Selailin täällä näitä keskustelujaja päätin itsekin kirjoittaa tänne,koska on vaan niin paha olla,että taju lähtee kohta!
Tilanne on se,että olen 25v ja mieheni saman ikäinen,olemme seurustellu 4 vuotta,mies muutti suoraan vanhempienssa luota minun kanssa yhteen.. (eli ei koskaan ole päässy "kasvamaan")..
Pari vuotta meni iha hyvin,nenne ku mies ilmoitti että hän eit tiedä mitä haluaa,tunteet hiipuneet ja fiilistä ei vaan enään ole. No,sitten teimme asialle samantie jotain,itse muutin hetkeksi pois asunnostamme,ja annoin hänelle aikaa,sovimme että yhdessä ollaan,vaikka tauko meillä onki.. Kului siinä sitten 6 viikkoa,ku mies pyys minut kotiin. Menin yhteiseen kotiimme,ja miehellä tunteet olivatkin palaneet,ja tajusi että rakasti minua ihan hirveesti.
Meni siinäkin sitten vuosi,ja nyt TAAS sama tilanne,mies sano että vois jopa sanoo,että pahempi. hän ei kunnioita minua,tekee melkein mitä haluaa,ei suostu menee tauolle eikä mitään,olen enhdottanut että muuttaisi tällä kertaa johonkin itse ja miettisi oikeesti mit2kk,ja nyt kun puhuimme,hän sanoi että ei vieläkään tiedä mitä haluaa,välittää musta jne.. Mutta on kadonnu fiilisi ja rakkaus. Mies sanoi,että ei tiedä mikä on oikea ratkasu asiaan,mutta kai se on ero.
Painostin häntä ja huusin hänelle ja kaikkee,ennen ku mies sanoi,että erotaan.. Nyt ollaan oltu erossa 1 viikon verran,mies ei ole muuttanut mihinkään kodistamme,vaikka on tietoinen siitä että itse jään asuntoon(omistan asunnon itse). Hän käyttäytyy normaalisti kotona,ja nauraa ja puhuu,iha kun KAIKKI olisi ennallaan.. yksi ilta itkimme ja pidimme toisiamme sylissä ja kaikkee.. Mies on 2 kertaa "pettänyt" minua,ei mitään seksiä harrastanut,vaan suukottellu vierasta naista.
Olen aika vaativa persoona,ja hyvin tarkka kaikesta. halun itse tehdä kaikkeni suhteen eteen ja niin olen tehnyt,mies ei vaan ole vaivaautunut tekemään mitään,pitää kaikkee niin itsestäänselvänä ja tietää minun tekevän kaiken.. Ku ei ole koskaan asunut yksin ja äidin helmoista muuttanut minun helmoihin,niin kai tässä näin käy..
Kysymyshän kuulu,että kannattaako erota vai yrittää..? ku tämä ei ole ensimmäinen kerta ku tunteet hiipuu ja palaa.. En tiedä mitä tekisin.. rakastan miestäni,mutta on hän tehnyt minulle paljon pahaa ja aiheuttanut kärsimystä. Pitäiskö minun vaan pakata hänen kamanssa ja jättää eteiseen,että ymmärtäis että nyt tää oikeesti loppuu,että se myös häneen kolahtais(mies sanonut että ei ehkä tajua viellä mitä tässä tapahtuu)... ehkä tossa vaiheessa hän ymärtäis mitä menetti ja että nyt taas takas äidin ja isin luo...
Kiitos etukäteen jo :) Kivaa viikkoa kaikille.. tässä yritetään painaa töitä,vaikka pää räjätääkin kohta!!!
Tilanne on se,että olen 25v ja mieheni saman ikäinen,olemme seurustellu 4 vuotta,mies muutti suoraan vanhempienssa luota minun kanssa yhteen.. (eli ei koskaan ole päässy "kasvamaan")..
