Vron armeijan konekiväärit vuosina 1918 ja 1919

Käsitääkseni Viron "armeijan" käyttämät konekiväärit olivat lähinnä suomalaisilta ja briteiltä saatuja. Siihen vielä päälle valkoisten venäläisten ja saksalaisten toimittama apua. Yksin eivät virolaiset Bronsteinia ja Uljanovia olisi pysäyttäneet.

Puna-Armeija oli joulukuussa 1918 noin 30 kilometrin päässä Tallinnasta. Ilman brittejä, suomalaisia ja saksalaisia se olisi ottanut koko Tallinnan.
3157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viron armeija, onko sellainen joskus ollut?

Äänestä
  • Kyllä se Laidoner jotain sai aikaan brittiläisten ja suomalaisten antamalla kalustolla. Brittien laivastotykeillä oli myös ratkaiseva rooli saksalaisista saavutetussa "voitossa".

    Röyhkeät virolaiset kuvittelevat että he muka Suomen itsenäisyyden takasivat kesällä 1944. HA! Suomalaisten menestyksekäs vastarinta sekä saksalaisten apu sen takasi. On pikemminkin niin että Stalinin Baltian joukot joita siirrettiin Suomesta Balttiaan olivat menettäneet iskukykyään täällä kärsittyjen tappioiden takia.

    Virolaisia myös suututtaa että Helsingissä oli Tallinnaa parempi ilmapuollustus vuoden 1944 alussa.

    Äänestä

  • impso emrey steel kirjoitti:

    Kyllä se Laidoner jotain sai aikaan brittiläisten ja suomalaisten antamalla kalustolla. Brittien laivastotykeillä oli myös ratkaiseva rooli saksalaisista saavutetussa "voitossa".

    Röyhkeät virolaiset kuvittelevat että he muka Suomen itsenäisyyden takasivat kesällä 1944. HA! Suomalaisten menestyksekäs vastarinta sekä saksalaisten apu sen takasi. On pikemminkin niin että Stalinin Baltian joukot joita siirrettiin Suomesta Balttiaan olivat menettäneet iskukykyään täällä kärsittyjen tappioiden takia.

    Virolaisia myös suututtaa että Helsingissä oli Tallinnaa parempi ilmapuollustus vuoden 1944 alussa.

    Eivät edes kaikki baltiansaksalaiset taistelleet "lättiläisiä" ja "eestiläisiä" vastaan. Esimerkiksi kenraali Lieven kielsi joukkojaan auttamasta kreivi von der Goltzia koska ei pitännyt Bermondt-Avalovista. En minä virolaisten ja latvialaisten kansallisylpeyttä (jos heillä sellaista on) halua loukata mutta alkaa pikkuhiljaa suututtaa tämä jatkuva suomalaisten, saksalaisten ja muiden sotaan osallistuneiden haukkuminen ja vähättely.

    Virolaisten puheesta saa sellaisen käsityksen että he vuosina 1918 ja 1919 omin asein siis Viron armeijan sen aikaisella varustuksella pysäyttivät Puna-Armeijan etenemisen. Ulkomaalaiset vapaaehtoiset eivät kuulemma auttaneet millään tavalla.

    Myös latvialaisia vähätellään saksalaisista saavutetun "voiton" suhteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eremey eesti kirjoitti:

Käsitääkseni Viron "armeijan" käyttämät konekiväärit olivat lähinnä suomalaisilta ja briteiltä saatuja. Siihen vielä päälle valkoisten venäläisten ja saksalaisten toimittama apua. Yksin eivät virolaiset Bronsteinia ja Uljanovia olisi pysäyttäneet.

Puna-Armeija oli joulukuussa 1918 noin 30 kilometrin päässä Tallinnasta. Ilman brittejä, suomalaisia ja saksalaisia se olisi ottanut koko Tallinnan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu