kevät tulee.. :)

Olen jo tympääntynyt sinkkuelämääni, vaikka olihan se kivaa sen aikaa kun sitä kesti :D Nyt kuitenkin kevät lähestyy ja haluaisi jotain säpinää elämäänsä.. Olen 22-vuotias, nätti opiskelijaneito. Mutta en osaa ollenkaan lähestyä miespuolisia, hyvällä tuurilla kaverina ja "hyvänä jätkänä" mutta en kiinnostavana naisena.. Tai no, tähänastiset seurustelukumppanini ovat ihastuneet minuun juuri kaveripohjalta. Jostain syystä tunnun karkottavan ikäiseni nuoret miehet, kukaan ei koskaan juttele minulle ja sen verran olen nynny ja oikeasti ujo että en osaa mennä veistelemään tikusta asiaa vieraalle.. En kuitenkaan ole mitenkään tympeän oloinen myöskään kaverieni mielestä.

Miten saisin edes katseita pyydystettyä? Miten opitaan kepeä mukava flirttailu? Ja miten ujo piimä saa miehen kiinnostumaan? Baareissa en viihdy OLLENKAAN, ennemmin olen ulkoilmaihminen, mutta tuntuu että suuri osa ikäisistäni möyryää baareissa tai on jo varattuja.
6708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan evoluutiobiologian mukaankin asia on niin että miehiä kiinnostaa naisissa eniten suvunjatkamisominaisuudet (lyhyesti sanottuna ulkonäkö/seksikkyys) kun taas naisia miehissä eloonjäämisominaisuudet (korkea sosiaalinen asema, pitkä ja vahva). Toisin sanoen sun kannattaa satsata ulkonäköösi. Sanot olevasi nätti ja nuori opiskelijaneito. Se on plussaa. Pukeudu myös tyttömäisesti/naisellisesti ja seksikkäästi. Pelkän mukavuuden mukaan pukeutuvat tai liian jätkämäiset ei yleensä kerää hirveesti katseita. Ujous ei haittaa. Jos ulkonäkösi vetää miehiä puoleensa niin he lähestyvät sinua. Etenkin jos annat signaaleja kiinnostaville miehille katsomalla heitä (ns. silmäpeli) ja hymyilemällä.

Äänestä
  • Totta puhut, noinhan se homma pääpiirteissään tosiaan toimii. Lisäisin vielä, että minuun vetoaa vastakkaisessa sukupuolessa myös iloisuus (hymyile), hyvä/normaali ryhti sekä yleinen elämän myönteisyys minkä saattaa toisesta havaita. Se että et viihdy baareissa ei ole ollenkaa huono asia, päin vastoin! Monet miehet taatusti arvostavat tuollaisia neitoja, minä mukaan lukien. Samalla säästät siinä rahaa että itseäsi.

    Yhteenvetona haluan vielä sanoa, että älä vaivu uskomukseen, että miehet eivät ole sinusta kiinnostuneita vaan kuvittele liikkuessasi itsesi pikemminkin palkinnoksi jonka huomio ja luottamus miehien pitää ansaita. Pukeudu asiallisen viehättäväksi, ole iloinen ja kätäydy sopivan arvokkaasti (piste).
    t: 22-vuotias opisk.poika

    Äänestä

  • -boy- kirjoitti:

    Totta puhut, noinhan se homma pääpiirteissään tosiaan toimii. Lisäisin vielä, että minuun vetoaa vastakkaisessa sukupuolessa myös iloisuus (hymyile), hyvä/normaali ryhti sekä yleinen elämän myönteisyys minkä saattaa toisesta havaita. Se että et viihdy baareissa ei ole ollenkaa huono asia, päin vastoin! Monet miehet taatusti arvostavat tuollaisia neitoja, minä mukaan lukien. Samalla säästät siinä rahaa että itseäsi.

    Yhteenvetona haluan vielä sanoa, että älä vaivu uskomukseen, että miehet eivät ole sinusta kiinnostuneita vaan kuvittele liikkuessasi itsesi pikemminkin palkinnoksi jonka huomio ja luottamus miehien pitää ansaita. Pukeudu asiallisen viehättäväksi, ole iloinen ja kätäydy sopivan arvokkaasti (piste).
    t: 22-vuotias opisk.poika

    tuohon edelliseen omaan juttuuni sen, että ei todellakaan ole syytä olla huolissaan siitä, että kaikki kaverisi ovat jo varattuja. Se ei todellakaan merkitse sitä kaikki samaan ikäluokkaan kuuluvat olisivat varattuja. Ja pelkästään sen takia ei kannata aloittaa miehen etsimistä. Myös minun luokallani kaikki miehet ovat jo varattuja, mutta minä olen tietoisesti halunnut pysyä vielä sinkkuna ja haluan pysyä vielä vähän aikaakin.

    Varmasti vielä tulet löytämään mukavan miehen, siitä voit olla varma. Ei ole kuitenkaan syytä lannistua vaikka se ei tapahtuisi vielä huomenna tai tällä viikolla. Good luck!

    Äänestä

  • Eikä kannata liikaa murehtia sitä, että miehet ei olisi kiinnostuneet muusta kuin seksistä, jos he näkevät sinussa vain ulkonäön. Paremmin saat ulkonäöllä kerättyä ensin huomiota ja sen jälkeen selvitettyä onko muutakin yhteistä. Paljon työläämpää on laiminlyödä ulkonäkö ja luottaa vaan että persoonat kohtaa.

    Äänestä

Näin sinkkuna, todella harvoin baareissa käyvänä ja saman ikäisenä miehenä voisin kysyä sinulta vastaavasti seuraavaa:

- Missä vietät aikaasi?
- Miten suhtautuisit, jos mies tulisi tällaisessa paikassa juttelemaan? Mistä kannattaisia tulla juttelemaan?

Äänestä
  • Juu ja kyse ei siis ole siitä että haluaisin seurustella "koska kaikki muutkin", niinku sanoin niin olen seurustellut kyllä aiemmin mutta nyt viettänyt ihan sinkkuelämää.

    Ja sinulle 19 8, enimmäkseen vietän aikaani pakollisen koulun lisäksi lenkkipolulla :P toisinaan kaupungilla, kahviloissa tms.. Mutta aika paljon luonnossa liikun tai tuolla liikuntaopistolla tanssin..
    Ja hmm, varmaan vähän säikähtäsin mutta ilahtuisin jos joku tulisi juttelemaan :) Varmaan menettäsin ensin puhekykyni :D Kaipa ihan tavallisia juttuja voi tulla juttelemaan, hankala mitään esimerkkiä sanoa.. Tai ehkä en ite olis kamalan imarreltu jos siinä joku kosinta tulis, arkisia juttuja ennemmin :D Jostain syystä semmosta tuntuu vaan vaikealta mennä juttelemaan muille.. Vaikka tälleen kirjotettuna tuntuukin ihan yksinkertaiselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sÄpinÄä! kirjoitti:

Olen jo tympääntynyt sinkkuelämääni, vaikka olihan se kivaa sen aikaa kun sitä kesti :D Nyt kuitenkin kevät lähestyy ja haluaisi jotain säpinää elämäänsä.. Olen 22-vuotias, nätti opiskelijaneito. Mutta en osaa ollenkaan lähestyä miespuolisia, hyvällä tuurilla kaverina ja "hyvänä jätkänä" mutta en kiinnostavana naisena.. Tai no, tähänastiset seurustelukumppanini ovat ihastuneet minuun juuri kaveripohjalta. Jostain syystä tunnun karkottavan ikäiseni nuoret miehet, kukaan ei koskaan juttele minulle ja sen verran olen nynny ja oikeasti ujo että en osaa mennä veistelemään tikusta asiaa vieraalle.. En kuitenkaan ole mitenkään tympeän oloinen myöskään kaverieni mielestä.

Miten saisin edes katseita pyydystettyä? Miten opitaan kepeä mukava flirttailu? Ja miten ujo piimä saa miehen kiinnostumaan? Baareissa en viihdy OLLENKAAN, ennemmin olen ulkoilmaihminen, mutta tuntuu että suuri osa ikäisistäni möyryää baareissa tai on jo varattuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu