Kuulostanko 1) provolta 2) teennäiseltä, jos otan tähän väliin keskustelun nykyään niin paljon puhutuista elämänarvoista. Niistä on puhuttu jo niin paljon, että taitaa kaikkia jo kyllästyttää moinen hapatus. Mutta kuitenkin sittenkin on niin, että kun ihmiselle kertyy ikää, niin sitä osaa kyllä arvostaa muutakin elämässä kuin suurta palkkaa, omakotitaloa, farmari-volvoa ja labradorinnoutajaa :) Esim. terveys ja hyvät ihmissuhteet voivat olla kultaakin kalliimpia, vai mitä sanotte? Juu, tiedän, että tässä ei ole mitään uutta, mutta kun nuo palkkagallupit tällä palstalla vähän haiskahtaa kysyjän puolelta kateellisuudelle ja vastaajan puolelta valehtelulle.
Elämänarvot
Euro
81557
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Voi olla, että tämäkin kuulostaa teennäiseltä, mutta olen kyllä samaa mieltä kanssasi.
Itse en koskaan osallistu, enkä yleensä luekaan noita palkkagallupeja. Ihan vain siksi, että ei kiinnosta, mitä muut tienaavat. Itselle on tärkeää elämässä moni asia ennen rahaa.
En siis arvosta ihmistä sen perusteella miten paljon on hänen palkkansa, onko hän johtaja vai paskakuski. Ystäväpiiriini kuuluu paljon 3-kymppisiä lapsettomia sinkkuja ja ei-sinkkuja uraohjuksia, olemme läheisiä ystäviä. Mutta kun seuraan läheltä sitä epätoivoista kilpailua ja pätemistä työelämässä ja työkaverien edessä, joka viikonloppusia bailauksia yms. en vaihtaisi mistään hinnasta paikkaa heidän kanssaan.
Olen itse myös tavallaan uraihminen (yrittäjä) ollut yli kymmenen vuotta, mutta se ei ole elämäni tarkoitus tai itseisarvo. Ja myöskin perhe ei kärsi työstäni vaan työ perheestäni ja olen itse valinnut näin.
Nuorempana menin myös tukka putkella, oli kiva nostaa hyvää palkkaa ja käydä perjantaikaljalla, mutta aikansa kutakin ja nyt mielestäni on aika ajanut jo noiden juttujen ohi.
Iän myötä arvot ovat ainakin minulla muuttuneet paljonkin.
Olisi kiva lukea enemmänkin tästä tärkeästä aiheesta, kun tuntuu, että ihmiset elävät vain työlleen..
Moni alkaa 50 vuotiaana puhua juuri noin, että raha ei ole tärkeää. Niin eihän se ole enään siinä vaiheessa tärkeää, kun talo on maksettu, pihassa pari uutta autoa, kesämökki ja vene järven rannassa sekä lapset maailmalla ja omillaan.
Kun kaikki on valmiiksi hankittu, niin sitä ylläpitää vähän pienemmilläkin tuloilla. Tosin yleensä työpaikan viisikymppisillä on paremmat palkatkin kuin kolmekymmpisillä.
Itse olen 3-kymppinen, asuntovelkaa on vielä yli 20 vuotta maksettavana, jos ei tule lottovoittoa :) ja lapset on pieniä.
Elämä ei ole kohdellut silkkihanskoin, olen vain ottanut sen kannan, että ruikuttamaan en ala.
Olen sellainen perustyytyväinen ihminen, tuli vastaan mitä tuli.
En ole koskaan tienannut missään niin hyvin kuin opiskelijana kaupan kassalla iltavuoroja ja viikonloppuja tehdessäni. Niihin palkkoihin en todennäköisesti tule koskaan enää pääsemäänkään.
Silti, 1600 euron kk-tuloilla elän mukavasti ja onnellisena.
Ikää 36. Asunto oma, joka sentti itse maksettu.
Kesällä pääsen vihdoin haaveilemalleni matkalle Saksaan, Italiaan ja Ranskaan, ystäväni kanssa autoillen.
Mitään ei ole minulta puuttunut. Olen elänyt ilman luottokortteja, kulutusluottoja tai ylisuuria hankintoja.
Tosin minä aina muistankin, että meillä kulutushysterian ja hyvinvoinnin maissa asiat ovat huomattavasti paremmin kuin itä-naapurissa, puhumattakaan joistakin maailman köyhimmistä valtioista. Siis aivan tosissani kiitän onneani siitä, ja suhteutan asiat siihen, jos alkaa tuntua siltä, että jokin asia on mahdoton saada kun tulot eivät riitä.
En tilaa lehteä, koska voin lukea uutiset Satasesta tai Metrostakin. Tv-lupa on.
Vaatteita olen aina löytänyt Uffestakin. Ei kaikkea tarvitse uutena saada ja ostaa. Autoa ei ole eikä tule.
Raha ei ole koskaan ollut numero yksi elämässäni eikä siitä koskaan tule tärkein asia.
Ihmiset ovat tärkein asia!
Kiva lukea tälläinen mielipide, kylläpä tuli hyvä mieli.
Omalta osaltani, en ole ollut koskaan näkyvän omaisuuden perään, en nuorena enkä vanhempana. Aina on pelottanut kulutusluottojen otto, vain opintolaina oli pakko ottaa kun köyhästä kodista olen. Pankkikortti kyllä on ollut kassin pohjalla matkoilla varalta.
Palkat ovat olleet pientä ja isoa, mutta eipä ole mitään puuttunut, vaan pikkuhiljaa ilman velkaa on ajan kanssa elämä mennyt eteenpäin. Työt ja työttömäksi joutumiset vuorotelleet teollisuudessa.
Kokemukset asumisesta ja työnteosta eri maissa ovat olleet mielestäni arvokkaita, niin siinä on jollain lailla kasvanut, että ei se iso palkka yksin elämänlaatua anna. Näennäistä ystävää pöyrii ympärillä aikansa, mutta tosiystävät pysyvät vierellä riippumatta maallisen omaisuuden määrästä.
Sairaus (nyt jo parantunut) opetti iloitsemaan pienistäkin asioista kuten linnunlaulusta ja kukista ulkona.
Jospa olisi mahdollisuus useammalle tutustua muunkin maan elämään kuin syntymämaansa. Vuosi toisessa teollisuusmaassa ja vuosi kehitysmaassa olisi varmaan opettavaa elämän koulussa. Varsinkin köyhemmästä maasta palattuaan taitaisi pähkäillä, että mistä ihmeen kriisistä ne ihmiset kotimaassa puhuu. Kriisi, heh-heh...
Jos puhut brutosta, olet pienituloinen, jos netosta niin et todellakaan ole.
Tuosta summasta vielä verot pois, tietenkin. Eli käteenhän jää vähän yli 1000.
Mutta, kuten sanottu, sillä pärjää, ihan kivasti.
Yritän kovasti päästä opiskelemaan, kun tässä iässä alkaa vuorotyö ottaa voimille. Yhdeksän päivän työputken jälkeen alkaa olla melkoisen sippi.
Jäin -95 työttömäksi VR.ltä, olin junanlämmittäjä. Sanotaan että työttömät ovat laiskoja ja omasta syystään työttömänä. Minä en ainakaan ollut laiska työttömänä. Kävin joka ikinen päivä kyselemässä töitä ja koulutuspaikkoja työkkärissä ja kävelimpä aika monena päivänä suoraan moniin firmoihinkin. Tämän lisäksi keräilin pulloja joka viikonloppu nuorison suosimilla paikoilla. Tästä tulikin aika kivat lisätienestit peruspäivärahoihin. Tämän kaiken lisäksi jumppailin ja hölkkäsin melkein joka päivä kunnes pääsin opiskelemaan oppisopimuksella datanomiksi. Sitten elämä muuttui sen verran stressaavaksi etten enää jaksanut hölkkäillä, sillä olin aika kovilla opintojen takia. Mutta kannatti. Nyt olen kivoissa töissä ihan kivalla palkalla. Saan 1500EUR/kk ilmaisen kuukausikortin yleisiin kulkuvälineisiin. Ihan kivasti taitoihini ja koulutustasoon nähden. Työskentelen julkishallinnon puolella. Paikka on sama missä olin oppisopimuksella harjoittelemassa. Kohdallani kyse oli sattumasta, sillä kerran olin muuten vaan kyselemässä töitä ...kaupungilta, kun palveluesimies vaan kertoi tällaisesta mahdollisuudesta. Otin itseäni niskasta ja käppäilin lähimpään työkkäriin ja täyttelin kaikki laput mukavan naisihmisen opastuksella ja siitä se lähti. Neljä päivää työpaikalla ja 1 pvä koulun penkillä. Rankkaa aikaa mutta selvisin siitä. Nyt aikaa on jo vierähtänyt ja olen oppinut aika paljon kaikkea alalta. Rokulissa en juuri ole ollut koko aikana.
Kaljoittelemaan en sortunut työttömänä ollessani muutamaa jaksoa lukuunottamatta. Silloin inhosin itseäni ja piiskasin itseäni useammin hölkkäämään. Kun hölköttelee kovasti, niin se pitää ajatukset pulloon tarttumisesta kaukana.
Stemppiä kaikille oppisopimusdatanomi kollegoille!