Ellen G. White, väärä profeetta "epäjumalien" armosta.

Valon Viesti

Ohessa muutamia väärän profetian ja proofeetan tuntomerkeistä, jotka löytyvät Ellen G. Whiten omasta kirjallisuudesta:

Seitsemännen päivän adventistit kehuvat, että Ellen Whitella oli enemmän kuin 2000 profeetallista unta ja näkyä (vaikka kenelläkään Raamatun profeetoista ei ollut enempää kuin 7, elinaikanansa).

Seitsemännen päivän adventistit eivät kerro sinulle, että useimmat EGW:n profetiat eivät täyttyneet.

Esimerkiksi, EGW sanoi Turkin kansakunnan loppuvan elokuun 11. päivänä, vuonna 1840 (Great Controversy, s. 334-335, katso myös: Suuri Taistelu sivut 318-319, Arvo W. Arasolan kirja: Maailman kohtalon tie, sivut 233-234 ja Alfa ja Omega, osa 7, sivut 290-292 ).

Hän myöskin ennusti, ettei kukaan voinut pelastua lokakuun 22. päivän jälkeen, 1844 (1SM, s. 63).

Ellen White ennusti, että seitsemän viimeistä vitsausta vuodatettaisiin vuonna 1850 (Early Writings, pp. 58,64). Hän väitti että ihmiset, jotka osallistuivat toukokuun 27. päivän leirikokoukseen vuonna 1856, olisivat yhä elossa Jeesuksen tullessa maan päälle (1T, pp. 131-132).

Ellen White valheellisesti ennusti Englannin valloittavan Yhdysvallat sisällissodan aikana, 1860-luvulla (1T, pp. 258-259).

Ellen White epäonnistui uudelleen, kun hän ennusti, ettei vanhaa Jerusalemia koskaan rakennettaisi (Early Writings, s. 75).

Vielä eräs hänen vääristä profetioista oli, että enkelit tulisivat tuhoamaan San Franciscon (9T, p. 93). Ja vuonna 1851, Ellen White ennusti olevansa yksi niistä 144 000, ja näkevänsä vielä elossa ollessaan Jeesuksen tulon (Early Writings, pp.19, 40; Great Controversy, p. 649).
Ellen White oli taas väärässä - hän kuoli vuonna 1915!

51

1318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jope.48.

      Luuk.16:16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeiutuu sinne väkisin. Heb.1:1-2. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut. Siis Raamatun mukaan tässä ajassa on vain, vääriä profeetoita.

      • entinen adventisti

        Jeesuksen joka oli Jumalan kuva, jälkeen vilä Jumalalla olisi jotain lisättävää tai ilmoitettavaa.

        Adventismhän ei ole syntynyt tarpeesta Julistaa evankeliumia, vaan kertoa harhaista ns"pyhäkkötotuutta"

        Ellen puhui "nykyisestä totuudesta" mikä on muuttuvaa , kuten Jehovilla ja muilla raamatunvääristäjillä.

      • pyhpyh2637237
        entinen adventisti kirjoitti:

        Jeesuksen joka oli Jumalan kuva, jälkeen vilä Jumalalla olisi jotain lisättävää tai ilmoitettavaa.

        Adventismhän ei ole syntynyt tarpeesta Julistaa evankeliumia, vaan kertoa harhaista ns"pyhäkkötotuutta"

        Ellen puhui "nykyisestä totuudesta" mikä on muuttuvaa , kuten Jehovilla ja muilla raamatunvääristäjillä.

        Valheesi ei hetkauta.

    • Oikea profeetta

      Mainitsepas joku oikea profeetta kenenkä sanomiin kannattaa tutustua ?

      • ex adventisti

        ovat luotettavat ja todeta. Mitä muuta pitäisi kuunnella??

        Kirkastusvuorellahan taivaasta kuului ääni "Tämä on minun rakas Poikani , kuulkaa Häntä".

        Jeesuksen äänen Kuuleminen Pyhän Jengen kautta sanassaan on niin suuri asia, että siinä himmenee kaikki.

        Harmi vain , että Jeesukselle ja hänen sanoilleen on annettu moni lihankin mukainen rooli.

      • Valon Viesti

        Eikös Raamatussa viitata Jeesukseen, kun kirjoitetaan, että ei ole profeetta muualla niin halveksittu kuin omassa kotikaupungissaan. Tällähän tarkoitettiin Nazarethin kaupunkia, jossa Jeesus lapsuutensa vietti puusepän oppipoikana.

        Joosef, Jeesuksen isä valmisti pojalleen ristinkin.
        Ja Jeesuksen oikea isä pisti poikansa kantamaan ristiä.
        Isät ovat julmia pojilleen?

        Jeesus profetoi mm. oman kuolemansa.

      • Ei kumonnut
        Valon Viesti kirjoitti:

        Jeesus sanoi: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.

      • Usko ei ole joka mie
        Ei kumonnut kirjoitti:

        Jeesus sanoi: En ole tullut kumoamaan lakia ja profeettoja.

        Profeetta Jesaja oli oikea profeetta.
        Jesaja 66:17. Jotka syövät sianlihaa ja muuta inhoittavaa, sekä hiiriä niistä kaikista tulee loppu sanoo Herra. Minä tunnen heidän tekonsa ja ajatuksensa. Aika tulee, että minä kokoan kaikki kansat ja kielet, ja he tulevat ja näkevät minun KUNNIANI.

        Profeetta Nehemia13:19. Ja niin pian kuin oli tullut pimeä ennen sapattia Jerusalemin porteissa, käskin minä sulkea ovet ja kielsin avaamasta niitä ennenkuin sapatin jälkeen.
        Ja minä asetin palvelijoitani porteille, ettei yhtään kuormaa pääsisi kaupunkiin sapatinpäivänä.

        Profeetta Mooses. 3.Moos. 8: Pappien vihkiminen: Ja Herra puhui Moosekselle sanoen: Ota Aaron ja hänen poikansa jne...Miehet pappeina. Huom! Jeesus ei kumonnut lakia ja profeettoja, Vaan ellette usko Moosesta ja profeettoja jne..

      • Bushmaani saadaan
        ex adventisti kirjoitti:

        ovat luotettavat ja todeta. Mitä muuta pitäisi kuunnella??

        Kirkastusvuorellahan taivaasta kuului ääni "Tämä on minun rakas Poikani , kuulkaa Häntä".

        Jeesuksen äänen Kuuleminen Pyhän Jengen kautta sanassaan on niin suuri asia, että siinä himmenee kaikki.

        Harmi vain , että Jeesukselle ja hänen sanoilleen on annettu moni lihankin mukainen rooli.

        Uskomaan, kun hän ei usko Jeesuksen sanoihin ja te kuuntelette busssssmannia totuuden lähteenä.

      • Valon Viesti kirjoitti:

        Eikös Raamatussa viitata Jeesukseen, kun kirjoitetaan, että ei ole profeetta muualla niin halveksittu kuin omassa kotikaupungissaan. Tällähän tarkoitettiin Nazarethin kaupunkia, jossa Jeesus lapsuutensa vietti puusepän oppipoikana.

        Joosef, Jeesuksen isä valmisti pojalleen ristinkin.
        Ja Jeesuksen oikea isä pisti poikansa kantamaan ristiä.
        Isät ovat julmia pojilleen?

        Jeesus profetoi mm. oman kuolemansa.

        tehnyt Ristin pojalleen:" Näet Joosef oli vain otto isä Jeesukselle ja sanassa ei mainita edes Itsensä
        JHWH valmistaneen Joosualle Ristiä! Lisäksi eräät kertojat mainitsevat Joosefin kuolleen rakennus-
        tapaturmassaJoosua ollessa 15 vuotias ja tällöin hän oli perheen vanhempana lapsena ottanut harteilleen
        tämän sisarus parven elättämisen. Näihin aikoihin ei ollut kuulema sosiaali turvaa tapaturman sattuessa!

      • että silleen
        Una-Fortuna2 kirjoitti:

        Joosef oli Jeesuksen biologinen isä!

    • Turkin kansakunnan loppuminen;

      - Turkkia koskevan ennustuksen on esittänyt ja lausunut Josiah Litch.
      EGW mainitsee tuollaisen ukon puhuneen tuollaisia. Ei muuta. Ei sano että jämpti on niih, siis.
      (ST 318-319)

      Pelastuminen 1844.

      - Ei ole lausunut mitään tuollaisia. Aivan paskapuhetta.
      Joku on saattanut sekoittaa 1843 milleriläisten Jeesuksen tulon odotukseen. Jeesuksen tuloa odoteltiin kun oli löytynyt raamatusta aikaprofetia joka vie 1843. Aikaprofetia osattiin laskea, mutta sen merkitys ymmärrettiin väärin, ja 1844 mrs EGW selitti profetian loppuun, ettei kyse ollut Jeesuksen tulosta silloin eli armonajan päätymisestä ollut kyse myöskään.

      7 Vitsausta;

      - Ei ole sellaisiakaan ennustellut. Titta på engång till på Hengellisiä Kokemuksia 58,64.
      Ei kerro mitään moista.

      Leirikokous;

      - No kun ei oo väietelly sellaisia,
      Kysymys on näystä jonka hän näki 27.5.1856 konfrenssin aikana, EGW kirjoitti siitä samana vuonna. Kuului seuraavaaan malliin, "Enkeli sanoi: Jotkut matojen ruokana, jotkut 7 viimeisen vitsauksen kohteina, jotkut ovat elossa ja jäävät muutetuksi Jeesuksen tullessa." (Testimonies for the Church vol 1 s 131)
      Hänelle siis enkeli näytti tuon näyn kokouksen aikana, olkoopa esim vaikka illalla hotellihuoneessa. Ei se liity ko osanottajien poistumiseen vaikka olisi moista joukkoa nähnyt näyssäkin. Kyse oli siis aivan muusta kuin tuon joukon poistumisesta. Vain yksi sairastui konfressiviikon tostaina ja kuoli. Enkelin tarkoituksena arvioitiin olevan kertoa valmistautumisen tärkeydestä.
      Ei siis mitään moista mitä esität.

      "Englannin Yhdysvaltain valloitus" ?
      EGW käsittelee tilannetta jossa Yhdysvallat jakautuu kahtia etelä- ja pohjois-
      Kirjoituksessa EGW ppainottaa orjien vapautta, siis vapauden puolesta ja tuomitsee orjiin kohdostuneet sortotoimet. Koska Yhdysvallat noin heikointui, hän esittää mitä voisi tapahtua jos, siis jos....siis jos
      Englanti hyökkäisi... ja julistaisi sodan Y-valtoja vastaan.
      Ennustus sodaksi tuo ei siis ollut. Ihan tuollaista "havukka-ahon ajattelijan" spekulointia mitäpä jos...jos... jos....
      Ei siis että kun ...kun....kun tapahtuu silloin niin ja niin...ja niin.....

      Jerusalemin rakentaminen ?

      - Tuossa on kriitikoilla sellainen aistiharha että olivat väittäneet ja povailleet että ennen Jeesuksen tuloa olisi Jerusalem vanha jälleenrakennettu ja olisi joku hallituskeskus 1000 vuotisvaltakunnan aikana.
      EGW torjui käsiityksset 1000 vuotiskaudesta maan päällä sellaisessa merkityksessä ja puhui "Jerusalemin laskeutumisesta taivaasta" maan päälle. Ilm 21.

      San Fransisco ?
      - Ei eunnustanut enkelien tuhoavan kaupungin. Mainitsee olleensa lomalla 16.4.1906 Loma Linda Kaliforniassa
      kun yöllisessä näyssä näki miten Jumalan rangaistustuomiot kohtaisivat suuria kaupunkeja. 18.4. Maanjäristys sattui San Franciscoon. Matt 24:7

      Mrs elossa 144 000 joukossa ?

      - Tarkoitus ja kyse on että Jumala herättää uskollisen palvelijansa katsomaan Jeesuksen tuloa !
      Katsos kun Jeesus tulee "haudat aukenevat" kuolleet nouisevat ylös, he ovat todistamassa, vastaanottamassa ja näkemässä kun Jeesus tulee. I- ylösnlousemus siis. Tuosta on kyse.

      Eli siis malliesimerkki miten krisitikot vetävät perseestä juttujaan.
      Yksikään väitteesi ei pitänyt paikkaansa todellisuuteen mitä mrs on sanonut.

      Ymmärrän Sinua, ei se Sinun vika ole. Oikeain teet että olet kriitiinen, niin pitää olla aina, mutta ei skeptikko.
      Näin on kaikessa raamatun tutkimuksessa paras ja hyvä, kriittinen mutta ei skeptikko.

      Nyt kun vaan myös teet niin että sisäsität nämä etkä laita väitteitä uudelleen tänne. Niihin on vastattu nyt jo.

      Hyviä hiihtokelejä
      jari

      • Terv ex adventisti

        Kirjoitit:
        "Eli siis malliesimerkki miten krisitikot vetävät perseestä juttujaan".

        Missä seurakunnassa olet oppinut Jari noin huonot käytöstavat, tuollaisen alatyylisen asioitten ilmaisun! Ei ainakaan Jumalan seurakunnassa!

        Tuollainen puhe ei ole uskovan ihmisen puhetta.

        Haluat vääntämällä vääntää Ellenistä virheettemän : " Ihmiostä suuremman"

        Paavali sanoi, "että me keikki erehdymme puheissamme"

        Niin tekee Jokainen ihminen tällä telluksella , niin teki White , niin tekee Jarilaurila, kuten aikaisemmin totesin, Ja niin teen minäkin.

        Se on vaarallinen yhdistelmä, jos jotakin ihmista aletaan nostaa esiin virheettömänä " profeettana"

        Voisitko Jari laittaa tännä joitain niistä Whiten 2000 ennustuksesta jotka olisivat toteutuneet?

        Olavi Rouheella oli vain yksi kortti jäljellä, kun hänen kanssaan keskustelin : " Jos sunnuntailaki ei tulekkaan , niin White on ollut väärä profeetta"

        Senkö varaan sinäkin olet elämäsi laittanut?

      • Terv ex adventisti kirjoitti:

        Jumala on antanut lisää valoa seurakunnalle, siis seurakunnalle sitä mukaa kun se on valoa tarvinnut.

        Vanhan liiton aikana olivat VT:n suuret profeetat, kertoivat Jeesuksesta ja tuo valo oli Jumalan antamat asetukset
        Jeesusta odotellessa, seremoniat, yms.

        Jeesus tuli, Uutta testamenttia alettiin kirjoittamaan, ja alkuseurakunta tarvitsi valoa. Apt 21:9 vrt.

        Sitten tuli pimeä keskiaika 1300 vuotta, ja Raamattu vapautui kansan käsiin, kirjapaino.
        Hiukka piti lisävaloa saada taas.

        Nyt Raamattu on kirjoitettu ja siinä periaatteessa kaikki,voi olla ettei lisävalon paikkoja enää tule.
        Periaatteessa kaikki tieto on annettu. Ehkä voi joskus ahdistuksen aikoina olla joku profetian lahjan omaava ja jossakin muussa piirissä kenties. Ei ole aina kyse mistään superjättiprofeetasta.

        EGW oli hengellinen kirjailija jolla oli profetian lahja. Kaikki mitä kirjoitti ei Jumalan ilmoitusta ollut. Mutta huom, Jos hänellä väitetään olleen noin 2000 näkyä, EGW oli mrs joka se,litti ja opetti Raamattua.
        Hän antaoi lisävaloa niin VT:n kuin UT:n raamatun tapahtuminiin ja jakeisiin.
        "Taivutteli rautalangoista."

        Milleriläiset löysivät raamatusta aikaprofetian. Oltiin varmoja että huh ja hei, tultiin vuosiin 1843. Tapaus oloi täysin selvä ja 3 kertaa eri aikakausina sama aikaprofetia ilmoitettu. Kaikki tavat ilmoittaa oli 3,5 kk pöivissä, ja kun profeetallinen vuosi on ilmaistu päivinä, tultiin vuoteen 1843. Valtavaa !
        odotettiin että Jeesus saapuisi. Sellaisien laskelmien teko oli muotia, ei vielä ymmärretty ettei sitä päivää tiedä poikakaan vaikka se oli niin selvästi ilmoitettu mutta kaikkein vaikein aikaprofetia selvisi ! Vaude.

        No, tarvittiin lisävaloa. Jumala huomasi että pitää tulla ihmisparan apuun.
        Mrs EGW sitten selitti, että "viitsittelkö pojat viihtyä, ei Jeesus tule, vaan tapahtuu ihan muuta... annas kun täti kertoo pojille"; joo.