Pari vuotta meni iha hyvin,nenne ku mies ilmoitti että hän eit tiedä mitä haluaa,tunteet hiipuneet ja fiilistä ei vaan enään ole. No,sitten teimme asialle samantie jotain,itse muutin hetkeksi pois asunnostamme,ja annoin hänelle aikaa,sovimme että yhdessä ollaan,vaikka tauko meillä onki.. Kului siinä sitten 6 viikkoa,ku mies pyys minut kotiin. Menin yhteiseen kotiimme,ja miehellä tunteet olivatkin palaneet,ja tajusi että rakasti minua ihan hirveesti.
Meni siinäkin sitten vuosi,ja nyt TAAS sama tilanne,mies sano että vois jopa sanoo,että pahempi. hän ei kunnioita minua,tekee melkein mitä haluaa,ei suostu menee tauolle eikä mitään,olen enhdottanut että muuttaisi tällä kertaa johonkin itse ja miettisi oikeesti mit2kk,ja nyt kun puhuimme,hän sanoi että ei vieläkään tiedä mitä haluaa,välittää musta jne.. Mutta on kadonnu fiilisi ja rakkaus. Mies sanoi,että ei tiedä mikä on oikea ratkasu asiaan,mutta kai se on ero.
Painostin häntä ja huusin hänelle ja kaikkee,ennen ku mies sanoi,että erotaan.. Nyt ollaan oltu erossa 1 viikon verran,mies ei ole muuttanut mihinkään kodistamme,vaikka on tietoinen siitä että itse jään asuntoon(omistan asunnon itse). Hän käyttäytyy normaalisti kotona,ja nauraa ja puhuu,iha kun KAIKKI olisi ennallaan.. yksi ilta itkimme ja pidimme toisiamme sylissä ja kaikkee.. Mies on 2 kertaa "pettänyt" minua,ei mitään seksiä harrastanut,vaan suukottellu vierasta naista.
Olen aika vaativa persoona,ja hyvin tarkka kaikesta. halun itse tehdä kaikkeni suhteen eteen ja niin olen tehnyt,mies ei vaan ole vaivaautunut tekemään mitään,pitää kaikkee niin itsestäänselvänä ja tietää minun tekevän kaiken.. Ku ei ole koskaan asunut yksin ja äidin helmoista muuttanut minun helmoihin,niin kai tässä näin käy..
Kysymyshän kuulu,että kannattaako erota vai yrittää..? ku tämä ei ole ensimmäinen kerta ku tunteet hiipuu ja palaa.. En tiedä mitä tekisin.. rakastan miestäni,mutta on hän tehnyt minulle paljon pahaa ja aiheuttanut kärsimystä. Pitäiskö minun vaan pakata hänen kamanssa ja jättää eteiseen,että ymmärtäis että nyt tää oikeesti loppuu,että se myös häneen kolahtais(mies sanonut että ei ehkä tajua viellä mitä tässä tapahtuu)... ehkä tossa vaiheessa hän ymärtäis mitä menetti ja että nyt taas takas äidin ja isin luo...
Kiitos etukäteen jo :) Kivaa viikkoa kaikille.. tässä yritetään painaa töitä,vaikka pää räjätääkin kohta!!!
Vastaukset 20
Vanhimmat
lue tuo tekstisi niinkuin lukisit jonkun vieraan henkilön kirjoittamaa.
Varmasti huomaat tietäväsi vastauksen...
noniin,taasko täällä tällästä.. En tosiaan kirjoittanut tänne että kukaan vittuilisi,kyllä mä tiedän mitä tossa lukee,iha lukemattakin.
mitä vastaaja tarkoitti. Kun luet ikäänkuin ulkopuolisena oman viestisi näet mitä pitää tehdä.
Minulle se aukeni heti kirjoituksestasi. Eroa.
Ei yksin pysty rakentamaan toimivaa parisuhdetta, jos toinen osapuoli ei osaa siihen osallistua. Jos et eroa nyt, niin eroat kuitenkin muutaman vuoden päästä ja silloin mietit miksi vielä haaskasit aikaa ja jatkoit pahalta tuntuvassa tilanteessa.
Eroaminen on vaikea ja kova päätös, ja siitä seuraa henkisesti raskas toipuminen, mutta jos mies käyttäytyy noin, niin toivuttuasi kiität itseäsi siitä että sinulla oli voimaa irroittautua tuosta tilanteesta.
Vaikutat naiselta, jolle kyllä löytyy hyvää naista kunnioittava mies kunhan pääset yli vanhasta.
minulla oli joskus melkeinpä sama tilanne,4 vuotta seurustelin ja asuttiin yhdessä..sitten se vaan hiipu ja mies sanoi minulle kylmästi vain että ei minua enään rakasta ja ero olisi parempi..silloin mun elämä rojahti niin alas kun vain voi mennä..minulla kesti varmaankin vuosi ennenkun sain itseni kokoon..sillon tuntuu vaan ettei elämä voi jatkua mutta sitten taas mietti että maailmassa on miehiä vaikka kuuuuinka paljon.ekaksi päätin että pidän vuoden sinkku tauon joka kyllä olikin aika menenmistä :) se oli jopa hauskaa kun kukaan ei enään määräillyt mitä teen,kenen kanssa!nyt yli vuoden jälkeen rakastuin tulisesti ihanaan mieheen kenen kanssa rakastetaan toisiamme ja olemme olleet nyt 4kk yhdessä!joka on ollut todella ihanaa aikaa!sinuna neuvoisin että eroaisitte ksoka se suhde ei tule mihkään suuntaan muuttumaan!tiedän se on aluksi vaikeaa mutta kyllä siitä vain yli pääsee!nyt vaan UUDETtuulet puhaltamaan! :) tsemppiä,mitä ikinä päätätkään!
et tuollaista oikuttelevaa pikkupoikaa. Minä sorruin tuollaisen "erotaan-ei erota" ihmisen kanssa olemaan yhdessä melkein kaksikymmentä vuotta. Uhkaili lähtemisellä, ei lähtenyt. Lopulta minä en uhkaillut ja vaan lähdin. Mitta tuli täyteen.
joo,no tässä yritetään selviä jotenkin.. On se ihme ja kummaa,ettei mies oo tehny mitään uuden asunnon saamiseen.. ei oo laittanut hakemuksia eikä mitään.. Kelaako se oikeesti että se voi olla vaan tuolla.. niin kauan ku sielu sietää..
Eihän tässä pääse itsekään toipumaan mitenkään,ku toinen henggaa päivät pitkät saman katon alla.. ku en pysty tekemään tätä asiaa itselleni viralliseksi,ku se toinen on kokoajan samassa paikassa ku itsekin.. Tyhmää tää rakkaus on,eihän tässä uskalla enään edes rakastua,ku pelkään että taas käy näin,kipu on iha sanoinkuvaamaton miltä tuntuu tää koko juttu.
Mitäs jos osallistuisit eroseminaariin, saisit muuta ajateltavaa ja työkalut parisuhteenne tutkimiseen ikäänkuin ulkopuolisen silmin ja vertaisryhmän tuen loukatun itsetuntosi eheyttämiseen vaikeana aikana?
Itsellä samantyyppinen kokemus, mies petti ja jätti nuoremman työkaverinsa kanssa. Pääsin seminaariin pahimman eromyllerryksen aikaan ja se oli todella eheyttävä kokemus. Seminaarin ansiosta pystyin auttamaan lapsianikin vaikeana aikana ja nyt olen ollut jo vuosia toimivassa parisuhteessa, enkä mistään hinnasta vaihtaisi nykyisyyttä menneeseen. Elämä voi muuttua!
tuossa muutama viikko sitten.
Mies vain ilmoitti että ei jaksa enää tätä yhdessä elämisen esittämistä, kun ei enää rakasta, välittää kyllä mutta ei rakasta. Eihän siinä sitten muu auta ku ottaa se ero.
Toinen vaan kääntää veistä haavassa, että tää on tuntunu tältä jo monta kuukautta ja olen jutellu asiasta kavereille (ei vaan ole huomannu minulle asiasta kertoa). Ja muutama kuukausi aikasemmin oli kuulemma ollut jo valmis kosimaan.
Nyt sitten saman katon alla asutaan toistaiseksi, mutta tämä on itelle tosi vaikeaa ja ymmärrän miltä tuntuu. Toisaalta toivoo jotain tapahtuvan mutta toisaalta tietää että näin on parempi, molemmille. Yritän siis sanoa, että vaikka ero tekeekin kipeää, niin kyllä se on paras vaihtoehto. Turha on särkeä itseä enempää jahkaamalla ja miettimällä mitä jos....
oot kyllä ihan oikeassa.. Mutta kyllä sen miehen on mentävä,koska eihän tässä itse pääse aloittamaan sitä eroproseessia kunnolla,kun toinen pyörii täällä kokoajan.. ja aina hetkeksi jopa unohtaakin sen eron,ku on niin hauskaa,nauretaan jollekin asialle tai ku katotaan leffaa,aletaan puhumaan samalla jostain.. pahinta tässä on se,että ite unohdan sen aika usein,saatan mennä lähellä,ja tajuta sitten sen että MITÄ MÄ TEEEENN?? tai sano,että rakas tuotko ton ja ton.. sit se taas kolahtaa.. aagghh.. on tää paskaa kylä.. inhottavaa jne.. ite antanut kaiken ja mitä saat takas,ET MITÄÄN.. ja naisia muka vaikea ymmärtää,just niin.. no mitäs mihistä sit saa irti,ei mitään.. aina ne satuttaa jne...
Huh.. pitää tässä tosiaan alkaa vähä painoastamaan tota miestä muuttamaan veks,edes johonkin.. vaikka kauheetahan se on häätää toinen "ulos",mutta itsehän soppanssa keitti ja päätöksen teki.. en mä oo mikään robotti,on mulla sydän ja tunteet,että on se ihme ja kummaa ettei tajuu ite mennä vähks aikaa johonkin.. vaikka siihen asti että pölyt lasketuis ja myöhemmin sit voidaan puhua tavaroista jne.. kuka ottaa mitäkin.. eihän sitä nyt heti tarvii päättää..
tuon on ihan oikea asenne. Itsellä auttoi se että ajatteli vain mitä kaikkea voi nyt tavallaan taas touhuta. Ja kun saimme kuitenkin aika nopeasti puhuttua asiat läpi, niin sekin helpottaa, tosin ensin pitää molempien rauhoittua ja miettiä itse mitä tuntee ja mitä haluaa tulevaisuudelta. Itse voin sanoa että se "parantuminen" ja eteenpäin meneminen lähtee siitä että ymmärtää että se toinen on nyt mennyt. Itselläkin kyllä sattuu vielä välillä, mutta ei tunteitaan voi kieltää, ne pitää vaan hyväksyä, ja tiedän että minusta tuntuu kauhealta vielä pitkään, mutta ei auta jäädä paikalleen makaamaan, menee vaan elämä vielä enemmän sekaisin.
hmm.. On tää hiton vaikeeta silti,vaikka kuinka haluaisin yrittää jne,mutta en toista voi omistaa ja kahlita. jos se ei halua elää mun kanssa,niin sitten ei.. eniten suoraan sanottuna vituttaa se,että oon tehny kaikkeni tän suhteen eteen,ja antanut anteeks monia asioita,ja sitten tässäkö on kiitos? just joo.. mitään ei heru takas,ja ite ei voi antaa mahiksia,mutta ku itse niitä tarvii,niin sit hän ne tietenkin saa...
Olen itse juuri eilen puhunut avokin kanssa mietintäpaussista. Hän lähti äitinsä luokse ja minä jäin tänne. Kyllästyin hänen lapsellisuuteensa ja siihen, että hän ei osaa hoitaa omia asioitaan.
Itkenyt olen siitä lähtien enemmän ja vähemmän. Olen kysynyt häneltä, josko tavattaisiin ja puhuttaisiin mitä tehdään. Hän ei vastaa tekstiviesteihini. Kysyin jopa suoraan, että haluaako hän erota suoraan. Siihenkään ei vastaa. Tuntuu, että hän nauttii tästä epätietoisuudesta.
" tää on tuntunu tältä jo monta kuukautta ja olen jutellu asiasta kavereille (ei vaan ole huomannu minulle asiasta kertoa)."
Miten asia olisi oikeastaan kertomisella parantunut? Mitä olisit muka voinut muuttaa, paitsi että olisit elänyt pitkän aikaa löysässä hirressä kun mies pähkäilee tunteitaan?
Jos joku on tosiaan entiämitähaluan-mielellä niin kuka sen sitten tietää, sinäkö?! Jos kertois mietteistään vähän aiemmin kun ne tunteet kuolee niin antaa toiselle ainakin mahkut heittää sen vähän aiemmin pihalle. Tyhmää sit olla pintakaasulla jonku kans, ihan vaan jos ei "tiedä" mitä haluaa. Piru vieköön miten typerää. Mä heittäisin tollasen puolihoitolaisen ulos enempiä kyselemättä, jos ei kerran halua kertoo.
Hei
Olen tässä nyt selaillut tämän luokan viestiketjuja joka puolelta, ja nyt tuntuu siltä että minunkin täytyy kertoa oma kokemus.
Eli olemme 26 (mies) ja 23(Nainen) vuotiaat. nyt seurustelleet 6.vuotta ja 2 vuotta sitten päätettiin ostaa oma talo. Nyt kuitenkin Puolisoni halusi erota, eron syyksi oli suurin se että ei ole koskaan asunut/ elänyt yksinään ja haluaa tietää kuinka pärjää. Ennen eroa meillä on ollut suhteessamme vaikeita ja hyviä aikoja.
Huonoista ajoista sen verran että olen saanut mahdollisuuksia muuttua. (agressiivisuus, laiskuus). Myöskin se on puolisoa painanut että minä olen paljon pienempi tuloinen kuin hän, eli suurin osa kuluista maksetaan puolison tililtä. Mutta sanoi mulle et jos hän tuo rahat niin minä jos teen sit ne kotityöt yms ja mulle se kävi..
Yritin viimeiseen asti kertoa että kuinka paljon rakasta ja varmasti sen näkikin, olin muuttunut ja paljon, mutta kaikki se tapahtui liian myöhään.
Kuitenkin tätä eron tuskaa vähentää se että kyseessä ei ole nyt toinen mies ja sanoi vieläkin välittävänsä musta vaikka se ei nyt näkyisikään ulospäin. Jatkamme hyvinä ystävinä ja autamme toisiamme. Puolisoni sanoikin että hän tulee varmasti tarvitsemaan apua eronkin jälkeen, vaikka nyt näyttääkin siltä että olisi helpottunut eron saatuaan.
Tätä kuitenkin hiukan synkistää se että KO henkilöllä on myös vaikeaa olla nyt sinut itsensä kanssa kun epäilee että olisikin lesbo..
Hän etsii nyt itselleen asuntoa mutta jaamme omakotitalon kustannukset vielä puoliksi siihen asti että saamme tilanteen hoidettua.
Puoliso on vahvasti sitä mieltä että emme voisi palata yhteen, tai jos voisimme se saattaisi tapahtua vasta vuosien päästä. Kuitenkin kaikki tämä kulujen jakaminen ja se että sanoi ottavansa näin aluksi pienen määrän huonekaluja yksiöönsä, ja muutenkin hoidetaan taloutta tultaisiin tekemänä joitakin asioita yhdessä, puhuvat palaamisen puolesta..
Toivon että heräisin tästä painajaisesta ja rakastamani nainen olisi vierelläni...
Oman tilanteeni on miltei identtinen ketjun aloittajan kanssa paitsi että meillä nainen on se jolla tunteet sekaisin.
ENKÄ NYT HALUA MITÄÄN SOLVAAVIA VIESTEJÄ VAAN AUTAAVAA PALAUTETTA
että omassa suhteessa se oli mies joka jätti. Mutta olen tässä myös huomannut että asia on ollut hänelle myös vaikea, ja ehkä meitä helpottaa se, että tänä aikana kun olemme olleet yhdessä meistä on kasvanu tosi hyvät kaverit toisille, olemme toistemme tukena. Ja varsinkin kun tuntee toisen sen verran hyvin niin voi antaa myös sitä tukea. Toki tässä on se vaara, että muut ajattelevat että meillä olisi vielä jotain meneillään, mutta kun itse tietää totuuden niin ei sitä muiden mielipiteille mitään voi.
Tuohon että menot jaatte vielä niin ihan hyvä, siihen asti tosiaan että molemmat pääsee aloittamaan sitä uutta elämää. Itsellä, vaikka käynkin töissä, niin olen edelleen opiskelija ja se että maksaako kaiken itse vai onko siinä joku toinen niin helpottaa ensimmäisen kuukauden aikana. Sain itse asioita hoidettua sen verran hyvin että enää tarvii hoitaa vain ihan pikkujuttuja. Se että itsellä on se tilanne että mies vielä asuu saman katon alla niin tuntuu tietenkin oudolta mutta meillä on iso asunto niin huoneet menivät tosiaan jakoon jo heti silloin, harvemmin nähdään kotosalla, mutta kun saadaan menot kuitenkin jaettua. Kun itsellä eniten stressasi juuri tuo rahallinen tilanne, vaikka tiedän että asiassa jossa on kyse omasta hyvinvoinnista niin rahalla ei ole mitään merkitystä, mutta silti.
Ja toisaalta tuohon teidän tilanteeseen vielä sen verran että parisuhteessa ihmisen pitää saada olla oma itsensä, toki joissain asioissa pitää joustaa, itselläkin on pitänyt. Mutta jos joutuu kokoajan stressaamaan kotonakin niin ei sekään asioita paranna.
Mutta neuvoksi, sinunkin pitää opetella päästämään irti. Onhan se vaikeaa, varsinkin jos itsellä on vielä tunteita toista kohtaan, mutta et itse voi jatkaa elämää, jos vain alat istumaan ja odottamaan että toinen tulee takaisin. Ja paremmin pystyt päästämään irti kun otat sellaisen asenteen, että sinä selviät tästä ja ei se nainen ollut sitten se juuri oikea. Itse yritän päästää irti, vaikeaa se on mutta kyllä se helpottaa, kavereiden kanssa vaan tekemään kaikkea mahdollista. Pidä hauskaa ja ota ilo itse irti tilanteesta, vaikka tuo kuulostaa varmasti pahalta, mutta se on totta. Mieti itse miksi näin kävi, mutta älä todellakaan syyllistä itseäsi. Tuolla miettimisellä tarkoitan sitä että opi tästä jotain uutta itsestäsi.
Toivottavasti tuo ei ollut tosi epäselvää asiaa.
Yritä sinäkin pärjätä, elämää tämä vain on.
Olemme jo edenneet asioissa hyvin, paljon jo sovittu kaikenlaista. Talo menee myyntiin ja molemmat etsivät oma asunnon, tosin molemmat oli sitä mieltä että jos ollaan lähellä toisiamme niin voidaan paremmin hoitaa jatkossa kaikkea esim, yhteiset lemmikit. molemmat tarvitsevat niiden kanssa apuja ja toinen on luvannu auttaa. Olen jo tämän päivän aikana ollut paljon iloisempi. ja avokkini (ex) on kanssa nyt jo alkanut hymyilemään enemmän minullekkin. Kaikki näyttää jo nyt valosammalta.
eikä todellakaan ole tyrmännyt sitä kun sanoin että otetaan nyt aikaa ja katsotaan josko vaikka jonkin ajan päästä yritettäs uudestaan.
Eli edelliseen hiukan lisää.
Me erotaan mutta pysytään hyvinä ystävinä ja autamme toisiamme, kuitenkin molemmat saa nyt vapauden, puoliso (ehkä enemmän kaipasi). Ja edetään hissukseen erossa ja puhutaan enemmän kunhan stressi helpottaa molemmilla.
Ei se elämä ja maailma tähän kaadu =)
ja se on hyvä jos pystyy hoitaan asioita kuitenkin yhdessä.