Tätä palstaa selatessani huomasin, että usea kirjoitus on sellainen, että kaveri sellainen ja sellainen. Toinen on se, että ystävä on muuttunut. Aloin sitten tässä pohtimaan, että millainen itse olen ystävänä. Miten minä olen muuttunut vuosien kuluessa. Voin sanoa, että useimmat ihmiset kokisivat minun ystävänäni juuri tuon, että ei ole tarpeeksi tekemisissä, ei vastaa puhelimeen jne. Niin se menee. Siitä varmaan johtuu, että minulla on täällä paikkakunnalla vain yksi sellainen ystävä jota sanon ystäväksi, muita keiden kanssa olen joskus tekemisissä sanon kavereiksi. Tätä minun ainoaa ystävääni ei välttämättä haittaa se, että emme näe edes joka viikko, useinmiten kyllä näemme viikottain. Muita ihmisiä joita luokittelen ystäviksi niin asuu muilla paikkakunnilla niin se on ihan ymmärrettävää, että emme ole niin tiiviisti yhteydenpidossa, kyllä silloin olemme jos olemme samalla paikkakunnalla samaan aikaan. Kyllä minä tarvitsen tuota yhtä ystävää ja molemmat puhumme avoimesti asioista toisille, voi kertoa murheita ja iloisia asioita. Kyllä kai ihminen sen kuuntelevan korvan tarvitsee. Sen jälkeen kun olen tänne muuttanut niin joitakin ihmisiä on käynyt elämässäni, on käynyt sillainkin, että olemme lähes päivittäin olleet tekemisissä vuodenkin ajan, mutta se miksi siitä ei ole minun mieestäni ystävyyttä tullut on se, että minä en ole enää halunnut olla tekemisissä. Jotkin asiat alkaneet pidemmällä ajalla ärsyttämään. Voisiko tässä olla selitys muillekkin, että toista on vain pidemmällä ajalla alkanut jokin juttu ärsyttämään? Ei ihmisessä minulle niinkään ole ollut mitään vikaa, mutta teossa, niissä teossa mitä en itse hyväksy ja joita en ole elämääni halunnut. Yhdelle ihmiselle sanoin kesällä tämän suoraan, että miksi olin lopettanut yhteydenpidon, hän ymmärsi asian ja se mielestäni hieman puhdisti ilmaa, että saatamme nykyisin taas soitella aina sillointällöin, mutta en ole esimerkiksi menossa käymään hänen luonaan ja hän tietää sen. Minun luokseni on yleensä kaikki tervetulleita, mutta puhun tässä miten itse käyttäydyn. Joskus vuosia sitten halusin tutustua paljon ihmisiin ja jos joku ihminen tuli elämään niin pidimme tiiviisti yhteyttä. Aina se kuitenkin on jäänyt enemmän tai vähemmän hetkittäiseksi, en tiedä olenko minä tai sitten se toinen vain jotenkin kyllästynyt. Vieläkin minä mielelläni tutustun ihmisiin, mutta nyt ajattelen myöskin, että pitää olla jokin sellainen yhteinen asia joka saa pitämään yhteyttä, esim. harrastus, asuu naapurissa. Ajattelen myöskin, että jos minä hyväksyn ihmisen sellaisena kuin hän on, niin hänenkin pitäisi hyväksyä minut ja minun tapani, esim maanisuus on yksi niitä. Tekoja ei tarvitse hyväksyä, en minä yksinkertaisesti esim. huumeita elämääni halua, että jos käyttää huumeita niin en varmasti ole tiiviissä yhteydenpidossa vaikka pitäisin henkilöstä muuten tosi paljon. Eikä minunkaan kaikkia tekoja voi kaikki ihmiset hyväksyä ja varmasti senkin takia joitakin kaveruussuhteita on jäänyt solmimatta.
Tässä oli vain tällaista minun aamumietiskelyäni. Kun pohdin, että miksi ihmiset unohtavat toisen ystävyyden ja ovat yksin.
Tässä oli vain tällaista minun aamumietiskelyäni. Kun pohdin, että miksi ihmiset unohtavat toisen ystävyyden ja ovat yksin.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.