Lapset esteenä

Meillä oli suht haastava uusperhekuvio.
Joka sitten ajautui huutamiseksi ja kerran käsistä mustelmille puristamiseksi.
Otin omat lapset ja lähdin.En halunnut kummankaan lapsille sellaista parisuhdemallia.

Aikaa kului... olemme olleet yhteyksissä ja harrastaneet seksiäkin.
Miehen palo ei ole yhtään sammunut mutta epäilen kuitenkin että
vain halu ajaa häntä eikä tunne ja halu siinä lisänä.
Seksi kyllä toimii minunkin mielestäni todella hyvin... aina toiminut.
Omat tunteeni ovat heitelleet laidasta toiseen mutta
positiivinen pohjavire on säilynyt.

Minun lapseni eivät voi sulattaa yhtään tätä exsääni.
Sanovat aina että mies oli hullu huutaja ja haukkui meitä kaikkia....
Totta tuokin mutta ihminen voi muuttua, tai ainakin oppia !?
Sitä teini-ikäiset lapseni eivät suostu tajuamaan.

Olen miettinyt miettimästä päästyäni että ottaisinko riskin???
Mutta menetänkö samalla omat lapseni?
Voivat päättää muuttaa kokonaan isälleen ja sitä minä en halua.
Tiedän ettei lapset päätä aikuisten asioista mutta haluan ottaa heidätkin
huomioon ja antaa heille huolenpitoa nyt kun vielä sitä kaipaavat...
1801
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

idiootti eukko,,,,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


paluulle kirjoitti:

Meillä oli suht haastava uusperhekuvio.
Joka sitten ajautui huutamiseksi ja kerran käsistä mustelmille puristamiseksi.
Otin omat lapset ja lähdin.En halunnut kummankaan lapsille sellaista parisuhdemallia.

Aikaa kului... olemme olleet yhteyksissä ja harrastaneet seksiäkin.
Miehen palo ei ole yhtään sammunut mutta epäilen kuitenkin että
vain halu ajaa häntä eikä tunne ja halu siinä lisänä.
Seksi kyllä toimii minunkin mielestäni todella hyvin... aina toiminut.
Omat tunteeni ovat heitelleet laidasta toiseen mutta
positiivinen pohjavire on säilynyt.

Minun lapseni eivät voi sulattaa yhtään tätä exsääni.
Sanovat aina että mies oli hullu huutaja ja haukkui meitä kaikkia....
Totta tuokin mutta ihminen voi muuttua, tai ainakin oppia !?
Sitä teini-ikäiset lapseni eivät suostu tajuamaan.

Olen miettinyt miettimästä päästyäni että ottaisinko riskin???
Mutta menetänkö samalla omat lapseni?
Voivat päättää muuttaa kokonaan isälleen ja sitä minä en halua.
Tiedän ettei lapset päätä aikuisten asioista mutta haluan ottaa heidätkin
huomioon ja antaa heille huolenpitoa nyt kun vielä sitä kaipaavat...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu