Olen parikymppinen nainen, ja olen usein kadehtinut miesten välistä ystävyyttä. Olen saanut monta kertaa pettyä omiin ystävyyssuhteisiini naisten kanssa, minun on vaikea luoda kaveruussuhteista ystävyyssuhteita, ja harvoin löydän naista, jonka seurassa todella viihdyn. Haluaisin ystävän, jolla olisi samat kiinnostuksen kohteet kuin itselläni, jonka seurassa on rento olla, huumori kohtaa, molemmat osapuolet ovat lojaaleja ja vaalivat ystävyyttää ylitse muiden asioiden. Oikeastaan olen huomannut etsiväni jonkinlaista kopiota itsestäni, kuin puttuvaa kaksosta, parasta ystävää, sielunsisarusta.
Jokin kuitenkin aina tuntuu puuttuvan; miespuoliset säädöt asetetaan aina ensimmäiselle sijalle, ystävää käytetään vain yksipuolisesti omien tunteidensa purkua varten, tai sitten useimmiten ei vaan ole tarpeaksi mitään yhteistä. En seurustele, enkä oikein muutenkaan ole vakuuttunut miehen ja naisen välisestä rakkaudesta (hetero olen kuitenkin). Tämän ikäisenä kuitenkin suurin osa alkaa jo sitoutua ja miettiä lastentekoakin. Siinä vaiheessa ystävyyssuhteet ainakin rakoilevat..Miehet tuntuvat säilyttävän kaverinsa, vaikka olisikin perhettä, ja puolison kanssa saatetaan tapella siitä milloin pitäisi viettää yhteistä aikaa eikä tavata kaveriporukkaa. Mitä tapahtuu naisille? Parisuhteen alettua kiinnostaa enää vain aika miehen kanssa? Tämä on mielestäni erittäin sääli..Tosi ystävyys on mielestäni kauneinta, mitä tämän maan päällä voi kokea.
Sitten voi miettiä, miksi ystäväni ei voisi olla mies, ja voisikin, mutta jotenkin se ei vain koskaan ole pelkkää aitoa ystävyyttää jos jommallakummalla on edes hitusen kiinnostusta..
En oikeastaan tiedä mikä tämän tekstin tarkoitus alunperin oli, mutta asiasta olisi mielenkiintoista saada keskustelua aikaan..
Jokin kuitenkin aina tuntuu puuttuvan; miespuoliset säädöt asetetaan aina ensimmäiselle sijalle, ystävää käytetään vain yksipuolisesti omien tunteidensa purkua varten, tai sitten useimmiten ei vaan ole tarpeaksi mitään yhteistä. En seurustele, enkä oikein muutenkaan ole vakuuttunut miehen ja naisen välisestä rakkaudesta (hetero olen kuitenkin). Tämän ikäisenä kuitenkin suurin osa alkaa jo sitoutua ja miettiä lastentekoakin. Siinä vaiheessa ystävyyssuhteet ainakin rakoilevat..Miehet tuntuvat säilyttävän kaverinsa, vaikka olisikin perhettä, ja puolison kanssa saatetaan tapella siitä milloin pitäisi viettää yhteistä aikaa eikä tavata kaveriporukkaa. Mitä tapahtuu naisille? Parisuhteen alettua kiinnostaa enää vain aika miehen kanssa? Tämä on mielestäni erittäin sääli..Tosi ystävyys on mielestäni kauneinta, mitä tämän maan päällä voi kokea.
Sitten voi miettiä, miksi ystäväni ei voisi olla mies, ja voisikin, mutta jotenkin se ei vain koskaan ole pelkkää aitoa ystävyyttää jos jommallakummalla on edes hitusen kiinnostusta..
En oikeastaan tiedä mikä tämän tekstin tarkoitus alunperin oli, mutta asiasta olisi mielenkiintoista saada keskustelua aikaan..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Näitä olen itsekin pohdiskellut. Kokemusta on molemmista tavoista ystävystyä. Naisten välisissä ystävyyksissä mielestäni on aina enemmän tunteet mukana, ja ikävä kyllä myöskin ne negatiiviset tunteet kuten kateus ja ylimielisyys. Miesten kanssa on rennompaa, tosin miesten kanssa syvällisten keskustelujen käyminen voi olla todella vaikeaa, kun toinen ei välttämättä halua eikä osaa. Ja minä taas en jaksa aina veistellä vitsiä tai kehua ilmojen pitelyitä. Olenkin huomannut että miesten kanssa kannattaa keksiä jotain tekemistä, vaikka sitten sitä nettivideoiden katselua.
Naiset pohtivat porukalla toisten yksityisasioita ja ovat tietävinään toisesta kaiken, ja mieluiten niin ettei pohdinnan kohde saa millään tavalla selvittää asioiden todellista laitaa. Miehet sen sijaan ovat suhteellisen välinpitämättömiä kavereiden elämän suhteen. Jätin kerran poikaystäväni koska hän piti vaimoansa pettävää päihdeongelmaista kaveria "hyvänä tyyppinä". Itse en pitäisi hyvänä tyyppinä, vaikka pääsisin hänen siivellään millaisiin bileisiin tahansa. (Ja ikää tällä hepulla oli siis yli 25-vuotta).
Itse pohdin tätä samaa.
Olen myös reilu parikymppinen, pienen lapsen äiti jo ja onnellisesti avoliitossa.
Mieheni liikkuu paljon, suurimman osan vuorokaudesta on muualla kuin kotona, mutta olen antanut hänelle siihen mahdollisuuden. Tilanne tulee kyllä muuttumaan, enkä minäkään mikään kotiorja ole.
Mutta itseäni korpeaa kavereiden kaikkoaminen. Olen kai ikäisekseni nuori äiti, kaikki muut pienten lasten äidit ovat järjestään kymmenen vuotta vanhempia, eli intressit meillä on erit, vaikka äitejä ollaankin. Tunnen olevani aivan pentu heidän rinnallaan.
Vanhat kaverini..no, he elävät vapaina edelleen, osa seurustelee, osa ei. He pääsevät baareihin milloin huvittaa eikä heillä luonnollisesti ole estettä tapailla ja viettää aikaa yhdessä.
Aluksi he jaksoivat pitää yhteyttä, mutta huomattuaan, että elämäni pyöri lapsen ympärillä (minkä muunkaan ympärillä se olisi pyörinyt, kun olin 24h/vrk lapsessa kiinni), yhteydenpito harveni ja nykyään saan puhelun ehkä kerran puolessa vuodessa.
Miksi näin?
Mieheni, vaikka onkin koko ajan menossa, hänkin nuori isä ikäisekseen, hänen kaverinsa ovat huomattavasti aktiivisempia kylässäkävijöitä, soittelijoita, tekstailijoita.
En näe eroa mieheni ja minun aktiivisuudessa pitää yhteyttä.
Pitäisin mielelläni vanhoihin ystäviini yhteyttä, mutta hyvin monesti puheluun ei vastata tai jos olen käymään menossa "on muuta menoa".
Mikä ero on miesten ja naisten ystävyydellä?
Sinulle lamares: eikö syy ole aivan selvä, miksi miehelläsi ystäväsuhteet säilyvät ja sinulla hiipuvat? Kirjoitit että miehesi viettää suurimman osan ajastaan kodin ulkopuolella. Hänellä on mahdollisuus antaa aikaa ja jakamaton huomio ystävilleen. Vaikka kaverit kävisivät joskus kylässäkin niin että lapsi (ja sinäkin) olette paikalla, tapaamisia on kuitenkin myös kahden kesken tai porukalla jolloin lapsi ei vie kaikkea huomiota, ja miehet voivat olla rauhassa keskenään.
Sinä taas olet 24h/vrk kiinni lapsessa. Kun luonasi vierailee tai sinä vierailet lapsen kanssa, lapsi vie osan huomiostasi. Tämä on ymmärrettävää, mutta jos tapaamiset ovat aina pelkästään tällaisia, eikä sinua voi tavata edes joskus kahdestaan ja jutella rauhassa naisten juttuja (niin että sinäkin voit keskittyä muuhun kuin lapseen), ystäväsi ovat kyllästyneet. Ymmärrän tämän todella hyvin, koska eräs ystäväni oli tällainen. Mies meni omia menojaan, lähti aamulla aikaisin, tuli kotiin kun lapsi oli jo nukkumassa, vkl:na hänellä oli omat kuviot jne. Kun ystävää tapasi, ja tapasimme kerran kuukaudessa, hänen kaikki huomio oli lapsessa tai omissa asioissa. Ei häntä kiinnostanut enää lainkaan minun kuulumiset, vaan hän höpötti vain itsestään ja lapsestaan. Jos yritin joskus kertoa omista asioistani, hän keskeytti minut, ja alkoi puhua puheeni päälle omia juttuja tai jutella lapselle tai leikkiä tämän kanssa. Viesti oli selvä:sinun asiat eivät kiinnosta. Vuoden tätä jaksoin ymmärtää, sitten se alkoi ottaa päähän oikein toden teolla. Ja mitä isommaksi lapsi tuli, sitä enemmän hän huomiota kaipasi. Vauva sentään nukkuu osan ajasta ja viihtyy sylissä, mutta kun lapsi lähtee liikkeelle ja tarvitsee vahtia, kaipaa leikkikaveria ja huomiota koko ajan, ei äidille paljon muuhun jää aikaa. Lapsi ei välttämättä suostu edes päiväunille, kun on vieraita kylässä ja "ohjelmaa", ja sekin tilaisuus keittää kahvit ja jutella päiväunien ajan naisten juttuja menee sivuun. Ja tässäkin on se mahdollisuus, että päiväunien poisjäännin takia lapsi on yliväsynyt ja pelkkää huutoa. Ei kivaa kenellekään.
Ihmettelenkin siis miksi jotkut sopivat näin epätasa-arvoisesta suhteesta. Jokaisen oma valinta tietysti, mutta on surullista jos ystävät sitten ovat kohta entisiä. Minulle ainakin tämä kaverisuhde alkoi muodostua rasitteeksi, olin todella väsynyt aina näiden tapaamisten jälkeen ja kammosin niitä jo etukäteen. Kolme vuotta jaksoin ja sitten väsyin kokonaan. Pahinta oli pelkän kuuntelijan roolissa oleminen koko ajan, kun tapaamiset usein vielä kestivät koko päivän. En missään tapauksessa tarkoita, että lapsi pitäisi heivata sivuun, mutta ihmettelen kyllä, kun lapsella kerta on samassa taloudessa asuva isä, joka ei voi/halua olla koskaan lapsen kanssa kahdestaan niin että äitikin pääsisi tuulettumaan. Muiden lapsen saaneiden ystävien kanssa tällaista ongelmaa ei onneksi ole ollut. Kyllä niitä pelkässä aikuisporukassa vietettyjä tapaamisia joskus kaipaa.
Olen kuullut, että kyllä ne miehetkin juoruilevat, puhuvat pahaa ja puukottavat toisiaan selkään. Miehet ne vasta kuulemma ovat kovia juoruamaan!
Naisilla on usein kovin ihannoiva kuva miesten välisestä kaveruudesta/ystävyydestä, mutta ei se todellisuus taida kuitenkaan niin ruusuinen olla...
Yleensä miehillä ei ole ystäviä, vaan kuljetaan tällaisissa kaveriLAUMOISSA, joissa vain ölistään ja mölistään, mennä kohelletaan aivottomasti eteenpäin ja käytetään yhdessä päihteitä. Juttujen taso on yleistä läpänheittoa, vitsin vääntöä ja elvistelyä känni- ja naiskokemuksilla. Aito syvällinen vuorovaikutus ja omien asioiden ja tunteiden jakaminen puuttuu. Monet kaveriporukan jäsenistä eivät oikeastaan edes tunne toisiaan -joskus eivät oikeasti edes pidä toisistaan- kunhan kuuluvat vain samaan kaveriporukkaan =apinalaumaan.
Exäni valitti, kuinka hän ei toisten miesten kanssa voi ollenkaan keskustella. Kun hän yritti puhua niistä asioista, jotka koki tärkeänä kuten tunteistaan, muut miehet vain ärtyivät ja ihmettelivät, että "mitä sä nyt tommosia puhut!" Miehet eivät ilmeisesti voi puhua vakavista ja syvällisistä asioista, puheiden pitää mieslaumoissa olla pintapuolista ja yleistä paskanjauhantaa ja hassuttelua. Aitous puuttuu.
Tietenkään tämä ei päde kaikkiin miehiin, kirjoitukseni on vain karkea yleistys, mutta mitä sitä on vierestä katsonut ja kuunnellut niin valitettavasti suurimmaksi osaksi asia on näin.
Tuo on aika karkeeta yleistämistä. Mulla on kymmenkunta miespuolista kaveria joitten kanssa jutellaan syvällisiä ja puhutaanpaskaa. Ja loppujenkaa kikkaillaan ja puhutaanvaan paskaa. Mitä tulee naispuolisiin osa on ihan OK, toiset taas ripustautuvat ja ovat mustasukkaisia. Kyllä minä puhun välillä naispuolisten kavereiden kanssa henkeviä ja vakavia. Sehän riippuu varmaan aikas paljon kavereiden iästä ja elämän kokemuksesta, mitä puhutaan!
Ei pidä paikkaansa, ettei miesten kanssa puhuttaisi syvällisempiäkiä asioita ja henkeviä. Ei ole sukupuoli kysymys yhtään tässä, ihan persoonallisuus asia tämä on. Parhaan kaverin kanssa puhutaan kyllä ihan kaikesta ja täällä näppiskän takana 21v mies puolinen henkilö. Sitten on kavereita, joitten kanssa hengailtu tosi paljon ihan päivittäin monta monta vuotta, eikä tule henkeviä keskusteluja vaikka olisi jotain kovempaaki koettu yhdessä ja huomaa, että henkilö ei halua puhua semmosista asioista tai sitte sanoo suoraan vain, ettei murehdi tuollaisia. Nais ystäviä olisi kyllä ihan mukava saada ihan siis ystäviksi, kun kuitenki saattavat erota jonku verran ystävinä ja olisiko nais ystävät sitte vähän enemmän ikuisia ? Pitkä aikaisia ystävyys suhteita on kyllä vaikea saada vaikka nyt meniki vähän jo ohi aiheen, muttei tuokaan kuitenkaan taida olla sen kummemin sukupuoli kysymys vai onko naisten ystävyys suhteet yleensä kestävempiä vai katkeaako neki yhtä helpoisti kun vain paikkakunta vaihtuu ?