Moro!
Tämä kaukosuhde saa mut kohta hengiltä :( Mies asuu 350 km päässä, nähdään n. parin viikon välein, ja nämä yksinäiset viikot on jostain syystä aivan kestämättömiä. Yritän tavata kavereita mahdollisimman usein ja keksiä kaikenlaista tekemistä - joskus se auttaa, mutta yleensä on vaan niin tyhjä olo etten pysty mihinkään. Joka päivä tulee itku ikävän takia... Pelkään myös että poikaystävääni ärsyttää kun soitan joka päivä, vaikka olenkin kysynyt että haittaako se. Tiedän kyllä että se rakastaa mua valtavasti mutta jotenkin vaikuttaa puhelimessa kyllästyneeltä, samoin kun puhutaan mesessä.
Mitä te teette ikävän sietämiseksi? Tiedän että pitää keksiä hirveästi kaikenlaista aktiviteettiä jne, joten siitä neuvosta ei ole apua. Tai miten saisin itseni aktiiviseksi? Asiaa ei auta se että on vakava masennus taustalla, nyt jo hieman väistymässä mutta kuitenkin.
Kiitos jos jaksatte auttaa :)
Tämä kaukosuhde saa mut kohta hengiltä :( Mies asuu 350 km päässä, nähdään n. parin viikon välein, ja nämä yksinäiset viikot on jostain syystä aivan kestämättömiä. Yritän tavata kavereita mahdollisimman usein ja keksiä kaikenlaista tekemistä - joskus se auttaa, mutta yleensä on vaan niin tyhjä olo etten pysty mihinkään. Joka päivä tulee itku ikävän takia... Pelkään myös että poikaystävääni ärsyttää kun soitan joka päivä, vaikka olenkin kysynyt että haittaako se. Tiedän kyllä että se rakastaa mua valtavasti mutta jotenkin vaikuttaa puhelimessa kyllästyneeltä, samoin kun puhutaan mesessä.
Mitä te teette ikävän sietämiseksi? Tiedän että pitää keksiä hirveästi kaikenlaista aktiviteettiä jne, joten siitä neuvosta ei ole apua. Tai miten saisin itseni aktiiviseksi? Asiaa ei auta se että on vakava masennus taustalla, nyt jo hieman väistymässä mutta kuitenkin.
Kiitos jos jaksatte auttaa :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse olen tapaillut reilu puolivuotta kaveriani ja mulla oli aluksi ihan sama juttu. Ikävöin tajuttomasti häntä, vaikka soittelimme miltei jokapäivä. Mun ikäväni hiipui vähitellen siihen kun tavatessamme hän ei halunnutkaan halata minua. En tiedä mikä on mennyt pieleen, mutta musta tuntuu että meidän tarina on loppu :(
auts... no tuota, paha sanoo tuohon mitään muuta kun että vähän surulliselta kuulostaa :/
Pahinta tässä on se että puran kiukkuni ja suruni mieheen, jota tässä ikävöin. Lapsellista, tiedän, ei voi mitään...
Ensinnäkin tuo kiukun purkaminen: Lepsellista, ehdottomasti! Ja kyllä, voit sille paljonkin. Jatkuva kiukuttelu enemmin taiu myöhemmin todennäköisesti laittaa miehen sanomaan: että sori, mua ei kiinnosta enää. Jos sinulla ei ole positiivista sanottavaa, ole hiljaa. Jos ajatukset ajautuvat toista syyttelemään tms. niin ala puhua jostain muusta. Jos sanot joskus pahasti, pyydä heti anteeksi. Älä vaan mene ton 'en mä sille mitään voi' taakse piilottelemaan.
Sitten: ei aina tarvitse olla niin aktiivinen, opettele nauttimaan pienistä asioista, miettikää tulevaisuutta, suunnitelkaa ja puhukaa. Suunnitelkaa tapaamisia jne. Ja opettele myös olemaan ihan itseksesi ja nauttimaan siitäkin.
*********************** on oikeassa. Tosin viesti oli aika hyökkäävä!
Nauti pienistäkin asioista ja tee kaikkea, mikä kiinnostaa sua ja, mistä tykkäät. Mutta tosiaan toi, että väkisin tyrkyttää tekemistä ittelleen ei oikein auta (kokemuksia on). Ei sun viestistä saanut selvää, kuinka kauan olette olleet yhdessä eli kuinka vakava suhde on kyseessä. Mutta ikävä saa aina olla, vaikka ei olisikaan pitkä suhde kyseessä! Mietin enemmänkin sen pojan näkökulmasta, kun vaikuttaa "kyllästyneeltä". Kyllä se oloa sitten helpottaa, kun olet vähän itsenäistynyt ja tottunut touhuamaan yksin.
Itse olen myös kaukosuhteessa ja välimatkaa on noin 15 000 km. Tsemppiä sulle! Valitettavasti joillekin sopii kaukosuhde, joillekin ei.
oli samanlainen tilanne,kuin viestin aloittelijallakin. Meillä on välimatkaa n. 450km. Itse olen kuitenkin työtön enkä opiskele,niiin päätin lähteä mieheni mukaan. Mieheni asuu Etelä-Savossa,joten pakkasin kamat ja otin koirat mukaan ja täällä ollaan oltu nyt kolme viikkoa. Ikävä ei ole enää niin suuri,kun kuitenkin nähdään joka päivä. Emme soittele toisillemme enää juurikaan.
MUOKATAAN
OLEMME MIEHENI KANSSA ASUNEET YHDESSÄ JO 3KK AJAN
Siis etäisyys vaan muutamia hassuja kilometrejä!! mikä tossa on se ongelma. autolla hurauttaa 4 -5 tunnissa jos ikävä raastaa!
Itse olen ollut nykyisen kumppanini kanssa yhdessä noin puolivuotta, ja toinen osapuoli sai työpaikan noin 200km päästä ja tapaamme nykyään parin viikon välein. Aluksi tuntui todella vaikealta, toisinaan vieläkin varsinkin kun tulee se hetki taas, että nyt oli taas vikakerta kahteen viikkoon kun nähdään.
Oma mielipiteeni on se, että jos elää täysin toisen vuoksi niin voi olla vaikea kestää kaukosuhdetta ja tällä tarkoitan liikaa ikävöimistä, asioiden tekemättömyyttä. Omaa minäkuvaa ei saa kadottaa, täytyy täysillä keskittyä omaan elämään. Jos toisen kanssa tahtoo olla niin kaukosuhde on kestettävä, mikäli se rupeaa tuntumaan liian hankalalta tunteiden vuoksi ja matkan, niin silloin tietää että tämä ei ollut oikea suhde minulle. Karua mutta totta!