painoindeksi ok

eli olen hyvinkin normaalipainoinen, mutta.. ja nyt toivon, että saisin asiallisia vastauksia ja neuvoja. olen itse lääketiet. alalla töissä, joten sitä kautta terveyteen liittyvät asiat on tiedossa. lähinnä kaipaan kokemuksia.
olen aina ollut hoikka ja pieni, 167 cm ja vielä vajaa vuosi sitten 52 kg. liikuin aktiivisesti, ruokavaliota ei juuri tarvinnut painon takia tarkkailla. sitten tuli selkään kolme välilevytyrää, tolkuttomat kivut yms. liikkumaan ei juuri päässyt. leikkaukseen en suostunut, sairaslomalla ja kipulääkkeillä ollaan pärjätty. nyt jo töissä ja kipu ei hallitse elämää. ongelmaksi muodostui salakavalasti noussut paino (läskiä). saikkarilla söin kuten ennenkin ja myönnän, että join suruuni, kipuuni liikaa alkoa.
vähän ennen vuoden vaihdetta havahduin tilanteeseen. alkon käyttö loppui. ruokavaliota olen yrittänyt muuttaa. liikuntaa lisännyt, mutta siinä on omat rajoituksensa kivun takia.
nyt tulee jutun pointti, painan nyt 59 kg ja kahden kk kuluttua lähtö aurinkolomalle. eli haluaisin olla bikinikunnossa ilman vatsamakkaroita (se läski on nimenoman keskivartalossa).
osaako joku neuvoa tai kertoa kokemuksia miten varmistaisin sen, että mahdun vuoden takaisiin kesävaatteisiin lomalla. aion jatkaa terveellisemmällä linjalla myös loman jälkeen, joten en tee tätä vain loman vuoksi.
kaikki neuvot (myös ihmedietit näin alkuun) otetaan mielellään vastaan. kiitos jo etukäteen ja älkää tehkö samoja virheitä kuin itse tein, eli päästäkö itseänne paisumaan!
11521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

kirjoitat :"olen itse lääketiet. alalla töissä, joten sitä kautta terveyteen liittyvät asiat on tiedossa". No kai sitten osaat ongelmaasi puuttua!!

Äänestä
  • Tässä sen näkee, että läskit on vihamielisiä ihmisiä. Luultavasti tässäkin suututti se, että aloittajan on pieni ja siro, eikä mikään 2x normaalipainoinen. Mutta asiaan. Vuoden takaisiin kesävaatteisiisi mahdut varmasti, kun ihan reilusti kävelet 5-6 kertaa viikosssa 5-7 km. Ei paha rasti KELLEKÄÄN. Treenaat syviä vatsalihaksia, jotka pitävät pömppömahan kasassa. Itsekin aikoinani mietin miksi minulla on pyöreä vatsan seutu, vaikka bmi oli 19,3. Aloitin syvien vatsalihasten treenaamisen, mitkä ovat kehon tukilihaksia ja näin pitävät keskivartalon kuosissa ja hyvän näköisenä.

    Energian saantipuolelta sen verran, että mikäli et lisää syötävän määrää eli kcal saanti pysyy ennallaan ja liikut tuon 5-6 lenkkiä niin rasvaa palaa viikossa tuollainen vajaa puoli kiloa ei ehkä ihan niin paljoa. Mutta liikunnasta saa niin hyvän olon, että kyllä se kannattaa.

    Äänestä

Hanki laihdutustukea! Laihduttajien tukiryhmä- sivulle vaan katsastamaan sopivaa ryhmää ;)

Äänestä
  • 2 kuukautta aikaa laihduttaa 7 kiloa, ei pitäis olla vaikeeta. Vähennät päivittäistä energian saantia 500 kcal ja kulutat 500 ylimääräistä ja simsalabim olet 8 kiloa kevyempi. Siis olihan toi provo, olihan.

    Äänestä

  • Rauhallinen läski kirjoitti:

    2 kuukautta aikaa laihduttaa 7 kiloa, ei pitäis olla vaikeeta. Vähennät päivittäistä energian saantia 500 kcal ja kulutat 500 ylimääräistä ja simsalabim olet 8 kiloa kevyempi. Siis olihan toi provo, olihan.

    vaan ote mun elämästäni. hami, että muutama vastaaja vaivautui kettuilemaan. kiitos niille muutamalle, joilta sai neuvoja. huomaan kyllä, että olisi pitänyt käyttää jotain toista foorumia...
    vaikka on terveydenhuoltoalalla töissä, ei se tarkoita sitä, että kaiken osaa. teoriatietoa on, mutta kuten kirjoitin, halusin kokemuksia, mielipiteitä ja tsemppiapua.. en ole aiemmin itse varsinaisesti laihduttanut, joten se omakoht. kokemus on hiukka hataraa.

    Äänestä

  • alkup. alli??? kirjoitti:

    Foorumi on ihan oikea. 7000 kcal=1 kilo. Eli jos vähennät päivittäistä kalorinsaantiasi 1000 kalorilla niin laihdut viikossa kilon.

    Äänestä

  • alkup. alli??? kirjoitti:

    vaan ote mun elämästäni. hami, että muutama vastaaja vaivautui kettuilemaan. kiitos niille muutamalle, joilta sai neuvoja. huomaan kyllä, että olisi pitänyt käyttää jotain toista foorumia...
    vaikka on terveydenhuoltoalalla töissä, ei se tarkoita sitä, että kaiken osaa. teoriatietoa on, mutta kuten kirjoitin, halusin kokemuksia, mielipiteitä ja tsemppiapua.. en ole aiemmin itse varsinaisesti laihduttanut, joten se omakoht. kokemus on hiukka hataraa.

    Mitkä liikunnat sopii nyt ton selkäongelman jälkeen? Liikkuminen ei saa tuntua kipeältä, siitä pitää lähteä, ja valita sen mukaan sopivat.

    Äänestä

palaan sen verran pari kk sitten aloittamaani ketjuun, että kerron tyytyväisenä päässeeni tavoitteeseeni. toivottavasti tämä tseppaa muita jotka yrittävät karistaa kilojaan.
itseasiassa aika yksinkertaisilla tempuilla homma toimi. jätin jo aiemmin kaiken alkoholipitoisen pois. samoin kaikki karkit, herkut. ruoka-annoksia pienensin ja kiinnitin todellakin huomioita, ettei ruoka sisällä turhaa rasvaa. olen syönyt hurjan paljon enemmän hedelmiä ja kasviksia, vaikka toki söin niitä aiemminkin. pitävät hyvin nälän poissa, kun määrää lisäsin entisestä.

kaikkein tärkein osio on kuitenkin reilu liikunnan lisääminen. enkä nyt tarkoita omalta osaltani mitään pikku hippastelua, vaan ihan silkkaa pitkäkestoista hikiliikuntaa. tunnin-puolentoista juoksulenkkejä, grossaamista, vesijuoksua, päälle kotijumpalla vatsalihasliikkeitä yms 5-6 x vko.

olo on hyvä ja kilot karisseet siihen tavoitteeseen 52 kg. tyytyväinen olen myös siihen, ettei selkä ei ole pahasti vihoitellut. luulen kyllä, että juoksu aiheuttaa pidemmän päälle kipua, mutta pitää säveltää siihen tilalle jotain muuta jatkossa.

hyvää ja kevyttä kevättä kaikille. tää tyttö pakkaa nyt bikit ja hellemekot laukkuun ja suuntaa kohti thaimaata.

Äänestä

oikein paljon onnea sulle puristuksesta ja hyvää matkaa ;)

Äänestä
  • Onnittelut, hieno saavutus. perässä tullaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

alli???? kirjoitti:

eli olen hyvinkin normaalipainoinen, mutta.. ja nyt toivon, että saisin asiallisia vastauksia ja neuvoja. olen itse lääketiet. alalla töissä, joten sitä kautta terveyteen liittyvät asiat on tiedossa. lähinnä kaipaan kokemuksia.
olen aina ollut hoikka ja pieni, 167 cm ja vielä vajaa vuosi sitten 52 kg. liikuin aktiivisesti, ruokavaliota ei juuri tarvinnut painon takia tarkkailla. sitten tuli selkään kolme välilevytyrää, tolkuttomat kivut yms. liikkumaan ei juuri päässyt. leikkaukseen en suostunut, sairaslomalla ja kipulääkkeillä ollaan pärjätty. nyt jo töissä ja kipu ei hallitse elämää. ongelmaksi muodostui salakavalasti noussut paino (läskiä). saikkarilla söin kuten ennenkin ja myönnän, että join suruuni, kipuuni liikaa alkoa.
vähän ennen vuoden vaihdetta havahduin tilanteeseen. alkon käyttö loppui. ruokavaliota olen yrittänyt muuttaa. liikuntaa lisännyt, mutta siinä on omat rajoituksensa kivun takia.
nyt tulee jutun pointti, painan nyt 59 kg ja kahden kk kuluttua lähtö aurinkolomalle. eli haluaisin olla bikinikunnossa ilman vatsamakkaroita (se läski on nimenoman keskivartalossa).
osaako joku neuvoa tai kertoa kokemuksia miten varmistaisin sen, että mahdun vuoden takaisiin kesävaatteisiin lomalla. aion jatkaa terveellisemmällä linjalla myös loman jälkeen, joten en tee tätä vain loman vuoksi.
kaikki neuvot (myös ihmedietit näin alkuun) otetaan mielellään vastaan. kiitos jo etukäteen ja älkää tehkö samoja virheitä kuin itse tein, eli päästäkö itseänne paisumaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu