Olen tänne palstalle jo hieman kertonut itsestäni ja tilanteestani. Mutta itse asiassa omasta suvustani löytyy vieläkin enemmän monikultturisiä piirteitä kuin olen täällä aiemmin paljastanut.
Aloitanpa siis ensin minusta.
Olen syntynyt vuonna 1952. Elin lapsuuteni pienessä maalaiskylässä kaukana kasvukeskuksista. Minulla on kaksi nuorempaa siskoa Raija (s. 1964) sekä Tuija (s. 1969). Lapsuudessani en juuri matkustellut, elämäni ensimmäiselle ulkomaanmatkalle lähdin vuonna 1971 Hampuriin, Saksaan. Menin tapaamaan erästä ystävääni Hampuriin, mutta en arvannut mitä kaikkea reissu toisi mukanaan.
Hampurissa tapasin marokkolaisen Alin ja tulin raskaaksi. Suhteemme loppui ennen kuin ehdin palata Suomeen. Poikani Sami Ali Mohammed syntyi vuonna 1972. Asuin edelleen kotipaikkakunnallani, mutta ulkomaankaipuu oli jo alkanut. Vuonna 1974 pakkasin kassini ja muutin siirtolaisena Ruotsiin Samin kanssa. Göteborgissa vierähti 13 vuotta. Ruotsissa ollessani seurustelin erään suomalaissiirtolaisen kanssa sekä myös ruotsalaisen Gunnarin ja jugoslavialaisen Brankon kanssa.Uusia lapsia minulle ei toiveistani huolimatta kuitenkaan syntynyt. Sami oppi nopeasti ruotsin kielen ja minunkin onneton kansakoulu-ruotsi parantui vähitellen. Työskentelin siivoojana ja lappuliisana, joten en ollut kamalasti ihmisten kanssa tekemisissä, joten kielitaitokin kehittyi hitaammin. Ruotsissa oloaikana sain siis paljon kokemuksia eri kulttuureista. Matkustin mm. ensimmäistä kertaa lentokoneella, kun vierailin Brankon kotimaassa. Vuonna 1987 palasin Suomeen 15-vuotiaan Samin kanssa. 1989 tapasin tulevan aviomieheni, suomalaisen Pöntisen. Luulin ja toivoin niin kovasti, että Pöntinen olisi ollut elämäni mies. No alkuun meillä meni erittäin hyvin, vaikkei Sami ja Pöntinen kovin hyvin tulleet toimeen. Avioliittomme rikkoi lapsettomuus. Se, että en ole saanut Samille sisaruksia on ollut elämäni murhe. Kävin lapsettomuushoidoissakin, kunnes en enää jaksanut ja Pöntinen otti avioeron. Nykyisin yli viisikymppinen Pöntinen elää puolet nuoremman vaimonsa sekä vuosina 2001 ja 2002 syntyneiden lastensa kanssa.
Samin lisäksi elämääni ovat ilahduttaneet lapsenlapseni Jenna (s. 1991) ja Joni (s. 1993). Voinkin sanoa, että tällä hetkellä, kun Sami ja kutale-Minna eivät pysty huolehtimaan lapsista ja kun minä olen heidän huoltaja, niin voin sanoa, että Jenna ja Joni ovat minulle kaikki kaikessa. Lapset tulivat minun luokse vuonna 1998 ja siitä lähtien olen yrittänyt kasvattaa heitä kunnon kansalaisiksi ja olen valmis suojelemaan heitä kuin kanaemo. Samin kanssa en ole koskaan käynyt Marokossa, mutta Jennan ja Jonin kanssa kävimme viikon rentoutuslomalla Marokossa vuonna 2001. Lasten piti lähteä Marokkoon sukulaisia tapaamaan nyt kesällä 2004, mutta se peruuntui. Ehkä niin onkin parempi, sillä olisin koko ajan vaan ollut huolissani lapsista. No nyt meillä lasten kanssa menee siis ihan hyvin.
Ollessani Ruotsissa vuodet 1974-1987, sisarelleni Raijalle kehtittyi myös ulkomaankaipuu. Raija on aina ollut meistä sisaruksista se älykkäin ja akateemisin. Raija päihitti helposti kaikki kokeet ym. ja alkoi opiskella yliopistossa. Vuonna 1987 hän muutti suomalaisen miehensä työn perässä Keniaan. Siellä hän jatkoi yliopisto-opiskelujaan ja perheeseen syntyi tytär Kati vuonna 1988. Raija vietti monta vuotta Afrikassa. Myös minä ja Tuija vierailimme muutaman kertaa Afrikassa. Tuija oli jopa kesätöissä Tansaniassa, jossa Raija asui seitsemisen vuotta Afrikassa olostaan. Raija erosi suomalaisesta miehestään vuonna 1995, mutta päätti erosta huolimatta jäädä Katin kanssa Afrikkaan, jonne hän oli hyvin sopetunut. Vuonna 2002 Raija ja Kati palasivat kuitenkin Suomeen. Kati on meidän suvusta eniten "ulkomaalaisin", vaikka hän onkin kokonaan geneettisesti suomalainen. Mutta Kati asui elämänsä 14 ensimmäistä vuotta Keniassa ja Tansaniassa, joten hän on tavallaan ainakin "puoliksi afrikkalainen", jos sellaista ilmausta voi tässä yhteydessä käyttää. Nyt Raija ja Kati ovat taas sopetuneet Suomeen, mutta vaikea sanoa miten? hyvin vai huonosti? Raija oli viime vuonna Sunny Beachilla lomalla ja tapasi itseään 14 vuotta nuoremman Ivanin ja he suunnittelevat jo talvihäitä Nessebarissa ja lapsistakin he haaveilevat. Kati, joka täytti hiljattain 16 vuotta ja lopettelee nyt peruskoulua, on raskaana. Niin totta se on. Ja miten ikävää. Katilla on Afrikan vuosiltaan peruna erinomainen englannintaito ja tyttö menee ja pilaa tulevaisuuden suunnitelmat tällä tavalla. Minä ja Raija olemme jo viikon tentanneet Katilta kuka on tulevan lapsen isä, mutta tyttö ei kerro! Mikä mättää? Onko tyttö oppinut jonkun ihmeellisen Afrikan tavan? Toivotaaan kuitenkin, että kaikki menee hyvin. Vaikka minä en Katin raskausuutisesta pidäkään, olen tarjoutunut hänen tukihenkilöksi raskauden ajaksi ja kummiksikin olen valmis. Nimiäkin jo mietin. Tytön nimi on vielä harkinnassa, mutta jos Kati pyöräyttää pojan toivon, että poika saa nimekseen Miika Eemil, niin ihana se nimi on.
Nuorin sisareni Tuija on täysin erilainen kuin minä tai Raija. Tuija oli keskinkertainen koululainen ja koska ikäeroa minuun ja Raijaan oli aikamoisesti, niin vanhempani paapoivat Tuijaa ja tuloksena oli ylipainoisuus. Tuija otti kuitenkin itseään niskasta kiinni ja laihdutti Atkinsilla reilusti yli 30 kiloa. Tuija myös asuu edelleen pienellä kotipaikkakunnallamme. Minä ja Raija olemme jo muuttaneet sieltä pois. Tuija on 35-vuotias sinkku ja voimme Raijan kanssa vain rukoilla, ettei Tuijasta tule vanhaa piikaa. Kaikkea me olemme kyllä yrittäneet. On laitettu nettideittiilmoituksia, sanomalehti-ilmoituksia jne. Tuija on kaikkein perinteisin meistä sisaruksista. Hän ei tykkää liiemmin matkustella tai maistella eri maan ruokia. Tuijalle Suomi ja isänmaallisuus ovat tärkeitä asioita. Ehkä syynä Tuijan sinkkuuteen on se, että hän on liian kiltti ihmisille. Jos minä olen joskus pyytänyt Tuijaa kaitsemaan Jennaa ja Jonia niin hän on jopa ottanut ylimääräistä lomaa töistä, jotta ei pahoittaisi toisten ihmisten mieltä. Tuijalle pitää siis kohta alkaa löytyä se mies, sillä se biologinen kellokin on alkanut uhkaavasti tikittää. No toivotaan, että Tuija löytää pikapuoliin perusmaalaisen, suomalaisen miehen.
Siinä oli minun ja sisarusteni tarinat lyhyesti.
Mitäpä voisin tässä vielä kertoa. Kertokaa te muutkin elämäntarinoitanne.
Aloitanpa siis ensin minusta.
Olen syntynyt vuonna 1952. Elin lapsuuteni pienessä maalaiskylässä kaukana kasvukeskuksista. Minulla on kaksi nuorempaa siskoa Raija (s. 1964) sekä Tuija (s. 1969). Lapsuudessani en juuri matkustellut, elämäni ensimmäiselle ulkomaanmatkalle lähdin vuonna 1971 Hampuriin, Saksaan. Menin tapaamaan erästä ystävääni Hampuriin, mutta en arvannut mitä kaikkea reissu toisi mukanaan.
Hampurissa tapasin marokkolaisen Alin ja tulin raskaaksi. Suhteemme loppui ennen kuin ehdin palata Suomeen. Poikani Sami Ali Mohammed syntyi vuonna 1972. Asuin edelleen kotipaikkakunnallani, mutta ulkomaankaipuu oli jo alkanut. Vuonna 1974 pakkasin kassini ja muutin siirtolaisena Ruotsiin Samin kanssa. Göteborgissa vierähti 13 vuotta. Ruotsissa ollessani seurustelin erään suomalaissiirtolaisen kanssa sekä myös ruotsalaisen Gunnarin ja jugoslavialaisen Brankon kanssa.Uusia lapsia minulle ei toiveistani huolimatta kuitenkaan syntynyt. Sami oppi nopeasti ruotsin kielen ja minunkin onneton kansakoulu-ruotsi parantui vähitellen. Työskentelin siivoojana ja lappuliisana, joten en ollut kamalasti ihmisten kanssa tekemisissä, joten kielitaitokin kehittyi hitaammin. Ruotsissa oloaikana sain siis paljon kokemuksia eri kulttuureista. Matkustin mm. ensimmäistä kertaa lentokoneella, kun vierailin Brankon kotimaassa. Vuonna 1987 palasin Suomeen 15-vuotiaan Samin kanssa. 1989 tapasin tulevan aviomieheni, suomalaisen Pöntisen. Luulin ja toivoin niin kovasti, että Pöntinen olisi ollut elämäni mies. No alkuun meillä meni erittäin hyvin, vaikkei Sami ja Pöntinen kovin hyvin tulleet toimeen. Avioliittomme rikkoi lapsettomuus. Se, että en ole saanut Samille sisaruksia on ollut elämäni murhe. Kävin lapsettomuushoidoissakin, kunnes en enää jaksanut ja Pöntinen otti avioeron. Nykyisin yli viisikymppinen Pöntinen elää puolet nuoremman vaimonsa sekä vuosina 2001 ja 2002 syntyneiden lastensa kanssa.
Samin lisäksi elämääni ovat ilahduttaneet lapsenlapseni Jenna (s. 1991) ja Joni (s. 1993). Voinkin sanoa, että tällä hetkellä, kun Sami ja kutale-Minna eivät pysty huolehtimaan lapsista ja kun minä olen heidän huoltaja, niin voin sanoa, että Jenna ja Joni ovat minulle kaikki kaikessa. Lapset tulivat minun luokse vuonna 1998 ja siitä lähtien olen yrittänyt kasvattaa heitä kunnon kansalaisiksi ja olen valmis suojelemaan heitä kuin kanaemo. Samin kanssa en ole koskaan käynyt Marokossa, mutta Jennan ja Jonin kanssa kävimme viikon rentoutuslomalla Marokossa vuonna 2001. Lasten piti lähteä Marokkoon sukulaisia tapaamaan nyt kesällä 2004, mutta se peruuntui. Ehkä niin onkin parempi, sillä olisin koko ajan vaan ollut huolissani lapsista. No nyt meillä lasten kanssa menee siis ihan hyvin.
Ollessani Ruotsissa vuodet 1974-1987, sisarelleni Raijalle kehtittyi myös ulkomaankaipuu. Raija on aina ollut meistä sisaruksista se älykkäin ja akateemisin. Raija päihitti helposti kaikki kokeet ym. ja alkoi opiskella yliopistossa. Vuonna 1987 hän muutti suomalaisen miehensä työn perässä Keniaan. Siellä hän jatkoi yliopisto-opiskelujaan ja perheeseen syntyi tytär Kati vuonna 1988. Raija vietti monta vuotta Afrikassa. Myös minä ja Tuija vierailimme muutaman kertaa Afrikassa. Tuija oli jopa kesätöissä Tansaniassa, jossa Raija asui seitsemisen vuotta Afrikassa olostaan. Raija erosi suomalaisesta miehestään vuonna 1995, mutta päätti erosta huolimatta jäädä Katin kanssa Afrikkaan, jonne hän oli hyvin sopetunut. Vuonna 2002 Raija ja Kati palasivat kuitenkin Suomeen. Kati on meidän suvusta eniten "ulkomaalaisin", vaikka hän onkin kokonaan geneettisesti suomalainen. Mutta Kati asui elämänsä 14 ensimmäistä vuotta Keniassa ja Tansaniassa, joten hän on tavallaan ainakin "puoliksi afrikkalainen", jos sellaista ilmausta voi tässä yhteydessä käyttää. Nyt Raija ja Kati ovat taas sopetuneet Suomeen, mutta vaikea sanoa miten? hyvin vai huonosti? Raija oli viime vuonna Sunny Beachilla lomalla ja tapasi itseään 14 vuotta nuoremman Ivanin ja he suunnittelevat jo talvihäitä Nessebarissa ja lapsistakin he haaveilevat. Kati, joka täytti hiljattain 16 vuotta ja lopettelee nyt peruskoulua, on raskaana. Niin totta se on. Ja miten ikävää. Katilla on Afrikan vuosiltaan peruna erinomainen englannintaito ja tyttö menee ja pilaa tulevaisuuden suunnitelmat tällä tavalla. Minä ja Raija olemme jo viikon tentanneet Katilta kuka on tulevan lapsen isä, mutta tyttö ei kerro! Mikä mättää? Onko tyttö oppinut jonkun ihmeellisen Afrikan tavan? Toivotaaan kuitenkin, että kaikki menee hyvin. Vaikka minä en Katin raskausuutisesta pidäkään, olen tarjoutunut hänen tukihenkilöksi raskauden ajaksi ja kummiksikin olen valmis. Nimiäkin jo mietin. Tytön nimi on vielä harkinnassa, mutta jos Kati pyöräyttää pojan toivon, että poika saa nimekseen Miika Eemil, niin ihana se nimi on.
Nuorin sisareni Tuija on täysin erilainen kuin minä tai Raija. Tuija oli keskinkertainen koululainen ja koska ikäeroa minuun ja Raijaan oli aikamoisesti, niin vanhempani paapoivat Tuijaa ja tuloksena oli ylipainoisuus. Tuija otti kuitenkin itseään niskasta kiinni ja laihdutti Atkinsilla reilusti yli 30 kiloa. Tuija myös asuu edelleen pienellä kotipaikkakunnallamme. Minä ja Raija olemme jo muuttaneet sieltä pois. Tuija on 35-vuotias sinkku ja voimme Raijan kanssa vain rukoilla, ettei Tuijasta tule vanhaa piikaa. Kaikkea me olemme kyllä yrittäneet. On laitettu nettideittiilmoituksia, sanomalehti-ilmoituksia jne. Tuija on kaikkein perinteisin meistä sisaruksista. Hän ei tykkää liiemmin matkustella tai maistella eri maan ruokia. Tuijalle Suomi ja isänmaallisuus ovat tärkeitä asioita. Ehkä syynä Tuijan sinkkuuteen on se, että hän on liian kiltti ihmisille. Jos minä olen joskus pyytänyt Tuijaa kaitsemaan Jennaa ja Jonia niin hän on jopa ottanut ylimääräistä lomaa töistä, jotta ei pahoittaisi toisten ihmisten mieltä. Tuijalle pitää siis kohta alkaa löytyä se mies, sillä se biologinen kellokin on alkanut uhkaavasti tikittää. No toivotaan, että Tuija löytää pikapuoliin perusmaalaisen, suomalaisen miehen.
Siinä oli minun ja sisarusteni tarinat lyhyesti.
Mitäpä voisin tässä vielä kertoa. Kertokaa te muutkin elämäntarinoitanne.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jaa että sellasta...Ootkos varma että noi siskos ja niiden lapset katsoo hirveän hyvällä silmällä kun kertoilet niiden yksityisasioita täällä? Toi juttu ehkä muutenkin kuuluisi jollekin muulle palstalle...eipä siinä nyt hirveesti monikulttuurisia suhteita käsitelty....
Enkö muka käsitellyt monikulttuurisia suhteita. Tiedoksi vain, että sukuni on paljon monikulttuurisempi kuin monen täällä palstailevan. Minulla on puoliksi ulkomaalainen poika ja kaksi neljäsosa ulkomaalaista lapsenlasta. Olen asunut 13 vuotta Ruotsissa ja seurustellut ruotsalaisen ja jugoslavialaisen miehen kanssa. Lisäksi sisareni Raija seurustelee ulkomaalaisen miehen kanssa ja on asunut 15 vuotta ulkomailla. Raijan tytär Kati odottaa lasta ilmeisesti Suomessa asuvalle ulkomaalaiselle.
Eli kyllä Harakan suvussa riittää monikulttuurisuutta.
Onko tällainen jatkunut kauankin? Pitäiskö käydä ihan lekurin luona keskustelemassa? Patologiseen valehteluunkin löytyy lääkkeitä...
Eipä vois vähempää kiinnostaa........Hoh-hoijaa.
Missäs Tuija kirjoittaa? Raijan kokemuksenhan olemme jo kaikki lukeneet. Eli sanopa Tuijalle, että kirjoittaa hänkin tänne, niin voimme tehdä kunnollisen perheanalyysin.
fiktiivisille aloitteleville novellisteille?