Onko kenelläkään kokemuksia kaukosuhteesta? Onko kukaan siinä tilanteessa tällä hetkellä? Kauanko kumppani oli/on ulkomailla ja missä? Mitä olette tehneet? Miten kestitte/kestätte? Yms.
Itse olen tällä hetkellä siinä tilanteessa. Kumppani on Australiassa puolivuotta ja vasta kaksi viikkoa on mennyt... Soittelemme aina, kun hän kerkeää, itselläni ei ole oikein tekemistä, joten odottelen vain. En tiedä, miten saisin ajan kulumaan. Tuntuu vain surulliselta ja kova ikävä on päällä. Enkä syystä tai toisesta jaksa lähteä viettämään aikaa ulos. Olemme olleet 2,5 vuotta yhdessä ja luotan täysin häneen, ettei matkalla tapahdu mitään pettämisiä tai muita. Katson joka päivä vain kalenteria ja huokailen, että "vielä on pitkä aika, kun taas nähdään". Tiedän, että aika ei ainakaan tuolla tavalla kulu, mutta minulla ei ole yhtään puhtia tehdä mitään.
Asiallisia kommentteja kiitos! Olisi kiva löytää muitakin kohtalotovereita! :-)
Itse olen tällä hetkellä siinä tilanteessa. Kumppani on Australiassa puolivuotta ja vasta kaksi viikkoa on mennyt... Soittelemme aina, kun hän kerkeää, itselläni ei ole oikein tekemistä, joten odottelen vain. En tiedä, miten saisin ajan kulumaan. Tuntuu vain surulliselta ja kova ikävä on päällä. Enkä syystä tai toisesta jaksa lähteä viettämään aikaa ulos. Olemme olleet 2,5 vuotta yhdessä ja luotan täysin häneen, ettei matkalla tapahdu mitään pettämisiä tai muita. Katson joka päivä vain kalenteria ja huokailen, että "vielä on pitkä aika, kun taas nähdään". Tiedän, että aika ei ainakaan tuolla tavalla kulu, mutta minulla ei ole yhtään puhtia tehdä mitään.
Asiallisia kommentteja kiitos! Olisi kiva löytää muitakin kohtalotovereita! :-)
Vastaukset 34
Vanhimmat
Hei! Itse elän kaukosuhteessa. mieheni asuu ulkomailla ja itse asun täällä suomessa. Näemme n.3-4kk välein. Ikävä on kokoajan kova,ja aika kuluu ainoastaan toista miettimällä ja soittoa odotellessa.. En ole vielä keksinyt keinoa nujertaa ikävää.. kun ei viitsisi kokoajan kavereiden kanssa baarissakaan pyöriä. Aloitin kyllä juuri uuden harrastuksen, mutta sekin kun kestää vain 2h ja on kaksi kertaa viikossa niin aikaa jää paljon ikävöintiin .. :D Mutta sinun tilanteessasi on lohduttavaa se, että etäisyys on vain väliaikaista. :) Jaksamisia!
Tosiaan, tilanteeni on kyllä onneksi väliaikainen, mutta silti tuntuu, että se murskaisi maailmani kokonaan. Ehkä olen liiankin tottunut siihen toisen läsnäoloon ja lämpöön, että tämä tuntuu hirveältä.. :-) Huh, tuntuupas paremmalta tietää, että en ole ainoa ihminen tässä tilanteessa. Ehdin jo päiviä pyöritellä itkuisia silmiäni ja kummastella, että mitäs väärää oon tehnyt, että joudun kärsimään näin.
Kiitos kommentistasi, Hadise! Ja jaksamista sinullekin!
Hei, minäkin elän kaukosuhteessa. Kihlattuni asuu Tokiossa ja minä Suomessa. Hän halusi niin kovasti mennä sinne, että minkäs minä sille mahdoin. Hänellä on vielä muutama Japanilainen ystävä, joita hän rakastaa kovasti, joten päätös ei ollut hänelle vaikea. Sitä paitsi olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta, joten ei se rakkaus niin hehkeää enään ole, niin kuin teillä. Hän muutenkin rakastaa juhlimista yli kaiken, kun itse olen kotona viihtyvää sorttia. Ja varmasti pörrää naisia ympärillä vaikka kuinka paljon.
Kyllähän mua kauheesti kiukutti, ja olen myös hyvä räksyttämään, joten varmaan olen haukkunut kaikki Japanin mahdollisuudet. Nyt olen käynyt Tokiossa, ja se on mahtava paikka. Odotan vain milloin pääsen uudelleen. Australiassakin olen käynyt, ja sielläkin oli aivan ihanaa. Mielummin asuisin tietenkin siellä kuin Tokiossa. Ne pirun japsit voisivat opetella muutaman sanan englantia....
Puoli vuotta ei aika eikä mikään odotella. Sinulla täytyy olla oma elämä, niin aikaisi kuluu nopeammin. Ei me voida toisen kautta elää, ja niin edelleen. Jos sinulla vain on mahdollisuus käydä siellä Australiassa, käy ihmeessä. Kun keskityt omaan elämään murehtimisen sijaan. Kyllä sinä selviät. Me olemme vahvoja me Suomi-naiset.
Huh. Kauhistuttava välimatka ja etenkin tuo matka seuraavaan tapaamiseen! Itse olen ollut kaukosuhteessa ulkomaalaiseen mieheeni kohta vuoden. Onneksi asumme molemmat Euroopassa, joten olemme nähneet 3 viikon välein. Mulla ottaa todella tiukille aina tapaamisen jälkeen yksin jääminen. Lasken päiviä, aamuja, öitä seuraavaan näkemiseen. Ikävä on valtava. Onneksi skypetys auttaa. Ja se, että on ns. omakin elämä, harrastuksia, töitä, ystäviä. Saa aina ajatukset muualle suurimmaksi osaksi päivästä. Joten kannattanee vain aktivoitua ja tehdä kaikenlaista!
Kiitos kommenteistanne Köyh ja Miss Maki!
Minulla pitäisi tosiaan olla ns. oma elämä. Ehkä murehdin liikaa tätä etäisyyttä ja aikaa. Katsotaan, jos pääsisin taas jaloilleni kuukauden sisällä, ehkä sitten elämä rupeaa taas maistumaan. Ei ainakaan miehelläni tylsää ole siellä Australiassa. Ikäväkin kuulemma vain "joskus".
Täällä myös yks toista vuotta (tällä erää) kaukoileva pimu. Mekin asutaan molemmat Euroopassa ja ollaan nähty 2-8 viikon välein miten nyt sattuu saamaan vapaata ja suht halvat lennot löytymään. Me ollaan kaukoiltu vuosia sitten kahden vuoden pätkä, sitten meni suhde poikki (oltiin 2000 luvun alussa vielä niin nuoria) ja mentiin omilla tahoillamme pitkin maailmaa, nyt sitten löydettiin toisemme uudestaan hiukka kypsemmällä iällä (kolmekymppisiä ollaan). Alussa oli ikävä kova ja aina sitä laski päiviä tapaamisiin ja itku tuli lähtiessä. Nyt oon ottanut sen asenteen että nautin tästä omasta ajasta ja vapaudesta täysin rinnoin kunnes asutaan samassa taloudessa (tavote tän vuoden puolella muuttaa yhteen johonkin), ei tää tästä murehtimalla parane. Onneks on skype ja sähköpostit sekä tekstiviestit, niin helppoa ja halpaa kuitenkin pitää päivittäin yhteyttä jollain keinoin. Luottamus on molemmin puolin 100% kun kaikkien näiden vuosien jälkeen vieläkin tunteet löytyi, sitä ei tarvii murehtia. Monta suhdetta läpikäyneenä osaan ehkä arvostaa tätä kaipaamista ja jälleen näkemisen iloa, se arki kun tuppaa aika nopeesti sitten ottamaan vallan suhteessa yhdessä asuessa. Nyt nautin siis oman kodin rauhasta juuri niin kuin haluan, vaikka olishan se varsinkin iltaisin kiva köllähtää miehen kainaloon eikä mennä yksin kylmään sänkyyn.. :) Yritä säkin miettiä mitä itse haluaisit tehdä nyt, mistä nautit ja mikä veisi ajatukset pois ikävästä (vaikka ei siihenkään kuole!), onko se juorulehti ja karkkipussi, viinilasi ja hyvä leffa, kynttiläkylpy (huomaa että mun juoksut on juostu kun kaikki ihanuudet mitä tulee mieleen tapahtuu kotona ;)) tai mitä ikinä. Kunha ei liikaa ala nauttimaan, sillon miehen palatessa kotiin on vaikee taas luopua omasta tilasta (itse oon tähän henkisesti jo valmistautunut koska tullaan asumaan luultavasti mun nykyisessä kodissa) :D Sanoisin että tää puol vuotta tulee menemään kuitenkin nopeesti, varsinkin kesää kohti elettäessä aika hujahtaa ohi, ja suhde varmaan vahvistuu tälläsen kokemuksen ja eron jälkeen. Jos sulla on mahis päästä käymään siellä se auttaisi sun ikävää koska näkisit millasissa maisemissa se mies siellä pyörii, eikä koko ajatus tuntuis enää niin kaukaiselta. Yritä kaivaa jostain oma elämä esiin koska jos vaan ikävöit voi olla puolen vuoden päästä miestä vastassa aika katkeroitunut nainen. Sillon nuorempana mä mennä viipotin eroajat pitkin poikin (ja sillon oli taloudellisesti mahdotonta nähdä niin usein kuin nyt ku molemmat työelämässä, pisin ero oli 5kk eikä ikinä tienny millon pystyy taas näkemään!) mut nyt saan sit ajan kulumaan toisin tavoin, niitä tossa yllä vähän luettelinkin. Vaikken enää jaksa bilettää näen kuitenkin paljon ystäviä kahvin, leffan tai safkan merkeissä, yökyläillään paljon toistemme luona (nyt kun se on mahdollista kotiinkin kutsua kavereita yöksi kun ei oo miestä tiellä!) ja tehdään kaikkea kivaa. Osaan myös, ekaa kertaa elämässäni nauttia yksinolosta kotona eikä se enää aiheuta paniikkia. En tiedä oliko tästä mitään hyötyä, toivottavasti sait vähän lisää virtaa odotukseen :) Tsemppiä kevääseen ja odotukseen, lopussa kiitos seisoo :D
Voi kiitos, Stellina! Kylläpä auttoi oloa! :-)
Nii-i, tässä pitäisi saada se elämänilo takaisin. Sain paljon ajateltavaa ja lohtua viestistäsi. Ei kai tämä niin kamalaa oikeasti ole kuin luulen... Vaikein asia tosiaan on mennä nukkumaan yksin. Voi voi...
"lopussa kiitos seisoo" - kivasti sanottu! Kyllä minäkin luulen, että tämä koetus vahvistaa suhdettamme. Ja tosiaan, kevät edessä, ehkä silloin on enemmän tekemistä ulkonakin kuin nyt. Noh, kevättä ja miestä odotellessa ;-)
Tuli tuossa vaan mieleen että miten pidätte yhteyttä? Itselläni on käytössä hotcom mesen lisäksi. sillä on todella halpaa soittaa ulkomaille omasta puhelimesta kannattaa käydä katsomassa hotcom.fi ja helppo ottaa käyttöön! :)
Ladatkaa tietokoneseen YAHOO MESSENGER se ei maksa mitään ja sillä voi pitää yhteyttä vaikka joka päivä. Siinä näkee web `in kautta, saa kirjoittaa, puhua, mutta ei pussata.
Kun sopii tapaamisajat niin johan helpottaa.
Tämä kyllä helpotti omaa oloani ja ikävääni myös. Minulla oli nainen USA:ssa, mutta järkisyistä nainen halusi lopettaa suhteen ja ottaa hieman aikalisää. Molemmat opiskelemme vielä ja hänellä melko rankat vaiheet opinnoissa. Rahaakaan ei kummallakaan liikaa ole, joten näimme kerran kaksi vuodessa ja muuten olimme yhteydessä google chatin ja facebookin välityksellä.
Välillä ollut hankala yrittää pitää mielessä, että hän haluaa yhä edelleen pysyä väleissä kanssani ja sanoo, että merkitsen hänelle paljon. Miksi en uskoisi häntä, kun hän kuitenkin silloin tällöin haluaa muutamia sanoja vaihtaa kanssani ja minä myös hänen kanssaan. Todella hartaasti vain toivon, että meillä olisi samanlainen tilanne kuin sinulla Stellina, että olemme vielä liian nuoria suhteeseen ja haluamme tulla ja mennä oman mielen mukaan ja sitten vuosien päästä palaisimme jälleen yhteen.
Tämä ikäväkin mikä minulla on, on jotenkin omituista. Kaipaan häntä tottakai, mutta se tapa, fiksuus ja kypsyys, jolla käsittelimme tuon eron oli ainakin minun mielestä niin loistava, että en osaa olla hänelle katkera siitä. Kaipaan häntä tottakai, mutta mielessäni on vain lämpimiä ajatuksia hänestä ja olen hänen puolestaan onnellinen.
Nyt on vain aika keskittyä omaan elämään kuitenkin, huolehtia opinnot loppuun sekä tulla ja mennä kavereiden kanssa. Ja toivoa, että en missään välissä kuitenkaan katkeroituisi (välillä on tottakai hankalaa, kun rakastaa toista niin paljon, mutta pitää kuitenkin yrittää kunnioittaa toista ja ymmärtää, että hänelläkin on oma elämä, eikä esimerkiksi aina pysty juttelemaan, kun itsellä sattuisi olemaan aikaa siihen).
Toivotaan parasta eli että tälläkin tarinalla olisi onnellinen loppu joka tapauksessa. Oikein paljon tsemppiä muille kaukosuhteissa taisteleville ja erittäin mukavaa kesää :)
Täällä yksi, jolla on Yhdysvaltalainen mies. Yhdessä ollaan oltu jo lähes puolitoista vuotta. Tällä hetkellä olen täällä hänen luonaan, mutta jo sunnuntaina pitää hypätä taas koneeseen ja aloittaa matka kohti Suomea. Tällä kertaa olen kuitenkin ollut täällä jo lähes kolme kuukautta, joten lähtö ei todellakaan ole helppo. Olemme kuitenkin päättäneet, kunhan kaikki asiat saadaan järjestettyä, mennä naimisiin ja päätyä samaan maahan.
Tutustuimme alunperin Facebookissa, viestittelimme ja puhuimme puhelimessa. Erossa olessamme puhumme puhelimessa lähes joka toinen päivä. Chattaamme Facebookissa ja totta kai sähköpostit ja tekstarit kulkee. Itse käytän Skypeä ja olen hankkinut ns. maailmapaketin, jossa on rajoittamattomat puhelut kaikkiin puhelimiin ja kännyköihin hintaan 30 €/ 3kk. Nyt miehelläni on jo niin nopea verkko täälläkin että puhelut tietokoneesta toiseen onnistuvat.
Ennen tätä matkaa olimme erossa 8 kuukautta. Aika tuntui ikuisuudelta, mutta yritin täyttää päiväni, paitsi työllä niin myös harrastuksilla. Vesijumpassa kävin useamman kerran viikossa, pyöräilin, aloitin englannin opiskelun (kielitaitoa on aina varaa parantaa).
Puoli vuotta on lyhyt aika. Koita kestää, kyllä se vielä iloksi muuttuu ja saatte olla yhdessä. Kun suhteessa on luottamusta ja uskoa tulevaan, kaikki muu järjestyy.
Kiitos kommentistasi, "ikävä on tuttua"!
Minäkin olen jo yrittänyt täyttää kalenterini kaikenlaisilla tekemisillä ja menoilla. Näyttää lupaavalta maaliskuuhun asti... Tiedän, että selviämme tästä, pitää vain uskoa ja odottaa! :-) Jaksamisia sinulle!
Tosiaan, Hadise, itse pidän yhteyttä pelkän kännykän ja skypen kautta. Pistin juuri kokeiluksi 10 euroa skype-saldoa ja, jos on tarvetta, niin voisin hankkia sen rajattomat puhelut -paketin. Tuo hotcom voisi olla kätevä.
Tietääkö kukaan, miten Australiasta voisi soittaa halvalla Suomeen? Olisi kyllä hieno juttu, jos saisin hänellekin jonkun halvan tavan soittaa, niin ehkä niitä puhelujakin tulisi enemmän!
Hotcomilla on sellainen palvelu että ulkomailla asuessa voit siihen ulkomaalaiseen liittymään ottaa hotcomin ja soittaa halvalla suomeen. :)
Hieno juttu! Pitääpäs tästä kertoa miehelle ja PAKOTTAA hankkimaan! :-)
Täälläkin yksi kaukosuhteessa elävä. Suhde jatkunut jo yli kaksi vuotta, mutta valitettavasti näemme harvoin 4-5 kk välein. Asun Suomessa ja poikaystäväni Italiassa. Olemme molemmat vielä opiskelijoita, toivottavasti tulevaisuudessa voimme elää yhdessä :) On rankkaa mutta kuitenkin sen arvoista.
Missä päin jenkkilää on näppiksessä Ääkköset ja Öökköset vai faxaatko tänne gsm:n kautta?
Tietokone kamera mikki ja lisäksi Skype (tai vastaava, jolla saa tehtyä soittoja maaverkkoon kohtuu hintaan). Kun olette kotona, niin avatkaa yhteys ja pitäkää se päällä. Hyvä mikki ja kajarit niin voitte vapaasti kotona liikuskella ja huudella vaikka keittiöstä, että tuun kohta. Tehkää myös sääntö, että suutuksissaan yhteyttä ei saa katkaista, sillä se tuntuu vain niin pirun kauhealta kun viedään ainoa yhteys eikä voi edes anteeksi pyytää!
Kiitos viestistäsi, innamorata. Hui, tuo teidän jälleen näkeminen on yhtä pitkä aika kuin mieheni reissu Australiassa! Varmasti pääsette vielä yhdessä elämään; niin kuin Stellinan viestissä: lopussa kiitos seisoo! Jaksamisia sinulle! :-)
Minulla tosiaan on aina tämä tietokone yötäpäivää auki, ja skype tietenkin. Jos en sattumoisin ole paikalla, niin mies sitten lähettää skypessä viestin, jonka voin sitten myöhemmin lukea. Ei herra kehtaa soittaa kännykällä, kun on kallista. :-/
sama täällä.. kulta asuu suomessa ja itse opiskelen toisella puolella eurooppaa :s viimeksi nähtiin jouluna kun olin suomessa käymässä ja ikävä raastaa joka ikinen hetki.. onneksi tilannetta helpottaa, että olemme joka päivä mesessä web-keskustelussa, joten näemme tavallaan joka pv, mutta tietenkään ei se ole sama kuin olla käpertyneenä toisen kainalossa.
seuraavan kerran näemme ainakin huhtikuussa kun menen suomeen, mutta sitä ennen luultavasti pitää vain toivoa, että hän tulisi käymään. ja tulevaisuuskin pelottaa: hän menee armeijaan elokuussa, joten emme voi tavata pitkään aikaan, eikä hän pääse enää juttelemaan kanssani koneelle. siitä tuulee erittäin raskasta aikaa, mutta on vain toivottava että jaksaa..
olen myös tottakai hieman mustasukkainen; hän on jo täysi-ikäinen, minä muutamaa vuotta nuorempi. aina kun tiedän että hän lähtee ulos (onneksi hän ei juo :) ) niin tunnen pistosta vaikka tiedän ettei mitään koskaan tapahtuisi.. se on varmaan kateutta, koska en itse voi olla hänen luonaan.
oli helpottavaa lukea muidenkin kokemuksi.. tuo voimaa :)
Kiitos, kun kerroit kokemuksestasi, ikävöijä!
Tosiaan se helpottaa nähdä toista edes kerran päivässä web-kameran kautta, muttei kuitenkaan ole sama asia kuin olisi oikeasti läsnä. Itselläni alkoi juuri työt, joten skypekeskustelutkin jäävät hyvin vähälle, sillä Suomessahan on aamu, kun Australiassa iltapäivä, ja Ausseissa aamu, kun Suomessa ilta, miltein keskiyö. Rankalta se on aluksi nyt tuntunut, mutta aika menee hämmästyttävän nopeasti ja ei koko ajan itke toisen perään! :-) Itsekin olin aikoinaan mustasukkainen miehestäni, vaikka tiesin, ettei hän tee mitään, mutta luottamus kasvaa ajan kanssa ja sitä meillä on nyt yli 100% ! Toivottavasti pääsette tapaamaan säännöllisin väliajoin. Minä en valitettavasti voi muuta kuin odottaa kesää ja miestä! Kaksi kärpästä yhdellä iskulla! ;-) Heh heh... Jaksamisia sinulle!
Minustakin oli helpottavaa lukea muiden kokemuksia ja se on auttanut minua jaksamaan jo kohta kuukauden!
Tyttöystäväni, jonka kanssa seurusteltu reilut 4 vuotta, joista asuttu yhdessä 2, lähti vaihtoon keski-Eurooppaan. Vaihto kestää tuon 6kk eikä ole tullut vielä ekojen viikkojen aikana ikävä. Nautin ystävien seurasta, opiskelusta, töistä ja harrastuksista. Yhteyttä pidetään pari kertaa viikossa. Aion viettää nyt kunnolla aikaa ystävien kanssa ja panostaa liikuntaan, koska siihen ei parisuhteessa meinannut olla aikaa.
Hei, M23Stadista! Kiitos viestistäsi.
Tuohan kuulostaa hyvältä! Itsellänikin ikävä ja murheet ovat tässä ajan kanssa hävinneet (tässä mennyt jo kuukausi), vaikka aluksi tuntui, ettei millään selviäisi. :-) Kuitenkin aina välillä toista ajatteleekin. Ei ole ollut enää kummallakaan aikaa soittaa tai jutella netissä, nyt pitää vain luottaa ja pitää mieli ylhäällä. Perheenjäseniin ja ystäviin on nyt enemmän aikaa.. Ja omaan rauhaan! :-) Jaksamisia sinullae vaikka näyttääkin sinulla menevän nyt hyvin!
Kieltämättä tämäkin kuukausi mennyt hirmusen nopeasti. Mitenköhän muut kuukaudet...? ;-)
Minun sulhanen on Britti ja asuu Englannissa, kihloihin mentiin kolme vuotta sitten vähän ennenkuin aloitin opiskelut. Noin parin kuukauden välein, joskus joka kuukausi, menen siellä käymään. Aina pois lähdön jälkeen tahtoo olla itse aika maassa, mutta kyllä se sitten siitä taas kun arki alkaa kotona Suomessa. Yhteyttä pidämme joka ilta SKypen tai Messengerin välityksellä videopuhelut. Meillä on sama aika joka ilta milloin ollaan skypessä :) Ei meillä mitään ongelmaakaan ole. Ja halpayhtiöt lentävät todella halvalla Englantiin joten rahakaan ei ole este. Tarkoituksena nyt kun opiskeluni päättyvät, olisi muuttaa yhteen. Joko sinne Englantiin tai sitten Helsinkiin. Mutta näin olemme pärjäilleet.
Äkkiä tuo puoli vuotta sinulla menee! Keksit vain jotain tekemistä/harrastuksia ja jos mahdollista, pidätte yhteyttä netin välityksellä kuin myös puhelimessa. Aikaerojahan on, mutta en nyt äkkiä muista mikä se Australiassa oli.. Aika menee muutenkin niin nopeasti nykyään, että kohta huomaatkin olevan jäljellä enää vain viikko siihen, kun miehesi tulee takaisin! :)
Hei!
Kiva lukea muiden kokemuksia, niistä saa hurjasti voimia.
Meillä on kaukosuhdetta jatkunut 6kk, ja vielä vajaa 4kk edessä...Muutin opiskeluiden takia vuodeksi ulkomaille, ja avopuoliso jäi Suomeen. Käyn työkuvioiden varjolla (eli kultani takia (; ) Suomessa parin viikon välein, ja hänkin on käynyt muutaman kerran luonani. Minulle erossa olo on ollut hankalampaa, koska jouduin rakentamaan koko elämäni uudelleen vieraassa maassa vieraiden ihmisten seassa. Puoliskollani jäi minua lukuunottamatta aivan normaalielämä käyntiin, eikä hänelle muutos ollut niin radikaali. Pidämme joka päivä yhteyttä, yleensä gmailin video-keskustelun välityksellä tai tavallisilla puheluilla. Ikävä helpottaa, kun ajattelee elämää jaksoina eteenpäin. Olen myös urheillut paljon, käynyt konserteissa, tavannut uusia ihmisiä, oppinut vierasta kieltä ym... Kaikki tuollainen helpottaa sopeutumista uuteen tilanteeseen. Ja tilapäistähän tämä on (:
Puoli vuotta meni todella nopeasti (vaikkei se tietty aina siltä tuntunut...) ja jäljellä olevat 4kk varmasti vielä nopeammin. Kovin ikävä iskee, kun näkee muiden halailevan tai lähtevän kotiin käsikädessä. Mutta on meilläkin sitä vielä edessä, ja lisäksi minulla muistoja ulkomaanvuodesta. (:
Hurjasti tsemppiä kaikille kaukosuhteilijoille, meitä on näköjään useita!
Niinhän sitä sanotaan, että odottavan aika on pitkä! Ollaan oltu nyt erossa reilu kaks kuukautta, ja aika on mennyt nopeasti opiskelun pyörteissä ym. Itselläni on sellainen taktiikka, että kun ollaan erossa niin alan vaan elämään omaa elämääni, enkä surkuttele tai haikaile. En halua tuhlata aikaa sellaiseen, kyllä se kulta siellä pysyy. Ei kannata katkeroitua tai olla takertuva. Ota ilo irti "keinovapaudesta"! Itse asennoidun siihen vähän kuin sinkkuuteen, katselen jopa muita miehiä huvikseni, mutten koske tietenkään, nautin omasta rauhasta ja siististä kodista...;) Tuntuu hyvältä, kun rakas on olemassa siellä ja odottaa seuraavaa tapaamista kuten minäkin.
Voi kuule Suomi on täynnä kaukosuhteissa eläviä! Itse asun täällä Suomessa,kun taas poikaystäväni Lähi-idässä, emme näe kuin kerran vuodessa (aina kesäisin n.2kk),sillä molemmilla on opinnot kesken ja opiskelijana rahaa ei jää kääyttämättä:( Sinun tilanteesi on onneksi vain väliaikainen,toisin kuin minun,joten ihan turha huolehtia.Se tunne,jolloin näkee kultansa pitkän eron jälkeen on sanoin kuvaamattoman ihana!Joten ei muuta kuin jaksamisia! Ja niin kun kyselit niistä halvoista puheluista ulkomailta Suomee, en tiiä muita ku em. , mutta siis jos puhelimella haluat soittaa, ni kokeiles laittaa 99577 ennen suuntanumero ( ota plussa pois) esim . 99577358.............. ( e tiiä mikä on Australian suuntanumero,joten laitoin Suomen, en tiiä, vois kyl käydä noinki päin:)) mut siis tuolla numeroyhdistelmällä Amerikkaan soittaminen maksaa VAIN 3 senttiä minuutti,joten suosittelen tuota. Hinta vaihtelee maittain esim.joissain saattaa maksaa 10 senttiä min, mutta ei sekään kallista ole! Itse pystyn soittelemaan melkein päivittäin poikaystävälleni laskun olematta taivaallisen suuri.
Täälläkin yks kohtalotoveri. Aikoinaan alotettuamme seurustelu asuttiin ihan eri puolella Suomea, sittemmin ollaan asuttu 6½ vuotta yhdessä. Siippa lähti ulkomaille opiskelijavaihtoon ja TIEDÄN et 3kk on lyhyt aika, mut nyt just vaan tuntuu siltä et seinät kaatuu päälle. Kait sitä on liian tottunut olemaan jonkun kanssa.. ja kun ei täällä opiskelukaupungissakaan juuri ystäviä ole niin tuntuu todella yksinäiseltä. Eihän tässä itkukaan auta yhtään sen enempää. Jospa tähän tottuis.
Kiva kuulla että hyviä kokemuksia monella... Itsellä se tilanne että poikaystävä (yhdessä 2,5 v) lähdössä ausseihin tossa vuoden päästä vuodeksi enkä oikeasti näe mitään keinoa miten tulen selviämään tuon ajan :(
nyyh!
Täälläkin kaukoavioliitossa asuva, mies ulkomailla keikkatöissä. Nähdään 2-3kk välein, n viikko kerrallaan..Ikävä on erittäin kova :'( Onneksi pitkä talvi on ohi ja kevät alkaa, helpottaa nousta uuteen päivään ja jaksaakin vähän paremmin, ja kohta näemme! Ihanaa :)) Enkä jaksa stressata taas tulevasta lähdöstä, koska muuten en osaisi ottaa kaikkea iloa irti ajastamme, jonka yhdessä vietämmä! :) Jaksamisia teille
lisää kohtalotovereita :) !
ennen lähtöäni muutimme poikaystäväni kanssa yhteen suomessa,
nyt olen kesän budapestissä töissä.
ekat kolme viikkoa mennyt kaikkea uutta oppiessa ja ihanaa kaupunkia ihaillessa ja uusia ihmisiä tavatessa, nyt alkaa vaan toivoa että kesä menis nopiaa ja pääsis syksyllä taas murun kainaloon..
kyllähän hän käy täällä kesän aikana ja mäkin käyn suomessa, mutta silti.
niin että lyhyt aika kesä on mutta tiiän tuon tunteen ku tuntuu ettei vaan kestä sitä ikävää joskus :P
mekin skypetellään joka päivä, luottamusongelmia ja epäilyjä ei ole,
odotellaan nyt vielä reilu kolme viikkoa niin hän tulee käymään.
tärkeintä on vaan nauttia siitä omasta ajasta ja tehdä just niinku tykkää :)
ajatella positiivisesti sitä että vielä se aika tulee kun ollaan aina yhdessä.
Jaksamista kaikille kaukosuhteessa oleville! :)
Hei!
