Matt. 24:22 sanoo ahdistuksen ajasta: "Ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään (valittujen tempauksella)
29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30. Ja silloin ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
31Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa ja he kokoavat hänen v a l i t t u n s a neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
Tässä kohtaa loppuu ahdistuksen aika ja alkaa Jumalan vihan aika, josta Herran omat ovat poissa.
On vain tämä yksi "tempaus" joka on eritavoin kerrottu useammassa kohtaa Raamattua.
29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät.
30. Ja silloin ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.
31Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa ja he kokoavat hänen v a l i t t u n s a neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin.
Tässä kohtaa loppuu ahdistuksen aika ja alkaa Jumalan vihan aika, josta Herran omat ovat poissa.
On vain tämä yksi "tempaus" joka on eritavoin kerrottu useammassa kohtaa Raamattua.
Vastaukset 21
Vanhimmat
tehdään eläviksi Kristuksessa,
Mutta jokainen vuorollaan: Esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan."
1. Kor. 15: 22-23
nuku, mutta kaikki me muutumme,
Yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, VI I M E I S E N pasunan soidessa; Sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme." 1. Kor. 15: 51-52
Meidät on kasvatettu kunnioittamaan, arvostamaan ja tottelemaan auktoriteetteja. Meidät on kasvatettu ja opetettu tavalla, joka ei jätä asioiden kyseenalaistamiselle sijaa. Kouluissa ja oppilaitoksissa toimitaan vanhentuneen mallin mukaisesti. Luovan ajattelemisen ja pohdiskelun sijaan meidän tulisi sisäistää ja oppia ulkoa mahdollisimman paljon sellaista tietoa, jota emme oikeasti edes tarvitse. Yhteiskuntamme on perustunut ja perustuu edelleen täysin väärille arvoille.
Yhä useampi meistä alkaa herätä kollektiivisesta unesta. Me alamme ymmärtää, että melkein kaikki, mitä meille on pienestä pitäen opetettu politiikasta, taloudesta, uskonnosta ja tieteestä, perustuu joko vääristelyyn, osatotuuteen tai suoranaiseen räikeään valheeseen. Maailma on paljastumassa näyttämöksi ja pelkäksi kulissiksi, jossa naruja vetelee esiripun takana piilotteleva pieni eliitti. He ovat ymmärtäneet sen tosiasian, että kun valheesta tehdään tarpeeksi suuri, niin se on helpompi uskoa ja se uppoaa suureen väestöön kuin lämmin veitsi voihin. ”Tee valheesta suuri, tee siit yksinkertainen, toista ä sitä ja lopulta he uskovat sen” ~Adolf Hitler
Monet korkeampien ulottuvuuksien rodut ja olennot ovatkin esittäneet kysymyksen: ”Miksi teidän pitää maksaa siitä, että olette syntyneet planeetalle?”. Tietoisuuden yksi aspekti on vapautumista yhteiskuntamme asettamista valheellisesti opetetuista ortodoksaalisista dogmista, joiden tarkoituksena on ollut yksilöiden ja sitä kautta kollektiivin hallinta (yhteiskunta). Yhteiskunnassamme yksilöt muodostavat kokonaisuuden ja sitä on hallinnut jo muutamien vuosikymmenten ajan suuret monikansalliset yritykset. Yritykset omistavat näennäistä varallisuutta muiden yritysten muodossa ja sitä voidaan likvidoida liikuteltavaksi varallisuudeksi. Tätä on käytetty vallan ylläpitämisen apuvälineenä todella pitkään tässä maskuliinisen energian hallitsemassa maailmankuvassamme.
"Katsokaa nyt meitä. Kaikki on ylösalaisin; kaikki on päälaellaan. Lääkärit tuhoavat terveyden, lakimiehet tuhoavat oikeuden, yliopistot tuhoavat tiedon, valtiot tuhoavat vapauden, massamedia tuhoaa tiedon ja uskonnot tuhoavat henkisyyden" ~Michael Ellner
Kansalaisista tehdään entistäkin tyhmempiä mitä moninaisimmilla tavoilla – tyhmentävä koulutus, keksityt sairaudet ja niitä ”hoitavat” lääkitykset, ruoan käyttäminen joukkotuhoaseena, ehdollistava alitajuinen ohjelmointi aikakauslehtien, pelkoa lietsovien negatiivisten uutisten, tv-ohjelmien ja pop-musiikin muodossa ovat arkipäivää. Ihmisistä on alkanut muodostua harmaata massaa ja yksilöistä tyhmiä lampaita, joita yhteiskunnan taholta paimennetaan kuin pieniä lapsia.
Kannattaa seurata ahkerasti näitä paikkoja, sillä Suomen korruptoitunut uutisointi- ja opetusjärjestelmä kertoo vain valheita:
http://zale81.blogspot.com
http://twitter.com/zale81
--
Herääminen: Stand-Up Comedy, Bill Hicks, George Carlin
http://zale81.blogspot.com/2010/11/heraaminen-stand-up-comedy-bill-hicks.html
How I Met Your Mother (HIMYM) - Satanic Illuminati handsigns
http://zale81.blogspot.com/2010/11/how-i-met-your-mother-himym-satanic.html
Randy Quaid avautuu Illuminatin vaikutuksista Hollywoodissa ja elokuvamaailmassa
http://zale81.blogspot.com/2010/11/randy-quaid-avautuu-illuminatin.html
Illuminati Hand signs - Dr. Horowitz, The Facebook Effect etc.
http://zale81.blogspot.com/2010/10/illuminati-hand-signs-dr-horowitz.html
Hollywoodin julkkikset myyvät kilpaa sielujaan saatanalle - Tila Tequila kertoo sisäpiirin näkemystä
http://zale81.blogspot.com/2010/10/hollywoodin-julkkikset-myyvat-kilpaa.html
EU:ssa edessä internetin sanavapauden heikentäminen
http://zale81.blogspot.com/2010/09/eussa-edessa-internetin-sanavapauden.html
Big Brother Suomi 2010 - MKULTRA / MONARCH / Illuminati subliminals
http://zale81.blogspot.com/2010/09/suomen-big-brother-mkultra-monarch.html
Codex Alimentarius iskee jälleen - Raakaravintomyymälöitä raidataan, tuhotaan ja suljetaan
http://zale81.blogspot.com/2010/11/codex-alimentarius-iskee-jalleen.html
Christopher Story - EU Corruption
http://zale81.blogspot.com/2010/11/christopher-story-eu-corruption.html
Ydinohjuskohusta vaihtoehtoinen näkemys (update)
http://zale81.blogspot.com/2010/11/ydinohjuskohusta-vaihtoehtoinen-nakemys.html
Talousrintamalla tuulee - Joku yrittänyt ostaa Iso-Britannian, käynnissä valuuttasota joka voi johtaa konfliktiin (update)
http://zale81.blogspot.com/2010/11/talousrintamalla-tuulee-joku-yrittanyt.html
Lue ja opi lisää:
http://zale81.blogspot.com/search/label/illuminati
...
jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ja ylienkelin äänen ja Jumalan p a s u n a n kuuluessa,
ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin (kärkijoukko)
Sitten meidät jotka olemme elossa (ei ole tapettu) jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
Niin lohduttakaa siis toisianne, näillä sanoilla" (1. Tess. 4:15-18)
lampunjalat kuin viisaat neitsyetkin. Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä
Opetuslapselle riittää, että hänelle käy niinkuin hänen opettajalleen. Matt. 10: 25)
Ei Raamattu, eikä sen profetiat tunne yhtään tempausta, ennen tässä kerrottua Jeesuksen tulemuksessa, viimeisen pasunan soidessa tapahtuvaa tempausta. Ihmistekosia harhaprofetioita on kyllä pilvin pimein.
Westsiderille: ei minua ainakaan ahdista. Elämä on mukavaa. Hyvä joululoma on kohta ohi ja pääsen taas työhön. Ahdistaako sinua, koska joudut yöt läpeensä tänne kirjoittelemaan? VFai onko sinulla vain aivan liikaa aikaa, kuten minullakin nyt?
KK:lle
Miten ihmeessä "jeesustytön" teksti meni väärään ketjuun? Et kai harrasta multinikkeilyä?`
Jeesustytön höpinät itsessään ovat taas tätä tuttua NWO-potaskaa, joka Amerikoista tiensä Suomenkin "valveutuneimmille" kristityille näyttää tiensä löytäneen.
klo 10 minun kelloni mukaan. Sinun kellosi on eri aikavyöhykkeellä. Edellä 7 tuntia.
Siksi näin. Hyvää alkanutta vuotta sinulle. "IR"
Olet siis luultavasti Suomea lämpimämmässä paikassa?
Tunnen jonkinlaista katkeruutta lumitöiden jälkeen ja odotellessani aamulla seuraavia.
Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin!
Lumitöiden jälkeen tulee kevät. Ja kesä.
Kun on talven kestänyt, kesä tuntuu sitäkin ihanammalta!
Kohta talitintit, sitten kuovit, kurjet, joutsenet, mustarastas. Koivuvihta saunassa.....
Tyytyväisyys on ONNEA!!
Alkukirjoitus on harhaan johtava, sillä emme suinkaan Kristukseen uskovina joudu antikristuken aikaan, vaan on ihana Paavalin kautta annettu lupaus odottaa taivaista Jumalan Poikaa, joka pelastaa tulevasta vihasta. Lue 1Tess.1:10.
Dan.9:27 Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi, ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin, ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä.
Tarkoittaa juutalaista kansaa seitsen vuotisen vihan ajaksi, joka alkaa Ilm. Karitsan avatessa sinettejä.
Tee jo parannus sanan väärentämisestä, ja Jumalan lasten turhasta pelottelusta jotka eivät kuten sinäkään ehkä sanaa vielä niin hyvin tunne.
Kyllä. "Pelastaa tulevasta Jumalan vihasta" Viimeisen pasunan soidessa" Antikristuksen ajan lopussa. Juuri ennen Jumalan vihan alkua,. Ei ennen.
Kun ylösotto on Ilm. 11:12. Niin Jumalan viha alkaa seuraavassa jakeessa 13. suurella maanjäristyksellä,
jossa kuolee 7000 ihmistä.
Ne jotka, eivät tunne sanaa, ne eksyvät harhoihin ja eksytykseen jonka Jumala lähettää heille. väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielityneet vääryyteen. 2. Tess 2:1-12), niitä varten,
Jumala ei ole epäjärjestyksen Jumala, tuo Tess. teksti on tarkoitettu ylösotosta jääneille ja siitä eteenpäin jakeet on taas annettu pelastuville temmattaville lohdutukseksi ja hyväksi toivoksi.
Ilmestyskirjassa ei ole seurakunnan tempaukselle muuta paikkaa kuin heti seurakuntakirjeiden jälkeen, ja Filadelfian seurakunta aivan eritysesti luvataan pelastaa koetuksen hetkestä.
Raamattusta löytyy miten monella tapaa Jumala on pelastanut omansa tulevista tuomioista, erityisesti vedenpaisumuksesta ja Sodomasta, niin sama Jumalan armo on edelleen luettavissa tulevissa tuomioissa.
tempauksesta, eikä ylösotosta, ennen viimeisen pasunan sointia. Silloin pelastuu, "siitä koetuksen hetkestä
(Jumalan vihasta) joka kohtaa koko maata. Ei ketään, ei yhden yhtäkään temmata ennen
sitä hetkeä. Ja se on antiksen ajan loputtua, hetkeä ennen Jumalan vihan alkua (Ilm. 11:12-13)
Eksytte kun harhaudutte väärien profetioiden seuraajiksi.
Sana ja vain sana on luotettavaa viittaa elämäntielle.
"Sen tähden J U M A L A lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että uskovat valheen,
että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen," 2. Tess. 2:11-12
myöskin Jumalan vihasta. Mutta ei Antiksen vainonajasta, se ei kuulu Jumalan vihan aikaan
Älkää sekoilko, selvässä Raamatun sanassa.
Seurakunta kootaan Jumalan pyhistä. Jo Daniel tiesi että laittomuuden ihminen tuottaa turmion pyhien kansalle.
Dan 8:24) Ja hävittää Korkeimman pyhiä (7:25)
24 jae "hän tuottaa turmion väkeville ja pyhien kansalle.
Selitäpä sanan valossa. ja raamatun jakeita käyttäin, mikä ero on näillä ja sillä sinun ilm. 4 Temmatulla haamujoukolla?
Tämä "pyhien kansa on sama Kristuksen ruumis kuin Ilm. 11: luvun säkkipukuiset lampunjalatkin.
He kaikki menevät lävitse antiksen ajan vainot ja siitä temmataan ylös. Ja sieetä valtaistuimen edestä "lasimereltä" heidät sitten seuraavana löytyy. Heistä sanotaan: "tulevat siitä suuresta ahdistuksesta"
Mistäpä löytyy tuo sinun haamujoukko ja mitä heistä sanotaaan
Et näemmä ottanut opiksesi,vaikka kuinka asiat selitin.Pitäisikö rautalangasta vääntää mallia.Periaatteessa siis on kolme ylösottoa.Ensi syksynä Elia joukko.Siitä alkaa viimeinen vuosiviikko.Puolivälissä vuosiv.lähtee Elisa.Lopuksi jää suuri valkopukuinen joukko.Näistä jotka tänä aikana menettävät henkensä-niin Jeesus Kristus on herättävä hallitsemaan tuhat vuotista valtakuntaa maan pääällä.Etkö osaa Raamattua lukea?Kohdallasi asia on niin,hyvät jos selviydyt suureen valkopukuiseen joukkoon.Amen
Johan oli taas kirjoituksella paksua tekstiä harhoineen.
Ei aihetta kommentoida.
Mitä kirjoitat Ilmestyskirjasta, niin ei toteudu niinkuin kirjoitat vihan ajasta. Ilmestyskirja vaatii viisautta ja ymmärrystä.
Sitä ei ihmisknuppi voi muuttaa. Amen