Kuinka siitä pääsen eroon? Rakastuin ensisilmäyksellä kahdeksan vuotta sitten erääseen mieheen. Tämä liekki ei ole vieläkään sammunut, vaikka olen sitä yrittänyt tukahduttaa. Olen tehnyt kaikkeni unohtakseni, mutta hän aina muistuttaa itsestään hienovaraisesti. Hänen ei pitäisi. Haluan päästä eteenpäin elämässäni ja oppia olemaan onnellinen siitä mitä minulla on.
Aina, kun ajattelen häntä minusta tuntuu siltä, että on niin väärin, kun emme koskaan edes yrittäneet. Koska emme uskaltaneet. Emme koskaan edenneet suudelmia pidemmälle, mutta hän kosketti minua syvempää sisältä kuin kukaan muu. Luulin, ettei hän olisi oikeasti ollut kiinnostunut minusta, mutta olin väärässä. Hän oli silloin liian ujo kertomaan tunteistaan. Hän sanoi myöhemmin uskovansa, että olisimme olleet onnellisia yhdessä. Se oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä hänen uusi tyttöystävä oli jo raskaana. Tämä on yhtä tuskaa. Niin väärin kuin se on, meillä on hyvin vahva tunneside toisimme. Se ei katoa, vaikka vuosia kuluisi. Sama jännite ja älyllinen taajuus. Hän kertoi minulle samasta ongelmastansa, ettei hän saata unohtaa minua. Ajatuskin hänestä on kuin huumetta. Haluan päästä hänestä eroon, koska teen vääryyttä
itselleni ja pelkään kohta, että myös muille.
Yritän uskotella itselleni, että tämä on silkka kaunis illuusio, jonka olen itse rakentanut, mutta aina kun melkein olen onnistunut siinä hän ottaa minuun yhteyttä ja kaikki on taas sekaisin. Olen yrittänyt päästä hänestä eroon tapailemalla muita miehiä. En vaan rakastu keneenkään, vaikka kuinka fyysisesti kokisinkin hekumaa. Yksi pitkäaikainen suhteeni päättyi, kun hän palasi hetkeksi elämääni. Nyt joidenkin vuosien jälkeen olen taas parisuhteessa miehen kanssa, joka on minulle todella hyvä. Kaikki on päällisin puolin täydellistä. Mieheni on komea, hyvin koulutettu ja huomaavainen. Hän oikeasti rakastaa minua ja tekee kaikkensa yhteiseksi hyväksemme. Asumme melkoisen hulppeasti ja oikeastaan mistään ulkoisesta ei ole puutetta. Minusta vaan tuntuu siltä, ettei hän ymmärrä minua odella syvällisellä tasolla. Mikä minussa on vikana, kun mikään ei riitä!
Aina, kun ajattelen häntä minusta tuntuu siltä, että on niin väärin, kun emme koskaan edes yrittäneet. Koska emme uskaltaneet. Emme koskaan edenneet suudelmia pidemmälle, mutta hän kosketti minua syvempää sisältä kuin kukaan muu. Luulin, ettei hän olisi oikeasti ollut kiinnostunut minusta, mutta olin väärässä. Hän oli silloin liian ujo kertomaan tunteistaan. Hän sanoi myöhemmin uskovansa, että olisimme olleet onnellisia yhdessä. Se oli kuitenkin liian myöhäistä, sillä hänen uusi tyttöystävä oli jo raskaana. Tämä on yhtä tuskaa. Niin väärin kuin se on, meillä on hyvin vahva tunneside toisimme. Se ei katoa, vaikka vuosia kuluisi. Sama jännite ja älyllinen taajuus. Hän kertoi minulle samasta ongelmastansa, ettei hän saata unohtaa minua. Ajatuskin hänestä on kuin huumetta. Haluan päästä hänestä eroon, koska teen vääryyttä
itselleni ja pelkään kohta, että myös muille.
Yritän uskotella itselleni, että tämä on silkka kaunis illuusio, jonka olen itse rakentanut, mutta aina kun melkein olen onnistunut siinä hän ottaa minuun yhteyttä ja kaikki on taas sekaisin. Olen yrittänyt päästä hänestä eroon tapailemalla muita miehiä. En vaan rakastu keneenkään, vaikka kuinka fyysisesti kokisinkin hekumaa. Yksi pitkäaikainen suhteeni päättyi, kun hän palasi hetkeksi elämääni. Nyt joidenkin vuosien jälkeen olen taas parisuhteessa miehen kanssa, joka on minulle todella hyvä. Kaikki on päällisin puolin täydellistä. Mieheni on komea, hyvin koulutettu ja huomaavainen. Hän oikeasti rakastaa minua ja tekee kaikkensa yhteiseksi hyväksemme. Asumme melkoisen hulppeasti ja oikeastaan mistään ulkoisesta ei ole puutetta. Minusta vaan tuntuu siltä, ettei hän ymmärrä minua odella syvällisellä tasolla. Mikä minussa on vikana, kun mikään ei riitä!
Vastaukset 25
Vanhimmat
oli paremmin / parempaa kun muissa ?
Kai tähän joku selitys on löydyttävä ?
Missä tämä ihastus 8 vuotta sitten tapahtu ? Oliko ns. normi olosuhteissa
vai autokaupassa justiin mersua ostamassa ?
Minut hurmasi hänessä täysin älykkyys ja sielukkuus. Hänen rauhallinen ulkokuorensa, jonka alla kipinöi. Salaperäisyys, josta en koskaan ole saanut selvää.
Aivan ensimmäisen kerran tapasimme hyvin epätavallisissa olosuhteissa, saunassa. Oli ilta ja tämän jälkeen alkoi unenomainen seikkailu, joka jatkui seuraavaan aamuun saakka. Tiemme erkanivat sen jälkeen vuosiksi. Hän otti minuun yhteyttä muutaman vuoden päästä ja tapasimme. Kaikki meni sen jälkeen sekaisin elämässäni.
vähän lisää? Millä paikkakunnan nimi alkaa tms?
Hah..ei muuta kun äijä käytää hyväkseen kun vaan noin harvakseen pitää yhteyttä.
Unohda ja elä.
tuttu tunne. itselläni samanlainen tilanne yhteen kauniiseen ja alykkääseen naiseen(olen mies). tavattiin töissä ja siitä alkoi tutustuminen toisiimme. pussailua ja kädestä kiinni pitämisen lisäksi ei muuta tapahtunut koskaan. aina kun nään tai kuulen hänestä niin sydämeni alkaa"läpättää" rakkaudesta! olemme suhkot säännollisesti yhteydessä toisiimme, kavereina.
ei voi unohtaa koskaan ihmistä johon on rakastunut kovasti mutta juttu jäänyt "kesken".
Kai tämä joskus tästä helpottuu....
Minulla alkoi sama tilanne vuonna 2008. Olen naimisissa, mutta silloin yksinkertaisesti vain rakastuin tähän mieheen, jonka tunsin sielunkumppanikseni. Uskon, että hänessäkin eräänä kevätpäivänä syttyi tunne minua kohtaan. Hetken elin kuin huumassa, mutta olin liian arka ottamaan todellista askelta ja niin ilmeisesti hänkin. Asia jäi joidenkin hassujen tekstiviestien tasolle mutta edelleen uskon, että uskon, että olisimme sopineet toisillemme. Ja hän tulee aina olemaan suuri rakkauteni. Elämä on kummallista.
Ei kuullosta mukavalta tuo, että sitä on jatkunut jo kahdeksan vuotta. Tarinasi on kuin kopio omastani se on kuitenkin uusi kestänyt vain10 kk. Mies on naimisissa, ollut jo 30v. Ymmärrän,että pitkästä suhteesta ei ole helppoa lähteä jos se on ollut jokseensakin toimiva. Olen myös yrittänyt unohtaa, mutta hänkin ottaa yhteyttä ei kuulemma voi unohtaa minua. Olen miettinyt onko oikein, että toinen ottaa yhteyttä. Se on kuitenkin sellaista sielunkumppannuutta mitä on vaikeaa selittää. Ihmeellisiä nämä ihmisten väliset tunteet :) Luulen, että on olemassa hyvin harva ihminen kullekkin, joka koskettaa sielua syvältä, sen takia tällaisesta ihmisestä ei pääse eikä ehkä haluakkaan päästä eroon. Maallinen omaisuus on kuitenkin pientä tähän verrattuna.
Ehkä se yhteyden ylläpitäminen on samalla myös toivon ylläpitoa. Varmaan on niin, että elämäntilanteesta huolimatta ´voi äkillisesti vain törmätä siihen, jonka tuntee oikeaksi, eikä tästä asiasta pääse eroon, vaikka kuinka yrittää. Murhe on siis molemminpuolista. Pitäisi olla rohkeampi. Mutta ihmeellisiä nämä ihmisten väliset tunteet ovat. :)
Samaa paskaa se on, oli kenen kanssa tahansa.
Katsotaan viiden vuoden päästä!!!!
oli kaunis kaikesta huolimatta :). Toisaalta kehoittaisin sinua ottamaan selvää, kantaako se lopulta loppuelämäksi saakka ... ja usko pois, sen voi tehdä myös kauniisti, liiemmin ketään satuttamatta. Ymmärsin jotenkin tästä kertomuksestasi, ettei sinulla kuitenkaan katkeruutta/vihaa hänen vaimoaan/tyttöystäväänsä kohtaan, joka ei ilmeisesti tiennyt edes olemassaolostasi aikanan, eikä nytkään, eli et hänellekään halua mitään pahaa. Toisaalta taas saat samalla selville, onko se todella vain illuusio, koska kaikki jäi silloin keskeneräiseksi ja sen selvitettyäsi kykenet jatkamaan vapaana omaa polkuasi eteenpäin.
Kun luin kertomuksesi, tuli mieleeni ajatus, että olet ehkä kuitenkin rakastunut vain mielikuvaan, et todelliseen ihmiseen. Usein muistellaan jotain nuoruusajan ensirakkautta, joka tuntuu niin ihmeelliseltä. Totuus kuitenkin on, että harvemmin kuitenkaan tuossa vaiheessa todella tunnetaan kyseista kohdetta. On vaan ihana ja sädekehän kehystämä mielikuva ihmisestä, mielikuva, joka ei kuitenkaan vastaa todellisuutta. Sanotaanhan avioliitostakin, että puolisot tuntevat toisensa vasta kun säkillinen suolaa on syöty yhdessä, siis melkoisen pitkän ajan kuluttua. Senkin jälkeen vielä takuulla löytyy yllättäviä, myös negatiivisia piirteitä puolisosta.
On hyvä ainakin tiedostaa se, että meissä kaikissa, ihanimmissakin ihmisissä on myös piirteitä, jotka ajan oloon alkavat hiertämään kumppania. Kypsyyttä on ymmärtää se ja muistaa, että myös itse on vain raadollinen ihminen, joka tarvitsee paljon muiden anteeksiantoa ja hyväksyntää.
Minusta tuntuu, että aloittajan kuvaamasta tilanteesta parhaiten pääsee irti ja yli, kun tunnistaa ja tunnustaa nuo edelläkuvaamani asiat.
Niinhän se on aina - ensiksi rakastutaan ihmiseen, josta on vain mielikuva. Ei ketään voi tuntea rakastuessaan. Näin se on ollut sen oman puolisonkin suhteen. Eikä kukaan tietenkään ole täydellinen. Mutta jos on oikeasti rakastunut, kannattaa olla rohkea ja yrittää katsoa, mitä asiasta tulee. Aikuiset ihmiset todennäköisesti ymmärtävät, että mikä tahansa asia voi onnistua tai epäonnistua.
Lainaus:
"Mieheni on komea, hyvin koulutettu ja huomaavainen".
Normaalisti koirista kirjoitetaan vastaavia, jos niistäkään.
Taitaa tuo tyttö olla pahinta laatua oleva egoisti jolle mies on kävelevä näyttelypokaali, kilpaillen muiden naisten kanssa viimeisimmästä saalistamastaan näyttelyesineestä.
Tyttö on myös kohdannut elämässään ensimmäistä kertaa ihmisen joka ei ole hänelle pelkkä näyttelyesine, mutta rannalle jäi ruikuttamaan karua kohtaloaan. Tasan ei käy onnenlahjat elämässä ja tyhjä kortti nousee pakasta silloin tällöin.
Ihan vaan pikku vinkkinä tytölle ... jos todella haluat tasavertaisen kumppanin elämääsi, tee kaikkesi että tuon miehen saat. Et sinä näköjään ketään muuta miestä arvosta ihmisenä sekuntiakaan (todella), he ovat vain koristeita nukkekodissa jonka diktaattori sinä olet.
tuo kuulostaa just siltä,että olet ihastunut ja rakastunut tuohon ihmiseen,mutta koska ette ole menneet sen pidemmälle,niin se tunne säilyy. halu selvittää ja antaa tunteiden viedä.
Mieti onko ihminen oikeasti yksiavioinen?? Onko ihmisellä oikeus tuntea, antaa ja saada rakkautta?? Loppujenlopuksi ihmisellä on kuitenkin taipumus hakea itselleen jotain parempaa johon olisi tyytyväinen, jotta elämä menisi mukavasti eteenpäin. Olisiko siis sinulta väärin hakea onneasi eroamalla miehestäsi ja otamalla toisen vaimon miehen jolla on lapsi itsellesi.?? Vastaus: Ei oikein, eikä väärin, sinähän teet päätöksen ihan omien arvojesi ja oman etusi mukaan. Vastuun päätöksestä joudut kuitenkin itse kantamaan sitä ei voi muut ottaa, ainoastaan ehkä tyytyä tai kärsiä päätöksestäsi ;) Helpottiko, no ei varmasti, mutta kuka väitti että elämä olisi helppoa :)
koska koin itse aikanaan hieman samanlaisen jutun.
Tässä muutamia vinkkejä, joita voisit pohtia.
Miehesi on komea, menestynyt jne...Mutta tunsitko häntä kohtaan vilpittömästi rakkautta ja sielunkumppanuutta vai tyydyitkö järjellisesti hyvään pakettiin ja ihan kivaan tunteeseen kun sitouduitte?
Mikäli saisit mahdollisuuden yrittää tämän varatun miehen kanssa ja homma kaatuisi, haluaisitko palata nykyisen miehesi luo ajatellen, että hän on paras sinulle vai jäisitkö mieluummin yksin?
Elätkö unenomaisessa sadussa, jota on ihana muistella ja jota satunnaiset yhteydenotot pitävät yllä? Millainen tämä mies mahtaa olla arjessa? Onko hänen nainen onnellinen vai haaveileeko hännki kenties jostain toisesta?;)
Käsittääkseni toiset avioliitot hajoavat suuremmalla todennäköisyydellä, kuin ensimmäiset. Moni varmasti eroaa ja lähtee ns. sielunkumppanin perään tutusta ja turvallisesta liitosta. Jostain syystä nämä sielunkumppanuusjutut ei kuitenkaan läheskään aina toimi.
Mitä, jos kertoisit rehellisesti miehellesi sinua 8 vuotta kiusanneesta jutusta. Koska teillä ei ole ollut suhdetta, etkä ole pettänyt, miehesi saattaa suhtautua asiaan "miehisen järkevästi".
Voisit koittaa puhua tämän miehen kanssa rehellisesti tilanteesta ja siitä, mille tuntuu. Joskus suoraan puhuminen ja rehellisyys joka suuntaan katkaisee jo monenlaiset mieltä kiusaavat tunteet.
Jo tämän salaisen ihanan tunteen kanssa eläminen erottaa sinua miehestäsi ja tekee mahdottomaksi sen, että voisit kokea hänen kanssa sielunkumppanuutta, joka teidän välillä olisi mahdollinen.
Mieti sielunkumppannuuden lisäksi asioita, joita tarvitset ja joita miehessä arvostat. Kaikkea ei ole samassa paketissa.
Faktahan on, ettet tätä miestä juuri tunne. Tunne on tunne ja kokemuksesta voin sanoa, että sielunkumppani voi olla ERITTÄIN kaukana lopulta sopivasta kumppanista, jonka kanssa olisi onnellinen!!
Älä tuhlaa toista 8 vuotta, koska nuo tunteet ovat raskaita. Selvitä asia niin, ettet polta siltojasi nykyiseen hyvään mieheesi:)
Voimia!
Nämä ovat erinomaisia järkiperäisiä neuvoja. Asia taitaa vain olla niin, että järki on voimaton tunteiden ollessa kyseessä. :)
Olen samaa mieltä ylläolevan kanssa, mutta lisäisin vielä muutaman asian.
Mieti, onko järkevää kertoa miehellesi asiasta, jos kerran edelleen olet rakastunut "sielunkumppaniisi". Ehkä se tosiaan loukkaisi puolisoasi.
Mieti myös sitä, onko järkevää yrittää puhua asiasta tämän rakkautesi kohteen kanssa. Voihan se onnistua, mutta tällaiset yhteydeotot voivat myös saada torjuvan ja vihamielisen vastaanoton.
Yksi ihmisen suurimpia pelkoja on torjutuksi tulemisen pelko ja tämä koskee erityisesti rakastunutta ihmistä. Jos sitten uskoo tunteiden vastavuoroisuuteen ja voittaa pelkonsa mutta tuleekin torjutuksi, saattaa itsetunto romahtaa täysin ja pitkäaikaisesti. Olen itse kokenut tämän ja jäänyt miettimään, ymmärtävätkö ihmiset, mitä seurauksia voi olla toisen tunteilla leikkimisestä tai siitä, että vetäytyy asiasta reagoimatta millään tavalla.
Rakkaudesta on kuitenkin vaikeaa - ellei mahdotonta - päästä eroon järkiperäisellä pohdinnalla. Voihan itselleen asettaa kysymyksiä, mutta yleensä niihin ei ole järkiperäisen päättelyn avulla saatavia vastauksia. Elämä - rakkauksineen - on elettävä ja koettava.
Voimia kuitenkin
kuuntele SYDÄNTÄSI ajattele sillä , etkä muilla elimillä ei tuohon voi muuta sanoa
Mielestäni tässä kohdassa on oikein puhua nimenomaan tunteista, mutta ei rakkaudesta.
Olet kokenut huumaa, sielunkumppanuutta, mutta hyvin suuri osa taitaa olla unelmoinnin tasolla. Voisi olla oikeasti tervehdyttävää selvittää tämä asia ihan reilusti, koska voipi olla, ettet tulisi kokemaan rakkautta tämän miehen kanssa. Voi käydä niin, että omat tunteesi laantuisivat, kun saisit halaumasi pitkän odotuksen jälkeen ja tutustuisit häneen enemmän.
Uskon, että miehellesi voit asiasta kertoa, koske teillä ei ole ollut suhdetta, ei pettämistä ja edellene toistan, että et voi mielestäni puhua rakkaudesta häneen, sinulla on tunteita ja nähtäväksi jää mitä niille tapahtuu.
Oikeat asiat tapahtuvat, kun olet rehellinen ensin itsellesi ja sitten muille:)
Mielelläni omalta kohdaltani haluaisin asian selvittää, mutta se edellyttäisi, että tunteideni kohdekin haluaisi. En vain tiedä haluaako hän ja torjutuksi tulemisen pelko estää kysymästä. Kimurantti tilanne :)
Mikäli mies oli tosi nuori, kun ei ujoudeltaan uskaltanut kertoa tunteistaan, se on jotenkin ymmärrettävää.
Aikuiselta ihmiseltä en tuollaista ymmärrä.
Millä perustein meni yhteen tyttöystävänsä kanssa ja perusti perheen?
Kokiko tämän alkuvaiheessa sinua sopivammaksi vai oliko niin nyhverö, ettei kertonut sulle tunteista ja otti jonkun vaan?
Mun tarina oli aika samanlainen...
Miehessä, kuten varmaan naisessakin teot kertovat kaikista eniten.
Sä olet ollut matkan varrella sinkku, mies käsittääkseni varattu.
Jos ei ole susta todella kiinnostunut millä perustein ottsaa suhun yhteyttä ja laittaa sun maailman sekaisin?
Ettei vain nauttisi tästä?
Ota selville reilusti asia.
Jos mies ei ole susta kiinnostunut se kirpaiseen MUTTA osottaa samalla, ettei hän todellakaan olis sulle se oikea.
Sellainen mies ei tekisi lasta toisen kanssa, sössöttäisi samaan aikaan sulle, että on tunteita, jatkaisi suhdetta toiseen ja antaisi sulle positiivisia viestejä tasaisin väliajoin.
Selkärankainen mies jättäisi sut rauhaan, jos haluaisi panostaa omaan suhteeseensa ja sitoutuisi siihen ja antaisi sun jatkaa elämääsi.
Jos taas on tosissaan kiinnostunut susta ja sitä selkärankaa löytyis, kertoisi asiat sulle ja miettisitte yhdessä miten asia selvitetään.
Huomaatko, että olet yksin nyt selvittämässä tätä?
Valitettavasti tyypillistä miesten kanssa...
vaikka uskon sielunkumppanuuteen yms,niin pääosin sinulla/-teillä haavekuvia, haaveilua. joka ihmisessä ärsyttäviä piirteitä, niin myös sielunkumppaneissa. taidat olla tuntiekas ihminen. juttele haavemiehelle, niin ehkä huomaat että turhaa haaveilet. tai ehkä olet kokenut ekka kertaa rakkauden, etkä ole häntä nähnyt vain muille näyttelyesineenä, niin siksi olet niin hämmentynyt...
Olen tosiaan tässä vuosien saatossa yrittänyt kätkeä asian jonnekin syvälle sisimpääni, enkä koskaan ole pystynyt antamaan sitä pois. Toivon kipinää.
Toisinaan onnistun rationaalisin perustein uskottelemaan itselleni, että en halua häntä. Sanon itselleni, etten halua rikkoa hänen perheonneansa. En halua tuottaa surua, enkä rikkoa sitä mikä on kaunista ja hyvää. Kuitenkin, jossain sisimmässäni tiedän vain huijaavani itseäni.
Tämä kaikki on kamala väärinkäsitys. Luulin, että hän olisi aidosti rakastunut tyttöystäväänsä ja en halunnut tulla heidän väliinsä. Kerran hän ilmaisi varovaisesti, ettei hän ole varma siitä, että tämä nainen olisi hänelle oikea. Raotin tällöin hieman ovea, mutta hän ei astunut sisään. Hän lähetti minulle yöllä tekstiviestin, jossa hän kysyi mitä haluan. Vastasin hänelle, mutta hän ei vastannut mitään takaisin. Sama toistui parin viikon päästä, tällöin hän kysyi mitä ajattelin. Kun hänen tyttöystävänsä oli
ulkomailla, hän pyysi minua kanssaan yöksi erääseen paikkaan. Olin todella hämmentynyt ja minusta tuntui siltä, etten voisi luottaa häneen. Olen ehkä liian periaatteellinen, mutta en halunnut tapailla miestä, joka ei ole täysin vapaa.
Päätin, että en halua noin päättämätöntä miestä, vaan rehdin miehen jolla on selkeät sävelet. Tapasin ennen pitkää hyvin määrätietoisen asianajajan. Houkuttelin hänet kotiini ja purin kaiken patoutuneen intohimoni häneen. Kyse oli minun osaltani enemmän kuin seksistä. Etsin jotain, joka tukahduttaisi tämän piinan. Tämä mies yritti todella paljon ja halusi kaiken todella nopeasti. Hän raahasi kotiini pullotolkulla shampanjaa ja hemmotteli minua ylellisillä matkoilla sekä viihdytti uskomattomilla kertomuksillaan. Lopulta pramean kuoren alta paljastuikin valheita, sairaanloisia luurankoja ja ällöttävyyksiä, joista en olisi halunnut tietää... Ahdistuin ja päätin lopettaa suhteen.
Vielä tapaillessani asianajajaa ihastukseni kohde kyseli kuulumisiani, kerroin tavanneeni erään miehen. Hän sanoi tällöin toivovansa mielensä rauhoittuvan minun suhteeni. Ja ei mennyt aikaakaan, kun hänen
tyttöystävänsä odotti lasta!
Minulle sattui hänen lapsensa syntymän aikoihin hyvin vakavia vastoinkäymisiä, joiden seurauksena jouduin miettimään elämänarvojani täysin uusiksi. Tapasin nykyisen miesystäväni vain kuukausi ennen näitä kamalia tapahtumia ja hän oli tukenani, vaikka selviytymisestäni ei ollut mitään varmuutta. kun olin taas elävien kirjoissa, minulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin alkaa rakentaa uutta elämää hänen kanssaan. Tämä kuullostaa aivan kamalan egoistiselta, mutta olen nyt rehellinen. Nämä vastoinkäymiset avarsivat maailmankuvaani, mutta toisaalta vaikuttivat minuun siten, että harva asia, joka olisi entisellään tuntui enää oikealta. Useasti minusta vaan tuntuu siltä, että haluaisin vaan lopettaa työni ja karata tästä nukkekodista jonnekin kauas, jossa kukaan ei minua tunne. Mahdollisimman kauas pois nakertavan intohimon syövereistä.
No onneks ainakaan tän foorumin kirjoittajien kanssa ei kukaan voi kokea mitään vitun "hekumaa". Ei löydy tekstien perusteella sikäli täysipäisiä, joskaan mä koskaan mistään netistä ja ainakaan tältä foorumilta edes seuraa hakisikaan. Ällöttävä sana toi muutenkin " hekumaa". Nettirunkkarit ja normaaleilta perustoilta ihmisuhteensa perustaneet erikseen, eli hekumoikaa vaikka joulupukkinne kanssa j apuhukaa pasltat paskaa täyteen, kun aivoissa ainakaan ei ilmeisimmin kilkata, mutta mua kuvottaa jo toi sanakin! Mitä vitun "hekumaa"? Ja vielä palsta, että "Ihannemies".. Voi jessus kelaa nyt vähän. Yöks! Ja vajakki: kukaan "hulppeasti asuva" ei mainosta sitä asiaa, vaan se varmaankin, sekin, on korkeintaan teidän nettirunkkareiden materiaalinen runkkaamisfantasia, mistään korkeatason sivistyksestä nyt puhumattakaan.
Tunge "hekumasi" ja "hulppeasi" vaikka perseeseesi, mutta tuo näyttää huonolta provokaatiolta. En usko edes sivistyneen ihmisen kotirouvan, kykenevän kirjoittamaan tota paska, koska niilläkin on status ukkojensa kautta, vaikka varmaan kotirouvat keskimäätin useammmin tyhmempiä ovatkin, kuin ainakaan akateemisesti koulutetut sisarensa ja kultuuriälyköt. Voi hulpea ja hekuma: haista paska ja vaikkei koskaan ole tehnyt mieli pieraista vasrineena viestiin, nyt teki mieli. En silti pieraise, koska minua on ahdisteltu asiallisiin viesteihin sellaisilla solvauksilla, joten en kehtaa täysin nolata ketään. Se olen oppimut, että sivistyneesti ei kannata tällä foorumilla kirjoittaa, koska siat herjaavat silti.