Kantribiisi

Eli etsiskelen erästä kappaletta, jonka kuulin kerran kaupassa, mutta melun takia en pystynyt kuuntelemaan kappaleen sanoja tai muuta sen tunnistamiseksi. Kyseessä on siis nopeatempoinen kantribiisi. Miehen laulama. Kappaleessa on jonkin verran laulua, sitten lyhyt, nopea banjorämpytys ja laulu jatkuu taas. Luulisin kappaleen olevan aika uusi, ehkä 2000-luvulla tehty. Laulaja ei ole kukaan tämän hetken kuuluisimmista amerikkalaisista kantrilaulajista, joita soitetaan kaikilla kantriradiokanavilla, sillä olisin varmasti tunnistanut laulajan äänen. Eli laulaja on siis vähemmän kuuluisa tai mahdollisesti ei ole amerikkalainen.

Tiedän, että näillä tuntomerkeillä ei pitkälle pötkitä, mutta nyt kun olen muutaman kuukauden etsinyt tuota kappaletta tuloksetta, niin ei tämäkään pahaksi ole.
0174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


roosaeitiedä kirjoitti:

Eli etsiskelen erästä kappaletta, jonka kuulin kerran kaupassa, mutta melun takia en pystynyt kuuntelemaan kappaleen sanoja tai muuta sen tunnistamiseksi. Kyseessä on siis nopeatempoinen kantribiisi. Miehen laulama. Kappaleessa on jonkin verran laulua, sitten lyhyt, nopea banjorämpytys ja laulu jatkuu taas. Luulisin kappaleen olevan aika uusi, ehkä 2000-luvulla tehty. Laulaja ei ole kukaan tämän hetken kuuluisimmista amerikkalaisista kantrilaulajista, joita soitetaan kaikilla kantriradiokanavilla, sillä olisin varmasti tunnistanut laulajan äänen. Eli laulaja on siis vähemmän kuuluisa tai mahdollisesti ei ole amerikkalainen.

Tiedän, että näillä tuntomerkeillä ei pitkälle pötkitä, mutta nyt kun olen muutaman kuukauden etsinyt tuota kappaletta tuloksetta, niin ei tämäkään pahaksi ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu