äitini viha

Aina kun otan jonkun asian esille äitini kanssa, hän sanoo että minä se aina vihaan häntä ja eihän hän ole mitään tehnyt, eikä ole minun tiellä tai että tule nyt minut tänne tappamaan kun niin vihaat.

Hän muistelee vanhoja, valittaa joka asiasta kadehtii muita, jotka elelee etelässä, arvostelee.
Uus ukkonsa on kait tyytyväinen kun ei kukaan ole heille menossa. Ainoastaan veljeni, äidin silmäterä juoppo voi käydä heillä. Muut ei saa kutsua. ja kun äitini tulee meille päin on hänellä ensimmäisenä mielessä veli. tämä poloinen raukka joka juo itsensä hengiltä ja vie muilta rahat. Tietysti on hänessä huolta vaikka onkin kohta 40v mutta tämä silmäterä on ollut aina. Lapsena sain pärjätä yksin tuntui ettei äiti koskaan välittänyt.
Nyt hän pistää kaiken minun päähäni asiasta kuin asiasta.
En tiedä mitä tehdä, pitäisikö tosiaan vain olla pitämättä mitään yhteyttä.
Palkkatietojanikin kovasti utelee, mietin onko kyseessä kateellinen tarkistus?
1696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kateuden vietti on äidissäsi erittäin voimakas, samoin kuin minun äidissä. Äiti-poika- suhde on tyypillisesti Suomen kulttuurissä lämpeämpi kuin äiti-tytär-suhde. Tosin itselläni pappa oli läheisin.

Hänen asenne "tule nyt minut tänne tappamaan kun niin vihaat" kertoo mielenterveyshäiriöistä. Vaikuttaa siltä, että hän haluaisi tehdä itsemurhan, mutta teettäisi sen sinulta.

Kannattaa katkaista välit sekä puhelimitse että vierailujen osalta. Raha-asiasi kuuluvat vain sinulle, ei äidillesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyudkp kirjoitti:

Aina kun otan jonkun asian esille äitini kanssa, hän sanoo että minä se aina vihaan häntä ja eihän hän ole mitään tehnyt, eikä ole minun tiellä tai että tule nyt minut tänne tappamaan kun niin vihaat.

Hän muistelee vanhoja, valittaa joka asiasta kadehtii muita, jotka elelee etelässä, arvostelee.
Uus ukkonsa on kait tyytyväinen kun ei kukaan ole heille menossa. Ainoastaan veljeni, äidin silmäterä juoppo voi käydä heillä. Muut ei saa kutsua. ja kun äitini tulee meille päin on hänellä ensimmäisenä mielessä veli. tämä poloinen raukka joka juo itsensä hengiltä ja vie muilta rahat. Tietysti on hänessä huolta vaikka onkin kohta 40v mutta tämä silmäterä on ollut aina. Lapsena sain pärjätä yksin tuntui ettei äiti koskaan välittänyt.
Nyt hän pistää kaiken minun päähäni asiasta kuin asiasta.
En tiedä mitä tehdä, pitäisikö tosiaan vain olla pitämättä mitään yhteyttä.
Palkkatietojanikin kovasti utelee, mietin onko kyseessä kateellinen tarkistus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu