistavat tai hyvät. Mihinkään en enää usko, ja jos yritän jättää herkut pois kokonaan, tulee huono olo (kai sitä sokerikrapulaa). Jos otan sokeria parin päivän tauon jälkeen, turvotus näyttää laskevan.
Eli mistä ihmeestä löydän motivaation yrittää tiputtaa painoa? Polvet ovat jo rikki, en jaksa hypätä yhtään, kävely on raskasta, on paha olla. Usein tulee olo, etten edes välitä syönkö kaksi suklaata vai kuusi, kun tulos on aivan sama, lihon silti.
Kun laihduin, minun piti treenata 5x viikossa rankasti, kävin potkunyrkkeilyssä ja tekemässä oikeasti kovia salitreenejä, joskus juoksemassa. Lihomiskauden aikana olen yrittänyt käydä salilla (samalla lihoin), uimassa (lihoin), Kanadassa tein sinnikkäästi yli kuukauden 1200kcal treenejä pari kolme kertaa viikossa (juoksin, punttia, krossaria, laitteita = lihoin). Viime keväänä luovutin, en enää usko liikuntaan tai ruokavalioon (paino pysyi pitkään samana). Kaiken tämän lisäksi on paljon kokemusta erilaisista hivenaineista laihdutusapuna, lääkkeet lopetin syksyllä, vedenpoistajat on kokeiltu, jne. Ainoa, millä olen saanut painoa tiputettua kilon, oli viiden päivän 1000kcal/päivä-kuuri, joka oli typerää. Millään muulla ei ole lähtenyt grammaakaan, vaan päin vastoin painoa on tullut.
Ei ole kuulemma kilpirauhasesta kiinni, kaikki arvot nykyistä kolesterolia (5.7) tai lievästi kohonnutta verenpainetta lukuunottamatta loistavat tai hyvät. Mihinkään en enää usko, ja jos yritän jättää herkut pois kokonaan, tulee huono olo (kai sitä sokerikrapulaa). Jos otan sokeria parin päivän tauon jälkeen, turvotus näyttää laskevan.
Eli mistä ihmeestä löydän motivaation yrittää tiputtaa painoa? Polvet ovat jo rikki, en jaksa hypätä yhtään, kävely on raskasta, on paha olla. Usein tulee olo, etten edes välitä syönkö kaksi suklaata vai kuusi, kun tulos on aivan sama, lihon silti.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Paras keino laihuttaa on olemalla syömättä. Liikunnalla kiihdyttää vain ruokahaluaan.
Aika moni löytää motivaatita peilistä, vaa'asta ja vaatteista.
Minä en ala syömättömyyskuureille, ne taistelevat kaikkea tietoani vastaan. Kiitos vaan vinkistä, mutta ei kiitos.
Ja ei, peili ei motivoi, vaaka ei motivoi eivätkä vaatteet. On vain olo, että turhaan niistä kivoista vaatteista haaveilen tai mistään muustakaan, kun ei homma onnistu kuitenkaan. Ei auttanut kulkea terkkarilla juttelemassa, ei rasvattomat ruoat, ei juomisen vähentäminen. Joka ikisen tempun olen kokeillut ja kaikki vain ja ainoastaan kyrpii kympillä.
Jos tiedät MIKSI lihot, tiedät miten laihtua.
Mua motivoi se, että halusin syödä terveellisemmin, säännöllisemmin, monipuolisemmin, kevyemmin, halvemmin. Ihminen kuitenkin on mitä syö. Halusin verenpaineen ja veriarvot normaaleiksi. Ajatuksena ei edes ollut, että tästä pitäisi seurata laihtuminen. Ja kuinka ollakaan, paino alkoi putoamaan. En edes unelmoinut, että pääsisin näihin mittoihin ikinä, halusin vain, etten enää ole riskissä sairastua esim. diabetekseen tai sydän- ja verisuonitauteihin. Mitään semmoista ei kannata aloittaa, mitä ei pysty jatkamaan. Liikkuminen on hyväksi, mutta kannattaa liikkua vain sen verran, kuin pystyy jatkossakin liikkumaan. Kannattaa myös olla vain semmoisella ruokavaliolla, jota voi jatkaa vaikka loppuelämänsä. joten kun laihdut näillä neuvoilla, voit myös pysyä hoikkana.
Laihduin siis 36 kg syömällä. Olen saman ikäinen kuin sinä ja 159 cm, pahimmillaan painoin 93 kg ja nyt (vuosi ja muutama kk myöhemmin) painan 57 kg, mitä en painanut edes ennen lihomista. En siis ole ennen täysi-ikäisenä ja tämän pituisena ollut näin hoikka. Ennen lihomista painoin ehkä 60 . Ja laihtuminen jatkuu edelleen, vaikken tee mitään muuta, kuin jatkan samaa linjaa. Ei tee yhtään mieli alkaa mässäämään enää ikinä, ei enää sen tunteen jälkeen kun ostaa S/XS-paitoja XL:n sijaan! Siinä on motivaatiota vaikka muille jakaa. Olen tästä matkasta kirjoittanut tuota "Uusi elämä :)"-ketjua jotain vuoden. Itselleni tämä asia oli niin tärkeä, että ei missään vaiheessa tehnyt mieli luovuttaa ja palata entiseen. Tein myös homman erittäin helpoksi itselleni. Ja koska ruokavalion muutoksella ja painon putoamisella oli pelkästään positiivisia vaikutuksia, niin miksen olisi jatkanut. Myönnän, että aluksi sokerista vieroittautuminen oli helvettiä ja nälätti kun söin vähemmän, mutta se kesti jotain viikon kaksi. Se on kaiken tämän arvoista ja enemmänkin!
Itsellänikin sairaus, lääkkeet ja vaikea elämäntilanne edesauttoivat lihomista. Lihoin n. 20 kg 2-3 kuukaudessa kun aloitin antipsykootit, loput tuli pikku hiljaa. Kyseinen lääke aiheutti jatkuvaa näläntunnetta ja hallitsematonta syömistä (joskus heräsin yöllä siihen, että olin syömässä). pari vuotta sitten lääke vaihdettiin, mutta kesti aika pitkään, ennen kuin sain mässäilyn kitkettyä pois, koska siitä oli tullut tapa. Tiedän siis, mitä psyykelääkkeet voivat tehdä.
Paljon tsemppiä. Kun keksit itsellesi sopivan tavan ja todella haluat tehdä jotain laihtumisen eteen, niin se kyllä sitten onnistuu. Nyt taidat olla luovutusasenteella liikenteessä ja se ei auta yhtään!;)
aloitin mielialalääkkeiden syömisen n. 2 vuotta sitten. söin Sepramia (ei KUULEMMA lihota sitten yhtään). paino nousi pikkuhiljaa (kahdessa vuodessa n.20kg). lääkkeitä en voi kokonaan syyttää, sillä myös elämäntavat muuttui melkoisesti päästyäni huonosta parisuhteesta irti. alkoholia ja roskaruokaa kului paljon!!
vime syksynä sain tarpeekseni, aloitin kunnon laihdutuskuurin: söin n. 1000 kcal päivässä, käytin nutrilettiä ym.. paino ei tuntunut tippuvan millään!! tiesin että jossain on vika (ennenkin laihduttanut), joten marssein lääkärille joka jopa myönsi kyseisen lääkkeen aiheuttavan ongelman painon pudotuksessa. nyt olen 1-2 kuukautta syönyt Sertralin-nimistä lääkettä ja olen ollut todella tyytyväinen. paino ei ole noussut yhtään vaikka lyhyen ajan sisällä oli parin viikon etelänmatka ja joulu ym. nyt aloitin taas tauon jälkeen laihduttamaan ja paino tuntuu putoavan niin kuin ennen! :) :)
Miten olisi motivaatioksi terveys ja oma hyvä olo? Terveys varsinkin sinun iässäsi, kun vielä voit estää nivelvaivat, 2-tyypin diabeteksen ja kaikki muut lihavuuden tuomat sairaudet. Olen 50-kymmpinen elämäntapa-remontoija (lue:laihdutan) ja kärsin polvivaivoista ja sokerit on koholla. Liikunta on hankalaa kun polviin sattuu. Uihalliin ei kehtää mennä... jne.
Tämä sinua odottaa jos et hoida itseäsi kuntoon nuorempana.
Ja masennuslääkkeistä. Minullekin lekuri sanoi, että ei lihota. Paskanmarjat, eihän se itse lääkenappi lihotakaan, vaan se olo minkä se saa aikaseksi. Söin Cipralexia 3 vuotta ja lihon 25 kiloa. Olo oli sellainen, että mitä välii... Heti kun syksyllä lopetin lääkkeet, pystyin ajattelemaan itseäni, terveyttäni ja jaksoin aloitta painonhallinnan.
Että näin.
Ongelma on se, etten jotenkin jaksa välittää. Minulla on pahasti yliliikkuvat nivelet, joten polvet ovat jo rikki ja lonkkanivelten takia en pysty kävelemään yli 45min. Jos kävelen pidempään, vaikka kuinka rauhallisesti menisin, en seuraavaan kolmeen päivään pysty kävelemään kunnolla, koska niveliin koskee. Tämä oli jo 20kg sitten, mutta lievempänä, silloin kipu tuli 2km hölkän jälkeen. Diabetesta odottelen, sillä sentään saisi kelakorvattavia apulääkkeitä, kun muut kriteerit ovat jo täynnä (kyllä, kamala asenne, tiedän). En jaksa liikkua kunnolla, joka paikkaa kolottaa ja on paha olla niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Siksi yritän kysyä, että mistä apu, kun en oikeasti enää usko mihinkään. Rasvatonta maitoa, kevytleikkeitä, oikeata ruokaa, järkeviä rasvoja, paljon proteiinia, kasviksia ja vihanneksia olen syönyt jo vuosia. Sitten ratkean, joka päivä johonkin pieneen hyvään, kun en vaan jaksa uskoa, että mistään on yhtään mitään apua. Joskus jaksan pari päivää, sitten menee taas mäkeen. Ruokapäiväkirjoja olen kokeillut niin, että ne jo inhottavat, teoriaa tiedän niin, että pystyisin kirjoittamaan kirjan.... Jne. jne. jne. Mihinkään en vaan usko, kaikkein vähiten itseeni.
Liekö liian suuri ongelma pään sisällä tämä jo, ettei sitä voi enää ratkaista?
Vesijuoksu ei rasita niveliä, kun juokset hallitusti. Ja silloin se on tehokastakin. Liikunta ei sua paljoakaan laihduta, joten ainakin 3 vesijuoksukerran (1,5 h) lisäksi viikossa sun täytyy syödä oikein. Jalkoja ei saa roippia sinne tänne, vaan koipi liikkuu juuri sen verran ja sellaisella vauhdilla koko liikkeen ajan kuin käsket. Vesijuoksu taitaa kuitenkin olla tehokkainta laihdutusliikuntaa veden vastuksen, veden lämpötilan ja nivelystävällisyyden vuoksi.
Luulisi että oma terveys motivoisi tarpeeksi. Jos nivelet ovat jo nyt paskana, kauanko luulet edes pysyväsi pystyssä noilla kiloilla?
Aloita vaikka puolen tunnin kävelyillä, jos nivelesi kestävät niitä. Kuntosalilla treenataan lihaksia, jotka tukevat yliliikkuvia niveliä.
Mulla on yliliikkuvat nivelet, ja pidän ne kunnossa liikunnalla. Jos kovasti kipeytyvät, menen uimahalliin saunomaan ja vesijuoksemaan. Seuraavan yön nukun yleensä jo hyvin.
Niveliin kannattaa syödä kalaöljyjä ja inkivääriä.
Sulla on ongelmia pääsi kanssa. Jospa pyytäisit lääkäriltä mielialalääkkeitä?
Mies kertoo:
painoin paljon ja olin ulkoisesti sika... en saanut enää hillua ja jäin aina yksin! Minua veetutti ja ymmärsin syyn... olin lihava vaikka peili näytti toisin!
NYT 30 KG
Nyt 30 kg laihtuneena voisin kirjoittaa aivan toisen tarinan... hyvän!
kannattaa varmaan valita liikuntalaji josta oikeasti tykkäät. Kun kiinnostus lopahtaa nousee kilot.. mites esim tanssi?. Hanki joku sellanen harrastus johon syventyessä pysyt pois jääkaapilta. Niin ja tee suunnitelma kun meet kauppaan. Mene et meet vaan hyllyjen ohi joissa on ruokia, joita sorrut syömään liikaa. Tee päätöksiä, kuten että Älä osta sitä suklaata. Kokeile vähähiilihydraattista ruokavaliota (ei siis pelkkää dieettiä), itellä ja monella muulla on herkkyys hiilareihin. Kun niitä syö tekeee lisää mieli, vaikka ruuan TARVE on jo tyydytetty. Jos mä ostan kotiini leipää, pastaa, riisiä, niin taatusti sitä myös syön ja lihon! Pidä ruokapäiväkirjaa johon kirjaat kaiken mitä päivän aikana syöt, niin näet mitä syöt . Sitten huomaat mikä on jätettävä pois. Motivaatio vois löytyä paremmasta olosta ja terveydestä. Onko sokeri/rasva/ahmiminen niin tärkeetä ettei ole väliä vaikka sen takia verisuonet tukkeutuu umpeen ennneaikojaan ja jalkoja amputoidaan diabeteksen takia pois. Googleta vaikka säärihaavan kuvia netistä. Sellastako mielit?