Toivottavasti olet selvinnyt keväästä ja saanut taas puhtisi ja ehkä jo puolisosikin takaisin! Olen ollut koko kevään kanssasi samassa tilanteessa: mieheni on tammikuusta asti töissä toisella puolella maapalloa ja minä lasken koti-Suomessa viikkoja heinäkuun alkuun, jolloin taas tavataan. Ja ettei elämä olisi liian helppoa, olen lisäksi huolehtinut koko ajan ihanasta kolmevuotiaasta pojastamme, käynyt töissä ja kasvattanut vauvavatsaa. Laskettu aika on kaksi viikkoa mieheni kotiinpaluuajankohdan jälkeen. Ikävä on ihan mahdoton, enkä ole koskaan odottanut niin paljon kuin tänä keväänä! Viimepäivinä olen ajatellut jälleennäkemistämme usein ja huomannut, että jännitän sitä vähän. Miten ihmeessä sitä osaa taas päästää toisen lähelleen? Tuntuu kuin olisin astumassa uuteen suhteeseen, vaikka olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta. Parhaimmillaan tästä voi kehkeytyä vielä uusi yhteinen alkuhuuma;) Voi kun osaisin vain keskittyä yhdessäolon ihanuuteen, enkä purkaisi rakkaimpaani kevään koettelemuksia ja väsymystä. Ja mitä jos vauva ehtii ensin? Toivon, että saisimme edes sen pari viikkoa aikaa totutella taas toisiimme ennen uuden perheenjäsenen tuloa. Esikoisenkin suhtautuminen isin ja pikkusisaruksen tuloon mietityttää. Huh, miten jännää, mutta samalla niin ihanaa!
Elikkäs oma miesystäväni asuu Japanissa ja on todella todella kiireinen aina ajottain, siellä olevan sairaaloisen työ- ja opiskelukulttuurin takiaxP Olemme seurustelleet kaukosuhteena ja muutenkin 2,5 vuotta ja suhteemme on vakaalla pohjalla ja todella rakastuneita. Molemmat todella uskollisia ja hillittyjä(ei pidä juurikaan juhlimisesta eikä siedä ympärillään epätoivoisia iskijöitä). Näemme kerran pari vuodessa aina 3vkn-3kkn jaksoissa. "Väliajoilla" puhumme skypen kautta kerran viikossa tai kerran 2:ss kuukaudessa ja sähköpostia kirjoitellaan lähes jokapäivä. Rankkaa on, varsinkin minulla joka on niin kamalan herkkä ja tunteellinen, mutta kestettävä on kun toista kerran nii rakastaa. Tarkoitus mennä naimisiin jahka hänen opintonsa päättyvät päälle vuoden kuluttua ja silloin hän luultavasti myös muuttaisi tänne Suomeen kanssani, ellei tule muutto EU.hun molemmilla:)
Kaukosuhteessa eletty pari vuotta, mies muuttaa suomeen ensi helmikuussa
Itselläkin sama tilanne. Mies on vaihdossa Kiinassa heinäkuun alkuun asti, siis syyskuun alussa lähti. Ikävä on kova ja yhteydenpitoa rajoittaa kiinalaisten sensuuri esim. just skypessä ja facebookissa. Kyseessä on kuitenkin yliopistovaihto eli pakko tulla takaisin kotiin jos meinaa valmistua. Nyt kohta on kulunut kuukausi eli 9 kuukautta jäljellä... Nyt kun miettii niin 3kk-6kk olis voinu olla helpompi aika olla vaihdossa mutta kun ajattelee niin parempi olla kerralla heti koko lukuvuosi niin ei sitten kaduta myöhemmin. Lisäksi kiinan kielen oppimiseen edes jotenkin tarvitaan se 10kk.
Olen itsekkin ollut vaihdossa lukiosta 10kk ja kyllähän se jälkeenpäin olisi harmittanut jos olisin ollut vaihdossa vaan muutaman kuukauden. Jäi ihanat muistot ja arvostus kotimaata kohtaan nousi. Muutenkin aikuistuin jne... Nopeasti meni 10kk itselläni.
Kiitoksia vinkeistä. Itse olen aloittanut urheilun uudelleen. Puolen vuoden parisuhteessa kertyi kiloja, jotka olisi tarkoitus tiputtaa ennen kesää. Onhan tässä yksin asumisessa hyvätkin puolet, voi olla itsekseen ja katsella leffoja ja tavallaan elää sinkkuaikoja uudestaan. Ja tosiaan vajaa kuukaudessa lähteny melkein 5kg.
Yhteyttä emme pidä päivittäin ihan aikaeronkin takia. Hyvä jos 2 kertaa viikossa skype, mutta kyllä se minulle sopii.