Mistä tietää, milloin on aika erota? Mistä erottaa, milloin rakkaus vaihtuu kiintymykseksi? Mitä tehdä, kun ei oikein edes keksi puhumista miehen kanssa? Emme ole vuosiin nukkuneet yhdessä, seksiä ei ole. Emme tee yhdessä muuta, kun katsomme telkkaria. Onko tämä normaaliarkea yli 20 v yhdessäolon jälkeen? Kolmansia tai neljänsiä osapuolia ei ole. Sinkkuus ei houkuta, mutta käykö myös mahdollisessa uudessa suhteessa ajan mittaan näin?
Joko finaalissa?
Eroa pohtiva
9496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ei ehkä aina voi erottaakaan. Ehkä niin, että fyysinen läheisyys muuttuu ja etäännytään tietyissä asioissa toisistaan. Teillä tuntuisi olevan kumppanuutta, joka tulee tuttuuden turvallisuudesta. Jos kumpikaan ei halua muutoksia elämäänsä, miksi ei sitten jatkaa noin?
Toisaalta tuosta turtuneisuuden olotilasta saattaa herätä ja varsin radikaalistikin. Kun jommallakummalla herää kysymys, että tässäkö se koko elämä olikin?
Se riippuu sinusta, kuinka siinä mahdollisessa uudessa suhteessa tulee käymään. Millä perustella solmit suhteen, tai millaisia asioita odotat siltä? Jos etsit samaa olotilaa kuin nyt, tulet sellaisen saamaankin.
houkuta eikä ihme näillä markkinoilla ei todellakaan ole mitään helppoa;)
Pittää olla kaikki naisen vaistot käytössä erottaksesi kunnon miehen saalistavasta ukkomiehistä esim. Itse onneksi pienellä paikkakunnalla joten on jotain mahdollisuuksia tai ainakin sillai pääsee helpommalla ,että tuntee suurimman osan miehistä.
Mutta tämähän ei ollut tärkein pointti, vaan jos on suhde tuolla mallilla, mies hyvä, luotettava rakkauttakin kuitenkin on ilmeisesti vielä , joten kysympä tässä että kannattaisko tehdä jotain muutakin yhteistä ko se töllön katselu;)?
käydä kävelyllä, tansseissa, matkustella, autoilla , mökkeillä.....
jotain että suhde virkistyis ja siihen sopivassa määrin koti-iltoja ;)
koittakaa edes jos kerran ei ole tuon isompia ongelmia;)
Itse kaipailin juuri tuollaisia tavallisia asoita entisessä liitossani ja sitä turvallisuuden tunnetta:)
Parhaimmillaanhan suhde on juuri tuota kiintymystä ja yhteen kasvamista. Ja normaaliin suhteeseen ja ihmiselämään kuuluvat erilaiset kasvukriisit, joiden aikana kyseenalaistetaan kaikki ja halutaan jotain uutta. Moni eroaa tuossa vaiheessa ja katuu sitä myöhemmin katkerasti, kun ymmärtää, ettei se paha olo johtunutkaan parisuhteesta vaan omasta itsestään. Tuosta huonosta olosta kannattaa jutella puolison kanssa tai vaikka ammattiauttajan kanssa ja pyrkiä selvittämään ensin se. Jos sekään ei sitten auta, sitten vasta erota ja sekin vielä reilusti tehdä oman puolison kanssa keskustellen ja sopien.
meillä ei edes yhdessä telkkaria katsota.
Painin samojen mietteiden kanssa mitä ap:kin.
Itse olen niin väsynyt tähän, että voimia ei riitä edes eroon. Kun kerran arki menee näinkin, olen antanut olla. Päätin kuitenkin, että en aio elämäni myöhemmässä vaiheessa katua elämätöntä elämääni ja sitä, etten lähtenyt aikaisemmin surkeasta liitosta. Olen kuitenkin aikuinen ihminen ja jos saamattomuuttani tässä vaan olen, niin turha sitten jälkikäteen sitä on katua.
Olen tottunut tähän olooni, enkä enää jaksaisi edes erota.
Miehet on tullut nähtyä, eikä kukaan säväytä enää millään tasolla. Yksin en halua olla.
Onneksi on kuitenkin paljon muutakin elämää.
Mies saa hakea tarvittaessa eroa, mutta luulen hänenkin tyytyvän tähän, jos ei sitten se salamarakkaus vaikka sieltä töistä iske kuvioon. Se on sitten sen ajan murhe, eikä tunnu missään.
Yritin vuosikymmenen sen ensimmäisen vuosikymmenen jälkeen, kun vielä meni hyvin, elvyttää tätä liittoa ja yritin saada miehen ymmärtämään, että hänenkin olisi pitänyt tehdä muutakin kuin naida, mutta tuulelle puhuin. Ei edes ymmärtänyt sanomaani.
En lähtenyt kuitenkaan silloinkaan liitostani, rakastin kuitenkin häntä. Nyt on rakkaus kuihtunut.
Meillä kuitenkin naiskennellaan edelleen muutaman kerran viikossa, jota ystävättäreni ihmettelevät ja joskus ihmettelen sitä itsekkin. Mies on kova kuorsaamaankin ja vieressä nukun silti.
Ehkä olen se läheisriippuvainen sitten, tiedä häntä.
Mutta eihän siihen yöelämään tarvitsekkaan mitään rakkautta, tuskinpa ne baaripanotkaan mitään ihme tunteita tapahtuakseen tarttee..?
sinua...
Siis sinulla ei ole tunteita puolisoasi kohtaan, mutta kuitenkin naiskentelette pari kertaa viikossa?
Harvoin naiset pystyvät rakastelemaan ilman tunteita, mutta ehkä sinä olet sitten se poikkeus ;)
Meidän avioliitto on ollut pystyyn kuollut viimeiset kymmenen vuotta. Nukutaan eri sängyssä, ei kosketeta toisiamme millään tasolla, riidellään rahasta, taloustöistä ja jopa lumitöistä... Se tuokin ainoan vaihtelun tähän suhteeseen. En voisi ajatellakaan rakastelevani puolisoni kanssa. Minulla ei ole minkäänlaisia tunteita häntä kohtaan.
Asumme kimpassa olosuhteiden pakosta. Ja sen nimi on asuntolaina. Mies puhuu ulkomaan lomista, uudesta talosta jne mutta minua ei kiinnosta ajatella mitään yhteistä enää hänen kanssaan. En halua hänen kanssaan lomalle enkä rakentaa uutta taloa. Kun tästä lähdetään, lähdetään eri suuntiin.
Mies ei halua myöntää tilannetta todeksi.
Meillä nyt ei enää kyllä riidelläkkään. Sekin aika meni vuosia sitten ohi. Minä siis riitelin, mies on kuulemma fiksu, ei alennu sellaiseen.
Tuosta seksistä..
Ollaan oltu aina hyvin seksuaalisia olentoja, kumpikin ja pidän seksistä. Jos eroaisin ja hakisin sen seksiseuran baarista, tuskin sen kummempia tunteita tuntisin ventovieraaseen mieheenkään, panettaisi vaan. ;))
Saan sitä paitsi sitä miehen lämpöä siinä aktissa samalla, mitä kuitenkin kaipaan. En missään nimessä inhoa miestäni, enkä ole katkeroitunut, pettynyt vain siihen, että aikoinaan luulin meistä liikaa.
Kyllä naiset pystyvät rakastelemaan ilman sen kummempia tunteitakaan. ;)
Tästä hyvänä esimerkkinä ikäiseni puumanaiset.
Itse ihmettelen sitä, miten sinä pärjäät ilman seksiä ja noin kauan? Miten miehesi voi olla ilman?
Miten sen tarpeen saat tyydytettyä?
Lipsahti tuohon tuo "rakastelu"-sana... siihen tarvitaan todellakin tunteita,
mutta naiminen on naimista ja mukavaa sekin.
Rakastelu olisi tietenkin huippua, mutta niinkuin sen sinäkin sanoit, tunteet pitäisi löytyä silloin kummaltakin. :(
En ole tokikaan ollut koko kymmentä vuotta ilman - ja tuskin on puolisokaan. Tämä on sellaisten omituisten otusten kerho tämä avioliitto...
Pari vuotta kärvistelin puutteessa, sitten elämääni asteli mies vuosien takaa ja rakkaus roihahti. Sama roihu on edelleen voimassa :) hengissä pitävä voima.
Minä en usko pystyväni edes naimaan ilman tunteita. Tai tietysti sitä pystyisi, mutta tuskin siitä nauttisin niin kuin rakastelusta voin nauttia.
Kaikille moralisteille sanon ennen kuin avaavat arkkunsa, että kyllä apua yritin hakea yhdessä ja erikseen. Vain yksinhaettuna se onnistui, mutta teho oli tietysti vain se 50 %, kun mies ei suostunut osallistumaan mihinkään.