        Nuo EGW lisävalo oli siis VT: ja UT:n opetusta, selvennystä raamatun tapahtumiin, rautalankojen taivuttelua että ne ymmärrettäsiiin. Osittain voi päästä matkoille myös uuden maan olotiloihin.
        Myös joitakin käytännön asioita, mm mrs pyysi siirtämään kirjapainon pois ja seuraavana vuonna maanjäristys painon tuhosi. Tämä on kuitenkin sellainen muistikuva että en muista mistä sen saanut olen. Kuitenkin siis tarkoitan että profetian lahja hyödyttää seurakuntaa myös noin.

        Mitä tulee sitten EGW profetioihin uskon että mahtuvat kahden käden sormiin jotka vaikuttavat meidän päiviimme. Ainakin spiritismin nousun hän profetoi, Luther oli petoasiantuntija omasta mielestään kaikkein kovin kielenkäytöltään maailmanhistoriassa. Käy katsomassa mitä Luther kirjoitti esim eräästä henkilöstä, niin sana "perse" on pikkulinnnun viserrystä sen rinnalla. Isoilta pojilta olen oppinut jotakin kielteistäkin tietysti.
        Hengellinen kielenkäyttö on kaunopuheiusta, mutta kun en ole aina hengellinen. Siis aina. Hiukan hengellisyys on minussa yleistynyt. 2 vuotta olin hakoteillä siitä enimmäkseen.
        Minä en ala julistamaan ja tuomitsemaan vielä täyttymystään vailla olevista profetioista, en siksi tämän enempää. Jos joku haluaa niitä tutkia, tutkikoon ja ajatelkoon itse 1 Tess 5:20-21 huomioideen. Odottaa aikaansa monet aasiat.
        Jumalan kansan ruokaremontti oli sellainen asia että kaikki mitä terveystohtorit suosittavat tänään, neuvoi EGW jo 1850 ilman tutkimuksia, mutta ennenkaikkea kyse oli lopun ajan saastumisesta, siitä kyse oli. Ruokaremontii kokonaisella kansalla kestää sukupolvia, yhdellä miehellä noin 5-20 vuotta.
        Myös Jumalan kansan nousu Kristuksessa kuuluu EGW:n mieliaiheisiin varmasti, ja lopun ajan hetket, minuutti ennen Herran tuloa.

        jatkuu lisäyksenä, tuli liian body.................................................

      • Terv ex adventisti kirjoitti:

        Kirjoitit:
        "Eli siis malliesimerkki miten krisitikot vetävät perseestä juttujaan".

        Missä seurakunnassa olet oppinut Jari noin huonot käytöstavat, tuollaisen alatyylisen asioitten ilmaisun! Ei ainakaan Jumalan seurakunnassa!

        Tuollainen puhe ei ole uskovan ihmisen puhetta.

        Haluat vääntämällä vääntää Ellenistä virheettemän : " Ihmiostä suuremman"

        Paavali sanoi, "että me keikki erehdymme puheissamme"

        Niin tekee Jokainen ihminen tällä telluksella , niin teki White , niin tekee Jarilaurila, kuten aikaisemmin totesin, Ja niin teen minäkin.

        Se on vaarallinen yhdistelmä, jos jotakin ihmista aletaan nostaa esiin virheettömänä " profeettana"

        Voisitko Jari laittaa tännä joitain niistä Whiten 2000 ennustuksesta jotka olisivat toteutuneet?

        Olavi Rouheella oli vain yksi kortti jäljellä, kun hänen kanssaan keskustelin : " Jos sunnuntailaki ei tulekkaan , niin White on ollut väärä profeetta"

        Senkö varaan sinäkin olet elämäsi laittanut?

        Toteutumattomista profetioista ei pidä syyttää, tuomita eikä arvostella. Samoin usko ei ole syömistä eikä juomista, ei pidä mennä tekemään kenenkään ruokaremonttia, hyvin loukkaavaa viisata napaan syömisistä, mutta terveyskasvatusta voi tehdä. Sellaista puuhaa duunataan monenlaisissa laitoksissa.
        Samoin pitää tuntea raamattau ennenkuin voi olla kypsä käsittämässä lisää vaikeimpia. Vasta kun osaa 1 1=2 voi siirtyä sisi jakolaskuun. Täällä on usein aivan liian hankalat asiat taikinoitavana ymmärrtämäättömille joilla ei ole vielä edes mahdollisuuksia ymmärtää.

        Minä olen lepopäoivästä' sanonut ainoastaan että se on omantunnon kysymys josta ei sovi riidellä, ilon päivä. Jes 58:12-14.
        Menee perseelleen jos siitä riitelemään aletaan. Tietysti.

        Kun Ilm 13-14 tapahtumat tapahtuvat, jokainen maajussi huomaa ja noteeraa (Matt 24:40) että jotakin hämminkiä, omatunto kyllä kertoo jotakin jokaiselle tarpeellista, ilman että jotkut räkättävät koko ajan tuosta asiasta ymmärtämättömille jotka haluavat olla rauhassa ja ilossa ko päivänä ja kaikkina päivinä, siis päivästä riippumatta. Meillä ei ole ongelmaa yhteiskunassa kun on kaksi lepopäivää olemassa. Toista oli joskus 300 luvulla kun valtakunnassa yksi lepopäivä, kristittyjen sapatti ja muiden auringon, valon, auringonjumalan juhla sunday= sunnuntai viikon ensimmäinen päivä. Lauantai oli 7 päivä raamatullinen ja raamatullisen viikon-
        Kalenterimuutos tuli 1.1.1973 suomessa voimaan. Monissa maissa lauantai on edelleenkin 7 päivä.

        Ettei pidä verta nenästä kaivaa. EGW sanoi ettei pidä hänestä puhua yhtään mitään ennenkuin toinen osaa raamatun hyvin. samoin ettei toteutumattomista eli täytttymystään vailla olevista profetioista syytellä eikä tuomita. Adventtikirkossakin on ihmisiä paljon joilla ei ole taitoja opettaa mutta räkättävät koko ajan ja härnäävät asioilla joita toinen ei voi- ja ole kypsä ymmärtämään.

        Kyllä ne aivan perseestä on usein kriitikoiden touhu, en peru sanojani, siis skeptikko ei saa olla, mutta kriittinen pitä olla. Olet oikeilla jäljillä asenteissa ja seniorimiehiä pian kypsä ihminen tajuamaan jotakin muutakin kuin-
        ja minäkin olen tosin jo 52 vee, mutta leikkisä kuin pikkukakara joskus ja minua siksi joskus ymmärretään miten ymmärretään eli ei aina kuin itse tahdon. Kun ihmisellä on vaikeaa eikä elämä niin mukavaa tekee jostakin sellaisista pakosta että vetää suu hiukan virneeseeen. Sukuvika tosin pellenhomma joskus, isäni itse kukin ovat lausuneet aina jotakin ite kukin leikillään koko kylääkin järkyttäen aina.

        Olet asiallinen ja vilpitön raamatuntutkija. Jees. Olen kanssani joskus paljon mielipiteitä vaihtanut. Tässä yksi lisää.

        1 Tess 5:20-21.

        jari

      • Ei varmasti löydy Raamatusta!" Joten joku Profetoija on keksinyt tämän seitsen vuotisen vaivan ajan
        ihan vaan omista aivoistaan. Tämäkin profeetta löytyy: Hänhän oli Jesuiitta Ribera joka keksi tämän
        tarinan midätöidäkseen Martti Lutherin aloittaman uskon puhdistuksen. Kuitenkin tämä yritys onnistui
        vasta 1800 luvun puolella, Kun nämä Protestanttiset oppineet nielivät Jesuiitan syötin aivan kiduksiinsa asti.
        nykyisin tätä Lutterin vastustajan väitettä pidetään aivan Jumalallisena ilmoituksena. Näinkin helposti
        on näitä Protestantteja voitu vetää huulesta ja tätä toimintaa tehdään vielä nykyäänkin. Anti kristus
        istuu seurakunnassa ja kaikki antavat kunniansa tälle Joosuan vastustajalle.
        Mahtaako Jeesus Joosua olla vielä Herra? vai ovatko nämä pyhät kirkon miehet asettaneet hänen tilalleen Salaisesti Lusiferi nimisen Jumaluuden, jonka narereina ovat nämä nyky-Protestantit. Pluffia leikitään kovaasti, koska Pluffilla saadaan aikaan parhaat petoksen voitot ! Siunattua uutta vuotta petetyille
        Protestanteille[]!

    • Valoa valoon! Arvostelu Arvo Arasolan kirjaa "Maailman kohtalon tie", ei anna täyttä kuvaa arvostelun luonteesta.

      Virheen löytäminen ei aina tarkoita, että koko sanoma olisi hyljättävä jonkun epäkohdan vuoksi, joka ei ole ollut kirjailijan tiedettävissä.
      Kysymys on Turkista Pohjan ja Ottomaanien kuninkaana, jossa Arvo Arasola näkee Turkin tulevan loppuunsa, vaikka kysymyksessä on Ottomaanien vallan loppuminen ja Turkin vallan päättyminen alku-asemaansa.

      Ottomaanien valta on mennyt loppuunsa Euroopassa Turkin alaisena, mutta yhä Turkki pitää vesiraanoja hallussaan Lähi-idässä, joten osaksi totta ja osaksi aikakautensa tietoutta oli Arvo Arasolan näkemys asioista.

      Kirja "Maailman kohtalontie" on aikakaudestaan huolimatta merkittävä teos uskonnollisesta ja kirkollisesta kehityksestä, joka antaa täyden kuvan eri uskontojen välisistä raamatun tulkintojen perusteista, jotka ovat säilyneet muuttumattomina valtauskontojen välillä.

      Ei ole väärin tuoda epäkohtia ja puutteellisuuksia esille, sillä aikakausien muutokset tuovat lisää valoa kirjoituksiin, joita ei aikaisemmin ymmärretty.
      Väärät profeetat eivät milloinkaan oikaise vääriä tulkintojaan, niinkuin Ellen G. White teki nähdessään tapahtumien voitavan selvittää toisellakin tapaa.
      Ellen G. Whiten kohdalla ei ollut kysymys maallisesta temppelistä Dan.8:14 mukaan, niinkuin nykyisin uskotaan joka on harhaa vaan Ellen G. White näki myöhemmin, että kysymyksessä oli taivaallinen pyhäkkö joka asetetaan jälleen oikeuteensa ja sinnehän Jeesus onkin mennyt Ylimmäisenä Pappinamme rukoilemaan aina meidän puolestamme.

      • ex adventisti

        "Väärät profeetat eivät milloinkaan oikaise vääriä tulkintojaan, niinkuin Ellen G. White teki nähdessään tapahtumien voitavan selvittää toisellakin tapaa"

        Tuo ajatus ei mene yksiin sen kanssa mitä esim Jehovan todistjatt tekevät koko ajan tulkitessaan uudelleen ja uudelleen laskelmiaan.

        Väätät profeetat juuri tulkitsevat uudelleen ja uudelleen lausuntojaan.
        Ja varsinkin hänen kannattajansa

        Niin teki mys taannoin tv 4 lähetetty ohjelma USAssa olevasta pienestä entisistä adventisteista muodostuneista jäsenistä ; lahkosta , jotka odottivat Jeesuksen paluuta tiettynä päivänä , vaan kun ei tullut, niin ennustettiin uusi päivä Danielin kirjaa käyttäen.

      • mummeli...

        Kukas se on Jehovan todistajien profeetta ?

      • ex adventisti kirjoitti:

        "Väärät profeetat eivät milloinkaan oikaise vääriä tulkintojaan, niinkuin Ellen G. White teki nähdessään tapahtumien voitavan selvittää toisellakin tapaa"

        Tuo ajatus ei mene yksiin sen kanssa mitä esim Jehovan todistjatt tekevät koko ajan tulkitessaan uudelleen ja uudelleen laskelmiaan.

        Väätät profeetat juuri tulkitsevat uudelleen ja uudelleen lausuntojaan.
        Ja varsinkin hänen kannattajansa

        Niin teki mys taannoin tv 4 lähetetty ohjelma USAssa olevasta pienestä entisistä adventisteista muodostuneista jäsenistä ; lahkosta , jotka odottivat Jeesuksen paluuta tiettynä päivänä , vaan kun ei tullut, niin ennustettiin uusi päivä Danielin kirjaa käyttäen.

        Onko Jehovan todistajien profeetta Russel muuttanut opin käsityksiään, tai sitten Muhamed tai paavi muuttanut opillisia käsityksiään ?

        Eiköhän kysymys ole seurakunnista, jotka ovat muutelleet opillisia käsityksiään, olivatpa ne oikeita tai vääriä. Sensijaan Ellen G. White oikaisi itse oppimansa virheet ja kehoitti muitakin etsimään lisää SUUREMPAA VALOA RAAMATUSTA, mutta ei hän kuitenkaan esiintynyt profeettana vaan kirjailijana, joka käytti paljon lähde-teoksia kirjoituksissaan.

        Virheellisiä tulkintoja on turhaa etsiä, niitä löytää etsimättäkin, jo ensi-yönä mahdollisesti saapuvasta Jeesuksesta ja seitsenvuotisesta vaivan-ajasta, ennen Jeesuksen toista tulemista, josta Raamatussa ei mainita tavuakaan.
        Raamattu sanoo: Että kaikkien näiden täytyy ensin tapahtua ja sitten tulee loppu, eikä se ole ensi-yön asia, vaan sitä ennen on evankeliumi saarnattava kaikille kansoille. Viimeisillä Raamatun sivuilla kerrotaan pedosta ja pedonmerkistä ja tulevista marttyyreistä, minkä ajan tapahtumiin tämä johtaa ja milloin ?

      • Valon Viesti
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Paavi ei enää kiellä alkuräjähdyksen mahdollisuutta, vaan pitää sitä todennäköisenä Jumalan luomistyöhön liittyvänä tapahtumana.
        http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Paavi otti yllättäen kantaa alkuräjähdykseen/art-1288360815242.html

      • liittyen

        Vahvistaa Paavin valtaa "sunnuntain" korostamiseen.
        Tuo lisää pointtia tuleviin tapahtumiin nähden, kun ihmiset hyväksyvät evoluutio teorian, se vahvistaa Paavin asemaa entisestään. Onko Paavi puolustanut, joskus Raamatun luomiskertomusta?

        "Sekä Benedictus että tämän edeltäjä Johannes Paavali II ovat yrittäneet eroon katolisen kirkon tieteenvastaisesta mielikuvasta. Kirkko hyväksyy nykyään evoluutioteorian, mutta uskoo Jumalan olleen evoluution takana.

        Kreationismin opettamisen lopettanut kirkko sanoo nykyään myös, että Raamatun luomiskertomus on vertauskuva Jumalan luomistyölle, ei kirjaimellinen tarina kuudesta luomispäivästä."

      • ex adventisti
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Onko Jehovan todistajien profeetta Russel muuttanut opin käsityksiään, tai sitten Muhamed tai paavi muuttanut opillisia käsityksiään ?

        Eiköhän kysymys ole seurakunnista, jotka ovat muutelleet opillisia käsityksiään, olivatpa ne oikeita tai vääriä. Sensijaan Ellen G. White oikaisi itse oppimansa virheet ja kehoitti muitakin etsimään lisää SUUREMPAA VALOA RAAMATUSTA, mutta ei hän kuitenkaan esiintynyt profeettana vaan kirjailijana, joka käytti paljon lähde-teoksia kirjoituksissaan.

        Virheellisiä tulkintoja on turhaa etsiä, niitä löytää etsimättäkin, jo ensi-yönä mahdollisesti saapuvasta Jeesuksesta ja seitsenvuotisesta vaivan-ajasta, ennen Jeesuksen toista tulemista, josta Raamatussa ei mainita tavuakaan.
        Raamattu sanoo: Että kaikkien näiden täytyy ensin tapahtua ja sitten tulee loppu, eikä se ole ensi-yön asia, vaan sitä ennen on evankeliumi saarnattava kaikille kansoille. Viimeisillä Raamatun sivuilla kerrotaan pedosta ja pedonmerkistä ja tulevista marttyyreistä, minkä ajan tapahtumiin tämä johtaa ja milloin ?

        kertoi Elleni saaneen "profeetan viitan" näkyjen sa, kaatumiskohtuksiensa ym takia.

        Niin piti muinoin äitinikin Elleniä profeettana hänen hengittämättömyys ym kohtauksiensa johdosta.

        Ne ihmiset siis jotka pitävät Elleniä Profeettana vetoavat näihin ellenin kokemuksiin.

        Toiset taas sivuuttavat nuo asiat ja sanovat elleniä vain raamatun tulkitsjana.

        Olavi Rouheen mukaan Ellen on väärä profeetta jjos sunnuntailakeja ei tulekkaan.

        Joten pelastaakseen Ellenin ja adv kirkon maineen on syytä rukoilla, että sunnuntailait todella tulevat.

      • piip!

        sanaakaan mitä höpiset.

      • tämähuomattu

        ylifariseuksella sana hallussa !

    • Pyhä Lusifer; Tämä Lusiferhän tarkoittaa valon kantajaa. Valon viesti tarkoittaa valin kantajan
      uskollista työläistä, Jolla on jäänyt sama levy pyörimään, ja toisto on aina samaa! Kuolon uneen nukkunut
      EGW ei tule koskaan sinulle vastaamaan koska hän on kuollut. annan tämän vain sinulle tiedoksi, koska
      vajavainen ymmärryksesi ei tunnu käsittävän sanaa kuollut. Ja odottaa ylösnousemisen aamua. Jos hän
      on sinua pahasti loukannut, niin itse Herra tuo hänetkin tuomiolle! Etkä sinäkään välty tuomiolta, vaikka
      itse Valon kantaja sinua suojaakin. Jokainen meistä oman Herransa edessä, joko seisoo tai kaatuu sanoo Herran sana, Kaipa Se Kristus EGW Ellenistä huolehtii ja antaa oikean tuomion, näet Herra seon, joka
      tuomitsee. Onneksi Valon viestille ei ole annettu edes tuomion valtaa!!!

    • Tie valoon

      väitti, että mustaihoiset ihmiset olivat apinan ja ihmisen risteytyksiä.

      Ihmsiapinoita on siis adventtikirkon johtotehtävissäkin.
      Lajien valinta, lajien valinta.

      Ellen G. White kääntysi haudassaan, jos saisi tietää, kuinka hänen ihmisapinansa ovat kehittyneet ja vallanneet virkoja hänen perustamassaan kultissa.

      • piip!

        väittänyt. se on valhe, jota antiellenistit mielellään viljelevät.

      • Hyi hyi>>>>

        Advainoaa ventismi liikkeenä edustaa voimakkaasti frasmimia! Ensinnäkin se vainoaa Katolista kirkkoa. Sitten se vainoaa sunnuntaita lepopäivänään viettäviä ihmisiä, sitten se seurakuntansa jäseniä halveksii, jos ne eivät maksa säännöllisesti kymmenyksiään. Eli se on hyvin rasistinen uskonnollinen liikeyritys.

      • pyhpyh237283782

        "väitti, että mustaihoiset ihmiset olivat apinan ja ihmisen risteytyksiä."

        Väitteesi on täyttä paskapuhetta. Mitään tuollaista väitettä ei ole olemassakaan.

    • Valon aikaa
      • Outsider*

        Tuntuu olevan Väärä Profveetta? Yks tämän viestin profetioista on totta tämä parjattu nainen on
        kuollut 1915

      • Valon Taikaa
        Outsider* kirjoitti:

        Tuntuu olevan Väärä Profveetta? Yks tämän viestin profetioista on totta tämä parjattu nainen on
        kuollut 1915

        Valon Viesti-lehteä (adventtikirkon viikkolehti, myöhemmin nimellä adventtiairut).
        Täytyy todeta, että väärästä profeetasta olivat ja ovat ne sen lehden kirjoitukset.

        Kuollut ja kuopattu on tuo adventtilahkon aikakausijulkaisu Valon Viestikin.

    • kuolemansa hetkellä:" Mistä Lus...Valon viesti pystyy tietämään kenet itse Herra valitsee ja kenet hän
      hylkää! Näet todellisuus voi paljastaa monia yllätyksiä. Voi käydä näin, että itse varmat pelastujat eivät olekaan Herran valitsemia, vaan he ovatkin noita hyljättyjä. Näet teidän tienne eivät ole minun teitäni
      sanoo Herra.
      Sanoisin sitä ihmeiden ihmeeksi; Jos Valon viesti olisi Herran itsensä hyväksymä. Minä lasken itseni ulos
      heitettävän saastan joukkoon, näet minussa ei ole mitään kunnon ainesta, jonka itse Herra voisi hyväksyä
      pyhiin Mansiooneihinsa. Sanon vielä sen, että se joka teistä on täydellinen hän heittäköön ensimmäisen
      kiven. Täydellisiä ihmisiä en ole vielä melko pitkän elämäni aikana tavannut. Sitävastoin olen tavannut
      paljon itsensä kehujia ja ylistäjiä. Ja lähimmäistensä Helvettiin lähettäjiä. Tämän oman itsensä kehnouden
      huomattuaan alkavat todelliset parjaukset olla katoamaan päin ![]

    • Valon Taikaa

      Ellen G. White oli omien sanojensa mukaan pienempi valo.
      Mutta kuten niin tavallista hänen väitteissään, ne eivät olleet totuuden mukaisia, niin voimme unohtaa tuonkin hänen "pienempi valo" mainintansa.
      Ellen G. White edusti vain pimeyttä ja harhaa.
      Meidän tehtävämme on vain olla saastuttamatta itseämme Ellen G. Whiten harhaopeilla.

      • waittinen

        Viärä ku korkkiruuvi hää oll, kavala rohveetta ja rohvetian henki hää oll.
        Kultaasilla vaunuilla hää ajeloo ympär ämpär.
        Rohveetta epäjumalien armost.

      • Alpo Avolampi
        waittinen kirjoitti:

        Viärä ku korkkiruuvi hää oll, kavala rohveetta ja rohvetian henki hää oll.
        Kultaasilla vaunuilla hää ajeloo ympär ämpär.
        Rohveetta epäjumalien armost.

        Siinä savolainen viäntää ite whiten watiksi. Ja jotain toista väittää viäräksi ku korkkiruuvi.

        Sinulle on varmaan tuttua, miten Kauppisesta tehtiin Savossa Kuappinen?

      • piip!

        edustat pimeyttä ja harhaa.

    • trinna

      tulkittava hänen sairauttansa silmällä pitäen.
      Aivovaurio saa aikaan monenlaista käytöstä.
      Harmi, että sen aikainen lääketiede ei ollut niin kehittynyttä kuin mitä se nyt on.
      Olisi Ellen G. White saanut asianmukaista hoitoa sairauteensa ja olisi voinut aikanaan elää suhteellisen normaalia elämää.

    • Valon Taikaa

      mielellään sairaita ihmisiä tarkoitusperiensä ja eksytyksiensä eteenpäin viemiseksi.
      Jeesus ajoi aikanaan riivaajia pois mieleltään sairaista ihmisistä.
      Ellen G. White oli riivaajahenkien riivaama ja hän itse todisti sen eksytyksillään.
      Rahan ahneudessaan Whiten perhe ei halunnut luopua riivaajahengistä, vaan he antoivat tietoisesti vallan riivaajahenkien toiminnalle elämässään.

      • Valon aikaa

        Noin siis huihkaisi sairas ihminen Valion Takaa. Omasta kokemuksestaan tietää miten vaikea on päästä riivaajahengistä.

      • Valon Taikaa
        Valon aikaa kirjoitti:

        Noin siis huihkaisi sairas ihminen Valion Takaa. Omasta kokemuksestaan tietää miten vaikea on päästä riivaajahengistä.

        Valion takana riivaaja henkiä?
        Ovatkos ne adventistit varkaisilla, juomassa salaa maitoa siellä Valion takana?
        En yhtään ihmettele.

      • Valon Taikaa
        Valon aikaa kirjoitti:

        Noin siis huihkaisi sairas ihminen Valion Takaa. Omasta kokemuksestaan tietää miten vaikea on päästä riivaajahengistä.

        Tässä täytyy olla jotain taikaa kun en pääse tuosta adventismista eroon. Aina vaan päässä takoo adventismi adventistit sapatti Ellen G White sunnuntai sapatti peto... Yhyy riivaajako minussa on. En pysty edes nukkumaan kun aina vaan adventistit adventismi morfiini Ellen sapatti peto sunnuntai...

        Aaaaauttakaaaaa!

      • Valon Viesti
        Valon Taikaa kirjoitti:

        Sama täällä. Pahinta on tuo Ellen-lellen-ellen mennen tullen...

      • Valon aikaa
        Valon Viesti kirjoitti:

        Sama täällä. Pahinta on tuo Ellen-lellen-ellen mennen tullen...

        Auttaa hetkeksi kun hyökkää netille ja purkaa pahaa oloaan adventismipalstalle. Hetken vaan auttaa, sitten taas takoo päässä advari advari advari...

      • Valon Taikaa
        Valon Taikaa kirjoitti:

        Tässä täytyy olla jotain taikaa kun en pääse tuosta adventismista eroon. Aina vaan päässä takoo adventismi adventistit sapatti Ellen G White sunnuntai sapatti peto... Yhyy riivaajako minussa on. En pysty edes nukkumaan kun aina vaan adventistit adventismi morfiini Ellen sapatti peto sunnuntai...

        Aaaaauttakaaaaa!

        He osaavat sujuvasti kyllä puhua pahaa lähimmäisistään, pilkkata toisin ajattelevia ja vainota kultistaan eronneita.
        Kulttilaisten käytöstä parhaimmillaan.

      • piip!
        Valon Taikaa kirjoitti:

        He osaavat sujuvasti kyllä puhua pahaa lähimmäisistään, pilkkata toisin ajattelevia ja vainota kultistaan eronneita.
        Kulttilaisten käytöstä parhaimmillaan.

        puhut pahaa muista ihmisistä.... taidat olla umpisokea.

      • veli¤
        Valon Taikaa kirjoitti:

        He osaavat sujuvasti kyllä puhua pahaa lähimmäisistään, pilkkata toisin ajattelevia ja vainota kultistaan eronneita.
        Kulttilaisten käytöstä parhaimmillaan.

        Rauhaa veli! itseläni on ystävinä entisiä adventisteja ei meillä ole kinaa.
        Mutta meitä adventisteja on niin monen sortista.
        siunausta sinulle kyllä Jeesus on hyvä!
        yks advari veli.

      • Valon aikaa
        Valon Taikaa kirjoitti:

        He osaavat sujuvasti kyllä puhua pahaa lähimmäisistään, pilkkata toisin ajattelevia ja vainota kultistaan eronneita.
        Kulttilaisten käytöstä parhaimmillaan.

        Eikö olekin taianomaista. Mitä enemmän tällä palstalla roikkuu sitä enemmän vaan päässä raksuttaa adventisti adventismi kultti adventismi kultti kultti. Kun menet kauppaan niin päässä vaan takoo adventisti adventisti eikun asidofiiluspiimäähän se oli mitä piti ostaa eikä adventistipiimää kultti kultti eikun mitä se nyt piti olla...

    • Suomi24 omalla hakukoneella voi etsiä vastauksia.

      Keskusteluketjuja on samoista aiheista ajan mittaan.

    • pyhpyh237482374

      Taas näitä samoja valheita. Väitteet ovat Whiten lausuntojen tahallisen vääristelyn tulos.

      Aloittaja rakastaa syntielämäänsä ja vihaa Jumalan totuuden torvia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1344
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      656
    Aihe