tarinoita siitä miten uskottomuuden jälkeen onkin onnistuttu suhteessa. Mies haluaa jatkaa ja sanoo rakastavansa ja itsekin toivoisin, että olisimme onnellisia vielä yhdessä. Haluaisin mielenrauhan enkä jatkuvaa epäilyä, että jos tekeekin uudestaan.
Kertokaapa
Anni
2544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mielestäni asia täytyy puida kunnolla läpi. Mutta vain tietyn ajan sisällä esim. viikonlopussa ja sitten täytyy yrittää jättää asia siihen. Eli meinaan sitä ettei joka riidassa vedä niitä vanhoja juttuja taas pinnalle! Vaikeetahan se on mutta onnistuu kyllä jos todella toista rakastaa. Aloittaa vaikka ns. puhtaalta pöydältä! Nimimerkillä kokemusta on : )
Minusta pettämisestäkin eteenpäin selviäminen on ennen muuta luonnekysymys. Toiset ihmiset ovat enemmän tunnetyyppejä ja tuollainen tunteiden loukkaaminen on heille aina kova paikka. Loukatut tunteet pitää pystyä käsittelemään jotenkin ja vahvasti tunneihminen tarvitsee aina selkeää tukea ja vakuutusta ensisijaisesti tunnetasolla toiselta osapuolelta ennen kuin eheytyminen voi alkaa ja uuden olotilan varaan voi taas alkaa rakentaa jotakin.
Toiset taas selviytyvät parhaiten tyttelin ehdottamalla tavalla, eli perusteellisella, järkiperäisellä keskustelulla ja asioiden sopimisella järjen avulla.
Kumpikin "tyyli" vaatii aina molempien osapuolten henkilökohtaista läsnäoloa ja uudelleensitoutumishalua, jotta on syy uskoa ja luottaa ja suunnitella taas sitä yhteistä tulevaisuutta. Kyky osata antaa anteeksi ja kyky osata arvostaa anteeksi saamista ovat oleellinen osa eheytymisprosessia ja luottamuksen uudelleen luomista.
Tämä nyt oli hiukan yksinkertaistettua tekstiä, mutta tahdon vaan sanoa tällä, että jokainen on itsensä paras tuntija. Mikä riittää yhdelle luottamuksen rakennusaineeksi ei välttämättä vakuuta toisen luonteista ihmistä ensinkään.