Jos sanot olevasi samaa mieltä heidän hassuista näkemyksistään, niin he ovat tyytyväisiä ja kokevat olevansa oikeassa.
Jos taas sanot olevasi erimieltä, niin he ajattelevat saavansa niskaansa sitä saatanallista maailman pilkkaa, jonka Raamattu sanoo tulevan Totuuden Soturien osaksi.
Tästä he taas vetävät sen johtopäätöksen, että vastaväitteet osoittavat ilmiselvästi heidän olevan oikeassa.
Ei tällaisten ihmisten kanssa kannata väitellä, sillä ainakaan järkiperustein et saa heitä myöntämään virheitään.
Jos taas sanot olevasi erimieltä, niin he ajattelevat saavansa niskaansa sitä saatanallista maailman pilkkaa, jonka Raamattu sanoo tulevan Totuuden Soturien osaksi.
Tästä he taas vetävät sen johtopäätöksen, että vastaväitteet osoittavat ilmiselvästi heidän olevan oikeassa.
Ei tällaisten ihmisten kanssa kannata väitellä, sillä ainakaan järkiperustein et saa heitä myöntämään virheitään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihminen joka valitsee kohteekseen jonkun selkeästi
erottuvan ryhmän, joka edustaa inhimillisiä arvoja
tai sukukuntaa, tai rotua, tai uskonnolista, tai aattelista suuntausta, tai muuten omakseen erottuvaa yksikköä, niin hän on varmasti jollakin ennakkoasenteella varustettu, ja todennäköisesti hän on myös rasistinen persoona ja/tai sadistinen yksilö joka tavoittelee valtaasemaa tai jonkinasteista henkistä yliotetta tai sitten hän
haluaa nöyryyttää näitä ryhmän jäseniä julkisesti.
Eli, tyypillisen rasistin muotokuva.
Kun olen elämäni aikana tutustunut natsi-saksan
tekemiin propaganda esitelmiin ja elokuviin sekä
muuhun rasistiseen markkinointi aineistoon olen
havainnut samoja rasistisia elementtejä täällä, näillä sivustoilla ja pannnut merkille kuinka ihminen ei opi menneestä mitään, vaan aina se
sama pahuus nostaa päätään ja nimenomaan näissä ns. elintaso valtioissa ja korkean elintason tiedotusvälineissä. Ja kun joku vetoaa älyynsä
kertoakseen muille ihmiselle kuinka ylivertainen
kyseinen ihminen itse on, alan heti huolestumaan oikein tosissani, mutta en ala pelkäämään enkä
aijo mennä kyykkyyn näiden yli-ihmisten edessä.
Jos haluat väitellä ihmisten kanssa, niin kirjoita
se näkyviin ja syyn siihen ja sitten laitat vielä
esille sen mistä haluat väitellä ja koska väittely
katsotaan päättyneeksi, ilman että sitä tarvitsee
erikseen ilmoittaa itse väittelyyn haastetun osapuolen/osapuolien osalta.
Ja aina täytyy muistaa tämä, ihmisten kanssa voi keskustella kunhan vain suostuu keskustelemaan.
oikeastaan vastannut mitään kunnollista esittämääni väitteeseen.
Siinä olet oikeassa, että minun ei edes kannattaisi keskustella uskisten kanssa.
Kristityt valitsevat itselleen erinäisiä silmätikkuja kuten homot ja muut syntielämään erityisesti mieltyneet.
Siis heidän mielestään.
Lue oma otsikkosi millä avasit tämän ketjun.
Ilmoitit jo siinä, että et halua keskustella
uskisten kanssa, ja jos tyrmäät myös ihmiset,
niin kenen kanssa sitten aioit keskustella.
kaikkiin uskovaisiin, mutta erityisesti EclipsE:en.
No voi hyvä tavaton, mitä yleistystä. Eiköhän "uskiksiakin" ole ihan laidasta laitaan monenlaisia ihmisiä.
Itse olen ei-uskis joten en edes "omiani" puolustele, ihmettelenpä vaan.
Miten sinun kanssasi sitten voi keskustella, jos jo etukäteen olet päättänyt, keiden kanssa ei voi keskustella? :O