"uskonnottomuuden roolissa" helppoa vai

tiet jotka ovat johtaneet kirkollisveron kiertämiseen kohdillanne ovat varmasti
mielenkiintoiset ja omaa egoanne kasvattavia valtion verotusta kohtaan.

Eurojahan ne eurotkin ovat jotka jokaisessa tilisaannissanne jonka saatte valtion-
verotusta unohtamatta. Kirkolle olisi tullut vähän, jonka "rosvoatte" näl-
käänäkevien suista Afrikasta jne. Ei voi eri valtioden "jumalat" kuin puistella päätään
saituudenne ja itaruutenne tähden. Äärettömän ystävällisesti.
19520
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä olisin eronnut kirkosta, vaikka se ei olisi vaikuttanut verotukseeni mitenkään. Hitto, olisin eronnut vaikka se olisi nostanut maksettavan rahan määrää. Ja nyt kun niin ei kuitenkaan tapahtunut, se lisäsi sen rahan määrää, jonka voin antaa suoraan hyväntekeväisyyteen ilman, että siitä vähennetään suurin osa kaiken maailman typeryyden ylläpitämiseen.

Vaan ehkäpä sinusta on parempi laittaa rahaa israelilaisen juutalaisen käännyttämiseen jeesususkoon kuin tusinan afrikkalaislapsen hengen pelastamiseen. Kuka tietää?

Äänestä

Suomessa on noin 130 000 yhdistystä. Oletko niissä kaikissa jäsenenä koska sinun jäsenmaksusi puuttuminenhan saattaa vaikeuttaa yhdistyksen toimintaa? Kuulutko siis vain hyvän hyvyyttäsi kaikkiin niihinkin yhdistyksiin joiden toiminta-ajatus ja periaatteet ovat sinulle yhdentekeviä, kiusallisen typeriä ja valheellisia ja jopa vastenmielisiä? Et kai vain pihiyttäsi ole jättäytynyt kaikista Suomen yhdistyksistä pois? Onko raha siis sinulle jumalan asemassa? Taidat ollakin rahaa palvova materialisti.

Äänestä
  • Liian täydellistä (sanonko mitä) ollakseen totta. Mutta ehkä aloittaja on, kaikesta huolimatta, täysin tosissaan.

    Äänestä

  • old_profile_65320 kirjoitti:

    Liian täydellistä (sanonko mitä) ollakseen totta. Mutta ehkä aloittaja on, kaikesta huolimatta, täysin tosissaan.

    Elämä on liian täydellistä ollakseen "pilaa", kun on riittävästi elänyt

    maailmassa yhteisessä elinkelvollisessa jokaisessa maassa internetin kautta

    Äänestä

sinä annat jokaisen tilipussisi suoraan kirkolle kokonaisuudessaan, jotta Afrikan nälkäänäkevät saavat apua. Eiks niin.

Äänestä

Tiedätkös paljonko lahkosi jäsenmaksuista oikeasti menee avustuksiin?

1-3%

Äänestä
  • Kyllä siellä "kirkkoisät" oikeasti tietävät kehittyneessä demokratiassa minne rahat

    asianmukaisesti ohjautuvat, kuten kaivojen porauksiin eikä mihinkään "humpuukkiin"

    Äänestä

  • tuonpuol. (ei kirj.) kirjoitti:

    Kyllä siellä "kirkkoisät" oikeasti tietävät kehittyneessä demokratiassa minne rahat

    asianmukaisesti ohjautuvat, kuten kaivojen porauksiin eikä mihinkään "humpuukkiin"

    osan varoista laumansa sivistämiseen.

    Äänestä

  • tuonpuol. (ei kirj.) kirjoitti:

    Kyllä siellä "kirkkoisät" oikeasti tietävät kehittyneessä demokratiassa minne rahat

    asianmukaisesti ohjautuvat, kuten kaivojen porauksiin eikä mihinkään "humpuukkiin"

    Kirkon kautta menevät kaikki oikeisiin kohteisiin. Yhtään senttiäkään ei katoa matkasta, eikä kirkko peitä kulujaan niillä, eikä, eikä.......

    Äänestä

"tiet jotka ovat johtaneet kirkollisveron kiertämiseen kohdillanne ovat varmasti
mielenkiintoiset ja omaa egoanne kasvattavia valtion verotusta kohtaan."
- Saa kasvaa kunhan rahaa menee terveydenhuoltoon, vanhuksille ja lapsille.

"Kirkolle olisi tullut vähän, jonka "rosvoatte" näl-
käänäkevien suista Afrikasta jne. "
- Mitä sä höpiset? Kirkon ulkomaanapu toimii pääosin lahjoituksilla kuten lähes kaikki avustustoimintaa suorittavat järjestöt. Itse en kirkon ulkomaanapuun laita latiakaan koska yhdestä eurosta pääsee senttejä itse kohteeseen. Monia muita järjestöjä tuen, msf niistä eniten.

Äänestä
  • Kaverini joutui taloudelliseen ahdinkoon ja haki kirkolta apua, koska oli kuulunut kirkkoon koko elämänsä ajan. Ahdinko jatkui ja hän haki apua uudestaan, mutta se jäi siihen.

    Äänestä

Aloituksessasi on pari pahaa ongelmaa. Ensimmäinen on se ettei kirkko ruoki nälkää näkeviä kirkollisverolla. Toinen on se että on olemassa järjestöjä, jotka OIKEASTI auttavat. Itse laitan mm. Unicefille.
Kolmas on se ettei syy esim. minun kirkkoon kuulumattomuuteeni ole verotus, vaan se ettei ole tullut mieleenkään liittyä.

Äänestä

Kristityt pitävät mielellään kovaa mekastusta omasta mukamas suuresta hyväntekeväisyydestään,
vaikka esimerkiksi kirkon ruoka-avun maksaa valtaosin EU ja kirkko toimii vain jakelijana.

Toinen vieläkin olennaisempi seikka on se, etteivät kristityt koskaan missään tee pyyteetöntä
auttamistyötä, vaan toiminnan ainoa motiivi on aina sananjulistus ja kristinuskon levittäminen.
Se on aina toiminnan ainoa motiivi, ei koskaan pyyteetön auttaminen. Jos sananjulistus ja se
uskonnon tuputtaminen kiellettäisiin kokonaan avun tarjoamisen yhteydessä, loppuisi myös kaikki
kristillinen avustustyö siihen paikkaan kokonaan kuin seinään, koska toiminnalta katoaisi se ainoa
motiivi, minkä takia sitä koskaan missään tehdään.

Monien pyhimyksenä pitämä köyhien "auttaja" Äiti Teresa sanoi itse näin omin sanoin:

"Me emme ole sairaanhoitajia, me emme ole lääkäreitä, me emme ole opettajia, me emme ole sosiaalityöntekijöitä. Me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia, me olemme uskovaisia."

Ja se toiminnan ainoa motiivi paljastuu vieläkin selvemmin tästä:

"Äiti Teresan järjestöllä ei ole sairaalaa Kalkutassa eikä kaupungissa edes anneta ruoka-apua köyhille. Järjestön toiminta rajoittuu pääosin siihen, että se ylläpitää saattokotia köyhille. Saattokodissakaan ei ole lääkäriä, kertakäyttöruiskuja eikä jäähdytettyä ruumishuonetta. Saattokodin potilaiden hoitoa kuvataan huonoksi ja kaikille kuolleille annetaan aina kristillinen kaste heidän uskonnostaan ja omasta tahdostaan riippumatta."

Äänestä
  • Aloittaja

    Siellä jossa kastetaan on täysi ymmärrys kastajilla, joilla on "valta"
    tehdä niin. Eivät he vastoin tahtoaan työtään tee.

    Pyyteettömäksi työnteon tekee se, että tekevät lähestulkoon ilmaistyötä
    pienellä palkalla.

    Antaa Äiti "Teresan" levätä haudassaan, jookos.

    Eihän se ole meidän "materialistuneiden" syy Suomessa, jollei maailmalla
    osata asoita hoitaa kuin me "suomalaiset" tekisimme asiat kassavarannosta
    riippumatta, on oikea totuus aivan mikä vain, aikajanasta riippumatta, kärsivät
    olevaiset, uskontosuuntaan katsomatta, kielitasoltanne mitä vain, missä vain planeetalla.

    Yhteisessä toki. Ystävällisesti.

    Äänestä

  • UPDATE_8644984 kirjoitti:

    Siellä jossa kastetaan on täysi ymmärrys kastajilla, joilla on "valta"
    tehdä niin. Eivät he vastoin tahtoaan työtään tee.

    Pyyteettömäksi työnteon tekee se, että tekevät lähestulkoon ilmaistyötä
    pienellä palkalla.

    Antaa Äiti "Teresan" levätä haudassaan, jookos.

    Eihän se ole meidän "materialistuneiden" syy Suomessa, jollei maailmalla
    osata asoita hoitaa kuin me "suomalaiset" tekisimme asiat kassavarannosta
    riippumatta, on oikea totuus aivan mikä vain, aikajanasta riippumatta, kärsivät
    olevaiset, uskontosuuntaan katsomatta, kielitasoltanne mitä vain, missä vain planeetalla.

    Yhteisessä toki. Ystävällisesti.

    --AHNEUS

    Äänestä

Vittu, jos eivät osaa töitä tehdä, niin kuolkoot.

Herran siunausta

Äänestä

tiet jotka ovat johtaneet normaalin terveen järjen kieltämiseen kohdallasi ovat varmasti mielenkiintoiset ja omaa egoasi kasvattavia ortonormaalikantaisen vektorin kompleksisessa lineaarisessa vektoriavaruudessa.

Noin muuten toteaisin vain että jos jollekin propositionaaliselle asenteelle ryhdytään suunnittelemaan logiikkaa, edellytetään, että asianomaisilla asennelauseilla on joitakin (niille ominaisia) universaalisia säännönmukaisuuksia. Ne eivät ole empiirisiä yleistyksiä, vaan ovat voimassa käsitteellisistä syistä. On kuitenkin huomattava, että termi ”propositionaalisten asenteiden logiikka” on filosofisesti ongelmallinen. Laaditaanko rekonstruktiota kielen asennelauseille vai asennesubjektien todellisille psykologisille tiloille? Yleisen asennelogiikan kannalta on syytä kysyä, mitkä ovat luonnollisen kielen asennepredikaatit. Vastaukseksi ei silloin riitä pelkkä esimerkkien lista. Tyydyttävää tulosta ei saada myöskään millään puhtaasti syntaktisella kriteerillä; esimerkiksi ne verbit, jotka voivat saada objektikseen että-lauseen, eivät muodosta mitään selkeää luokkaa. On ilmeisesti vedottava termien merkitykseen ja sanottava, että asennepredikaatti kuvaa subjektin todellista, psykologista asennoitumistilaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    On vielä alkuvaiheessa, suhteessa etenevään aikamatriisiin, säätilan vankina
    ollessasi, eikös ? Ystävällinen huomio. Toivoa kuitenkin vielä löytyy yhteisössä.

    Äänestä

"Eurojahan ne eurotkin ovat jotka jokaisessa tilisaannissanne jonka saatte valtion-
verotusta unohtamatta. Kirkolle olisi tullut vähän, jonka "rosvoatte" näl-
käänäkevien suista Afrikasta jne. Ei voi eri valtioden "jumalat" kuin puistella päätään
saituudenne ja itaruutenne tähden. Äärettömän ystävällisesti."

Väitätkö kirkon olevan ainoa hyväntekeväisyysjärjestö? Sinä et tiedä mihin ja kuinka paljon hyväntekeväisyyteen yksikään tämän valtion ateisti laittaa rahaa, joten vie syyttelysi jonnekin muualle. Äärettömän ystävällisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8644984 kirjoitti:

tiet jotka ovat johtaneet kirkollisveron kiertämiseen kohdillanne ovat varmasti
mielenkiintoiset ja omaa egoanne kasvattavia valtion verotusta kohtaan.

Eurojahan ne eurotkin ovat jotka jokaisessa tilisaannissanne jonka saatte valtion-
verotusta unohtamatta. Kirkolle olisi tullut vähän, jonka "rosvoatte" näl-
käänäkevien suista Afrikasta jne. Ei voi eri valtioden "jumalat" kuin puistella päätään
saituudenne ja itaruutenne tähden. Äärettömän ystävällisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu