Parempi olis

Todellakin parempi olisi silloin olla kuollut, kuin lähteä etsimään parempaa elämää tai seksiä muualta jos perheessä on pieniä lapsia.
Silloin lapsille voisi sanoa, että äiti tai isä on kuollut, eikä hänen koskaan tarvitsisi kokea sitä hylkäämisen tunnetta ja hävetä äitinsä tai isänsä seksin tarvetta. Sillä vanhetessaan lapsi ottaa selville keinolla millä hyvänsä, minkä vuoksi vanhemmat ovat eronneet. Valheet tulevat aina julki.
Lapsi ymmrätää kyllä silloin eron syyn, kun se johtuu alkoholista, rikoksesta tai jostakin tällaisesta syystä, koska voi todeta sen itsekin, mutta syy että seksiä puuttuu tai elämä ei maistu miltään hän ei koskaan voi hyväksyä. Varsinkaan jos tuodaan heti uusi henkilö, joka lapsia tuskin haluaa edes nähdä ja vie vielä isän tai äidin omiin menoihinsa mukaan ja lapset todella jätetään hulhavalle, milloin minnekin jopa yksin kotiin alle kymmenvuotiaat.
Kuolkaa mieluimmin, kuin teette lapsillenne näin paljon pahaa.
17551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Taasko sä täällä olet? Ja nyt toivot seksistä tykkäävälle kuolemaakin.

Äänestä

nuo sinun viestisi pahenevat kokoajan
kannattaisko hakeutua hoitoon!!!
jotenkin niin säälittävää.

Äänestä

Vanhampani ovat avioliitossa, jossa on tyrannisoiva ja alistava isä ja alistuva äiti.

Äänestä
  • Siis maanpäällinen helvetti. Eikä aloittajan mukaan helvettiin saa hakea mitään apua, huojennusta ja vapautta. Eipä ole ihme, että on niin paljon dillejä joka puolella sekoilemassa.

    Äänestä

että vähän pelottavaa on tällaiset kuolematuomioiden jakaminen, vaikka kyse onkin provosta.

Mitähän mieltä he ovat, jotka ovat kuoleman kautta menettäneet jommankumman vanhempansa.
Voiko todella olla olemassa ihmisiä joiden mielestä elämä on ohi, kun lapset syntyvät?

Äänestä
  • On tietenkin aivan kauheaa jos vanhempi on kuollut, mutta hän on kuitenkin jättänyt jälkeensä kunnioituksen ja välittänyt siihen saakka.
    Taasen eronnut vouhka menee ja jättää lapsensa miten sattuu. Lapsi joutuu aivan helvetilliseen tilaan, kun häpeää vanhampaansa ja joutuu ehkä jopa kiusatuksi, saatikka sitten se hylkääminen.

    Olisi hyvä kuulla mielipiteitä tällaisen kohtalon omaavilta henkilöiltä ja ihan omakohtaisesti, sillä kumpikin on hyvin rankka ihmiselle, mutta mikä haavoittaa enemmän.

    Uskon olevan hyvää luettavaa vanhemmille.

    Äänestä

  • Kirjoitelkaa kirjoitti:

    On tietenkin aivan kauheaa jos vanhempi on kuollut, mutta hän on kuitenkin jättänyt jälkeensä kunnioituksen ja välittänyt siihen saakka.
    Taasen eronnut vouhka menee ja jättää lapsensa miten sattuu. Lapsi joutuu aivan helvetilliseen tilaan, kun häpeää vanhampaansa ja joutuu ehkä jopa kiusatuksi, saatikka sitten se hylkääminen.

    Olisi hyvä kuulla mielipiteitä tällaisen kohtalon omaavilta henkilöiltä ja ihan omakohtaisesti, sillä kumpikin on hyvin rankka ihmiselle, mutta mikä haavoittaa enemmän.

    Uskon olevan hyvää luettavaa vanhemmille.

    Missähän lieneekään? Ei oo kukaan tullut tänne sun maalaamias hirveitä saatanallisia säkeitä torvet törröllään tuuttaamaan? ;)))))

    Äänestä

Kokisin olevani epäonnistunut vanhempi, jos lapseni suhtautuisi seksuaalisuuteen noin ahdasmielisesti. Meillä on aina seksuaalisuus kuulunut aivan normaaliin elämään. Lapsetkin tyydyttävät itseään ja ovat seksuaalisia ihmisiä, kai sinä tuon tiesit? Olen opettanut lapsilleni, että se itselleen hyvän tekeminen on aivan normaalia ja hyväksyttävää, mutta sitä ei pidä tehdä muiden nähden. Se on jokaisen oma ja henkilökohtainen kiva asia. Meillä on aina keskusteltu seksistä avoimesti lasten kanssa, kehitystaso ja kiinnostus huomioiden.

Moni kouluikäinen joutuu olemaan välillä yksin kotona. Onko väliä, harrastaako vanhempi silloin seksiä vai käykö kaupassa?

Oikeastaan kirjoitat, että SINÄ et voi hyväksyä seksiä ja läheisyyden puutetta eron syyksi. SINUA hävettää seksuaalisuus. En ymmärrä, miksi sinun täytyy siirtää omat ahdistuksesi muka jonkun toisen osapuolen ahdistuksiksi, vieläpä lasten? Käytät lapsia hyväksesi, häpeä! Seksuaalinen neuroottisuutesi menee sairauden puolelle. Tuollainen ongelmien siirtäminen muille vaikuttaisi vahvasti mielenterveyden ongelmilta. Et kykene käsittelemään asiaa vaan ulkoistat sen. Hae jo apua itsellesi, pilaat kaikkien lähimmäistesi elämän (jos sinulla enää ketään lähelläsi on, epäilen...).

Onko sinun miehesi ottanut sinusta eron syystä ettet kykene normaaliin seksielämään? Anna tyttäresi elää omaa elämäänsä, äläkä kosta muille omia vajavaisuuksiasi.

Äänestä
  • Sillä olet yksi näistä seksihulluista, jotka eivät välitä lapsistaan. Mieluiten niiden, jotka ovat kärsineet vanhempiensa toilailuista ja välinpitämättömyydesta, sillä heitä on paljon.
    Etsivät vastauksia asioihin, kun ovat aikuisia.

    Äänestä

  • Näinkö on kirjoitti:

    Sillä olet yksi näistä seksihulluista, jotka eivät välitä lapsistaan. Mieluiten niiden, jotka ovat kärsineet vanhempiensa toilailuista ja välinpitämättömyydesta, sillä heitä on paljon.
    Etsivät vastauksia asioihin, kun ovat aikuisia.

    Äläpä tuu haukkuun tänne ihmisiä.
    Teet itsestäsi vain entistä typerämmän oloisen.
    Ed.kirjoitus on samaa, mitä esim.kouluterveydenhoitaja kehoittaa lapsille seksistä neuvomaan.
    Esim. poikia kehoitetaan tyydyttämään itsensä, se on ihan luonnollista nykyään.
    Sinulla on seksistä todella sairas ote, tarvitset itse apua sen käsittelemiseen asiantuntijan kanssa.

    Äänestä

  • Näinkö on kirjoitti:

    Sillä olet yksi näistä seksihulluista, jotka eivät välitä lapsistaan. Mieluiten niiden, jotka ovat kärsineet vanhempiensa toilailuista ja välinpitämättömyydesta, sillä heitä on paljon.
    Etsivät vastauksia asioihin, kun ovat aikuisia.

    seksielämä vaikuttaa lapsiin?

    Ei normaalin ihmisen seksielämä ole millään tavoin lapsilta pois. Harva nyt sitä tuntikausia harrastaa tai lastensa nähden. Niinhän aviopuolisotkin tekevät, mikäli terveitä ovat.

    Äänestä

Sama henkilöhän sinä olet AP, joka on jo aikaisemminkin täällä kärsinyt tyttärensä erosta?
Olet huolissasi lapsista, mutta voisitko itse tehdä mitään heidän hyväkseen?
Ettei heillä olisi niin hylätty olo, kuin kerroit?
Kyllähän lapsenlapset tykkäisivät varmaan olla mummolassa niin paljon kuin saisivat, jos siellä ei olisi kireä ilmapiiri?
Minun äitini erosi isästä aikoinaan ja sanoi syyksi vain sen, ettei äiti enää rakastanut isää ja hyväksyin sen.
Ei se minulta ollut kuitenkaan pois, kummaltakin vanhemmalta sain silti rakkautta ja kivaa oli oikeastaan näin jälestä päin ajateltuna viettää isän kanssa kaksistaan viikonloppuja. Enempi jouti olemaan kanssani, kuin ennen.
Meilläkin äidin äiti suhtautui vähän samalla lailla, kuin sinä eroon ja meni monta vuotta, ennen kuin kävi meillä uudessa kodissa edes kylässä.
Mutta isän puolella oli kiva mummola. Siellä vietin paljon aikaa ja hyvin mielelläni, he eivät koskaan moittineet kumpaakaan erosta, ei äitiä, eikä isää. Serkkujen kanssa on paljon mukavia muistoja yhteisistä retkistä ja vieläkin kokoonnumme joskus sinne, vaikka jo aika vanhoja isovanhempamme ovatkin.
Ei ainakaan minulla jäänyt mitään traumoja erosta. Välit on vanhempiin hyvät ja vaikka kummallakin oli sitä "yöelämääkin", ei se minua haitannut, välillä oltiin serkkujen kanssa keskenäänkin kouluikäisinä ja puhelinhan on olemassa, jos asiaa tuli.
Tarjoa sinä apuasi siinä lastenhoidossa, jos koet heidän apua tarvitsevan.
En minä lapsena edes ajatellut mitään äidin seksielämää sen kummemmin kuin isänkään, aikuisten asioita.

Äänestä

Toivottavasti kukaan aloittajan lähiomainen ei lue näitä tekstejä. Aivan karmeaa tekstiä!

Äänestä

Kuuleppas nyt. Jos avioliitto ei toimi niin lapset kärsii vieläkin enemmän kulissi avioliitossa.Toinen asia.Minä olen eronnut ja tyttärtäni en ole hylännyt.Lapsi kyllä ymmärtää huonon avioliton seuraukset ja kärsii siinä vieläkin enemmän.Sanon vaan että minun tyttäreni ei kärsi ja nauttii täysin siemauksin meidän uusio perheistä. .Ilmeisesti vaan sinun asiasi eivät ole kunnossa.

Äänestä
  • Jos avioliitto ei toimi niin lapset kärsii vieläkin enemmän kulissi avioliitossa. Jaa, niin miksi ei toimi, eiköhän se pitäisi ensiksi jotenkin selvittää, joskus vika selviää selvittämällä, toisinaan ei.
    Mutta kun jaksaisitskin olla lastesi kanssa, ilman uusi suhteita, jotka eivät hyväksy lapsiasi, eikä sinunkaan heidän kanssaan viettävän aikaa. Niin miten silloin valitset, onko tämän kumppanin( aikuisen ihmisen pyynnöt tärekeämmät)kuin pienten lastesi huoltaminen, jotka eivät vielä yksin tule toimeen ja tarvitsevat joka hetki huoltajan vierelleen. Laitatko heidät aina mummolle hoitoon kun käsky uudelta suhteelta tulee, joudatko enää milloinkaan leikkimään heidän kanssaan, lukemaan kirjaa. Ajatteko heitä ja puetko heidät kauniiksi, vaiko lähetät resupekkoina tarhaan tai kouluun. Löyttkö kaapistasi ruokaa lapsille ja valmistatko sen ja ruokailet yhdessä, vaiko sekin tapahtuu uuden suhteen määräysten mukaan.
    Tässäpä niitä asioita, joita pitäisi ajatella. Missä tilassa lapseni ovat kotonasi. Onko heille enää tilaa sydämessäsi.

    Äänestä

  • Tilaa sydämessä kirjoitti:

    Jos avioliitto ei toimi niin lapset kärsii vieläkin enemmän kulissi avioliitossa. Jaa, niin miksi ei toimi, eiköhän se pitäisi ensiksi jotenkin selvittää, joskus vika selviää selvittämällä, toisinaan ei.
    Mutta kun jaksaisitskin olla lastesi kanssa, ilman uusi suhteita, jotka eivät hyväksy lapsiasi, eikä sinunkaan heidän kanssaan viettävän aikaa. Niin miten silloin valitset, onko tämän kumppanin( aikuisen ihmisen pyynnöt tärekeämmät)kuin pienten lastesi huoltaminen, jotka eivät vielä yksin tule toimeen ja tarvitsevat joka hetki huoltajan vierelleen. Laitatko heidät aina mummolle hoitoon kun käsky uudelta suhteelta tulee, joudatko enää milloinkaan leikkimään heidän kanssaan, lukemaan kirjaa. Ajatteko heitä ja puetko heidät kauniiksi, vaiko lähetät resupekkoina tarhaan tai kouluun. Löyttkö kaapistasi ruokaa lapsille ja valmistatko sen ja ruokailet yhdessä, vaiko sekin tapahtuu uuden suhteen määräysten mukaan.
    Tässäpä niitä asioita, joita pitäisi ajatella. Missä tilassa lapseni ovat kotonasi. Onko heille enää tilaa sydämessäsi.

    No meidän lapsilla on tilaa sydämmissämme ja kauniina kulkevat tarhaan ja kouluun.
    Ruoka on kotona valmiina aina iltapäivästä ja pullaakin yhdessä paistellaan.
    Iltasadut luetaan niinkuin ennenkin ja mummot ja papat ovat tervetulleita, kun niin sovitaan.
    Viikonloput sovitaan exän kanssa edellisellä viikolla ja lasten ollessa toisella, ei muutakuin vapaalla bailaamaan!!
    Sivistyneet ihmiset osaavat kyllä asiansa hoitaa, mutta myönnän kyllä sen AP, että kaltaisiasi rikkonaisia sosiaaliperheitäkin kyllä on, missä ei paljon lasten perään katsota.
    Me olemme kyllä ihan sellainen eroperhe, missä ollaan edelleen jotain ihan muuta, kuin joku "ryysyrannan jooseppi-sakki". Teillä vissiin vähän sellaista?

    Äänestä

Miten voi oma äiti toivoa tyttärensä kuolemaa???
Miten voi olla niin kauhea ihminen?
Säälin tätä nyt aikuista tytärtä sydämmeni pohjasta, minkälaista kohtelua on täytynytkään äidiltään sietää koko elämänsä. Ei ihme, että nyt on elämä hajallaan ja äitinsä rakkaudettomuus paljastunut.
Rakkautta tyttäresi nyt etsii, AP...kun sinulta ei sitä koskaan ole saanut...hakee sitä nyt muualta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihan totta kirjoitti:

Todellakin parempi olisi silloin olla kuollut, kuin lähteä etsimään parempaa elämää tai seksiä muualta jos perheessä on pieniä lapsia.
Silloin lapsille voisi sanoa, että äiti tai isä on kuollut, eikä hänen koskaan tarvitsisi kokea sitä hylkäämisen tunnetta ja hävetä äitinsä tai isänsä seksin tarvetta. Sillä vanhetessaan lapsi ottaa selville keinolla millä hyvänsä, minkä vuoksi vanhemmat ovat eronneet. Valheet tulevat aina julki.
Lapsi ymmrätää kyllä silloin eron syyn, kun se johtuu alkoholista, rikoksesta tai jostakin tällaisesta syystä, koska voi todeta sen itsekin, mutta syy että seksiä puuttuu tai elämä ei maistu miltään hän ei koskaan voi hyväksyä. Varsinkaan jos tuodaan heti uusi henkilö, joka lapsia tuskin haluaa edes nähdä ja vie vielä isän tai äidin omiin menoihinsa mukaan ja lapset todella jätetään hulhavalle, milloin minnekin jopa yksin kotiin alle kymmenvuotiaat.
Kuolkaa mieluimmin, kuin teette lapsillenne näin paljon pahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu